MOMENTS OF MY LIFE

Turun linna ja Carin Bryggman


Kuninkaansali, kerron tästä upeasta salista myöhemmin jutussani. 


Turun Linnassa on mielenkiintoinen näyttely - Carin Bryggman 100 vuotta (1920-1993). Carin Bryggman on Turulle merkityksellinen sisustusarkkitehti, sillä hän sisusti ja suunnitteli linnaan huonekaluja vuodesta 1949 aina 1990-luvun alkuun asti. Nyt tämän uraa uurtaneen naisen huonekalut, valaisimet ja vitriinit ovat taas esillä linnassa. Toisaalta voi sanoa näinkin, että Turun Linnassa on aina Carin Bryggmanin näyttely, sillä hänen kättensä jäljet näkyvät kaikkialla linnassa. 

 

Jo sisääntuloaulassa komeat Carin Bryggmanin valaisimet toivottavat museovieraat tervetulleiksi. 


Isä Erik Bryggman ja tytär Carin Bryggman  


Carin Bryggman oli arkkitehti Erik Bryggmanin tytär. Erik Bryggman teki valtavan entistämistyön  jatkosodan suurien tuhojen jälkeen Turun linnassa. "Raunioista rakennettu" - Erik Bryggmanin hieno näyttely oli linnassa vuonna 2016. Historiafriikkinä näyttely teki minuun vaikutuksen ja kirjoitin näyttelystä silloin, tästä pääsee Raunioista rakennettu - postaukseeni

Carin Bryggman

Carin Bryggman opiskeli 1940-luvun alussa Taideteollisessa oppilaitoksessa ja hänen kykynsä huomattiin jo varhain. Valmistuttuaan Carin työskenteli Ruotsissa kolmessa tunnetussa arkkitehtitoimistossa. 

Carin Bryggman perusti oman sisustusarkkitehtitoimiston ensimmäisenä naisena Suomessa 1949. Hän oli suosittu sisustussuunnittelija. Hän suunnitteli sisustuksia satoihin kohteisiin - niin yksityiskoteihin kuin julkisiinkin tiloihin.  Ja Carin suunnitteli usein itse niihin huonekalut. Hänelle oli tarkoituksenmukaisuus, kauneus, kestävyys ja laatu tärkeitä. 

Toinen iso historiallinen työmaa Carin Bryggmanille oli Turun Akatemiatalon korjaus, johon hän osallistui sisustajana vuosina1955-78. 

Hän teki myös uudisrakennusten sisustustehtäviä. Yksi niistä oli Turun Sibelius-museo, joka valmistui vuonna 1967. 

Näyttelyn tuoleja: 


Carin Bryggman suunnitteli turkulaisen ravintola Maakuntaan tuon punaiseksi verhoillun tuolimallin, joskin siellä tuoli oli hillitymmän värisenä. 


SAB-tuoli 

Taideteollisuusyhdistyksen 75-vuotisjuhlanäyttelyssä vuonna 1950 Bryggmanin olohuonekokonaisuuteen kuulunut nojatuoli nimettiin näyttelyn parhaaksi tuoliksi. SAB-tuoli oli ensimmäinen vaahtomuovipehmusteinen tuoli ja tuolissa käytettiin taivutettua vaneria istuinosasssa. Merkityksellisiä asioita, sillä ne vapauttivat tehtaat tuottamaan huonekaluja helpommin ja nopeammin. 

*******

Carin Bryggmanin laaja-alaisin suunnittelu- ja restaurointityö oli Turun linna. Työ kesti vuodesta 1949 aina 1990-luvun alkuun asti. Tämä valtava sisustustyö käsitti koko kalustuksen Turun linnassa - aina huonekaluista ja museovitriineistä komeisiin lasikupuvalaisimiin ja lasikupukruunuihin. Valaisimet puhallettiin Iittalan lasitehtaalla. 



Kuvissa Kuninkaansali. Upeat tuolit ja lamput ja pöydät, kaikki Carinin suunnittelemia. Nuo seinän vierellä näkyvät tuolit ovat linnassa yleistuoleja, niitä ja muitakin yleistuoleja näkyy linnassa eri tiloissa. Ja ne kaikki ovat Carinin käsialaa.  Komean kasettikaton on suunnitellut Carinin isä Erik Bryggman. 

*****

Kurkataan vielä Kuningattaren saliin, Rouvainhuoneeseen ja Kuningattaren kamariin. 

Nuo lamput! 




Pohjoinen näyttelyhalli

Turun linnan ullakkokerroksessa on avattu 15.6.2020 Pohjoinen näyttelyhalli. Esillä on lähes 800 esinettä Turun museokeskuksen kokoelmista. Näyttely on iso ja mielenkiintoinen, joten se jo vaatisi oman tarinansa. Näyttelyhallikin liittyy Erik ja Carin Bryggmaniin. Sodan jälkeisen restauroinnin yhteydessä suunniteltiin linnan ullakkokerrokseen noin 60 metriä pitkä näyttelyhalli kokoelmaesineiden esittelyä varten. Näyttelyhallin arkkitehtuurista vastasi Erik Bryggman ja vitriinien suunnittelusta vastasi Carin Bryggman. Ja vihdoin upea Pohjoinen näyttelyhalli on avoinna yleisölle. 




