sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

TUHAT TARINAA SAARISTOSTA - ASPÖ



Istun saarimökin pöydän ääressä ja kirjoitan tätä saaristotarinaa. Olemme tehneet remonttia mökissä ja vihdoinkin remontti alkaa olla siinä kunnossa, ettei tule huono omatunto, kun tietokoneen ääressä viettää aikaansa. 



Minulle tuli niin ikävä Aspön kyläsataman ihania tunnelmia, kun viikko sitten teimme yhteysaluksella pienen saaristoretken ja alus poikkesi Aspön laituriin, yhteen Saaristomeren mukavimmista paikoista. Siitä on jo jokunen vuosi, kun olemme omalla veneellä Aspön saarella vierailleet. Muistan vieläkin, kun hanurimusiikki soi kesäillassa, sauna lämpeni ja savustusuuni tuoksui ja tuprusi. Siellä oli niin uskomattoman mukavaa. 


Aspön satamassa on viihtyisää. Punaiset rantavajat reunustavat puista laituria ja yhteysalus poikkeaa laiturissa kerran vuorokaudessa. Ja jo laiturilla katse osuu saaren keskellä seisovaan hohtavan valkoiseen kappeliin.  






Valkoisen aidan ja niittykukkien ympäröivällä kappelilla on kiehtova tarinansa. 



Edellinen kappeli tuhoutui syysmyrskyssä 1949.
Saarelaiset pitivät kovasti kappelistaan ja ryhtyivät keräämään varoja kappelin rakentamiseksi uudelleen. Mutta seurakunta joutui toteamaan, ettei rakennuksen uudelleenrakennustöitä pystyttäisi niillä rahoilla rahoittamaan.

Silloinen Korppoon kirkkoherra Erik Lindqvist oli neuvokas mies ja kääntyi Kirkkojen Maailmanneuvoston puoleen Genevessä pyytäen taloudellista tukea. 
Ja uskomatonta kyllä... syrjäisen pikkuseurakunnan rohkea pyyntö sai hyvin myötämielisen vastaanoton. Kesällä 1955 ja 1956 Aspön saareen kokoontui joukko nuoria eri puolilta maailmaa - aina Yhdysvaltoja ja Japania myöten - rakentamaan saarelle uutta kappelia. 


Uusi valkoiseksi kalkittu tiilikappeli ei aluksi viehättänyt saarelaisten silmää. Mutta nykyään se on osa maisemaa pienessä kalastajakylässä ja saarelaiset ovat ylpeitä kappelistaan.  

Kappeli  on arkkitehti Ilmari Wirkkalan suunnittelema ja kalkkihiekkatiilestä rakennettu. Mitoiltaan se on 16 x 9,5 metriä. Kappelin saarnastuoli ja alttaritaulu ovat peräisin vuonna 1949 tuhoutuneesta kappelista. Valitettavasti minulla ei ole kuvia kappelin sisältä. 

Aspössä viihtyi myös Lasse Mårtensson. Kuuluisa saariston musikantti Aspön Erik (Erik Jansson) opetti Lasselle oikean saaristolaispoljennon hanurilla. Ja jo edesmenneen Aspön Erikin sukulaisia vielä nykyisinkin saarella soittelee matkailijoitten iloksi. 



Yhteysalus jatkoi matkaansa ja taakse oli jätettävä ihastuttava Aspö. 
Näkemiin Aspö. Kai vielä kohdataan! 


- Tuula 

Terveisiä kaikille täältä saaristomaisemista.

27 kommenttia:

  1. Merimaisemat ja saaristot ovat kyllä upeita asioita. Hienoa, että kappeli saatiin rakennettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaristossa viihdyn. Ovat niinkuin sanot upeita juttuja. Pienellä Aspön saarella on hieno kappeli, kiitos kekseliään Korppoon kirkkoherran.
      Kiitos Piipe ja ihanaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Pari kertaa Aspössa poikenneena yhdyn sanoihisi, kaunis ja leppoisa paikka. Oli kiva kuulla tarinaa kappelista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aspössä viihtyy. Saaren asukkaat pitävät matkailijoista. He eivät ole halunneet rakentaa isompia laitureita, koska näin pystyvät paremmin palvelemaan veneilijöitä. Tuo kappelin tarina on kyllä uskomaton. Sinnikkyyden ansiota.
      Kiitos Teija ja ihanaa sunnuntaita!

      Poista
  3. Hyvältä näyttää remontin jälkeen. Airo ja verkon painot!

