Tulimme sunnuntai-iltana saarimökiltä myöhään kotiin ja piti vielä illalla viikon mietteitä kirjoittaa ja äitienpäivääkin toivottaa, mutta olin vähän väsynyt ja kylmissänikin merimatkan jälkeen, joten onnittelut ja mietteet tulevat vasta nyt.
Onnitteluni kaikille äideille, isoäideille, bonusäideille ja bonusisoäideille. Ja paljon onnea myös isoisoäideille! Sekä hyvää ja turvallista kevättä!
Tämä bonusmummi sai näin hienon taideteoksen Saga -tytöltä, 7 vuotta. Saga käy kuvataidekoulua. Minä olin todella yllättynyt tästä värikkäästä teoksesta. Minä kun tykkään kovasti abstraktista taiteesta. Ja Saga oli nimenomaan valinnut tämän teoksen minulle. Saan aikanaan aidon maalauksen, kun tavataan. Kiitos etukäteen.
*****
Ja muutama päivä sitten tuli Tiinalta uusi fb -päivitys:
"Tänään me kohdattiin uudelleen tämä pieni poika. Kaukaa jo Dali omien hajustelujen ja kooheltamisen lomassa huomasi pienen pyörätuoli-ihmisen, jota jäi odottamaan kauniisti istuen. Näytti myös siltä että pieni-mies tunnisti Dalin. Hän halusi taas rapsuttaa, huomasin samalla, että hänen kuntonsa oli kovasti huonontunut tällä ajalla. Isän piti nostaa pojan käsi Dalin kaulalle. Jälleen kerran Dali painaa päänsä pojan polvelle ja katsoo häntä silmiin hiljaa, tuntuu, että aika pysähtyy näihin sekunteihin. Hetken kuluttua Dali siirtyy pyörätuolin sivulle, jolloin poika saa painettua päänsä Dalin päähän. Jokin uskomaton yhteys on lapsen ja koiran välillä. Jälleen kerran pyyhimme silmäkulmia isän kanssa, hänen kiittäessä Dalia hienosta luonteesta ja minua siitä, että annan heidän kohdata. Jatkaessamme matkaa, isä sanoo meille, toivottavasti ehdimme vielä nähdä.
Onneksi vasta kotona tajusin sanat, koska silloin oli nenäliinalle käyttöä. On näillä meidän karvakamuilla uskomattomat luonteet sekä vaistot, voi kun osaisivat kertoa meille sanoin ajatuksensa. ❤Aamun hetki ja kohtaaminen pisti taas miettimään.....", kirjoitti Tiina ja minä liikutuin.
Ja pienesti saaristosta ja tästä ajasta:
Samassa saaressa jossa meillä on mökki, vastapäätä meitä on keltainen isohko kalastajamökki tyhjillään. Sen omistajat ovat koirineen Espanjassa, Torreviejassa. Siellä he viettävät kaikki talvet. Olemme olleet whatsappilla yhteydessä sinne ja heillä on siellä kaikki hyvin. Mutta rouva harmittelee, kun siellä ei voi ulkoilla. Tosin heillä on pieni piha Espanjan talossaan, mutta he ovat tottuneet pitkiin lenkkeihin koirien kanssa. Heidän on tarkoitus tulla autolla Suomeen toukokuun lopussa, mikäli maitten läpi silloin pääsee matkaamaan. Rouva tuossa viestitti, että hän ei aio Espanjaan mennä syksyllä. No, saaressakin on omat hankaluutensa asua talven aikana. On mielenkiintoista kuulla heidän suunnitelmiaan.
Ajamme mökille ensin Saariston rengastietä pitkin Naantalista Rymättylään. Viime viikolla rengastiellä oli ihmisiä siivoamassa tienpenkkoja joukoittain. Vapaaehtoisia ihmisiä. On hienoa, kun penkat ovat siivotut ja roskan roskaa ei näy missään. Tässä pienessä blogipostauksessani haluan kiittää heitä! Kiitos, teette todella hienoa ja näkyvää työtä!
Hyvää uutta viikkoa kaikille!
- Tuula
Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Blogit.fi:n,Twitterin ja Bloglovinin kautta
Voi apua, miten ihana koira ja ihana tarina, joskin hieman surullinen. Eläimet antavat meille niin paljon ❤️. Meillä hieman huoli Torreviejan asunnosta, kun ei pääse katsomaan. Niin toivon, että tilanne muuttuisi parempaan pian. Ja sinuakin olisi niin ihana taas nähdä. Ihanaa viikkoa ❤️
VastaaPoistaDali on hieno koira. Iloinen ja leikkisä ja sitten sieltä sydämestä löytyy tällaista kaunista ystävyyttä ja ymmärrystä. Sinä myös tiedät koirista paljon.
PoistaYmmärrän huolenne Torreviejan asunnosta ja kun ei tiedä milloin edes pääsee maahan. Espanjassakin on jo alettu tehdä pieniä höllennyksiä, mutta kuitenkin tulevaisuus on epävarmaa.
