Tuula's life

MOMENTS OF MY LIFE

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Katoava maa / Turun Kaupunginteatteri 2019



Katoava maa on erään avioliiton tarina. Se on tarina Helenasta ja Aarnesta, ikääntyvästä avioparista,  jonka elämään on saapunut kutsumaton vieras, Alzheimer.

Turun Kaupunginteatterin uutuusnäytelmä Katoava maa on puhutteleva näytelmä muistamisesta ja unohtamisesta. Aihe on erittäin ajankohtainen.

Suomessa muistisairaita ihmisiä on arviolta 193 000.
Heistä 100 000 sairastaa lievää muistisairautta ja 93 000 keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta.


Katoava maa on kaunis, koskettava ja kolhuinenkin kuvaus pitkästä avioliitosta. Rakkaustarinan lisäksi tarinan keskiössä on muistisairaus ja miten se vaikuttaa parisuhteeseen. 

Näytelmässä on kaksi eri-ikäistä Helenaa, Helena nuorena ja vanhana. Nuorta Helenaa näyttelee Miila Virtanen ja Helenaa vanhana näyttelee Marja-Leena Kouki. Ja näytelmässä on myös  kaksi eri-ikäistä Aarnea, nuori Aarne on Joonas Snellman ja vanhaa Aarnea näyttelee Juha Muje.


Näytelmässä on kaunis äänimaailma - meren vaimea pauhu on taustana kun etsitään ratkaisua muistamisen ja unohtamisen arvoitukseen. Helena on muistisairauden kanssa kamppaileva rouva. Hän vertaa muistiaan saareen, jota ympäröi unohduksen valtameri. Eikä maininkien pauheessa vain maa katoa - muistikin katoaa. Ajatus on kaunis ja surullinen. Helenan mielialat vaihtelevat, kuten myös muistamisen tasot.


Aarne ja Helena elävät yhdessä vanhuuttaan. Mutta näytelmän oivaltavuus on siinä, että me näemme Aarnen ja Helenan myös elävän nuoruuttaan ja varhaista keski-ikäänsä näyttämöllä. Katoava maa saattaa henkilöhahmot yhteen ja lomittumaan ja puhumaan myös toisilleen. Näin syntyy vuoropuhelua elämän eri ajanjaksoilta. Nuoruus ja varsinkin puolison tapaaminen ovat Helenalla hyvin mielessä, nykyaika tuntuu katoavan mielestä nopeammin. Kokonaisuus on nerokkaasti koottu.


Ohjaaja ja näytelmäkirjailija Satu Rasila sanoo esitteessä näin: "Helena ja Aarne veivät minut oman elämänkatsomukseni äärelle. Ajattelen, että ikuisuus on kätketty ihmismuistiin. Me elämme kuolemamme jälkeen läheistemme muistoissa. Niin kauan kuin joku muistaa meidät, me olemme olemassa. Tämä tekee muistisairaudesta niin tuskallisen. Kun muistisairas ei enää tunnista läheisiään, hän kadottaa heidät lopullisesti." Rasila jatkaa: "Mistä katoamisen kipuun voisi löytää ymmärrystä tai lohtua? Helenan ja Aarnen mukaan ne löytyvät elämästä itsestään: rakkaudesta naurusta, riidoista, sovinnoista, kaipauksesta eli elämästä, jota olemme eläneet." 



Oli mielenkiintoista seurata nuoren Helenan tekemistä näyttämöllä. Huomaa, että Miila Virtanen on harjoitellut Marja-Leena Koukin liikkeitä, asentoja ja hengitystä, hän on kuin Helena nuorena. Miilan näytteleminen on nuoruuden raikasta. Ja myös Joonas Snellman onnistuu hyvin roolissaan nuorena opettaja -Aarnena.


Ja näyttelijäkonkarit Marja-Leena Kouki Helenana ja Juha Muje Aarnena ovat vakuuttavia rooleissaan. He eivät näyttele, he ovat Helena ja Aarne. Tällaisia ovat ihmiset oikeassa elämässä kaikkine ominaisuuksineen sekä iloineen ja suruineen. Helena ja Aarne liikkuvat näytelmässä ihmismielen hauraimmilla ja haavoittuvimmilla pinnoilla. Heissä on hellyyttä, mutta he osaavat myös ottaa toisistaan mittaa. Ja vaikka Katoavassa maassa on isoja ja raskaita aiheita, siinä on myös huumoria.


