tiistai 23. toukokuuta 2017

LINNATEATTERIN PIHALLA ON KESÄTEATTERI



Olin viime viikolla Linnateatterin bloggaajaillassa - vielä kuitenkin teatterin sisätiloissa.  Kutsu oli lähetetty Turun alueen bloggaajille sekä teatteribloggaajille. Pääsimme tutustumaan Linnateatterin toimintaan. Linnateatteri on toiminut Turussa jo peräti 14 vuotta ja on vakiinnuttanut asemansa Turun muiden ammattiteattereitten joukossa mielenkiintoisella ohjelmatarjonnallaan.    Olen aina pitänyt Linnateatterista, siellä on ihan omanlaisensa tunnelma, rento ja iloinen. Linnateatterin esitykset ovatkin pitkälti painottuneet komediaan, joten sieltä löytyy iloa ja naurua tähän arjen välillä totiseenkin menoon. Meidät bloggaajat toivotti tervetulleiksi teatterinjohtaja Kalle Lamberg.

Ja pääsimme maistelemaan teatterin oman ravintolan herkkuja ja kuulimme Linnateatterin tulevista esityksistä. Ja illan päätti vielä mahtava Jukka K:n ja Divet:n dragshow -esitys.

Keittiömestareitten Martinin ja Esmen loihtimia herkkuja



Lähdetään liikkeelle ruuasta. Linnateatterin yhteydessä talon 3. kerroksessa sijaitsee Teatteriravintola. Ja samassa tilassa on teatterilava. Täällä järjestetään paljon erilaisia tapahtumia esim. tiimiporukan virkistysiltoja, polttareita, syntymäpäiviä jne. Ja ruuan voi tilata nautittavaksi joko ennen esitystä tai väliajalla. Teatteriravintola tarjoaa gourmet -tasoista ruokaa. Vai mitä sanotte näistä antimista: Ceasar -salaatista kampa-  ja sinisimpukoihin. Ja jälkiruuaksi juustokakkua. Olipahan herkullinen ja raikas kokonaisuus.

Ja illan muuhun antiin:

Linnateatterin pihalle rakennetaan katettu kesäteatteri. Viime vuonna pihateatteri rakennettiin ensimmäisen kerran ja nyt seuraa jatkoa. Tänä kesänä Kesäteatterin ohjelmiston aloittaa komedia Haluatko mökkiläiseksi.  Sen ensi-ilta on 15.6. Käsikirjoituksen näytelmään on tehnyt Roope Lipasti ja sen ohjaa Kari Pekka Toivonen.



Pääsimme tutustumaan ohjaajaan Kari-Pekka Toivoseen sekä näyttelijöihin Valtteri Roiha ja Arttu Kapulainen. Kolmas näyttelijä Minna Kivelä ei päässyt tilaisuuteen. Oli kiva kuulla heidän innostuneita fiiliksiään tulevasta näytelmästä. Haluatko mökkiläiseksi on aitoihin mökkikokemuksiin perustuva komedia. Juonenkäänteitä ei paljastettu, mutta "Linnateatterin pihanäyttämölle tuodaan kottikärrykaupalla samastuttavaa mökkitunnelmaa absurdeilla juonenkäänteillä höystettynä." Mitä ne ovatkaan - mökin maalausta, laiturin korjausta, yllätysvieraita, sukulaisia... En tiedä, mutta innolla odotan tuota näytelmää. Meilläkin kun on mökki :)

Linnateatterin kesäpihalla tulee olemaan katettu katsomo ja sekä myös katetut pöydät. Keittiömestarit Martin ja Esme ovat tehneet myös kesäteatteriin rennon kesämenun ja kesäkeittiö palvelee koko kesän, kaikissa esityksissä. 

Kuva Linnateatterin esitteestä 
Valtteri Roiha huokasi tyytyväisyydestä, että kerrankin hän saa näytellä vain yhden roolin näytelmässä. Arttu Kapulaisella ja Minna Kivelällä onkin sitten rooleja roimasti enemmän. Valtteri Roihalla on mainiossa komediassa Elokuvan mieletön historia yli 20 roolia ( linkki ).



