MOMENTS OF MY LIFE

Etunimen ensimmäinen kirjain (T)



Nappasin tämän kepeän kesähaasteen mukaani Outi's life  -blogista. Tässä haaste vähän muunneltuna: Tehtävänäsi on laittaa kuva ja pieni teksti  oman etunimen (tai sukunimen) ensimmäisestä kirjaimesta otsikkosanojen alle. Siis vain yksi sana ja kuvan alle selvitykset, jos haluat.


Vaate
Tunikapusero



Rakastan tunikapuseroita / -paitoja. Tämä tunikapusero pääsi edukseen viime kesänä keltaisen katutaideteoksen edessä. Toteutimme Campo Viejo Wines katutaideteoksen katutaiteilija Rosa Hultmanin opastamana. Teoksessa mielikuvia tuoksu- ja makuelämyksistä. 

Paikka
Turku


Olen syntynyt Turussa ja olen kolmannen polven turkulainen. Kuvassa osa Turun Linnaa, se on perustettu Aurajoen suulle 1200-luvun lopussa. Pian Linnakin taas avataan. 

Ruoka
Tortillakupit


Tortillakupit. Näistä kerron tulevassa postauksessa lisää. Ja reseptinkin kerron. 

Juoma
Tee


Teekupin äärellä on hyvä rauhoittua, kesälläkin. 


Eläin
Tiira


Tiira ja tämä on kalatiira. Ihailen tiirojen nopeata lentoa ja hienoja syöksyjä mereen. Meillä mökin aallonmurtajalle palaa nähtävästi aina sama kalatiirapariskunta, koska se ei lainkaan välitä eikä pelkää, vaikka me touhuamme viereisellä laiturilla.

Kukka
Tulppaani


Tulppaani on leikkokukista lempikukkani. Tulppaanikuvia minulla on kamerassa paljon, mutta tähän valitsin tämän värikkään kimpun.

Tytön nimi
Tuulia


Tuulia on purjeveneemme nimi. Tuulia on jo vanha lady, mutta edelleen ryhdissään. Jos minulla olisi tytär, hänen  nimensä olisi ehkä Tuulia. Ps. Tuulia -lady pääsee tänä kesänä vesille.  

Pojan nimi
Touko



Olkoon Touko. Touko kyllä tarkoittaa keväisiä peltotöitä. Mutta kun nimi Touko tulee sanasta toukokuu ja se on yksi lempikuukausiani, siksi. Täällä etelässä alkaa kukkaloisto toukokuussa ja puut saavat heleät lehtensä. Ja saariston linnut ovat pesäpuuhissa. Kesä alkaa.

Ammatti 
 Tiimipäällikkö / ei ole kaukaa haettu. 



Kuvaus Tuulasta
tarinoiva, tunteellinen, tervejärkinen (joskus on noinkin sanottu)


Erilainen toukokuu 2020 jää pian muistojen joukkoon. Toukokuukin alkaa t-kirjaimella, joten tähän viimeiseksi kuvaksi sopii hyvin omenankukat. Nyt on aika suloisten omenankukkien. 



Tämä oli kiva kesähaaste. Nappaa sinäkin haaste itsellesi. 

- Tuula

******


 Tuula's life blogia voi seurata 


24 kommenttia

  1. Olipa kivat vastaukset täällä. Ihanaista viikonloppua sinulle Tuula ystäväiseni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta haasteesta Outi 🌸
      Aurinkoista viikkoa!

      Poista
  2. Tosi kivat vastaukset:) Oikein hyvää toukokuun viimeistä viikonloppua Tuula:)

    VastaaPoista
  3. Touko - edesmenneen isäni nimi🙂

    Omenankukkien aika on niiin kaunis - ja ohikiitävä🌸❤️🌸.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea aika! Ja niinkin sanot: nopeasti ohikiitävä 🌸
      Kaunista kesäkuuta!

      Poista
  4. Minä taas olen sukuni ensimmäinen Turussa syntynyt tyyppi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Turkulaisuus on hyvä perintö 🌸
      Kaunista kesäkuuta!

      Poista
  5. Tämä olikin lähes "kelvollinen" haaste sikäli, ettei se ollut turhan pitkä. Nämä 30 faktaa tms. ovat jo liian pitkiä, mielestäni :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kepeä kesähaaste! Sopii hyvin kesänalkuun. 30 kysymystä on raskas vastata ja lukea.
      Kiitos Pirkko! Kaunista kesäkuuta!

      Poista
  6. Upeat kuvat♥ Hauska haaste:) Mukava oli lukea vastauksiasi! Heleää helluntaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivikki! Kepeä kesähaaste. Vaan oli tässäkin pieniä paljastuksia.
      Heleää kesäkuuta 🌸

      Poista
  7. Kiva haaste - on äärimmäisen viihdyttävää seurata muiden mielleyhtymiä ja tarinointia niiden ympärillä, hyväntuulista ja iloista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! Kepeään haasteeseenkin saa mahtumaan monta kulmaa elämään.
      Heleää kesäkuuta! 🌸

      Poista
  8. Tämä on niin hauska haaste, että taidan napata itsellenikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä haaste on kepeä ja kesäinenkin. Nappaa mukaan. Heleää kesäkuuta 🌸

      Poista
  9. Olipa kuva postaus <3 Jään innolla odottamaan tortillakuppien reseptiä. Ihanaa kesäkuun alkua! t. toinen T :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! 🌸
      Olipa mainiota, kun nappasit nuo tortillakupit tuolta. Pientä jännitystä ilmassa... tällä viikolla tulee tortillakuppien resepti ulos.

      Poista
  10. Hauska muunnelma :). Tulee vähän mieleen se leikki, jossa ensimmäinen kuiskaa seuraavan korvaan jonkun lauseen tai lauseita, seuraava sitten sitä seuraavalla jne., kunnes vuorossa on ketjun viimeinen lenkki, joka kertoo kuulemansa ääneen. Jotain alkuperäistä, mutta yleensä myös hauskasti muuttunutta juttua tulee tuloksena. Niin tässäkin.

    Tunikapaita on kyllä ihan Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka 🌸 Sukunimen ensimmäinen kirjain tuotti hankaluuksia, joten leikki muuttui matkalla :)
      Ja tällainen oli tulos.
      Tunikapaita oli muuten eilen päällä kaupunkiasioilla.
      Kiitos ja kaunista kesäkuuta!

      Poista
  11. Tämä on kyllä kiva haaste! Hauska tapa tutustua sinuun paremmin. Kauniita kuviakin katsoi mielellään.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Minna 🌸 Tätä haastetta oli kiva tehdä, ei tarvinnut miettiä syntyjä syviä, eikä ollut liian pitkä.
      Aurinkoista kesäkuuta 🌸

      Poista
  12. Hienot kuvat ja hauska haaste. Turku on minullekin tuttu paikka, olen asunut siellä vuosia. Hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä haastetta oli kiva tehdä. Sinäkin olet asunut Turussa! Tähtitieteen professori Esko Valtaoja sanoo, että Turku on ihmisenkokoinen kaupunki asua. Olen Valtaojan kanssa samaa mieltä.
      Kiitos Marja-Leena ja hyvää kesää myös sinulle 💚

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Professional Blog Designs by pipdig