Satu Rasilan kirjoittama näytelmä on kaunis, haikea ja surumielinen. Menneisyyden rankkoja asioitakin käsitellään, jolloin tulee pala kurkkuun. Mutta mukana on myös huumorin pilkahduksia ja arjen ilon hetkiä. Ja voi, miten hellästi Aarne hoitaakaan puolisoaan ja tästä välittää. Aarne elää toteen myötä- ja vastamäen lupaukset.

Olen aina pitänyt Juha Mujeen äänestä. Ja Aarnen monologi toisessa näytöksessä päästää hänen äänensä oikeuksiinsa. Aarne luo sanoillaan kuvan lapsuuden autioituvasta talosta ja pirtin tyhjistä seinistä. Samoin reagoi myös ihmismielen tyhjenevä tupa, kun vanhuus väistämättömästi koittaa.

Vanha ja nuori Helena sekä vanha ja nuori Aarne arkivaatteissaan. Pukuluonnokset Heidi Wikar.
Turkulainen pukusuunnittelija ja lavastaja Heidi Wikar'in herkkä kädenjälki näkyy lavalla. Pelkistetty ja kaunis värisuunnittelu antaa kauniit kehykset näytelmälle. Heidi Wikar on maalannut käsin kankaat ja lavastuksen tekstiilit. Omenapuun elinkaari on teemana puvustuksessa: Helena pukeutuu nuppuihin olleessaan raskaana. Varhaiskeski-iässä leningissä kukkivat omenankukat kauneimmillaan. Ja kun Alzheimerin tauti alkaa viedä Helenan muistoja, kukatkin ovat jo ylikukkineita.



Teksti ja ohjaus on Satu Rasilan. Hän kirjoitti Katoava maa -näytelmän vuonna 2010 ja draama on kiertänyt ympäri Suomea. Nyt näytelmä nähdään ensimmäistä kertaa Turussa ja myös ensimmäistä kertaa Rasilan omana ohjauksena. "Mitä minä muistan, kun muistan sinut?" Satu Rasilan sanoin: "Muistamisessa on kysymys rakkaudesta, ja rakkaudessa on viime kädessä kysymys luopumisesta." 

Olen mielissäni, kun ihanat (eläkkeellä olevat) näyttelijät Juha Muje ja Marja-Leena Kouki ovat palanneet taas Turun Kaupunginteatteriin. Enkä ole ainoa. Katsomani näytöksen lopussa ei aplodeista ollut tulla loppua, yleisö taputti seisaaltaan. Ja kukkia sateli ihailijoilta.

 Mukaellen Satu Rasilan sanoja: Ei mikään muistoistamme katoa, vaikka unohtuukin. 
Muistojen kautta olemme toisissamme kiinni. 

Olin esityksen jälkeen liikuttunut ja näytelmä oli pitkään ajatuksissani.


- Tuula 


Turun Kaupunginteatterin ohjelmisto löytyy TÄÄLTÄ

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen 
Valosuunnittelu: Petri Suominen
Äänisuunnittelu: Tuomas Rissanen 


Olen nähnyt esityksen kutsuvieraslipulla


Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta



JAA TÄMÄ POSTAUS:

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Amos Rex ja René Magritte



Talon arvoitus: Talo näkyy ikkunan lävitse / Renè Magritte 1937 

Olin viime viikolla Helsingissä Amos Rexin uudessa näyttelyssä katsomassa belgialaisen surrealisti René Magritten näyttelyä - Elämänviiva. Taidemaalari René Magritte (1898-1967) oli surrealismin johtohahmo 1900-luvun Belgiassa. Magritten töitä on nyt ensimmäistä kertaa Suomessa esillä.