    Upeita kuvia jälleen kerran! Aspo ei ole tuttu, mutta sait minut muistelemaan Jurmon käyntejä. Ihana paikka sekin ja keskellä merta. Jos kiinnostaa, suosittelen kirjaa Jurmon kylä-lähempänä merta.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo vanhat saaristoesineet ovat niin ihania. Sopivat tänne hyvin. Nykyään niitä on vaikea löytää tai jos löytää, on pistetty kova hinta kylkeen.
      Jurmossa olen käynyt ja tämä yhteysaluskin pysähtyi Jurmon laiturissa. Jurmokin on niin mielenkiintoinen saari ja kiehtova menneisyys on silläkin. Ja luonto on niin karun kaunista Jurmossa. Minua kiinnostaa saariston kirjat, tuon mainitsemasi jo muistiin laitoin.
      Kiitos kivasta kommentista ja edelleen heleätä heinäkuuta!

      Poista
  4. Varmasti mukava tunne, kun remontin jälkeen voi jo vähän istahtaa ja nauttia lopputuloksesta.

    Kiitos mielenkiintoisesta Aspö kuvauksesta. Kauniita kuvia!
    Saaristo ansaitsee kaikki ylistyssanat, joita se saa osakseen. Ymmärrän oikein hyvin, toiveesi että tapaisitte taas uudestaan - Aspö ja sinä.

    Oikein ihanaa pyhäpäivän jatkoa Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kiva tunne. Meillä oli myös ensimmäiset vieraat nyt rempan jälkeen. Toki talkoovieraita on ollut rempankin aikana.
      Sinä myös olet saariston ihailija. Se on aikamoinen aarreaitta. Jopa tuo kappeli tarinoineen on ihana aarre.
      Ehkä vielä joskus syön Aspössä kalakeittoa, sitä sieltä saa ostaa, tuoreista kaloista tehtyä. Herkullista keittoa!
      Kiitos Pirjo taas niin kivasta kommentista. Ihanaa pyhäiltaa!

      Poista
  5. Aivan ihania merimaisemia. Ihanaa sunnuntaita Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merimaisemat viehättävät. Niitä eri muodoissaan on kiva katsoa.
      Kiitos Outi ja ihanaa pyhäiltaa!

      Poista
  6. Kauniilta näyttää mökillänne! Ja tuo Aspö on varmaan viehättävä paikka. En ole koskaan käynyt. Mistä tuo yhteysalus sinne lähtee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kristiina!
      Aspö on viihtyisä saari. Nauvon Pärnäisistä lähtee yhteysalus Eivor joka päivä ulkosaariston reitille... Utö määränpäänään.
      Heleää heinäkuuta! Ja sinäkin olet Viipurista palannut, täytyy tulla katsomaan kuulumisia :)

      Poista
  7. Hienoja kuvia!
    Mukavaa kesän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sari! Saaristo on valokuvauksellinen.
      Heleää heinäkuuta myös sinulle!

      Poista
  8. Voi miten kaunis tuo teidän mökki ja nämä kesäkuvat ovat niin ihania, aivan kuin itse olisi mukana. Aurinkoista viikkoa Tuula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pajon Kaisa! Ihana kommentti. Saarella ja saaristossa viihtyy.
      Aurinkoista viikkoa myös sinulle!

      Poista
  9. Voi kuinka ihanalta vaikuttaa tuo paikka, saaristo itsessäänkin on aina oikein viehättävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu <3 Aspö on lumoava saaristolaiskylä komeine kappeleineen. Osa upeaa saaristoa.
      Kivaa keskiviikkoa!

      Poista
  10. Oi, mitä muistoja tulvi mieleen vuosien takaa. Aspössa tulikin käytyä monet kerrat matkalla Jurmoon kaukaisessa elämässä, kun olin vielä naimisissa ja purjehdittiin kesät. Tuo kirkko oli ehdoton suosikkini, se on jotenkin niin.... ei-suomalainen. Siis suosikkini koko saaristossa. Kyllä, myös kalan savustuksen tuoksu, miten hyvää sekin oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ps. en jostain syystä voi koskaan kommentoida takaisin, kun olet jättänyt minulle kommentin, en tiedä miksi :/

      Poista
  11. Aspön ihailija sinäkin. Aspössä on jotenkin niin kiva tunnelma. Rauhallinen ja viihtyisä. Ja tuo kirkko on upea. Minua hymyilytti, kun luin, että aspölaiset olivat ensin oudoksuneet uutta kirkkoaan. Ja nyt se on saariston helmi.
    Minullakin on ollut hankaluuksia tämän blogin uuden ulkonäön jälkeen. Otin bloggeriin yhteyttä. Kun saan "hommat" toimimaan, niin yritän uudelleen tulla lukijaksesi, jospa sitten onnistuisi. En tiedä, milloin tutkivat, mutta muistuttelen välillä.
    Ja kiitos, oli kiva kuulla, että olet yrittänyt vastata.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia, tuli ihan ikävä Suomen saaristoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Suomen saaristo on kutsuva :)
      Ihanaa elokuuta!

      Poista