MOMENTS OF MY LIFE

Punainen



Punainen on tämän viikon MakroTex -haasteen aiheena.

Edelliset postaukset ovatkin olleet enemmän ajatuksia ja pohdiskeluja herättäviä, mutta nyt ei tarvitse muuta kuin mennä suoraan kohti punaista :) 



Kun näin aiheen -punainen, niin ajattelin, että eipä ole minun juttuni, ei minulla ole mitään punaista. Ei vaatteissa, ei kengissä... eikä kotonakaan. Mutta väärin muistin. Onhan minulla tämä punainen tunikamekko, jota olen ahkerasti käyttänyt. Tässä istuskelen Turun Kaupunginteatterin portailla.



Pöydällä minulla on punaisia tulppaaneja, nyt jo vähän nahistuneita. Tämän kuvan otin instaan. Sain punaiset tulppaanit ja Tuula -karkit synttärilahjaksi. Kiva lahjaidea!


Tällä taululla vien teidät punaiseen kahvilaan.  Olen napannut kuvan Ateneumista. Kyseessä on Henry Ericssonin työ "Fazerin baari" (1931). Kahvilan tunnelma ja funkkishuonekalut ihastuttavat minua.


Funkkishuonekaluja lisää. Amos Rexin rakennuksessa Helsingissä on Iittalan myymälä, joka on kalustettu upeilla, vanhoilla funkkishuonekaluilla. En taitaisi meille kotiin punaisia funkkistuoleja ottaa, mutta mielelläni jossakin muussa värissä, vaikkapa mustina. Minä olen ikuinen "putkihuonekalujen" ystävä, niinkuin jotkut saattavat tietääkin. Ja tuo pieni pöytäkin on ihastuttava. 


Ja kun teatterista aloitin tämän  punaisen kierroksen, niin sinne sen  myös päätän. Teatterin tunnelmiin kuuluu väliajalla juoda kahvit ja syödä nimikkoleivos. Tämä punainen  herkku oli näytelmän Ihana neiti N:n nimikkoleivos. 


Tällä pienellä punaisella postauksella toivottelen kaikille mukavaa viikonloppua! 

Lisää punaisia haastevastauksia löytyy Pieni lintu -blogista: LINK  


  - Tuula


Ps. Edellinen postaukseni Katoava maa, tarina kutsumattomasta vieraasta nimeltä Alzheimer, 
on puhuttanut monia. 


Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta



30 kommenttia

  1. No, löytyihän sitä punaista! Kaunis tunika.
    Minä ottaisin heti nuo punaiset funkkistuolit, sopisi tänne värien puolesta.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Löytyi, kun tarpeeksi pohti :) Tuo tunika on ollut käyttöisä vaate. Sopinut moniin tilaisuuksiin. Ja nuo funkkistuolit ovat kyllä oikeat aarteet. Ja olisivathan ne punaisina oiva väripilkku, mutta sittenkin taipuisin mustaan. Ja teille sopisivat punaiset. Funkkiksessa silmä lepää.
    Kiitos! Mukavaa viikonloppua myös sinne!

    VastaaPoista
  3. Lady in red...
    Punainen sopii sinulle! Muistan 12-vuotiaana olleeni vähän kade parhaalle ystävälleni, koska meillä oli samanlaiset kirkkaanpunaiset college-puserot. mutta mielestäni tuo ihana punainen sopi hänen vaaleiden hiustensa väriin niin paljon paremmin kuin minun punaruskeisiin hiuksiini. Onneksi nielin kademielen ja iloitsimme vilpittömästi punaisista puseroistamme. Voi noita aikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tulee myös mieleen muistoja punaisesta väristä. Minulla on ollut punainen tukka, joka on vanhemmiten muuttunut harmaaksi (valkoiseksi). Lapsuudesta muistan jutut, että punatukkaisille sopii vihreä väri, mutta ei punainen. No, sinistä ja vihreää äiti puki päälleni. Vasta aikuisena olen alkanut käyttää punaista väriä, mutta en mitenkään aktiivisesti. Joitain punaisia vaatteita löytyy vaatekaapista.
      Kiitos Leena! Aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  4. Hyvin sopii sinulle punaisetkin vaatteet. Itsekin pidän satunnaisesti punaisia vaatteita. Nuo omalla nimellä varustettu Marianne-pussi on kiva ja tulppaanit niin kauniita. Kokonaisuudessaan kaunis instakuva. Amor Rex olisi näkemisen arvoinen paikka, mihin olisi kiva joskus päästä.

