MOMENTS OF MY LIFE

Kesä - juuri nyt



Kesä hellii. Luonto on kaunis ja saaristo on kaunis. Me olemme vihdoin saaneet veneen laskettua veteen ja veneen ajettua kotisatamaan ja mastonkin paikoilleen. Eilen kiinnitimme pikkupurjeen. Isopurje odottaa vielä kiinnitystä. Mutta pikkupurjeellakin voi jo tehdä koekierroksen :) 

Tuulia -veneemme masto pystytetään Ajolanrannassa. Mastonpystytys on vaativaa hommaa, joten olemme antaneet sen ammattilaisten käsiin. Kirjoitin noin vuosi sitten Ajolanrannasta (ja mastomme pysytyksestä)blogipostauksen, se alempana. Ajolanranta on ihastuttava saaristokohde ja sinne pääsee myös autolla, Naantalista on matkaa noin 30 km. Mainio päiväkohde saariston ystäville. Ajolanranta on nykyään täyden palvelun satama, mutta siellä on kunnioitettu hienosti historiaa. Ajolan sukutila on ollut Saarisalon suvun hallussa jo vuodesta 1759.


Ajolanrannassa kohtaavat vanha ja uusi aika. 




Linkki postaukseeni:  Ajolanranta

Ja takaisin saarimökille. 

Minun tulee harvemmin otettua kuvaa saarimökistä tästä kuvakulmasta. Nyt Ajolanrannasta tullessamme oli kamera kätevästi esillä. Mökki on kuin piilopirtti tuolla kallion syleilyssä. Mökin toisella puolella on laituri. 

Saarimökin terassilla otin kuvat Cellbesin kesäisestä mekosta, jonka sain yhteistyönä. 


Tykkään tämän mekon 40-luvun tyylistä. Tämä mekko on kiva ottaa mukaan venereissuille, mekko ei rypisty. On mukavaa laittaa päälle jotain siistiä, jos ja kun tulee käytyä vieravenesatamissa syömässä. 

Tuolla Tuulia -vene nyt odottaa laiturissa sisältä siivoamista. Ja patjatkin sinne on vielä kiikuteltava. Mutta kesä on vasta aluillaan... 


Miten sinulla on lähtenyt kesä käyntiin? 

Aurinkoisia kesäkuun päiviä!

t. Tuula

Tuula's life blogia voi seurata 

16 kommenttia

  1. Niin kesäiset kuvat veneistä ja kukkamekosta!Nyt on kesä parhaimmillaan,pitäisi muistaa nauttia tästä ajasta,tuoksuista ja valoisuudesta.Aurinkoa veneilyynne ja mökkeilyynne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä muistutus! Nyt pitää nauttia joka hetkestä. Kesä on ihanaa aikaa. Lämmin kiitos kivasta kommentistasi Tuovi ja ihanaa kesäkuuta!

      Poista
  2. Aivan ihanat kuvat, mekko ja sinä! Ai miten nyt nauttisinkaan vaikka viikon työtauosta tuollaisissa saaristomaisemissa. Voisi nukahtaa aaltojen ääniin ja pulahtaa aamuisin viileään veteen.
    Minun kesäni on alkanut työnmerkeissä, mutta säästä toki nauttien. Loma alkaa viikkoa juhannuksen jälkeen ja sitä kyllä odotan jo innolla.
    Kaunista loppuviikkoa sinulle Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Minulle tulee tästä mekosta mieleeni edesmennyt äitini nuoruudenkuvissa. Saaristomaisemissa on hyvä olla, kiirekin katoaa. Tuo pulahtaminen viileään veteen on kyllä ihanaa, parasta päivän alkua.
      Minä toivon sinulle mukavia työviikkoja, nauti ihanasta alkukesästä. Ja pian se juhannuskin koittaa ja sinun lomasi.
      Ihanaa viikonloppua, Outi <3

      Poista
  3. Ihania keväisiä kuvia ja kuulumisia <3 Tuo mekkosi on super ihana! Minulla on kesäloma alkanut vauhdikkaasti; klapitalkoilla, pihatöillä, takkahuoneen siivouksella, polkupyöräillen ja kesämökillä puuhastellen. Mukavaa kesän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja <3 Tämä mekko on kerännyt kiitoksia. Tuossa jo Outille sanoinkin, että edesmenneellä äidilläni oli tämäntyylinen mekko nuoruudenkuvissa. Muoti on tehnyt kierroksensa.
      Sinulla on ollut vauhdikas kesäloman alku. Muista myös rentoutua.
      Mukavaa kesän jatkoa myös sinulle <3

      Poista
  4. Voi kuinka ihana kesän alku teillä on ollut. Olen kyllä superkateellinen veneestä ja mökkeilystä - itse niin harvoin pääsee. PS. kaunis mekko! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasta hyvin aikuisella tämä mökki- ja venemaailma on avautunut minullekin. Toivottavasti myös joskus sinulle. Kesä on alkanut tosiaan venehommia tehden, mutta nyt se on siinä laiturissa odottamassa reissuun pääsyä. Ja minä mekossani kiitän <3

      Poista
  5. On ollut mahtava kesän aloitus kyllä. Kerhot ja leirit on ollut kiva aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teiilä ovat alkaneet leirit ja kerhot, kuulostaa niin kivalta lasten kesältä. Minäkin olin pikkuisena kesäleirillä.
      Kesä on alkanut hienosti.
      Kiitos Melissa ja kaunista kesäkuuta <3

      Poista
  6. Niin kauniin kesäisenä olet❤️. Ihania merimaisemia olet ikuistanut.

    Lomaa odotellessa, vielä viikko töitä ja sitten kuusi viikkoa vapaata, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkamekko sen tekee :) Merimaisemista tykkään ja niitä innoissani ikuistan.
      Sinulle toivotan hyvää viimeistä työviikkoa ja sitten... ihanaa lomaa!
      Kiitos Tuuli <3

      Poista
  7. Voi, miten hyvin sinulle sopiikaan kukkamekko! Mekossa on tosiaan kiva malli. Kyllä on ollut ihana kesäkuun alku, merivesikin jo kivasti lämmennyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Celia, voitko kuvitella, että edesmenneellä äidilläni on samannäköinen mekko vanhassa valokuvassa. Muoti on tehnyt kierroksensa.
      On ollut upea alkukesä, merivesi oli +22 astetta, mutta tämä kova vesisade on varmasti laskenut meriveden lämpötilaa. Pitää tänään vielä mitata.
      Kiitos Celia ja ihanaa kesää <3

      Poista
  8. Kesäkuu on kyllä alkanut säiden puolesta aivan upeissa merkeissä :)

    VastaaPoista
  9. I would like to thnkx for the efforts you have put in writing this blog. I am hoping the same high-grade blog post from you in the upcoming as well. In fact your creative writing abilities has inspired me to get my own blog now. Really the blogging is spreading its wings quickly. Your write up is a good example of it. 바카라사이트

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Professional Blog Designs by pipdig