MOMENTS OF MY LIFE

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Katoava maa / Turun Kaupunginteatteri 2019



Katoava maa on erään avioliiton tarina. Se on tarina Helenasta ja Aarnesta, ikääntyvästä avioparista,  jonka elämään on saapunut kutsumaton vieras, Alzheimer.

Turun Kaupunginteatterin uutuusnäytelmä Katoava maa on puhutteleva näytelmä muistamisesta ja unohtamisesta. Aihe on erittäin ajankohtainen.

Suomessa muistisairaita ihmisiä on arviolta 193 000.
Heistä 100 000 sairastaa lievää muistisairautta ja 93 000 keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta.


Katoava maa on kaunis, koskettava ja kolhuinenkin kuvaus pitkästä avioliitosta. Rakkaustarinan lisäksi tarinan keskiössä on muistisairaus ja miten se vaikuttaa parisuhteeseen. 

Näytelmässä on kaksi eri-ikäistä Helenaa, Helena nuorena ja vanhana. Nuorta Helenaa näyttelee Miila Virtanen ja Helenaa vanhana näyttelee Marja-Leena Kouki. Ja näytelmässä on myös  kaksi eri-ikäistä Aarnea, nuori Aarne on Joonas Snellman ja vanhaa Aarnea näyttelee Juha Muje.


Näytelmässä on kaunis äänimaailma - meren vaimea pauhu on taustana kun etsitään ratkaisua muistamisen ja unohtamisen arvoitukseen. Helena on muistisairauden kanssa kamppaileva rouva. Hän vertaa muistiaan saareen, jota ympäröi unohduksen valtameri. Eikä maininkien pauheessa vain maa katoa - muistikin katoaa. Ajatus on kaunis ja surullinen. Helenan mielialat vaihtelevat, kuten myös muistamisen tasot.


Aarne ja Helena elävät yhdessä vanhuuttaan. Mutta näytelmän oivaltavuus on siinä, että me näemme Aarnen ja Helenan myös elävän nuoruuttaan ja varhaista keski-ikäänsä näyttämöllä. Katoava maa saattaa henkilöhahmot yhteen ja lomittumaan ja puhumaan myös toisilleen. Näin syntyy vuoropuhelua elämän eri ajanjaksoilta. Nuoruus ja varsinkin puolison tapaaminen ovat Helenalla hyvin mielessä, nykyaika tuntuu katoavan mielestä nopeammin. Kokonaisuus on nerokkaasti koottu.


Ohjaaja ja näytelmäkirjailija Satu Rasila sanoo esitteessä näin: "Helena ja Aarne veivät minut oman elämänkatsomukseni äärelle. Ajattelen, että ikuisuus on kätketty ihmismuistiin. Me elämme kuolemamme jälkeen läheistemme muistoissa. Niin kauan kuin joku muistaa meidät, me olemme olemassa. Tämä tekee muistisairaudesta niin tuskallisen. Kun muistisairas ei enää tunnista läheisiään, hän kadottaa heidät lopullisesti." Rasila jatkaa: "Mistä katoamisen kipuun voisi löytää ymmärrystä tai lohtua? Helenan ja Aarnen mukaan ne löytyvät elämästä itsestään: rakkaudesta naurusta, riidoista, sovinnoista, kaipauksesta eli elämästä, jota olemme eläneet." 



Oli mielenkiintoista seurata nuoren Helenan tekemistä näyttämöllä. Huomaa, että Miila Virtanen on harjoitellut Marja-Leena Koukin liikkeitä, asentoja ja hengitystä, hän on kuin Helena nuorena. Miilan näytteleminen on nuoruuden raikasta. Ja myös Joonas Snellman onnistuu hyvin roolissaan nuorena opettaja -Aarnena.


