keskiviikko 13. tammikuuta 2016

VUOHENJUUSTOA JA BATAATTIKEITTOA



Sain eilen illalla yllätysvieraan. Entinen työkaverini Saija oli Turussa käymässä ja pirautti, josko olisin kotosalla; hän tulisi vierailulle. Pari tuntia jäi aikaa pohtia, mitä tarjoaisin vieraalle, Saijahan on kasvissyöjä. Onneksi hän kuitenkin käyttää maitotuotteita. 

No, minullahan on helppo ja nopea bataattikeiton ohje, jonka aikoinani olen löytänyt blogiystäväni Teijan kivasta ja monipuolisesta blogista: Onnen hetkiä paratiisissa


Lähikauppaan vain nopsaan aineitten ostoon ja soppa tulelle. 



Olen tätä keittoa tehnyt joskus alkuruuaksikin. Päälle voi lusikoida myös raejuustoa. 
Nyt laitoin ohjeen mukaan vuohenjuustokuutioita. Ja timjamin jätin kokonaan pois. 
Keiton kanssa maistui kauraleipä. Helppoa ja hyvää. 




Jälkiruuaksi suklaata, jäätelöä ja hedelmiä. 



Oli kiva ja muistoja täynnä oleva ilta. 


Tässä ohjeessa on mainittu kaksi juustolajia. Olen lukenut Ranskan entisen presidentin Charles de Gaullen ihmetelleen: "Kuinka voi hallita maata, jossa on 365 eri juustolajia". 
No, onnistuihan se. Ja nykyään juustoja taitaa jo olla enemmänkin. 

Kivaa keskiviikkoa kaikille!


/ Tuula


34 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat ja bataattikeitto sopii mainiosti talviseen päivään.
    Arvaa mitä meillä syötiin eilen ja vielä tänäänkin? No, bataattikeittoa. Laitoimme päälle nokareen turkkilaista jugurttia ja se sopi myös oikein hyvin siihen.

    Mukavaa päivän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Bataattikeitto on hyvää. Ja keitot sopivat mainiosti pakkaspäiviin. Turkkilaista jugurttia... kiitos vinkistä.
      Mukavaa torstaita... sopinee jo toivotella tähän aikaan.

      Poista
  2. Bataatista on moneksi ja itse syön sitä mieluummin kuin perunaa (jota en syö ollenkaan), koska bataatissa on enemmän kuituja, joiden ansiosta pysyy energiakin paremmin. Pottuja voin syödä vaikka kilon ja vähän ajan päästä on taas nälkä. (No en oikeasti syö kiloa, mutta jotenkin se on mulle sellaista "tyhjää ravintoa"). Ja onhan bataatit niin energisen värisiäkin. Itse tein viikonloppuna uunibataatteja, joissa oli päällä pinaattia, fetajuustoa ja broileria. Hyvää sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uunibataatit kuulostavat niin herkullisilta. Satuin tänään lukemaan uutta K-Ruokalehteä ja siinä oli ohje uunibataateista. Ajattelin kokeilla. Ohjeessa ei ollut broileria, mutta se bataatin kanssa varmasti sopii. Ja siitä saa proteiinia.
      Kiitos herkullisesta kommentista :)

      Poista
  3. Nam, bataattikeitto on hyvää ja tuo bataattisose on tosi kätevä. Sitä on usein meillä jääkaapissa, nopeasti tulee herkullinen soppa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että sinulta löytyy sosetta jääkaapista, sinä herkkujen tekijä. Minulla on nimittäin useampikin tuttu, joka pilkkoo ja keittää ja soseuttaa bataatit itse. Minä yritän yleensä päästä helpolla... sellainen kokki minä :)

      Poista
  4. Bataattikeitto on niin hyvää. Keitto on muutenkin ihanaa talven kylminä päivinä. Hyvät tarjottavat olet laittanut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bataattikeitto on minustakin niin hyvää. Meillä ei kippari niinkään bataattikeitosta välitä, joten harvoin tulee tehtyä. Nyt päätin, että teen useamminkin, vaikka vain itselleni...tuo sose on niin helppo juttu. Kiitos Outi <3 Vieraalle maistui.

      Poista
  5. Hih! Voi miten ihanaa, että olet napannut tuon bataattikeiton ohjeen blogistani!
    Se on yksi lempparisoppani punajuurikeiton ohella. Juustojen määrä on nykyään
    kyllä valtava. Juttelin eräänä päivänä Kupittaan Cittari-kauppias Hannu Aaltosen
    kanssa ja kysyin ohimennen kuinka monta erilaista juustoa hänen kauppansa
    valikoimasta löytyy. Vastaus oli noin 900! Melkoinen määrä, jäin itsekseni miettimään
    tarvitaanko noita kaikkia juustoja vai tulisiko asiakkaat vähemmälläkin toimeen.
    Noh, hyvä kun on mistä valita, Cittarin tuotevalikoima ei jätä varmastikaan ketään kylmäksi,
    tuotteita löytyy joka makuun ja lähtöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Teija, sinun mainioista ohjeista sen olen löytänyt. Minulla on muitakin sinulta tallentamia ohjeita..., kunhan nyt oivallan tämän ruokabloggaamisen, niin yllätyt :)
      Hurja tuo juustojen määrä - 900 erilaista juustoa.
      De Gaulle oli presidenttinä 1958-1969, ja uskoisin, että silloin oli Ranskassa isompi juustovalikoima kuin Suomessa. Meillä ei silloin noita 365 erilaista juustoa löytynyt. Mielenkiintoinen aihe.
      Ja nykyään on kyllä mistä valita, meitä hemmotellaan.
      Kiitos kivasta kommentista, Teija <3

      Poista
  6. Lämmin keitto näin pakkaspäivinä sopii kuin nappi rakseen.
    Olet näköjään käynyt Tyttö ja Vuohi -kaupassa ;-D minulla on samanlainen kulho kuin kuvassasi hedelmillä. Ihanan näköinen ja monikäyttöinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin :) Kiitos rouva Kivitikka!
      Hyvin huomattu. Tyttö ja Vuohi -kaupasta on kaunis kulho kotoisin ja samoin tuo pikkuinen seeprajakkara. Ihastuttava kauppa. Tykkään kovasti noista Afrikan tavaroista.