Eikä tässä vielä kaikki...  Ruuan ja muun ohjelman jälkeen oli vuorossa Jukka K:n ja Divet:n dragshow-esitys (Jukka Kuronen ja Marko Vainio). Olen nähnyt Divet:n aikaisemminkin ja hän on aivan kansainvälistä tasoa tässä genressä. Jukka K on minulle uusi tuttavuus. Ja hän myös yllätti minut iloisesti taitavuudellaan. Mikä laulajien kavalkadi meille esittäytyikään. Saimme kuulla lukuisia euroviisuedustajia ja myös maailmanluokan tähtiä. Monica Aspelundin Lapponiasta Conchita Wurstin Rise like a Phoenixiin. Ja kaikki maailman tähdet: Tina Turner, Celine Dion, Dolly Parton... Eikä meidän pop- ja rocktähtiäkään oltu unohdettu - lavalle asteli niin Pete Parkkonen, Anssi Tuisku kuin Turun omakin tähti Michael Monroe. Vieläkin ihmettelen sitä, miten taitavasti sekä Jukka K että Divet ovat ottaneet haltuunsa näitten laulajien kaikki maneerit ja tyylin. Ja roolit vaihtuvat nopeaan. Uskomattoman taitavia ovat. Nähdä kaikki tähdet samalla näyttämöllä... wow!  Ja se huumori! Nauru pidentää ikää! 
Kuvia showsta ei saanut ottaa. 

ISO kiitos Linnateatterille kutsusta. Ilta oli todella onnistunut. Niin Haluatko mökkiläiseksi kuin muukin teatterin tuleva ohjelmisto kuulostaa lupaavalta ja kiinnostavalta. Kesäteatterissa tavataan! 

- Tuula

Tässä lisää Linnateatterin ohjelmistoa

Linnateatterin osoite on Linnankatu 31, 20100 Turku. Lisätietoa teatterin sijainnista ja esimerkiksi esteettömyydestä löydät täältä.

*blogiyhteistyö

22 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta ja kesäiseltä. Nuo mökkiläisten ilot ovat minullekin tuttuja, vaikka nykyisin ollaan kyllä etupäässä niitä vierailevia tähtiä ;).

    Kohta olemme taas tulossa myös Turkuun pikaiselle pyörähdykselle. Pidelkäähän ilmat kesäisinä sitten kuunvaihteessa.

    VastaaPoista
  2. Tuo ilta kaikkineen oli niin hyväntuulinen. Ja meitä pyydettiinkin kertomaan näitä mökkiläisten tarinoita... Meidän suomalaisten mökkimaailma on täynnä erilaisia tarinoita.
    Te olette tulossa Turkuun. Täällä on silloin lämmintä. En tiedä Amsterdamin lämpötiloista, mutta eiköhän samaan päästä täälläkin. Tervetuloa Turkuun! Kiitos Leena <3

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköiset ruoat, mökin omistajalle tulee varmaan olemaan mielenkiintoinen kokemus nähdä toi esitys. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo herkut maistuivat :)
      Tuossa Mökkiläis - näytöksessä tulee varmaan monia omiakin juttuja mieleen. Tulossa mielenkiintoinen kokemus.
      Kiitos Jonna ja aurinkoista viikkoa!

      Poista
  4. Voi tuota näytelmän mainosta, onpa hauska :D
    Ihania herkkuja olette päässeet maistelemaan. Heti katse kiinnittyi juustokakkuun!
    Kuulosti kyllä oikein kivalta illalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo näytelmän mainos on todella hauska. Mökkiläisenä on mukavaa. Vaan ei taida aina olla :D
      Tuolla Teatteriravintolassa taidetaan herkkujen teko. Ja kyllä minulle nytkin juustokakku maistuisi.
      Oli kiva ilta! Ja sai nauraa, se tekee sielulle niin hyvää.
      Kiitos paljon Outi ja aurinkoista viikkoa!

      Poista
  5. Mukava ilta teillä ollut taas. Itse en valitettavasti päässyt mukaan osallistumaan, aikataulut kun eivät antaneet myöden.

    Mutta, onnittelut Tuula! Olet voittanut arvonnassani tuonihanan jätskisetin. Laitatko osoitteesi minulle unelmoiden@gmail.com niin saan paketin postitettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, sinut olisin mielelläni nähnyt Linnateatterissa. Arjen aikataulut teettävät valintoja.

      Ja kiitos paljon kivasta voitosta. Tänä kesänä meillä pikkuväki syö mehujäätä <3
      Osoite on lähtenyt sinulle.
      Kiitos Kaisa ja aurinkoista viikkoa!

