MOMENTS OF MY LIFE

Anna -sarja ja punatukkaisia tyttöjä

 

Rakastin pienenä tyttönä ja vähän isompanakin Lucy Maud Montgomeryn kirjoittamia Anna -kirjoja. Ja tuo sana rakastaa ei ole ylisana noille kirjoille. "Jos mielessä liikkuu suuria ajatuksia, niin kai silloin on pakotettu myös käyttämään suuria sanoja", näin sanoi Annakin.  

Anna oli punatukkainen tyttö pisamineen niinkuin minäkin. En ole Anna -kirjoja aikuisena lukenut, mutta nyt olen palannut Annan maailmaan Avonleaniin Prinssi Edwardin saarelle, Kanadaan - Netflixin mukana. Ja Anna-sarja tulee myös Yle TV Ykköseltä. 

Saga ja Anna-nukke
Sarja on saanut suomeksi nimen Anna, A lopussa. Englanninkielinen nimi on "Anne with an E".  Tuossa ensimmäisessä kuvassa on meidän suvun pikkuinen punapää eli mieheni pojantytär Saga. Vierellään Anna -nukke Avonleasta. Anna -nuken kuvan löysin netistä. Nukke on L.M. Montgomeryn syntymäkodista. Minusta Anna -nukke ja Saga ovat niin samannäköisiä. Ja tukkakin on samanvärinen. 

Niin minä kuin sarjan Annakin inhosimme punaista tukkaamme tyttösinä. Nuorena huomasin, että ei se nyt niin paha ollutkaan. Toki minut oli helppo tunnistaa ja muistaa punaisesta tukasta. Nykyään punainen tukkani on haalistunut ja harmaantunut. Ja kun joku vanha tuttu tapaa minut vuosien jälkeen, niin melkeinpä ensimmäinen kysymys on, mitä sinun punaiselle tukallesi on tapahtunut? 

Pikku Sagan punaista tukkaa olen aina ihastellut ja kehunut. Tukka on upea kruunu hänellä. Saga taitaa sen itsekin ymmärtää. Ja minäkin olen kuvassa vielä punapäänä. Tukanvärien vertailukuva: oma kuvani kollaasissa on nelikymppisestä minusta. Sagan kuva on tuoreempi. 

Mutta Annan tarinaan: Iäkkäät sisarukset Marilla ja Matthew Cuthbert päättävät vuonna 1896 adoptoida orpopojan. He asuvat Kanadassa, Prinssi Edwardin saarella, Avonleassa. Mutta kuinka sitten kävikään... he saavat tilalleen Vihervaaraan punatukkaisen orpotytön Anna Shirleyn. Anna on puhelias ja hänellä on vilkas mielikuvitus. Matthew ihastuu nopeasti reippaaseen tyttöön, mutta Marilla vastustaa. Koeaikakaan ei suju kommelluksilta, mutta vihdoin Marillankin sydän heltyy ja Anna saa jäädä Vihervaaraan. Monenlaisia vaikeuksia ja seikkailuja on edessä. Mutta Anna on saanut rakastavan kodin. 

En muista tarkkaan lukemieni kirjojen maailmaa, mutta sarjasta on tehty modernimpi versio. Sarja käsittelee mm. orpotytön ulkopuolisuutta kyläyhteisössä, koulukiusaamista ja sitä miten vaikeaa köyhän orpotytön on saada ystäviä koulumaailmassa. Sarja sopii hyvin myös aikuisten katseltavaksi.  

Sarja on palkittu Canadian Screen Awards palkinnolla parhaana sarjana kahteen otteeseen. Myös Matthew Cuthbert eli R.H. Thompson sekä Marilla Cuthbert eli Geraldine James on palkittu. Sekä ihastuttava Anna eli Amybeth McNulty on saanut Canadian Screen Awards sekä ACTRA Toronto Awards palkinnot vuonna 2019. 

Amybeth McNulty on syntynyt Irlannissa Donegalissa, minullekin tutussa kaupungissa. Hänen isänsä on irlantilainen ja äitinsä kanadalainen. Tiedot kertovat, että Amybeth on käynyt kotikoulua. Varma en ole. Mutta seuraavasta olen varma, kun sarjaan haettiin Annaa, niin hakijoita oli yli 1800. Ja Amybeth valittiin!


Ja edelleen Anna näyttää inspiroivan minua. Onneksi on vielä jaksoja katsomatta. 

Aurinkoisia helmikuun viimeisiä päiviä! 

Oletko sinä katsonut sarjaa Anna, A lopussa? 