Uskomattomat isä ja tytär. Ilman heitä Turku ei olisi Turku. 

Carin Bryggmanin näyttely jatkuu Turun linnassa 7.3.2021 asti. 


Hyvää syyskuuta! 

- Tuula 


Tuula's life blogia voi seurata 



16 kommenttia

  1. Upeat kuvat ja niin hieno kierros! Turun linnassa joskus lapsena käytiin koulun retkellä. Ehdottomasti pitäisi käydä uudestaan! Kaunista syksyä sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti. Kävin edellisen kerran Erik Bryggmanin näyttelyä katsomassa ja nyt oli kohteena Carin Bryggman. Onneksi noita Carinin töitä on pitkin linnaa, joten tuli vähän linnaakin kierrettyä. Mutta seuraavaksi pitää ottaa kohteeksi koko linna ja tuo hieno ullakkokerros.
      Kiitos Päivikki ja samoin sinne! 🍂🍁

      Poista
  2. Klassisia huonekalua! Tuon harmaan nojatuolin voisin meidän kotiin ottaa heti!
    Kaunis paikka muutenkin tuo Turun linna <3
    Ihanaa sunnuntaita Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Carin Bryggman on suunnitellut paljon sisustuksia julkisiin tiloihin Turussa, on jotenkin surullista, että niin paljon on niitä hävitetty. Nykyään taitaa tuo uudistamisvimma olla vielä nopeampaa ainakin ravintoloissa ja kahviloissa.
      Tuo harmaa nojatuoli on ajaton, minäkin sen ottaisin. Turun linna on uskomaton paikka. Kaunis ja historiallinen.
      Kiitos Outi ja ihanaa viikonloppua!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Sitä Turun linna on. Ja täynnä historiaa.
      Kiitos Mira ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  4. Turun linnassa käynti oli yksi ensimmäisiä lapsuusreissumuistojani ja jäänyt niin ikuisesti mieleeni. Viime kesänä kävimme linnan alueella keskiaikaisilla markkinoilla ja olipa upeita näytöksiä siellä. Seuraavalla kerralla Amoksen kanssa sitten itse linnankin sisään, uskon että tykkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turun linna liittyy ensimmäisiin lapsuusmuistoihisi. Nyt täytyy sanoa, että minunkin. Kun olin pieni, niin Linnan puistossa kukkivat särkyneet sydämet. Minulle kerrottiin, että ne liittyivät Kaarina Maununtyttäreen - hänen kyynelistään kasvaneet. Miehensä Erik XI4 istui Linnan vankilassa ja siksi Kaarina itki.
      Tervetuloa Amoksen kanssa Turun linnaan.
      Ihanaa viikonloppua Heli 💛

      Poista
  5. Turun linna on ihana paikka ja pitäisikin taas siellä päästä käymään. Viime kerrasta on vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turun linna on ihana paikka, niinkuin sanot. Täynnä historian havinaa ja kauneutta.
      Tervetuloa Turun linnaan 💛

      Poista
  6. Kiitos tästä vietuaalisesta museokierroksesta! Enpä ollut kuullutkaan näistä Bryggmaneista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isä Erik Bryggman on suunnitellut Turkuun paljon rakennuksia. Jossain vaiheessa Turussa oli kävelykierros, jossa tutustuttiin näihin rakennuksiin. Ja Carin Bryggman oli sisustussuunnittelijana aikaansaava. On hienoa, että hänet on taas nostettu esille ja paikalle, jolle hän kuuluu.
      Kiitos Minna ja ihanaa viikonloppua 💛

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Sitä Turun Linna on. Upea paikka ja yksi Suomen suosituimmista museoista.
      Kiitos Mira 💛

      Poista
  8. Kiitos tästä kirjoituksesta! Minäkin kävin hiljattain Turun linnassa kahteen otteeseen, enkä silti ehtinyt koluta joka nurkkaa läpi. Naftaliinisda uinuu myös blogipostaus aiheesta, ei tosin varsinaisesti Bryggmanista. On hienoa, että linnassa on vaihtuvia näyttelyjä myös "tuoreemmista" aiheista. Bryggmanilla oli taito hyppysissä. Onneksi Turussa pääsee monin paikoin ihailemaan sekä isä- että tytär-Bryggmanin kädenjälkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turun linnassa riittää katselemista ja ihmettelemistä moneen kertaan. Minä yritin tällä kertaa pitäytyä Carin Bryggmanissa, mutta on se vaikeaa, kun kaikkialla on mielenkiintoista historian havinaa. Tuo on hieno juttu että Erik ja Carin Bryggmanin kädenjälkiä löytyy Turussa. Ja sinulla on Linnasta blogipostaus ”naftaliinissa”. Odotan sitä.
      Kiitos Esmeralda ja mukavaa viikonloppua!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Professional Blog Designs by pipdig