MOMENTS OF MY LIFE

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Break Sokos Hotel Flamingo - hemmotteluloma ja ihana arvonta


Kaupallinen yhteistyö: Break Sokos Hotel Flamingo Vantaa kanssa

Pääsin kipparin kanssa helmi-maaliskuun vaihteessa ihanalle 24 - tunnin minilomalle juuri valmistuneeseen Break Sokos Hotel Flamingon Wing -siipeen. Tähän uuteen, upean punaiseen lisärakennukseen on avattu vain aikuisille suunnattu Harmony -kerros. Maailmalla aikuisten (K-18) hotelleja on ollut jo pitkään ja ne ovat erittäin suosittuja. Ja Break Sokos Flamingo aloitti nyt konseptin ensimmäisenä Suomessa. Toki lapsiperheetkin ovat yhä tervetulleita, mutta uuden Wing -siiven ylin Harmony -kerros on sisustettu vain aikuisille ja aikuisten toiveita kuunnellen. Täällä Harmony -kerroksessa nautitaan rauhasta ja hiljaisuudesta.



Ja mikä iloinen yllätys meitä odottikaan huoneessa. Olin helmikuussa täyttänyt vuosia ja hotellissa se oli huomattu. Olohuoneen pöydälle oli katettu hedelmiä ja makeita sekä suolaisia herkkuja ja jääastiassa oli shampanjaa. Näin ihanasti alkoi elämysloma!


Hotelli sijaitsee Pohjoismaiden suurimmassa viihdekeskuksessa Vantaalla. Viihdekeskus Flamingo ja kauppakeskus Jumbo tarjoavat hotellivieraille valtavasti tekemistä. Kaikenikäisiä hemmotellaan:  on vesipuisto vesiliukumäkineen, 7 erilaista allasta, sisähuvipuisto, kuusi elokuvateatteria, hohtogolfradat, 20 keilarataa ja kauppakeskuksen yli 100 liikettä tarjoavat mainion mahdollisuuden shoppailuun. Lisäksi saman katon alla on peräti 38 ravintolaa. Ja aikuisilla on mahdollisuus käydä tunnelmallisessa Flamingo Spassa (ikäraja 18 v).

Jos olette lähdössä matkalle lentokoneella, niin hotelli sijaitsee lähellä Vantaan lentokenttää ja hotellin asiakkaat voivat käyttää maksutonta shuttle-bussiyhteyttä, lähdöt kentälle puolen tunnin välein. Ja hotelliin majoittuville autoileville asiakkaille on ilmainen pysäköinti Flamingon parkkihallissa.


Tämän uuden punaisen  Wing -siiven teemat ovat Joy, Flow ja Harmony. Joy -teemaisissa huoneissa on iloiset ja energiset värit. Flow -teema inspiroi ja Harmony rauhoittaa. Joy- ja Flow- huoneisiin myös lapset ovat tervetulleita.  Tämän punaisen laajennusosan valmistuttua Flamingosta tuli Suomen suurin hotelli: 541 hotellihuonetta. Ja asiakas saa valita huoneensa makunsa mukaan.



Meillä oli ilo majoittua Harmony -kerroksen ainoaan sviittiin (50m2). Tämä oli kolmas kerta elämässäni, kun sain sviitissä asustaa. Kaunis sviitti koostui tilavasta olohuoneesta, makuuhuoneesta, vessasta, kylpyhuoneesta ja saunasta. Sekä olo- että makuuhuoneessa oli taulutelevisiot. Sviitissä viihtyi, sieltä ei olisi malttanut poistua ollenkaan. Ja aidot kukat vielä loivat tunnelmaa.
Harmony -kerroksen Superior King Harmony -huoneet ovat pienempiä. Mutta sisustus noudattaa sviitin sävy- ja materiaalimaailmaa -> täältä löytyvät hinnat

Illallinen Amarillossa





Oli kiva lähteä testaamaan, mitä hotelli ja elämyskeskus tarjoaa aikuisille vieraille.
Me kävimme illallisella ravintola Amarillossa - meksikolaisia makuja maistelemassa. Olisi varmaan kannattanut ottaa kaksi erilaista annosta ja jakaa ne. Mutta kummankin mieli teki Amarillon herkullista Flank steakia ja ennen maistamattomia diabolica -perunoita. Turussahan ei enää ole Amarilloa, joten näitä makoisia liha-annoksia oli ikävä. Ja annos ei pettänyt tälläkään kertaa. Syön todella harvoin lihaa, mutta kun tiedän sen olevan hyvin tehtyä, niin silloin.
Jäkiruuaksi valitsimme jäätelöannoksen kahdelle. Onnistunut valinta sekin.

