MOMENTS OF MY LIFE

LAVIS-JUMPPA JA KOLME RAITAA



Kerroin vuoden alussa, että olen aloittanut Lavis-jumpan ja lupasin palata aiheeseen, kun jumppa tulee minulle tutummaksi. Nyt olen käynyt muutamilla tunneilla. Tällaista on Lavis-tanssijumppa.

Lavis on hauska, helppo ja hikeäkin nostattava liikuntamuoto. Parhaiten sitä kuvaa sana Lavis-lavatanssijumppa. Se perustuu jumpan ja tanssiaskeleiden välimuotoon. Sitä kuitenkin tanssitaan ilman tanssipartneria. 

Tunti koostuu seuraavista tanssilajeista: valssi, tango, rock / jive, foxi,  jenkka, salsa, cha cha, rumba, samba... joillakin vetäjillä voi olla vielä muitakin tanssilajeja. Lavis-tanssijumpan periaatteisiin kuuluu, että askeleet ja koreografiat ovat niin helppoja, että mukaan pääsee tottumatonkin tanssija.







Tanssijumpan on kehittänyt ja luonut Kouvolan kaupungin liikunnanohjaajana työskentelevä Sirkku Pusa: "Lavis-tanssijumppa perustuu tanssiaskeliin - ja tähtää Suomen valloitukseen."
Sekä Sirkku että hänen yhteistyökumppaninsa Johanna Partanen pitävät Lavista suomalaisena vastineena Zumballe. Lavista on tanssittu vuodesta 2014 ja liikunnalliset naiset rekisteröivät Laviksen huhtikuussa 2015.


Ja hienosti on alkanut Laviksen Suomen valloitus. 
Lavisryhmiä on käynnistynyt jo kymmeniä eri puolilla Suomea. 




Hankin jumppaa varten nuo kolmiraitaiset Adidakset, nuoremmilta tanssijoilta otin mallia.
T-paita käy mainiosti yläosaksi. Olen jumpannut sisäpelitossuilla, mutta ostin tänään jumppatossut, joten saa katsoa miten niillä tanssi luistaa. 
Minua hymyilyttää, että niin sitä vain sorruin kolmeen raitaan. Minulla on joskus ollut käytössäni Adidaksen verkkarit, siniset. Ja vein ne aikoinaan kirpputorille raitoihin ja siniseen väriin kyllästyneenä. Ja nyt tanssin - raidoissa. 
Omat kuvani eivät ole kaksisia, olen pahoillani, olen ottanut ne lähtiessäni jumppaamaan. 


Kuva ei ole meidän tanssitunnilta, mutta voisi hyvinkin olla. Tällaista se meno on. (kuva netistä)


Nyt olen taas saanut kaivaa muistilokeroista tanssin askeleita. Ja kunnonkohotus käy kuin huomaamatta, tunnilla on niin mukavaa, että siellä ei edes huomaa kuntoilevansa. Hikinen T-paita kyllä kertoo, että kuntoiltu on. 

Jos haluat katsoa, miltä tanssijumppa näyttää, niin netistä löysin pienen koosteen eri Lavistansseista:  http://www.lavis.fi/?page_id=268




Mukavaa viikonloppua sinne ruudun toiselle puolelle! 

/Tuula 


  

42 kommenttia

  1. Voi kun kuulostaa kivalta lajilta. Kyllähän nyt jokaisella pitää olla yhdet kolmiraitaiset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se on. Iloista menoa!
      Niinpä. Nyt ne kolmiraitaiset löytyvät (taas) täältäkin :) Kiitos Maiju! Täytyypä tulla kurkkaamaan, matkamessuillako olet? Kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Jos vain siellä teilläpäin on ja ehdit, niin kannatta käydä kokeilemassa tätä tanssia. Täällä Turun puolessa voi käydä kertamaksulla tai 10x -kortilla tanssimassa. Tosi kiva laji!
      Kiitos Leena <3

      Poista
  3. Piti tsekata videoklipit ja Lavis näytti vallan mukavalta ja liikkuvalta lajilta. Toivottelen sinulle hauskoja treenejä.