Ennenkuin menen Magritten näyttelyyn, niin kerron pienesti taidemuseosta. Amos Rex avattiin elokuussa 2018 - kahden ja puolen vuoden remonttirupeaman jälkeen. Museo yhdistää vuonna 1936 rakennetun Lasipalatsin, elokuvateatteri Bio Rexin ja upouudet maanalaiset näyttelytilat upeaksi kokonaisuudeksi. Amos Rexin taustalla on liikemies Amos Anderssonin (1878-1961) viimeinen tahto ja jälkeensä jättämä omaisuus.


Museoon laskeudutaan komeita valkoisia portaita myöten maan alle - ja tuo hieno maanalainen museo on entisen linja-autoaseman alla. Museon suunnittelusta ovat vastanneet JKMM arkkitehdit. Hienoa työtä!



Kävin jo syksyllä museon avajaisnäyttelyssä, joka koostui viidestä TeamLabin toteuttamasta näyttelystä. TeamLab on 2001 Tokiossa perustettu 500 jäsenen taiteilijaryhmä. Siihen kuuluu taiteilijoita, koodareita, insinöörejä, tietokoneanimaattoreita, matemaatikkoja, arkkitehtejä, graafisia suunnittelijoita sekä kirjailijoita. Ryhmän tavoitteena on "uudelleenmäärittää todellisuus". Ja niinkuin me kaikki tiedämme TeamLab oli huikea menestys. Reilussa neljässä kuukaudessa sen näki 250 000 ihmistä.



Mutta nyt René Magritten maailmaan. Näyttelyssä annetaan puheenvuoro taiteilijalle itselleen: se on rakennettu Magritten vuoden 1938 luennon Elämänviiva pohjalta. "Luennollaan hän selitti, miten muovasi taiteessaan arkipäivän esineistä hätkähdyttäviä. Lisäksi hän avasi käyttämäänsä "syväyhteyden" menetelmää. Kyseessä oli uusi todellisuuden tutkimisen tapa, jossa rinnastettiin kaksi toisiinsa yhteydessä olevaa arkista asiaa tai käsitettä siten, että niiden yhdistelmä aikaansai paljastavan visuaalisen yllätyksen."

Filosofian valossa 1936 / omakuva. Ilveilevän osuva kuvaus filosofista, joka maalaamisen avulla tutkii maailmaa ja ihmisen osaa. Teoksessa on piippusuisen hahmon teema, joka on tuttu monista Magritten töistä. 



Nocturne 1923 / René Magritten työt edustivat 1920 -luvulla kubistisuutta ja futurismia. Magritte on sanonut, että hän ei kuitenkaan ollut puhdasoppinen futuristi. 


Elämänviiva-luento oli yksi niistä harvoista kerroista, jolloin taitelilija avasi omaa ajatteluaan yleisölle. Magritte oli muutoin aina kieltäytynyt selittämästä teoksiaan. Teokset tarjoavat väläyksiä siitä, miltä "maailman mysteeri" voisi kuvallisessa muodossa näyttää.

Kesän askelmat 1938 


Magritten maalaukset ovat kiehtovia ja outoja. Tutkailin töitä tarkasti. Yritin hahmottaa totuutta tai ideaa töitten takana. Katselin niitä Magritten sanojen kautta: "Surrealismi perää valve-elämälle samaa vapautta kuin minkä koemme unissamme." Surrealistiset kuvathan kääntävät asioiden normaalin järjestyksen päälaelleen. Välillä tunsin olevani jäljillä ja välillä taas olin ihan eksynyt. Pohdin, että ovatko omat uneni näin surrealistisia?



Yhdessä huoneessa oli René Magritten mainostöitä. Taiteilijan oli henkensä pitimiksi tehtävä myös niitä. Hän kuvaili mainostöitä sanoilla "hullun hommia".  Magritte perusti veljensä Paulin kanssa Studio Dongon mainostöitä varten ja sieltäkin käsin hän yritti esitellä ymmärtämättömille asiakkailleen surrealistisia ideoitaan. Tykkäsin kovasti Magritten mainostöistä ja niiden selkeistä kuvista. Ja taiteilijan kuoleman jälkeen mainosteollisuuskin oivalsi näitten töitten kaupallisen iskevyyden. Magritten mainostöitä on häpeilemättä ryövätty ja muokattu mainosteollisuuden tarkoituksiin.