      Poista
  6. Olipa teillä taas kiva ilta-hyvää ruokaa ja teatteria ,kulinarismia ja kulttuuria. Täydellistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnateatteri osaa järjestää viihtymistä monilla eri tavoilla.
      Ruuat ja ohjelma olivat ihan loistavia. Täydellistä, niin kuin sinä sanot :)
      Kiitos paljon Jael ja aurinkoa Israeliin!

      Poista
  7. Kyllä olet taas päässyt herkkujen keskelle, upeaa. Tuli mieleen että kesäteatteriesitys saattaisi sopia hyvin myös mökkivieraille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teatteriravintola saa osaltaan myös vieraat viihtymään teatterissa. Ihanat ruuat!
      Kivasti keksitty - mökkivieraatkin sopisivat hyvin tuonne kesäteatterin katsomoon. Joillakin voisivat posket punehtua :D
      Kiitos kivasta kommentistasi Ansu ja aurinkoista viikkoa!

      Poista
  8. Kuulostaa kivalta teatteliesitykseltä ja ruuat ruuat vaikuttavat herkullisilta. Olisikin mukava tehdä pitkästä aikaa kesällä parin päivän kesäretki Turkuun. Täytyypä laittaa harkintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta teatteriesityksestä taitaa tulla aika hulvaton huumoripläjäys. Juuri kesäteatteriin sopiva.
      Ja kyllä meitä hemmoteltiin tuolla Linnateatterissa. Osaavat ottaa niin hienosti bloggaajat huomioon.
      Tervetuloa Turkuun. Tässä yksi vinkki Turun iltaan :)
      Kiitos Belladonna ja aurinkoista viikkoa!

      Poista
  9. Oi voi - nuo herkut! Linnateatteriin voisi mennä jo pelkästään noiden ruokien takia, mutta onneksi on myös muuta tarjolla; vieläkin nousee hymy huulelle kun iltaa muistelen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten. Linnateatterin herkut ovat ensiluokkaisia ja kun päälle saa vielä teatteriesityksen, niin parempaa ellämystä saa hakea. Ja tuo ilta ohjelmineen nostattaa hymyn huulille, tuolla viihtyi.
      Kiitos Arja hyvästä seurastasi <3
      Aurinkoista viikkoa!

      Poista
  10. Pakko aloittaa kommentointi noista ruuista ruokabloggari kun oon, ihan täydellinen pöytä minulle, rakastan simpukoita, oikeesti voisin elää varmaankin vain niitä syöden, voi nam mitä herkkuja teille tarjottiin. Kivalta ja hauskalta kuullostaa tuleva esitys, Minna Kivelä on ihan huippu komedienne !! eikä noita poikiakaan voi vähätellä. Kovin monipuolinen ilta teillä kun vielä Dragqueen showkin saitte, hieno ilta kertakaikkiaan. Heleätä Helatorsttaita Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi tämä myöhästynyt vastaus. Olen ollut veneen alla. Sinne joutunut.
      Mutta linjoilla taas. Linnateatterista on kehittynyt todella kiva paikka. Siellä syödään hyvin ja katsotaan mainioita komedioita. Ja sinä tunnistitkin Minna Kivelän. Hänet minä näen kesällä :)
      Ja tuo Dragqueen -show, se oli huippushowta se.
      Kiitos paljon Sari kivasta kommentistasi ja mukavaa viikkoa!

      Poista
  11. Oi teillä on ollut todella kivaa ! Hyvää helatorstai-iltaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kristiina! Anteeksi, myöhästynyt vastaukseni. Mutta nyt olen linjoilla taas.
      Meillä oli tosi kiva ilta kaikkine numeroineen. Syömisineen ja esityksineen.
      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  12. En ole pitkään aikaan käynyt Turussa teatterissa joten tämä pitää nyt kyllä korjata ja tulla nauttimaan esityksistä sinne. Sitä paitsi kesäteatterit ovat kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäteatterit ovat kivoja! Tervetuloa Turkuun ja Linnateatterin kesäteatteriin. Sieltä löytyy huumoria, sen uskallan sanoa. Roope Lipasti on ollut asialla.
      Kiitos Marjo ja mukavaa viikkoa!

      Poista