Illan päätteeksi kävimme katsomassa Queen -elokuvan. Flamingossahan on kuusi Finnkinon elokuvateatteria. Rami Malek - Freddie Mercurin roolissa onnistui hienosti.  Ja miten mukavaa olikaan leffan jälkeen kulkea hissien kautta hotellihuoneeseen. Ei tarvinnut mennä kylmään ulkoilmaan. 

Illallisen ja elokuvan jälkeen odotti sauna ja ylellinen sänky





Olipa kiva kokeilla uutta ja kaunista saunaa, siellä tuntui vielä uuden puun tuoksu. Minua viehätti kovasti tuo valkoinen kiuas ja valkoiset kivet. Pehmeät löylyt antoi tämä sauna. Kiva suihku ja vielä ylelliset saunatarvikkeetkin lisäsivät mukavaa oloa. Tuo kylpyhuoneen värimaailma kestää hyvin aikaa. Ja kylpyhuoneessa sekä vessassa on ihanat valot, kerrankin näkee hyvin meikata. 


Iltakahvit Cupsololaitteesta ja saunajuomat jääkaapista. Kaikki on ajateltu viimeisen päälle, jotta hemmotteluloma onnistuu.


Nyt kutsuu jo muhkea kahden metrin levyinen parivuode ja untuvapeitto. Ja nämä pehmeät valot ovat suloiset.  Pitäisiköhän alkaa miettiä sängyn vaihtoa kotonakin?



Ja aamu koittaa. Ennen aamiaista Spa -kylpylään. Tässä vielä kiva yksityiskohta huoneesta. Kaikki huoneessa olevat kukat ovat aitoja. Ja niitä on pöydillä ja...  seiniin upotetuissa hyllyissä.

Flamingo Spa





Huoneesta löytyivät kylpytakit ja kylpytossut. Hisseillä oli helppo tulla alas suoraan Spa -kerrokseen. Tämä lämminvesiallas ja mineraaliallas tuli kokeiltua. Ja suolaseinäisessä OLO -huoneessa käytyä. Kuusi erilaista saunaa jäi kokeilematta sekä lämmitetyt lepodivaanit, mutta tänne tullaan uusiksi. Ihana kokemus.

Aamiainen huoneeseen


Hotellin aamiainen tarjoillaan normaalisti hotellin 1. kerroksessa klo 7-11. Minä tilasin aamiaisen huoneeseen. Kun aamiaisen tilaa jo huonevarauksen yhteydessä ennakkoon, sen saa edullisemmin (alkaen 16 e / henkilö) Ja suloisen Spa-herätyksen jälkeen tämä herkullinen ja kauniisti katettu aamianen joi maistuikin.  -> Sokos Hotelsien lisäpalveluja löydät täältä



Näillä herkuilla oli hienoa aloittaa päivä! Tämä ylellinen hotellikokemus on ollut onnistunut alusta loppuun. Voiko pieni hemmotteluloma enää ihanampi olla. 

Osallistu arvontaan ja voita hemmotteluloma! 


Haluatko sinäkin kokea Harmony -elämyksen?  Sain arvottavaksi kaikkien blogin lukijoiden kesken Flamingon 180 euron arvoisen hotellilahjakortin, joka oikeuttaa yhden yön majoitukseen kahden hengen huoneessa sekä aamiaisen.

Kerro kommenttikentässä postauksen alla, miksi juuri sinä ja seuralaisesi haluatte päästä kokemaan minihotelliloman. Sähköpostiosoitetta ei enää saa pyytää, mutta sen saa toki halutessaan laittaa yhteydenoton helpottamiseksi. Jos kommentoit anonyyminä, muista lisätä nimimerkki, niin että pystyn tavoittamaan mahdollisen voittajan.

Arvonta päättyy 19.3. klo 18.00, jonka jälkeen ilmoitan voitosta hotellilahjakortin saajalle.

Onnea upeaan arvontaan!