- Tuula 


Tuula's life blogia voi seurata 

27 kommenttia

  1. Annan kirjat olivat silloin teininä niin ihanaa lukemista, ja olen nähnyt Anna TV-sarjan,mutta sen edellisen. Saga on suloinen kuin nukke, ja tuo punainen tukka on niin upean värinen:) En tiennytkään että' sinäkin olit punatukka, se on kyllä kaunis tukanväri:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä myös Anna -kirjojen lukija. Saga punaisine hiuksineen on kyllä kuin nukke, paljon samaa näköä Anna-nuken kanssa.
      Minä olen tosiaan ollut suurimman osan elämääni punatukka. Ja väri on ollut melko lailla sama kuin Sagalla. Punainen tukka haalistuu ja muuttuu kuulemma kokonaan valkoiseksi. Vielä tukkani ei ole ihan valkoinen, mutta punaiseksikaan sitä ei voi enää sanoa :)
      Kiitos Jael ja mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  2. Ei kun olenhan minä juuri tuon sarjan nähnyt, ja se oli kyllä tosi hyvä:) Mukavaa viikonloppua Tuula.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2017, toinen 2018 ja kolmas osa 2019. Minä katsoin ensimmäisen osan Yle TV ykköseltä, mutta sarja alkoi kiehtoa minua niin kovasti, että siirryin Netfixin puolelle, jotta näen sarjat nopeammin.

      Poista
  3. Minäkin muistan lukeneeni Anna kirjoja. Pitääkin katsoa tuo sarja myös!
    Ihana Saga ja ihana sinä <3 Kaunista viikonloppua Tuula!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nyt Annaa voi katsoa televisiosta. Sarja on modernisoitu ajatuksiltaan, joten sitä on mielenkiintoista katsoa.
      Suvun ainoat punapäät Saga ja minä :)
      Kiitos Outi ja kaunista viikonloppua myös sinne <3

      Poista
  4. Anna-kirjat ja monet muutkin tyttökirjat luin nuorena. Aika on niissäkin tehnyt tehtävänsä, tyttären kohta 15-vuotias Saara kertoi niiden olevan "vanhanaikaisia". Vai niin, ajattelin.
    Uudistetun Anna-sarjan aion katsoa. Nyt olen lukenut paljon, meneillään Finlandia-palkittu Anni Kytömäen Margarita. Sarjoista suosittelisin mielelläni Teemalla menevää Kapellimestaria. Upea musiikki!
    Suloinen punatukkainen Saga ja sinäkin aiemmin. Niin myös oma tyttäreni syntyessään. Saga on kasvanut!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna -kirjat ovat tyttökirjojen aatelia. Ja aika oli erilainen, silloin elettiin mennyttä maailmaa.Mutta uusi aika on tulossa...
      Tämä uusi Anna -sarja on raikas. Se kunnioittaa kirjoja, mutta siihen on tuotu tummempia sävyjä. Ja kaikki nykyajan teemat siinä ovat mukana: koulukiusaaminen, heikompien kiusaaminen, ennakkoluuloisuus, rotusyrjintä... Sarja tarjoaa paljon ajateltavaa nykyajan ihmiselle. Mutta Vihervaaran taika ja tunnelma on entisellään.
      Olen myös lukenut Anni Kytömäen Margaritan, tuntuu, että nyt on tullut paljon luontoromaaneja. Kirjassa Suon villi laulu on yhtäläisyyksiä Margaritaan.
      Ja tuota Kapellimestaria olen katsellut sillä silmällä, että se pitäisi katsoa. Nyt vakuutit minut. Kiitos!
      Punatukkainen tytär on ollut sinunkin tyttäresi. Sagalla on edelleen hehkuvan punainen tukka. Minun on tukkani on haalistunut.
      Kiitos Marjatta ja hyvää viikonloppua <3

      Poista
  5. Pisamat ja punaiset hiukset näyttävät niin kivoilta. Saga on kyllä varsinainen kaunotar ja sinä olet hänelle mainio esikuva. Täsmälleen sama hiusväri teillä! Meillä on äidin puolen suvussa useampiakin punatukkaisia ja ihan ensimmäinen kummityttöni A.(nyt jo tietysti aikuinen) on punaisten hiustensa vuoksi ihan erityisen söpö. Itselläni on ruskeiden hiusten seassa harmikseni vain yksittäisiä punaisia hiuksia.
    Anna-kirjat on luettu, mutta sarja vielä katsomatta.
    Aurinkoista viikkistä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pisamat olisin antanut pois :) Sagalla ei ole pisamia ja olen siitä mielissäni. Saga on kyllä kaunis tyttö. Minulla on ollut aivan samanvärinen tukka kuin Sagalla, mutta se on haalistunut. Ja sanotaan,että punatukkaisista tulee valkotukkaisia. Olen matkalla siihen väriin :) Punatukkaisia löytyy sieltä sun täältä, vaikka punatukkaisia on todella vähän. Maailman väestöstä 1-2 prosenttia on punatukkaisia. Irlannisssa ja Skotlannissa punatukkaisia peräti 10-13 prosenttia. Suomen lukua en löytänyt.
      Ihania hetkiä Anna-sarjan kanssa.
      Kiitos Leena ja aurinkoista viikonloppua myös sinne!