    PS. Blogissani on sinulle haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Kepponen toivotuksesta ja haasteesta.
      Haasteita on kiva saada, minulle tämän uuden blogin myötä on niitä sadellut. Vastasin muutama päivä sitten Ystäväkirja-haasteeseen, siinä toki oli erilaiset kysymykset. Tallennan haasteesi ja palaan siihen jossakin vaiheessa tulevaisuudessa.
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Lavis on kyllä kiva liikuntalaji. Yllättävän hyvin se on löydetty vajaassa kahdessa vuodessa.
      Kiitos Marita <3

      Poista
  5. Kuulostaa hyvältä liikunnalta tuo lavisjumppa !Kävin muutaman kerran zumbassa mutta väsähdin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lavis on mainiota liikuntaa. Olen myös käynyt zumbassa, mutta se on aika nopeatempoista ja en oikein välitä vaikeista askelsarjoista. Lavis on rennompi liikuntamuoto, vaikka toisaalta itsestä riippuu, miten rankaksi sen itselleen tekee, tuossa jumpassa on monia mahdollisuuksia.
      Kiitos Jael!

      Poista
  6. Oi kun kuulostaakin mukavalta harrastukselta, en ole ennen kuullutkaan Laviksesta. Täytyykin tarkkailla paikallisialehtiä, jospa meilläkin ko jossakin voisi harrastaa. Mukavaa viikonlopun jatkoa ja mukavia hetkiä uuden harrastuksesi parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lavis on kyllä kiva liikuntalaji. Se on iloista menemistä. Olen huomannut, kun olen kertonut Lavisjumpasta, niin monikaan ei ole kuullut siitä. Siksi halusinkin kirjoittaa tästä, voin pienesti omaltakin osalta tuoda tietoa tästä mainiosta lajista. Kiitos sinulle Kaisa, mielenkiinnosta ja mukavista toivotuksista!

      Poista
  7. Tosi kiva kun esittelit tämän Laviksen!
    Näytät ihanan reippaalta ja sporttiselta noissa upouusissa kolmiraitaisissasi :)
    Kävin heti katsomassa kaikki videoklipit ja lavis näyttää todella kivalta. Minulle siinä taitaa olla parasta se, että tempo ei ole liian nopea, eivätkä askelkuviot liian vaikeita. Varsinkin kun vuorotyöläisenä en jokaiselle tunnille kuitenkaan pääse osallistumaan. Ei sitten heti putoa kyydistä tällainen hitaampikaan aloittelija ;)
    Täytyykin pitää silmät ja korvat auki, josko täällä meidänkin pikkukaupungissa kohtapuoliin jo aloittelisi jokunen lavis-ryhmä.
    Toivotan sinulle sekä hauskoja että hikisiä hetkiä uuden harrastuksesi parissa! :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen Ansku!
      Uskallan suositella tätä tanssijumppaa. En ole pitkään aikaan innostunut mistään liikunnasta niin kuin tästä Laviksesta. Tässä melkein kuin vahingossa oppii erilaisten tanssien askeleet. Minulle salsa oli vieras tanssi. Vaikeaksikin aluksi koin. Mutta nyt kun perusaskeleet olen saanut päähäni, niin johan on alkanut Salsakin mennä. Tuossa jutuss muuten unohdin sanoa, että välillä tehdään perusjumppaliikkeitäkin, jotta yläkroppakin saa työtä.
      Kiitos paljon toivotuksista ja toivottavasti sieltä teidän pikkukaupungistakin löytyy Lavis-jumppaa!
      Suloista sunnuntaita!

      Poista
  8. Waude.. kuulostaa ja näyttää mukavalta. En ollut ennen kuullut tästä uudesta tanssijumpasta. Katsoin kaikki videot, ja tuli heti mieleen, että tuota haluaisin harrastaa. Pikaisesti etsin netistä, ja löysin jopa Vantaalta yhden kurssin. Tosin sitä olis vaan 5 kertaa ja eka tunti on jo mennyt :( Näyttää kivemmalta kuin zumba. Minusta on kiva sellainen tanssitunti, jossa kuviot perustuu musiikkiin eikä niitä tule solkenaan aina vaan uusia, jolloin tanssillisuus kärsii kun yrittää vauhdissa pysyä mukana.
    Jollet pahastu lainaan ideaa ja esittelen tämän minun tanssiblogissa joku kerta http://villitaskeleet.blogspot.fi/.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten kivaa, että onnistuin esittelemään tämän tanssijumpan sinulle ensimmäisenä. Olen itse kovasti innostunut tästä tanssimuodosta. Tunneilla on kiva meno päällä ja tanssijoilla hymy huulilla. Ja opettajamme Kati on ihan loistava ja itsekin niin innostunut. Hänellä puuttuu vielä joitakin tansseja Lavispaketista, mutta hän koko ajan työstää niitä.
      En lainkaan pahastu, jos lainaat ideaa. Päinvastoin, Lavis-tanssi saa loistavaa mainosta.
      Tänään ei tanssita, tänään ulkoillaan :)
      Ihanaa sunnuntaita!