- Tuula


Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta


JAA TÄMÄ POSTAUS:

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Rachelin kyyneleet Turun taidemuseossa



Olen nähnyt tämän kauniin maalauksen Turun katukuvassa. Ja olen nähnyt tämän samaisen maalauksen eri aikakauslehdissä. Ja instagramissakin olen tähän törmännyt. Taulu on jotenkin lumonnut minut. Nyt vihdoin ehdin Hannaleena Heiskan näyttelyyn Turun taidemuseoon tätä teosta katsomaan. Kyseessä on Hannaleena Heiskan maalaus nimeltä - Rachel vuodelta 2012.


Hannaleena Heiska kertoo Rachelin kyyneleistä näin: "Isäni kuoli vuonna 2011, ja satuin katsomaan Blade Runner -elokuvan niihin aikoihin. Elokuva sekottui sen hetkisiin ajatuksiini olemassaolosta ja sen mysteeristä." Rachel -teos syntyi Hannaleena Heiskan surun keskellä, se oli eräänlainen surutyö. 

Minusta taulu on kaunis, pidän taulun värimaailmasta. Se on melankolinen ja surullinen, mutta ei synkkä. Taulussa on vaikutteita populaarikulttuurista. Kiehtova taulu. 

Ennenkuin jatkan Heiskan töillä, niin tässä pieni esittely rakastamastani Turun taidemuseosta. Museo sijaitsee Puolalanmäellä ja on yksi komeimpia rakennuksia Turussa. Upea graniittilinna on aikoinaan yksityisvaroilla rakennettu, sen rakennuttivat liikemiesveljekset Ernst Dahlström (1846-1924) ja Magnus Dahlström (1859-1917). Taidemuseo valmistui vuonna 1904 ja se lahjoitettiin Turun kaupungille. Taidemuseo oli avautuessaan Suomen toinen taidemuseoksi suunniteltu rakennus Ateneumin jälkeen.




Ja nyt Hannaleena Heiskaan. Heiska on monipuolinen taiteilija. Hän maalaa, piirtää, luo installaatioita ja työstää filmejä. Ja näitä kaikkia osa-alueita on nähtävissä näyttelyssä. Tässä jutussani on vain pieni osa näyttelyn teoksista. Jos menette näyttelyyn, niin suosittelen katsomaan siellä videolta filmin, se avaa Heiskan maailmaa.

Mielenkiintoinen tarina näillä teoksilla: 

Turun taidemuseossa on myös esillä Heiskan vuonna 2018 valmistuneen Camouflage -sarjan hiili- ja pastellitöitä. Näillä töillä on mielenkiintoinen taustatarina. Heiska oli lukenut jutun eräästä Japanilaisesta firmasta, tässä firmassa yhden työntekijän hymyä mitattiin kasvojentunnistusohjelman avulla. Työntekijän hymyn piti olla aito ja jos hän ei hymyillyt tarpeeksi, ohjelma ilmoitti siitä.

Camouflage (2018)

Camouflage (2018) 

Camouflage nimi viittaa suojautumismekanismiin. Teosten lähtökohtana ovat meikit, jotka estävät tunnistamasta ihmisiä kasvojentunnistusohjelmassa.



Näitä kasvomaalauksia oli mielenkiintoista katsoa. Tällaistako on tulevaisuutemme? Alamme käyttää sellaisia meikkejä, jotka hämäävät kasvojentunnistusohjelmia. Ken elää, hän näkee...

Hannaleena Heiska kertoo, että erilaiset työskentelytavat ja -muodot ovat aina kiinnostaneet häntä. "En halua kangistua kaavoihin. Koen mielekkäänä vaihdella tekniikoita ja syventää niitä. Mahdollisuuksia on monia."


Jostain syystä otin vain yhden kuvan näistä Shadows and Stardust -sarjan Observatorioista. Observatoriot ovat Hannaleenalle maapallon mekaanisia silmiä, joiden avulla me katselemme avaruuteen. Hän on miettinyt näitä tehdessään, keitä me olemme ja mistä me tulemme. 

