lauantai 30. syyskuuta 2017

VIIMEINEN LAIVA JA STING


Turun Kaupunginteatterin musikaali Viimeinen laiva sai ensi-iltansa 15.9., ja me pääsimme "kipparin" kanssa seilaamaan Viimeisellä laivalla 21.9.



Uusi Viimeinen laiva -musikaali sijoittuu englantilaiseen Wallsendin kaupunkiin, jonka asukkaiden elämä on aina pyörinyt telakan ympärillä. Viimeinen laiva on erinomainen aloitus Turun Kaupunginteatterin uudelle ajalle, sillä Turkukin on telakkakaupunki. Kun ohjaaja Mikko Kouki näki musikaalin Broadwaylla kolmisen vuotta sitten, niin hän ajatteli, että Viimeisen laivan musikaalin tarina pitää saada kerrotuksi Turussa.




Viimeinen laiva -musikaali on (The Last Ship) on Stingin säveltämä ja tarinan ovat luoneet kirjailija Brian Yorkey ja John Logan. Turku on ensimmäinen kaupunki Euroopassa, jossa Viimeinen laiva esitetään. Aikaisemmin Viimeistä laivaa on esitetty Chicagon, Salt Lake Cityn ja Broadwayn näyttämöillä. Aikamoisen matkan on Viimeinen laiva tehnyt ennen Turkuun tuloa. Mutta nyt Stingin sävellykset soivat Turussa, laivanrakentajien kaupungissa. Musikaalissa on muutama Stingin vanha kappale, All This Time'n tunnistin, mutta suurin osa kappaleista on sävelletty tätä musikaalia varten. Laulut kuullaan suomeksi. Onnistuneet käännökset lauluihin ja koko esitykseen on tehnyt Mikko Koivusalo. 


Gideon Fletcher / Olli Rahkonen 


Meg Dawson / Anna Victoria Eriksson 


Wallsendin kuihtuvaan telakkakaupunkiin saapuu takaisin Gideon Fletcher (Olli Rahkonen), joka viisitoista vuotta sitten jätti kaupungin pölyt taakseen ja myös ihanan tyttöystävänsä Meg Dawsonin (Anna Victoria Eriksson). Tyttöystäväänsä Megiä Gideon ei ole koskaan unohtanut. 15 vuotta on pitkä aika;  telakka ei ole entisensä, ja entisellä tyttöystävällä on uusi mies, Arthur Millburn (Jussu Pöyhönen). Tuostahan seuraa kolmiodraama.



Isä James O'Brien / Taneli Mäkelä 

Telakka on ajettu alas ja työntekijät kuluttavat aikaansa baarissa. Romunkeräyshommia miehille on tarjottu, mutta niihin hommiin eivät ylpeät telakkamiehet halua ryhtyä. Gideon (Olli Rahkonen) tuo uutta intoa ja tsemppiä telakan väelle. Kun vielä telakan mainio pappismies (Taneli Mäkelä) pystyy antamaan rahaa (on lainannut kirkon rakennusrahastosta).  Niin siinä se on, mahdollisuus rakentaa se viimeinen laiva, joka lopulta seilaisi pois tuosta kurjasta Wallsendin kaupungista.

Meg ja Gideon / Anna Victoria Eriksson ja Olli Rahkonen 

Meg ja Arthur /  Anna Victoria Eriksson ja Jussu Pöyhönen 

Kolmiodraamakin kehittyy. Valitseeko Meg viisitoista vuotta poissa olleen Gideonin, jonka kanssa hän nuorena tyttönä seurusteli ja joka jätti Megin sieluun suuren surun lähdettyään maailmalle. Ja myös poikalapsen Megille yksin kasvatettavaksi, nyt 15-vuotiaan Tomin. Vai valitseeko Meg tutun ja turvallisen Arthurin, joka on juuri tontinkin ostanut ja on ollut kuin isä Megin pojalle.  

Musiikin tekijä Sting sanoo, että tarina on henkilökohtainen. Tarkemmin hän ei kerro miltä osin. Musikaali on tunteita herättävä ja loppumetreillä oli minunkin kaivettava nenäliina esiin. Silloin selviää Megin valinta. 