      Poista
  9. Mainio liikuntamuoto tuo lavis, mahtava mix tanssia ja jumppaa!
    Olisi ihana päästä tanssin pyörteisiin itsekin. Tsemppiä uuden
    harrastuksen pariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olikin kivasti sanottu, mix - tanssia ja jumppaa.
      Tanssinystävälle mitä mainioin laji. Minä olen myyty tähän mixiin.
      Laviksessa on tanssin pyörteitä, vain kavaljeeri puuttuu. Ja sehän tekeekin siitä sitten jumpan.
      Kiitos paljon Teija, tanssin taas tiistaina.
      Suloista sunnuntaita!

      Poista
  10. Jee hyvä sinä ja muodin aallonharjalla! Tyttärellekin piti ostaa aivan nuo samat pöksyt joululahjaksi.

    Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ihanainen! Elämää tanssien. Minua hymyilytti kun näitä kolmiraitaisia olin ostamassa, niin ostoskeskuksessa näytti nuoriso kulkevan näissä. Näistä taitaa tulla jokapaikan pöksyt, minullakin :D Tyttärellä on hyvä maku :)
      Suloista sunnuntaita!

      Poista
  11. Vaikuttaa mukavalta ! Kunpa itsekin saisin lähdettyä johonkin jumppaan, mutta laiskuus voittaa aina. Onneksi sentään jaksan käydä kävelylenkeillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lavis-tanssi on mukavaa. Kertamaksulla pääsee moniin kuntokouluhin tätä kokeilemaan, kerron jos vaikka innostut :)
      Kävelylenkit ovat niitä parhaimpia. Ne tekevät hyvää niin sielulle kuin kehollekin. Minulle kävely on lukemisen ohella jonkinlaista meditointia.
      Tänään minäkään en tanssi. Kävelylenkki ihanassa talvikelissä kutsuu.
      Mukavaa sunnuntaita ja kauniita kävelylenkkejä!

      Poista
  12. Kuulostaa tosi kivalta lajilta! Kolmiraidat on nyt niin pop, niitä näkyy paljon. Meillä pojat ei muuta käytäkään ja omastakin kaapista löytyy pinkkiraitaiset Addut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lavis on kiva laji. Mukaansa tempaava ja iloinen liikuntalaji. Ja sitä on kiva tanssia näissä kolmiraitaisissa.
      Nyt kun itselläkin on nuo Addut, niin olen kiinnittänyt huomiota, kuinka paljon nuoriso niitä käyttää. Ja joka paikassa. Sielläkin on äidillä ja pojilla Addut :)
      Kiitos Marika ja kivaa sunnuntaita teille!

      Poista
  13. Varmasti hyvä meininki ja tehokasta liikuntaa!
    Ilo irti elämästä!
    Edellisen postauksen Runebergintortut kyllä saivat veden kielelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanssilla ilo irti elämästä :)
      Täällä on jo Runebergin torttuja tarjolla, vaikka runoilijan juhlapäivä on vasta helmikuussa. Yhdet piti maistaa jo etukäteen. Herkullisia olivat.
      Kiitos Susanna ja hyvää tulevaa viikkoa!

      Poista
  14. Oi tuo olisi laji juuri minulle! Olen aikanaan käynyt (nuorena tyttönä) paljonkin tanssimassa mm. kesäisin tanssilavoilla =D. Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi niin sinun lajisi myös. Sinäkin viihtyisit tuon jumpan parissa. Tuntuu niin kivalta, kun sanon, että käyn kerran viikossa tanssimassa :) Kaipaa välillä selittelyä.
      Kivaa sunnuntai-iltaa Katinka ja mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  15. Kivan mallisia nuo uudet verkkarit..kapenee lahkeisiin.Hyvältä näyttää:) Meilläpäin alkoi myös tuo lavis.Lehdessä ollut juttua ja fb:ssa innostuneita päivityksiä uutuusjumpasta:) Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös noitten verkkareitten mallista. Hoikentavat :)
      Lavis on innostuttanut väen. Enkä yhtään ihmettele. Joka tunti on tullut salillekin uusia kasvoja. Ja meitä on kaikenikäisiä.
      Kiitos Anne! Ja mukavaa sunnuntai-iltaa sekä tulevaa viikkoa!