Ei ole Hannaleena kangistunut kaavoihin: 

Hannaleena Heiska ja tanssija Minna Tervamäki ovat työskennelleet yhdessä myös monitaiteellisen performanssin parissa vuodesta 2016. Performanssin nimi on Jälki. Jälki on kahden esittämis- ja ilmaisutavan kohtaaminen. Siinä yhdistyvät maalaus ja tanssi, värit ja kehon liike sekä kahden tekijän vuorovaikutus. Performanssia on esitetty mm. Lontoossa, Berliinissä ja Helsingissä ja yhteistyö jatkuu. 

Rachelin kyyneleet kutsuivat minua katsomaan Hannaleena Heiskan näyttelyä. Ja mitä mielenkiintoista löysinkään. Erilainen ja mielenkiintoinen näyttely! 

Hannaleena Heiska (s. 1973, Oulu) on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2006.

Turun taidemuseo, alakerta:  Hannaleena Heiska 8.2. - 19.5.2019


On maaliskuu! Ensimmäinen kevätkuukausi.
Mukavaa viikkoa kaikille! 

- Tuula 


Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta


JAA TÄMÄ POSTAUS:

lauantai 23. helmikuuta 2019

Punainen



Punainen on tämän viikon MakroTex -haasteen aiheena.

Edelliset postaukset ovatkin olleet enemmän ajatuksia ja pohdiskeluja herättäviä, mutta nyt ei tarvitse muuta kuin mennä suoraan kohti punaista :) 



Kun näin aiheen -punainen, niin ajattelin, että eipä ole minun juttuni, ei minulla ole mitään punaista. Ei vaatteissa, ei kengissä... eikä kotonakaan. Mutta väärin muistin. Onhan minulla tämä punainen tunikamekko, jota olen ahkerasti käyttänyt. Tässä istuskelen Turun Kaupunginteatterin portailla.



Pöydällä minulla on punaisia tulppaaneja, nyt jo vähän nahistuneita. Tämän kuvan otin instaan. Sain punaiset tulppaanit ja Tuula -karkit synttärilahjaksi. Kiva lahjaidea!


Tällä taululla vien teidät punaiseen kahvilaan.  Olen napannut kuvan Ateneumista. Kyseessä on Henry Ericssonin työ "Fazerin baari" (1931). Kahvilan tunnelma ja funkkishuonekalut ihastuttavat minua.


Funkkishuonekaluja lisää. Amos Rexin rakennuksessa Helsingissä on Iittalan myymälä, joka on kalustettu upeilla, vanhoilla funkkishuonekaluilla. En taitaisi meille kotiin punaisia funkkistuoleja ottaa, mutta mielelläni jossakin muussa värissä, vaikkapa mustina. Minä olen ikuinen "putkihuonekalujen" ystävä, niinkuin jotkut saattavat tietääkin. Ja tuo pieni pöytäkin on ihastuttava. 


Ja kun teatterista aloitin tämän  punaisen kierroksen, niin sinne sen  myös päätän. Teatterin tunnelmiin kuuluu väliajalla juoda kahvit ja syödä nimikkoleivos. Tämä punainen  herkku oli näytelmän Ihana neiti N:n nimikkoleivos. 


Tällä pienellä punaisella postauksella toivottelen kaikille mukavaa viikonloppua! 

Lisää punaisia haastevastauksia löytyy Pieni lintu -blogista: LINK  


  - Tuula


Ps. Edellinen postaukseni Katoava maa, tarina kutsumattomasta vieraasta nimeltä Alzheimer, 
on puhuttanut monia. 


Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta



JAA TÄMÄ POSTAUS:

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Katoava maa / Turun Kaupunginteatteri 2019



Katoava maa on erään avioliiton tarina. Se on tarina Helenasta ja Aarnesta, ikääntyvästä avioparista,  jonka elämään on saapunut kutsumaton vieras, Alzheimer.

Turun Kaupunginteatterin uutuusnäytelmä Katoava maa on puhutteleva näytelmä muistamisesta ja unohtamisesta. Aihe on erittäin ajankohtainen.

Suomessa muistisairaita ihmisiä on arviolta 193 000.
Heistä 100 000 sairastaa lievää muistisairautta ja 93 000 keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta.


Katoava maa on kaunis, koskettava ja kolhuinenkin kuvaus pitkästä avioliitosta. Rakkaustarinan lisäksi tarinan keskiössä on muistisairaus ja miten se vaikuttaa parisuhteeseen. 