Jo Tom of Finlandissakin loistanut Olli Rahkonen (Gideon) laulaa suoraan sydämeen. Rahkosella on taipuisa ääni, joka on välillä herkkä ja välillä väkevä. Voisin hyvinkin kuvitella Olli Rahkosen tulkitsevan muutakin Stingin tuotantoa. Myös Anna Victoria Eriksson, Jussu Pöyhönen, Jonas Saari (telakkapomona) ja Riitta Salminen ansaitsevat kiitoksen hienoista esityksistä. Taneli Mäkelä on karismaattinen irlantilaisen papin roolissaan. Suoritus on mainio ja jostakin luinkin, että Taneli Mäkelä on "musikaalin hymyilevä sydän". Nuorta Megiä ja Gideonia näytellevät Saara Kaskilahti ja Kalle Kurikkala ovat myös todella hyviä. Kalle Kurikkala näyttelee myös Megin pojan roolin, joten iso ja hieno suoritus häneltä.


Meg ja Gideon nuorina / Saara Kaskilahti ja Kalle Kurikkala 



Joukkokohtaukset ovat komeita musikaalissa. Niin laulut kuin tanssitkin ovat toimivia ja näyttäviä. Jouni Pirttinen on tehnyt oivaltavat koreografiat irkkutyyppiseen menoon. Raavaat työmiehet osaavat tanssia hyvin. Minut yllättää aina, miten hyviä tanssijoita meillä teatterissa onkaan.

Äänentoisto ja akustiikka toimivat upeasti. Toivonkin, että tämä hieno esitys äänitetään jossakin vaiheessa. Kymmenhenkinen bändi soittaa upeasti Jussi Vahvaselän johdolla. Ja musiikki svengaa. Taitavan äänisuunnittelun takana ovat Iiro Laakso ja Eero Auvinen.

Ja haluan tässä kiittää myös muuta teknis-taiteellista henkilökuntaa.  Olen aina ihaillut Jani Uljaksen lavastuksia. Nyt Jani pääsee toteuttamaan upouudella lavastustekniikalla Wallsendin ja telakan miljöötä. Hän osaa todella käyttää hyväksi lavan nousevia ja laskevia ja pyöriviä osia. Ja se lavan takaosa on tärkeä elementti lavastuksessa. Siellä hitsataan ja hitsauskipinät lentelevät. Ja sinne se Viimeinen laiva lopussa katoaa. 

Pukusuunnittelijana on toiminut Tuomas Lampinen. Duunarilook näyttää hyvältä niin tanssiessa kuin muissakin kohtauksissa. Sanna Malkavaara oli tehnyt komeat projisoinnit ja ne toimivat hyvin lavastuksen ja valojen kanssa. Ja Kalle Ropponen valosuunnittelijana on taitava. Valot toimivat, välillä ne ovat kovia, välillä pehmeitä (se englantilainen sumu).  Ropponen osaa tehdä valoilla tunnelmaa.


Säveltäjä Sting tulee katsomaan omaa musikaaliaan 30.9. Se on jännittävä ilta niin ohjaaja Mikko Koukille kuin näyttelijöillekin. Kouki on sanonut näin: "Toivottavasti näyttelijät kestävät paineet. Onneksi en ole itse lauteilla, sillä en tiedä, kestäisinkö!"




Turun Viimeinen laiva kestää mitä vain. On se niin komea musikaali! 
Iso suositus!



Olen itse myös Stingin suuri fani ja kun musikaalia ei ole vielä äänitetty suomeksi, niin haluan esittää Stingin tuotannosta oman suosikkikappaleeni: 
"Shape of my heart."  Ehkäpä Olli Rahkonen tämän vielä joskus laulaa.




Kiitos Sting ja kiitos Turun Kaupunginteatteri! 

- Tuula 


Kuvat: Otto-Ville Väätäinen / Teatterin kuvapankki
Turun Kaupunginteatteri on blogini yhteistyökumppani.
Lisää Turun Kaupunginteatterin ohjelmatarjontaa löydät TÄÄLTÄ .  