      Poista
  6. Itse en noita Anna-kirjoja ole tainnut koskaan lukea :)

    VastaaPoista
  7. Sain synttärilahjoiksi Anna-kirjoja,niistä todella tykkäsin ja kaikki tuli nopeasti luettua.Nyt TV1:ltä katson Anna-sarjaa ja hyvä sarja mielestäni.Taidan lukea Anna-kirjatkin uudelleen.
    Kauniita kuvia punahiuksisista!Valkoiset hiuksesi nykyään sopivat sinulle tosi hyvin,en olisi arvannut,että olet joskus ollut punatukkainen.
    Hyvää viikonloppua ja kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös sain lahjaksi Anna-kirjoja. Eikö olekin ihana sarja, siinä on ajateltavaa meille aikuisillekin.
      Kiitos kauniista sanoistasi. Näin muuttuu punatukkaisen tukka. Ei minulle enää noin punainen tukka sopisikaan, joten en sitä enää kaipaa.Viihdyn tässä vaaleassa / valkoisessa sävyssä.
      Kaunis kiitos kivasta kommentistasi. Mukavaa maaliskuuta sinulle <3

      Poista
  8. En ole koskaan kuullutkaan Anna-kirjoista! Mielenkiinto heräsi kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätkö nykytytöt enää lue Anna-kirjoja? Tyttökirjojen klassikkoja. Nykyään aikaa vie paljon tämä digimaailma, sen tiedän itsekin. Jos joskus tiellesi osuu Anna-kirjat, niin lue ihmeessä.
      Kiitos ja mukavaa maaliskuuta!

      Poista
  9. En ole katsonut sarjaa, itsellä on pieni kriisi, kun oma punainen tukka on alkanut harmaantua. Kun leikkasin hiukseni lyhyiksi tuossa 2019 jouluna, ne muuttuivat tummiksi ja nyt punaisuus on palannut mutta harmaa on alkanut viedä reilusti tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla alkoi tosi myöhään punaisuus lähteä tukastani. Nuorena en koskaan edes värjännyt tukkaani. Mutta nyt aika on tehnyt tehtävänsä, minusta on tullut jonkinlainen blondi.
      Kun harmaa alkaa valloittaa hiustenväriä, niin sen se tekee pikkuhiljaa ja punaisuus häviää.
      Kiitos sinulle punapää ja mukavaa maaliskuuta <3

      Poista
  10. Aivan ihania punapäitä siellä kaikki. <3 Sarja oli niin lämminhenkinen ja ihana, että tätä sarjaa jäi ikävä. Olisin vounut katsoa vaikka kuinka pitkään. Lisää tällaisia ja tuli ihan Pieni talo preerialla olo. <3

    Sydämellistä maaliskuun alkua ihana Tuula. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punatukkaisten kerho :) Anna-sarja on ihana. Kolmas ja viimeinen kausi vielä täällä menossa. En toivoisi sen loppuvan. Pieni talo preerialla oli myös ihana. Lämminhenkisiä sarjoja molemmat.
      Kiitos Tiia ja sydämellistä maaliskuuta myös sinulle <3

      Poista
  11. Kuulostaa ihanalta, täytyypä tutustua ja katsoa. Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna-sarja on kyllä katsomisen arvoinen. Siinä käsitellään asioita, jotka sopivat tähänkin päivään.
      Kiitos Diina-Maria ja mukavaa maaliskuuta <3

      Poista
  12. Oi Saga suloisuus!<3 Ja oi Anna, nuoruuteni lempikirjakaartia, mikä vei pysyvästi palan sydäntäni. Miten nostalginen ja raikas tämä uusi sarjaversio onkaan - vei tyystin myös tyttärieni sydämet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna-kirjat veivät myös palan sydäntäni. Ja Saga on myös vienyt palan sydäntäni :)
      Tuo raikas on hyvä sana tälle uudelle Anna-sarjalle, siinä on myös uusia tuulia ja silti tunnelma on säilynyt entisellään. Anna jatkaa valloitustaan, kuulostaa ihanalta, että tyttäretkin ovat lumoutuneet Annasta.
      Kiitos Hannah ja aurinkoista maaliskuuta <3

      Poista
  13. I just have to introduce this hacker that I have been working with him on getting my credit score been boosted across the Equifax, TransUnion and Experian report. He made a lot of good changes on my credit report by erasing all the past eviction, bad collections and DUI off my credit report history and also increased my FICO score above 876 across my three credit bureaus report. Email him here via Email him here via hackintechnology@cyberservices.com or whatsapp Number: +!213 295 1376.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Professional Blog Designs by pipdig