      Poista
  7. Keitto on kyllä loistavaa pakkaspäivän ruokaa. Sitä meillä syödään tänäänkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitto maistuu pakkasella. Se lämmittää. Minä olen keittojen ystävä, ja ne vain tulevat paremmiksi kun niitä lämmittää. Ja teilläkin on tänään syöty keittoa :)
      Huomenna pitäisi olla se hernekeitto-torstai, mutta se jää nyt väliin.
      Nyt on jo myöhä, joten toivottelen mukavaa torstaita.

      Poista
  8. Herkullinen keitto:) Bataattikeitto on herkkua ja vuohenjuusto tekee siitä vieläkin paremman.Ihanat kuvatkin siitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Jael! Sinä hienon ruokablogin kirjoittaja siellä kiittelet <3 Sinä varmasti pilkot ja keität ja soseutat bataatit, niin uskoisin. Mutta soseestakin tulee mainiota ja vuohenjuusto on kuin piste i:n päälle keitossa. Bataattikeitto on värikästä kuvattavaa.
      Terveisiä sinne vihreään talveen!

      Poista
  9. Bataattikeitto on hyvää ja helppo valmistaa. Alkuruokana kun olen tarjonnut, olen sivuun laittanut siemennäkkäriä. Sekin aika hyvä vaihoehto. Mutta, kyllä vieraasi kelpasi kun noin makoisat tarjottavat oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo siemennäkkäri onkin mainio juttu bataattikeiton kanssa. Eipä ole tullut mieleeni. Pitäisikin tehdä siemennäkkäriä, se on niin hyvää. Ja sopii minkä ruuan kanssa vain tai ihan sellaisenaan voin/margariinin kanssa.
      Kiitos paljon Kaisa ja hyvää huomista torstaita!

      Poista
  10. Minä tykkään bataattikeitosta ja yleesäkin kaikista siitä tehdyistä ruuista. Vuohen juusto sopii bataattiin hyvin , namskis nammmm......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bataatti on löytänyt tiensä suomalaisten ruokapöytään, en ihmettele yhtään. Tiesitkö, että Kolumbus on tuonut bataatin Eurooppaan? Ja vuohenjuuston kera siitä saa, kaksinverroin parempaa :) Toki vuohenjuuston kanssa sopii moni muukin.
      Mukavaa torstaita!

      Poista
  11. Kiitos Tuula, kun muistutit tästä Teijan jakamasta reseptistä! Mulla haussa erilaiset kasviskeitot, joita aion tehdä tämän kevään aikana. Ihana tuo appelsiinien/klementiinien alla oleva kulho!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Teijan resepti on niin maukas ja nopea tehdä. Ja punajuurikeittoakin olen tehnyt, sekin ohje on sieltä Teijan pohjattomasta reseptiarkusta. En tiedä oletko kuullut kaupasta nimeltään Tyttö ja vuohi? Kulho on sieltä. Se sopii hyvin hedelmille.
      Kivaa torstai-iltaa!

      Poista
  12. Bataattia olen monesti ajatellut kokeilla kotikeittiössä. Kun tämä meidän pikkutaapero oli pieni, hänelle tehtiin bataatista perunan tilalla usein mössöjä. Nyt on sitten jäänytkin kokeilut. Kummitätini teki jouluna bataattilaatikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kummitädin bataattilaatikko kuulostaa hyvältä... vastaa melkeinpä perunalaatikkoa.
      Aikku, tätä keittoa kannattaa kokeilla kotikeittiössö. On hyvää ja valmistuu nopsaan. Pikkutaaperokin pitää bataatista, ehkä tästä keitostakin.
      Kivaa torstai-iltaa!

      Poista
  13. Oi nam, baaatti on suurinta herkkua! Otan heti ohjeen talteen, niin näyttää herkulliselta. Lähikaupat kyllä pelastaa monta tilannetta =D. Ei tarvitse lähteä isoihin marketeihin pöyrimään kiireessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bataatti on sielläkin herkkua :) Tuo ohje kyllä kannattaa ottaa talteen. Keitto on uskomattoman hyvää ja vaivatonta valmistaa.
      Olen kanssasi niin samaa mieltä. Lähikaupat on loistavia, hehtaarihalleissa aikaa tuhraantuu.
      Kiitos Katinka ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Tuo oli sana jota hain. Lurps! Se oli hyvää keittoa!
      Kiitos Susanna ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  15. Bataattikeitto on huippuhyvää,namskis.. oikein ihanaa viikonloppua sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Villa Tutassakin syödään bataattikeittoa. Se on hyvää ja makoisaa.
      Kiitos paljon ja ihanaa viikonloppua Villa Tutaan <3

      Poista
  16. Näyttää maukkaalta.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki! Tuo keitto on hyvää. Uskallan suositella :)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  17. Kuulostaa ihanalta<3 Minulla on ystävätär joka loihtii taliviaikaan aina kasvissosekeiton, vaikka pyytää vain kahville;)

    Pirtsakkaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ystävätär sinulla! Kasvissosekeitot ovat maukkaita ja varsinkin talvella niin maistuvia.
      Pirtsakkaa viikonloppua myös <3

      Poista