20 kommenttia:

  1. kuulostaa ja näyttää kiintoisalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli hieno esitys. Ja hieno avausnäytös peruskorjatulle teatterille. Tykkäsin.
      Kiitos Sussi ja mukavaa viikonvaihdetta!

      Poista
  2. Voin kuvitella, että musiikki on mahtavaa kuunneltavaa ja menee nenäliinahommiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo äänentoisto ja akustiikka teatterissa nyt uusimisen jälkeen on huippua. Kymmenjäseninen orkesteri ja hyvät laulajat! Hieno esitys ja nenäliinahommiksi meni.
      Kiitos paljon Ansu kivasta kommentistasi <3
      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  3. Onpa hyvän kuuloinen esitys ja tosi hyvät näyttelijät. Tarina kuulostaa mukaansa tempaavalta.
    Ihanaa viikonloppua Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkaustarina. Ja taustalla laivanrakennustelakka. Hieno kombo. Ja loistavat näyttelijät. Jokainen sopii vielä rooliinsa täydellisesti. Vieläkin fiilistelen.
      Kiitos Outi ja ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  4. Kuulostaapa mahtavalta esitykseltä, ja musiikkikin hienoa. Tuo Stingin kappale on minustakin tosi ihana:) Mukavaa viikonloppua Tuula.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä se oikea sana tuli. Esitys oli mahtava. Ja musiikki sitä taattua, upeaa Stingiä. Ja sinäkin tykkäät tuosta Stingin kappaleesta. Toistan sinua, se on ihana.
      Kiitos paljon Jael ja mukavaa sunnuntaita <3

      Poista
  5. Nyt oli pakko lukaista vain hutaisten sillä haluan säästää hypetyksen itse esitykseen. Pakko päästä tämä näkemään! Turun uusittu teatteri, Sting ja koko upea näyttelijäjoukko ja Koivusalon Mikko on vanha opiskelijakaverini - täydellinen paketti, jota on jo ehditty kehua maasta taivaisiin.
    On varmasti koko teatterin väkeä jännittänyt tänään kun Sting on katsomossa istunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellinen paketti. Mahtava musikaali. Kyllä tämä on Turussa se suuri juttu!
      Mikko Koivusalo on saanut paljon kehuja käännöksestä, niin laulujen ja kuin puherepliikkien käännöksistä. Mikko on lahjakas suomen kielessä. Jopa Sting kehui Mikon hienoa käännöstä.
      Voin vain kuvitella, että teatterin väellä on täytynyt olla perhosia vatsassa, kun musikaalin säveltäjä on istunut katsomossa.
      Kiitos Arja ja mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  6. Oi, tämä pakottaa lähtemään Turkuun! :)
    Maisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän takia kannattaa tulla Turkuun. Tämä oli yksi elämäni suurimpia teatteri- / musikaalielämyksiä. Tervetuloa Turkuun Maisa <3
      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  7. Varmasti hieno musikaali. Olen Sting-fani 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä myös Sting-fani :) Musikaali on hieno! Sen parissa viihtyi. Itse Sting on kovasti myös kehunut esitystä. Ja on sanonut, että suomenkieli istui hyvin musikaaliin.
      Kiitos Satu ja mukavaa sunnuntaita <3

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Hieno musikaali. Olen vieläkin täpinöissäni. Niin hyvältä kuulosti.
      Kiitos FF ja mukavaa sunnuntaita <3

      Poista
  9. Varmaankin nessupaketti mukana pitää katsojilla olla...mukavaa lokakuun alkua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telakan kohtalo ja rakastavaiset. Siinä on aikamoiset draaman ainekset. Nessupaketti on hyvä olla laukussa.
      Kiitos Kristiina ja mukavaa lokakuun alkua myös sinulle <3

      Poista
  10. Perjantaille on liput hommattuna - innolla odotan :)
    Nessuvinkki ainakin mulle tarpeen...Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Teille on nautinnollinen ilta tulossa. Stingin musiikki soi hienosti uudistetussa teatterissa. Kerrohan sitten kokemuksistasi.
      Kivaa viikkoa ja upeaa perjantai-iltaa <3

      Poista