Kiitos Sari <3 Olisi ihana taas nähdä. Ja ihanaa viikkoa myös sinulle <3
Voi apua täällä pyyhitään kyyneleitä, eläimet ja lapset puhuvat kieltä, jonka monesti me aikuiset olemme unohtaneet.
VastaaPoistaSydämellistä uutta viikkoa ihana Tuula ja mummi siellä. <3
Tämä Dalin ja pikkupojan kohtaaminen on ihana, mutta myös surullinen tarina. Toivottavasti pikkupoika sai iloa ja voimia Dalin kohtaamisesta.
PoistaSydämmellistä viikkoa myös sinulle ihana Tiia ❤️ Meidän suvun punatukkainen Saga on taiteellinen. Bonusmummi sai hienon äitienpäivälahjan.
Oi mikä postaus, ihana <3 Wautsi minkä maalauksen sinä saat, onnekas bonusmummi <3
VastaaPoistaKaunista uutta viikkoa Tuula!
Tuo Tiinan fb -postaus liikutti minua. Mieleni teki se jakaa. Ihana Dali!
PoistaJa tuo maalaus on hieno, tämä bonusmummi on mielissään <3
Kiitos Outi ja kaunista uutta viikkoa myös sinne!
Voi miten ihana postaus ja ihana, viisas Dali <3 Onneksi nessut on jo allergikolla valmiiksi vieressä, sillä nyt niitä tarvittiin <3
VastaaPoistaDalin ja pikkupojan tarina liikutti minua. Sain luvan jakaa nämä kauniit tapaamiset.
PoistaOnneksi sinulla oli nessuja <3
Kiitos Arja ja kaunista viikkoa <3
Vaikka ulkonakin pitää sosiaalista etäisyyttä pitää niin olen kyllä mielestäni huomannut, että ihmiset, vaikka sitten vähän etäältä, hymyilevät herkemmin ja saattavat kommentoidakin aihetta tai toista lauseen tai parin verran. Rennompaa siis tavallaan kuin normaaliajassa!
VastaaPoistaMinä olen huomannut saman. Ihmiset lenkkipoluilla hymyilevät herkemmin. Samassa junassa ollaan, lienee tuo ihmisten ajattelu ja siksi rennompaa.
PoistaKiitos Pirkko ja mukavaa viikkoa!
Tänne tuli eilen illalla lunta, byääh. Kaipaisin jo niin kovin niitä lämpöisiä kesäsäitä <3
VastaaPoistaKevät keikkuen tulevi! Hyvää viikkoa kuitenkin!
PoistaKoskettavia nuo Dalin ja pojan kohtaamiset. Toivottavasti kohtaavat vielä. <3
VastaaPoistaMinun äitini viettää myös talvet Torreviejassa. Itsekin ehdin käydä siellä helmikuun lopussa. Saa nähdä milloin seuraavan kerran. Nyt olen seurannut whatsapp-viestien välityksellä äitini ja hänen miehensä matkaa Suomeen. Nyt ovat jo Saksassa.
Minä toivon samaa, Dalilla ja pojalla tuntuu olevan erityinen yhteys.
PoistaSiellä Torreviejassa on paljon suomalaisia. Ei ihme se on pieni ja viehättävä kaupunki. ÄIdilläsi ja hänen miehellään on ollut jännittävä matka takaisin Suomeen. Onneksi on whatsapp-viestit, joilla pystyy viestittämään. Se on helpottavaa sekä matkaajille että kotiväelle.
Kiitos Minna ja mukavaa viikkoa sinne. Ja tervetulotoivotus matkaajille kotiin.
Voi, miten koskettava tarina. Koirilla on ihmeellinen kyky ymmärtää ja tuoda iloa elämään.
VastaaPoistaTeidän saaristomökki kuulostaa ihanalta :) Olisipa ihanaa viettää kesälomaviikko saaristossa. Mukavia mökkipäiviä teille!
Minä ihmettelen ja ihailen koirien kykyä ymmärtää / vaistota tällaisia asioita. Ihana Dali <3
PoistaSaarimökillä vihtyy, tosin nyt on niin kylmät ilmat, että ei mielellään touhua mitään ulkona. Onneksi mökillä on lämmintä. Kesälomaviikko saaristossa - se on hyvä vaihtoehto lomalle. Kiitos Minnea ja mukavaa viikkoa <3
Ihana Dali❤️ Eläimet osaavat monesti vaistota erikoistilanteet, joissa käyttäydytäänkin ihan erilailla kuin normaalisti.
VastaaPoistaDali on valloittava koira. Iloinen ja leikkisä ja sitten löytyy tuo hieno Dali, joka näyttäytyy tällaisissa tilanteissa. Eläimillä on kyllä hieno vaisto tajuta, milloin pitää käyttäytyä toisin kuin tavallisesti. Se tekee eläimistä niin upeita.
PoistaKiitos Tuuli ja mukavaa viikkoa sinne <3