      Poista
  16. Kuulostat innostuneelta, hyvä sinä!

    Lavis-lavatanssijumpparyhmistä on ollut juttuja ja niitä perustetaan lisää ja lisää, kohta niitä on joka kylässä. Hyvä niin. Tämän aamun Hämeen Sanomissa oli ilmoitus Lavis-lavatanssijumpasta, joka on hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto ja jota voi tanssia yksin.

    Leppoisaa pyhäpäivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos Marjatta! Kivaa, jos innostuneisuus näkyy / kuuluu rivien välistä. En tosiaan muista, mihin lajiin olisin ollut näin tykästynyt. Lavis on mainio mix.
      Ihmiset ovat ottaneet sen innostuneina vastaan. Ja kuulinkin, että ohjaajista on ollut pulaa. Nyt heitäkin koulutetaan joka puolella.
      Leppoisaa iltaa ja hyvää tulevaa viikkoa! Pidän peukkuja!

      Poista
  17. Kiintoisaa, ihan uusi laji minulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Olipa kiva huomata, että täällä oli useampikin, joka ei ollut tästä lajista kuullut. Lavis on aloittanut valloituksensa. Ja valloittanut monet.
      Kiva, uusi laji. Tiistaina tanssin taas :)
      Mukavaa tulevaa viikkoa!

      Poista
  18. Kivalta kuulostaa tuo uusi harrastuksesi ja varsinkin tanssin ystävälle varmaan mitä sopivin. Mukavia tanssitunteja jatkossakin!

    Muutama päivä sitten sanoin ottavani Ystäväkirja-haasteen vastaan, mutta nyt on kyllä luovutettava, kun siinä oli useita sellaisia kysymyksiä, joihin en keksi mitään vastattavaa; en edes vaikka yritin huumorimielellä. Ensi kerralla paremmalla onnella/kekseliäisyydellä haasteen kimppuun.

    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse! Lavis valloitti minut. Kiva mix.
      Ei haittaa laisinkaan, vaikka vastaamatta jää. Olen kanssasi samaa mieltä, kysymykset ovat varsin hankalat. Minäkin niitä pyörittelin ja
      huumoria sekä unelmiakin oli heitettävä kehiin.
      Uusia haasteita tulee. Muuten minullakin on jäänyt jokunen haaste vastaamatta. Silloin kun aloitin uuden blogin, niin se poiki tosi paljon haasteita. Jotkut eivät ehkä olleet enää silloin ajankohtaisia, kun olisin niihin vastannut. Mutta uusia tosiaan tulee, täällä blogistaniassa väki on kekseliästä.
      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  19. Tuosta lajista kuulin ekaa kertaa, mutta tuntuu mukavalta tavalta kohottaa kuntoaan. Tanssi on niin ihanaa, kuten musiikin tahdissa liikkuminen yleensäkin. Mistään hirveästä rääkistä en tykkää, liikunnasta pitää voida myös nauttia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava olla joskus sanansaattaja. On tämä kyllä mainio tapa kohottaa kuntoa, tanssien sitä ei huomaakaan. Minäkään en noista rääkkijumpista tykkää, kun ohjaaja huutaa edessä: "JAKSA, JAKSA". Tässäkin jumpassa saa jaksaa tarpeeksi, mutta hymyssä suin.
      Valoisaa, ihanaa viikkoa sinulle, Hanne!

      Poista
  20. Ai, että kun olen kateellinen kaikille teille, jotka tanssimalla osaatte nostaa kuntoanne. Kävin aikanaan muutamalla zumbatunnilla, ja huomasin, että zumba ei ole tämä rouvan juttu, ei sitten yhtään. Onneksi on olemassa vaihtoehtoja tällaisellekin koikkelehtijalle ;).

    Nuo raidat ovat taas kyllä aika in juttu ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumpille ja kunnonkohottamiselle on paljon vaihtoehtoja. Ja se on hyvä se! Jokaiselle löytyy lajinsa. Itse olen käynyt myös kuntosalilla, mutta en niitten laitteitten kanssa "viihdy". Ja zumbaa harrastanut, ne kuviot alkoivat olla liikaa laskemista. Ja päässä kun vielä pyöri raportit ja muut, niin se vain tökkäsi. Oli liian paljon mietittävää.
      Mutta jokaiselle on jotakin.
      Ja tällaisina talvipäivinä pitäisi harrastaa ulkoliikuntaa.
      Raidoissa mennään :) Kiitos kommentista Rouva Sana ja hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Professional Blog Designs by pipdig