Liisa Ihmemaassa 1946 / Tämä iso taulu oli erityisen lähellä Magritten sydäntä. Taulu pysyi pitkään Magritten omistuksessa. "Renoir-vaihe" 1943-1947 

Suuri vuosisata / 1954
Minulle tämä avautui näin: Muuri takana ja mahdollisuudet edessä. 
Magritten kaksi viimeistä vuosikymmentä olivat kansainvälisen menestyksen aikaa. Arvovaltainen Museum of Modern Art New Yorkissa omisti René Magritten töille yksityisnäyttelyn vuonna 1965.



Tämän taideteos on pronssia ja teoksen nimi on La Joconde - Mona Lisa (1967) Miksi Mona-Lisa hymyilee? Tämäkään teos ei kerro sitä, vaan jättää salaisuuden verhojen taakse. Näin annoin itseni tämän teoksen ymmärtää.

Tässä pieni otos kiehtovasta näyttelystä, jossa tuttu onkin yhtäkkiä yllättävän vierasta. Näyttely on avoinna 19.5.2019 asti.


"Jokainen päivä olisi hyvä maustaa kulttuurilla." Ihana lause, jonka voisin hyvin ottaa motokseni. Lause on ystäväni Celian "käsialaa". 


Kulttuurimausteita ja heleää helmikuuta kaikille! 

- Tuula 


Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta


JAA TÄMÄ POSTAUS:

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Moottoritie on kuuma - Linnateatterin uutuuskomedia



Yksi kautta aikojen suosikkielokuviani on ollut road movie Thelma & Louise vuodelta 1991. Elokuvassa seurataan kahden ystävyksen Thelman ja Louisen automatkaa läpi Yhdysvaltojen. Niinpä olinkin innoissani, kun sain kutsun Turun Linnateatterin Moottoritie on kuuma -komedian ensi-iltaan.

Tämä suomalainen näytelmä kertoo kolmen eri-ikäisen naisen automatkasta Suomen teillä. "Road movie" on nyt Linnateatterissa näytelmällisin keinoin. 

Raakel (Heli Sutela), Sari (Pihla Penttinen) ja Linda (Fanni Noroila)
Kuva: Peter Nuutinen 

JAA TÄMÄ POSTAUS:

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Viikon varrelta: elokuvaa, teatteria, synttäreitä, pikkuväkeä




Mukavaa alkanutta viikkoa! Vielä kuitenkin hetkeksi viime viikon tapahtumiin. Ihan ensimmäisiksi sanoiksi haluan sanoa, että ihailen pikkulasten äitejä, jotka lastenhoidon lomassa pystyvät kirjoittamaan blogia. Minulle tuli pidempi blogitauko juurikin pikkuväen takia. Ei ole ollut tietokone esillä eikä kännykkäkään, kun pikkutytöt ovat olleet hoidossa meillä. Ollaan oltu piilosilla, tanssittu, piirretty, halittu, leikitty...  ja se on hyvä asia se. Myönnän, että vähäsen ollaan YouTubeakin katsottu. YouTuben loppuhuipennus on tämän tarinan lopussa.


JAA TÄMÄ POSTAUS:

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Mustavalkoista / Makrotex



Mustavalkoista on tämän viikon MakroTex -haasteen aiheena. Tässä mustavalkoisia mukejani. Nämä ovat jo aikaisemmin Instagramissa nähtyjä mukeja. Minä olen mustavalkoisten mukien ystävä. Ihan keräilijäksi en osaa itseäni mieltää, sillä ei minulla näitä niin montaa ole. 


Yksi mustavalkoisten mukien helmiä minulla on tämä Urho Kekkonen -muki. Olen sen ostanut Tamminiemen museokaupasta. Se on samankokoinen kuin Marimekon mukit, joten se sopii niiden kanssa hyvin kahvipöytään. Kun meillä on vieraita, tämä valikoituu minun mukikseni. Hymy.


JAA TÄMÄ POSTAUS:
Blog Design Created by pipdig