Näytelmässä on kaksi eri-ikäistä Helenaa, Helena nuorena ja vanhana. Nuorta Helenaa näyttelee Miila Virtanen ja Helenaa vanhana näyttelee Marja-Leena Kouki. Ja näytelmässä on myös  kaksi eri-ikäistä Aarnea, nuori Aarne on Joonas Snellman ja vanhaa Aarnea näyttelee Juha Muje.


Näytelmässä on kaunis äänimaailma - meren vaimea pauhu on taustana kun etsitään ratkaisua muistamisen ja unohtamisen arvoitukseen. Helena on muistisairauden kanssa kamppaileva rouva. Hän vertaa muistiaan saareen, jota ympäröi unohduksen valtameri. Eikä maininkien pauheessa vain maa katoa - muistikin katoaa. Ajatus on kaunis ja surullinen. Helenan mielialat vaihtelevat, kuten myös muistamisen tasot.


Aarne ja Helena elävät yhdessä vanhuuttaan. Mutta näytelmän oivaltavuus on siinä, että me näemme Aarnen ja Helenan myös elävän nuoruuttaan ja varhaista keski-ikäänsä näyttämöllä. Katoava maa saattaa henkilöhahmot yhteen ja lomittumaan ja puhumaan myös toisilleen. Näin syntyy vuoropuhelua elämän eri ajanjaksoilta. Nuoruus ja varsinkin puolison tapaaminen ovat Helenalla hyvin mielessä, nykyaika tuntuu katoavan mielestä nopeammin. Kokonaisuus on nerokkaasti koottu.


Ohjaaja ja näytelmäkirjailija Satu Rasila sanoo esitteessä näin: "Helena ja Aarne veivät minut oman elämänkatsomukseni äärelle. Ajattelen, että ikuisuus on kätketty ihmismuistiin. Me elämme kuolemamme jälkeen läheistemme muistoissa. Niin kauan kuin joku muistaa meidät, me olemme olemassa. Tämä tekee muistisairaudesta niin tuskallisen. Kun muistisairas ei enää tunnista läheisiään, hän kadottaa heidät lopullisesti." Rasila jatkaa: "Mistä katoamisen kipuun voisi löytää ymmärrystä tai lohtua? Helenan ja Aarnen mukaan ne löytyvät elämästä itsestään: rakkaudesta naurusta, riidoista, sovinnoista, kaipauksesta eli elämästä, jota olemme eläneet." 



Oli mielenkiintoista seurata nuoren Helenan tekemistä näyttämöllä. Huomaa, että Miila Virtanen on harjoitellut Marja-Leena Koukin liikkeitä, asentoja ja hengitystä, hän on kuin Helena nuorena. Miilan näytteleminen on nuoruuden raikasta. Ja myös Joonas Snellman onnistuu hyvin roolissaan nuorena opettaja -Aarnena.


Ja näyttelijäkonkarit Marja-Leena Kouki Helenana ja Juha Muje Aarnena ovat vakuuttavia rooleissaan. He eivät näyttele, he ovat Helena ja Aarne. Tällaisia ovat ihmiset oikeassa elämässä kaikkine ominaisuuksineen sekä iloineen ja suruineen. Helena ja Aarne liikkuvat näytelmässä ihmismielen hauraimmilla ja haavoittuvimmilla pinnoilla. Heissä on hellyyttä, mutta he osaavat myös ottaa toisistaan mittaa. Ja vaikka Katoavassa maassa on isoja ja raskaita aiheita, siinä on myös huumoria.


Satu Rasilan kirjoittama näytelmä on kaunis, haikea ja surumielinen. Menneisyyden rankkoja asioitakin käsitellään, jolloin tulee pala kurkkuun. Mutta mukana on myös huumorin pilkahduksia ja arjen ilon hetkiä. Ja voi, miten hellästi Aarne hoitaakaan puolisoaan ja tästä välittää. Aarne elää toteen myötä- ja vastamäen lupaukset.

Olen aina pitänyt Juha Mujeen äänestä. Ja Aarnen monologi toisessa näytöksessä päästää hänen äänensä oikeuksiinsa. Aarne luo sanoillaan kuvan lapsuuden autioituvasta talosta ja pirtin tyhjistä seinistä. Samoin reagoi myös ihmismielen tyhjenevä tupa, kun vanhuus väistämättömästi koittaa.