    Kivaa viikonloppua Sinullekin, Tuula ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satunnainen punaisen käyttäjä kiittää.
      Nuo nimikkomariannet on hauska juttu. Henkilökohtainen pussi. Kun jossakin vaiheessa sinulle tulee Helsinki -päivä, niin Amos Rex kutsukoon :)
      Kiitos Krisse ja kivaa viikonloppua ❤️

      Poista
  5. Ihania punaisia löytöjä ja sinulle punainen sopii erinomaisesti! Kesäksi varattiin juuri hotellimatka Helsinkiin ja ollaan perillä melkein kolme kokonaista päivää, joten aikomuksena on käydä mahdollisimman monessa ihanassa kohteessa.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä satunnainen punaisen käyttäjä on mielissään sanoistasi. Kolme päivää Helsingissä kesällä kuulostaa kivalta! Helsingissä on niin mahtava taidetarjonta ja uusi Oodi-kirjasto ja hyviä ruokapaikkoja! Teillä tulee olemaan mukavaa, ehkä kiirettäkin :)
      Kiitos Kristiina ja aurinkoista sunnuntaita! <3

      Poista
  6. Punainen pukee sinua! Ihanaa keväistä viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista, Tuuli <3
      Punainen rules. Ainakin välillä.
      Ihanaa tulevaa viikkoa!

      Poista
  7. Hienoja punaisia juttuja löysit, ja punainen selvästi sopii sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli hauska hakea, löytöjä olivat :)
      Ja kiitos, ainainen musta saa välillä piristystä punaisesta - jatkossakin, kun näitä kivoja kommenttejakin tulee.
      Mukavaa alkavaa viikkoa Jael <3

      Poista
  8. Ihanasti sopii sinulle punainenkin väri. Minulla on yksi pieni punainen laukku, josta tykkään kovasti. Pitäisi varmaan ostaa enemmän punaisia vaatteita :)
    Kaunista viikonloppua Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustan kanssa punainen on pirteä. Kiitos Outi sanoistasi. Punainen laukku olisikin kiva, täytyypä harkita. Sekin asua piristämään. Sinulle punainen sopisi, punaista enemmän elämään. Sitä paitsi se on energinen väri.
      Kiitos Outi ja mukavaa alkavaa viikkoa <3

      Poista
  9. Punainen on niin upea väri, sopii hyvin sulle ♥ Muutenkin olet onnistunut ottamaan kauniita kuvia joissa punainen pääsee oikeuksiinsa.
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen on upea ja näyttävä väri. Olen vain vähän arka kirkkaitten värien kanssa. Kiitos mukavista sanoistasi Maikku ❤️ Ja punainen näyttää kivalta aika monissa jutuissa.
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi, sinä ihana kaunotar ❤️
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos Leila! Punainen piristää kuvissakin.
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Punainen on kiva ja energinen väri.
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  13. Kiva, olit löytänyt omat karkkisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaiset karkit ja tulppaanit löytyivät helposti. Ystävä toi lahjaksi :)
      Kiitos Pieni Lintu ja mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  14. No ihanasti punainen pukee daamia ja saa kasvosi loistamaan! Huippuaurinkoista uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daami täällä kiittää. Punaisessa värissä on energiaa. Kiitos Heli-Hannele! Samoin sinne, huippuaurinkoista uutta viikkoa :)

      Poista
  15. Hauskasti huomattu - tauluja ja funkkista punaisena. Sopii se kultturelleihin juttuihinkin :)
    Lämmin kiitos ja mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  16. Thanks for sharing that Fazerin Baari atmosphere. Nice series of red!
    Have a nice week!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you a lot!, ItaliaFinlandia! Have a nice weekend! 🙋‍♀️

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Professional Blog Designs by pipdig