Vanha ja nuori Helena sekä vanha ja nuori Aarne arkivaatteissaan. Pukuluonnokset Heidi Wikar.
Turkulainen pukusuunnittelija ja lavastaja Heidi Wikar'in herkkä kädenjälki näkyy lavalla. Pelkistetty ja kaunis värisuunnittelu antaa kauniit kehykset näytelmälle. Heidi Wikar on maalannut käsin kankaat ja lavastuksen tekstiilit. Omenapuun elinkaari on teemana puvustuksessa: Helena pukeutuu nuppuihin olleessaan raskaana. Varhaiskeski-iässä leningissä kukkivat omenankukat kauneimmillaan. Ja kun Alzheimerin tauti alkaa viedä Helenan muistoja, kukatkin ovat jo ylikukkineita.



Teksti ja ohjaus on Satu Rasilan. Hän kirjoitti Katoava maa -näytelmän vuonna 2010 ja draama on kiertänyt ympäri Suomea. Nyt näytelmä nähdään ensimmäistä kertaa Turussa ja myös ensimmäistä kertaa Rasilan omana ohjauksena. "Mitä minä muistan, kun muistan sinut?" Satu Rasilan sanoin: "Muistamisessa on kysymys rakkaudesta, ja rakkaudessa on viime kädessä kysymys luopumisesta." 

Olen mielissäni, kun ihanat (eläkkeellä olevat) näyttelijät Juha Muje ja Marja-Leena Kouki ovat palanneet taas Turun Kaupunginteatteriin. Enkä ole ainoa. Katsomani näytöksen lopussa ei aplodeista ollut tulla loppua, yleisö taputti seisaaltaan. Ja kukkia sateli ihailijoilta.

 Mukaellen Satu Rasilan sanoja: Ei mikään muistoistamme katoa, vaikka unohtuukin. 
Muistojen kautta olemme toisissamme kiinni. 

Olin esityksen jälkeen liikuttunut ja näytelmä oli pitkään ajatuksissani.


- Tuula 


Turun Kaupunginteatterin ohjelmisto löytyy TÄÄLTÄ

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen 
Valosuunnittelu: Petri Suominen
Äänisuunnittelu: Tuomas Rissanen 


Olen nähnyt esityksen kutsuvieraslipulla


Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta



JAA TÄMÄ POSTAUS:

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Amos Rex ja René Magritte



Talon arvoitus: Talo näkyy ikkunan lävitse / Renè Magritte 1937 

Olin viime viikolla Helsingissä Amos Rexin uudessa näyttelyssä katsomassa belgialaisen surrealisti René Magritten näyttelyä - Elämänviiva. Taidemaalari René Magritte (1898-1967) oli surrealismin johtohahmo 1900-luvun Belgiassa. Magritten töitä on nyt ensimmäistä kertaa Suomessa esillä.

Ennenkuin menen Magritten näyttelyyn, niin kerron pienesti taidemuseosta. Amos Rex avattiin elokuussa 2018 - kahden ja puolen vuoden remonttirupeaman jälkeen. Museo yhdistää vuonna 1936 rakennetun Lasipalatsin, elokuvateatteri Bio Rexin ja upouudet maanalaiset näyttelytilat upeaksi kokonaisuudeksi. Amos Rexin taustalla on liikemies Amos Anderssonin (1878-1961) viimeinen tahto ja jälkeensä jättämä omaisuus.


Museoon laskeudutaan komeita valkoisia portaita myöten maan alle - ja tuo hieno maanalainen museo on entisen linja-autoaseman alla. Museon suunnittelusta ovat vastanneet JKMM arkkitehdit. Hienoa työtä!



Kävin jo syksyllä museon avajaisnäyttelyssä, joka koostui viidestä TeamLabin toteuttamasta näyttelystä. TeamLab on 2001 Tokiossa perustettu 500 jäsenen taiteilijaryhmä. Siihen kuuluu taiteilijoita, koodareita, insinöörejä, tietokoneanimaattoreita, matemaatikkoja, arkkitehtejä, graafisia suunnittelijoita sekä kirjailijoita. Ryhmän tavoitteena on "uudelleenmäärittää todellisuus". Ja niinkuin me kaikki tiedämme TeamLab oli huikea menestys. Reilussa neljässä kuukaudessa sen näki 250 000 ihmistä.



Mutta nyt René Magritten maailmaan. Näyttelyssä annetaan puheenvuoro taiteilijalle itselleen: se on rakennettu Magritten vuoden 1938 luennon Elämänviiva pohjalta. "Luennollaan hän selitti, miten muovasi taiteessaan arkipäivän esineistä hätkähdyttäviä. Lisäksi hän avasi käyttämäänsä "syväyhteyden" menetelmää. Kyseessä oli uusi todellisuuden tutkimisen tapa, jossa rinnastettiin kaksi toisiinsa yhteydessä olevaa arkista asiaa tai käsitettä siten, että niiden yhdistelmä aikaansai paljastavan visuaalisen yllätyksen."

Filosofian valossa 1936 / omakuva. Ilveilevän osuva kuvaus filosofista, joka maalaamisen avulla tutkii maailmaa ja ihmisen osaa. Teoksessa on piippusuisen hahmon teema, joka on tuttu monista Magritten töistä. 



Nocturne 1923 / René Magritten työt edustivat 1920 -luvulla kubistisuutta ja futurismia. Magritte on sanonut, että hän ei kuitenkaan ollut puhdasoppinen futuristi. 


Elämänviiva-luento oli yksi niistä harvoista kerroista, jolloin taitelilija avasi omaa ajatteluaan yleisölle. Magritte oli muutoin aina kieltäytynyt selittämästä teoksiaan. Teokset tarjoavat väläyksiä siitä, miltä "maailman mysteeri" voisi kuvallisessa muodossa näyttää.

Kesän askelmat 1938 


Magritten maalaukset ovat kiehtovia ja outoja. Tutkailin töitä tarkasti. Yritin hahmottaa totuutta tai ideaa töitten takana. Katselin niitä Magritten sanojen kautta: "Surrealismi perää valve-elämälle samaa vapautta kuin minkä koemme unissamme." Surrealistiset kuvathan kääntävät asioiden normaalin järjestyksen päälaelleen. Välillä tunsin olevani jäljillä ja välillä taas olin ihan eksynyt. Pohdin, että ovatko omat uneni näin surrealistisia?



Yhdessä huoneessa oli René Magritten mainostöitä. Taiteilijan oli henkensä pitimiksi tehtävä myös niitä. Hän kuvaili mainostöitä sanoilla "hullun hommia".  Magritte perusti veljensä Paulin kanssa Studio Dongon mainostöitä varten ja sieltäkin käsin hän yritti esitellä ymmärtämättömille asiakkailleen surrealistisia ideoitaan. Tykkäsin kovasti Magritten mainostöistä ja niiden selkeistä kuvista. Ja taiteilijan kuoleman jälkeen mainosteollisuuskin oivalsi näitten töitten kaupallisen iskevyyden. Magritten mainostöitä on häpeilemättä ryövätty ja muokattu mainosteollisuuden tarkoituksiin.


Liisa Ihmemaassa 1946 / Tämä iso taulu oli erityisen lähellä Magritten sydäntä. Taulu pysyi pitkään Magritten omistuksessa. "Renoir-vaihe" 1943-1947 

Suuri vuosisata / 1954
Minulle tämä avautui näin: Muuri takana ja mahdollisuudet edessä. 
Magritten kaksi viimeistä vuosikymmentä olivat kansainvälisen menestyksen aikaa. Arvovaltainen Museum of Modern Art New Yorkissa omisti René Magritten töille yksityisnäyttelyn vuonna 1965.



Tämän taideteos on pronssia ja teoksen nimi on La Joconde - Mona Lisa (1967) Miksi Mona-Lisa hymyilee? Tämäkään teos ei kerro sitä, vaan jättää salaisuuden verhojen taakse. Näin annoin itseni tämän teoksen ymmärtää.

Tässä pieni otos kiehtovasta näyttelystä, jossa tuttu onkin yhtäkkiä yllättävän vierasta. Näyttely on avoinna 19.5.2019 asti.


"Jokainen päivä olisi hyvä maustaa kulttuurilla." Ihana lause, jonka voisin hyvin ottaa motokseni. Lause on ystäväni Celian "käsialaa". 


Kulttuurimausteita ja heleää helmikuuta kaikille! 

- Tuula 


Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta


JAA TÄMÄ POSTAUS:
Blog Design Created by pipdig