Ja näyttelijäkonkarit Marja-Leena Kouki Helenana ja Juha Muje Aarnena ovat vakuuttavia rooleissaan. He eivät näyttele, he ovat Helena ja Aarne. Tällaisia ovat ihmiset oikeassa elämässä kaikkine ominaisuuksineen sekä iloineen ja suruineen. Helena ja Aarne liikkuvat näytelmässä ihmismielen hauraimmilla ja haavoittuvimmilla pinnoilla. Heissä on hellyyttä, mutta he osaavat myös ottaa toisistaan mittaa. Ja vaikka Katoavassa maassa on isoja ja raskaita aiheita, siinä on myös huumoria.


Satu Rasilan kirjoittama näytelmä on kaunis, haikea ja surumielinen. Menneisyyden rankkoja asioitakin käsitellään, jolloin tulee pala kurkkuun. Mutta mukana on myös huumorin pilkahduksia ja arjen ilon hetkiä. Ja voi, miten hellästi Aarne hoitaakaan puolisoaan ja tästä välittää. Aarne elää toteen myötä- ja vastamäen lupaukset.

Olen aina pitänyt Juha Mujeen äänestä. Ja Aarnen monologi toisessa näytöksessä päästää hänen äänensä oikeuksiinsa. Aarne luo sanoillaan kuvan lapsuuden autioituvasta talosta ja pirtin tyhjistä seinistä. Samoin reagoi myös ihmismielen tyhjenevä tupa, kun vanhuus väistämättömästi koittaa.

Vanha ja nuori Helena sekä vanha ja nuori Aarne arkivaatteissaan. Pukuluonnokset Heidi Wikar.
Turkulainen pukusuunnittelija ja lavastaja Heidi Wikar'in herkkä kädenjälki näkyy lavalla. Pelkistetty ja kaunis värisuunnittelu antaa kauniit kehykset näytelmälle. Heidi Wikar on maalannut käsin kankaat ja lavastuksen tekstiilit. Omenapuun elinkaari on teemana puvustuksessa: Helena pukeutuu nuppuihin olleessaan raskaana. Varhaiskeski-iässä leningissä kukkivat omenankukat kauneimmillaan. Ja kun Alzheimerin tauti alkaa viedä Helenan muistoja, kukatkin ovat jo ylikukkineita.



Teksti ja ohjaus on Satu Rasilan. Hän kirjoitti Katoava maa -näytelmän vuonna 2010 ja draama on kiertänyt ympäri Suomea. Nyt näytelmä nähdään ensimmäistä kertaa Turussa ja myös ensimmäistä kertaa Rasilan omana ohjauksena. "Mitä minä muistan, kun muistan sinut?" Satu Rasilan sanoin: "Muistamisessa on kysymys rakkaudesta, ja rakkaudessa on viime kädessä kysymys luopumisesta." 

Olen mielissäni, kun ihanat (eläkkeellä olevat) näyttelijät Juha Muje ja Marja-Leena Kouki ovat palanneet taas Turun Kaupunginteatteriin. Enkä ole ainoa. Katsomani näytöksen lopussa ei aplodeista ollut tulla loppua, yleisö taputti seisaaltaan. Ja kukkia sateli ihailijoilta.

 Mukaellen Satu Rasilan sanoja: Ei mikään muistoistamme katoa, vaikka unohtuukin. 
Muistojen kautta olemme toisissamme kiinni. 

Olin esityksen jälkeen liikuttunut ja näytelmä oli pitkään ajatuksissani.


- Tuula 


Turun Kaupunginteatterin ohjelmisto löytyy TÄÄLTÄ

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen 
Valosuunnittelu: Petri Suominen
Äänisuunnittelu: Tuomas Rissanen 


Olen nähnyt esityksen kutsuvieraslipulla


Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta



JAA TÄMÄ POSTAUS:

26 kommenttia

  1. Näytelmän aihe on kiinnostava, koskettava ja varmasti ajatuksia herättävä ja hämmentäväkin. Suurelle osalle meistä muistivaikeudet jossakin vaiheessa ja jollakin tavalla tulee lähelle, koska odotettavissa oleva elinikä nousee ja vanhuuteen usein ikävästi liittyy muiden vaivojen lisäksi muistin heikkeneminen. Tavallista vanhuuteen liittyvää huonomuistisuutta on ehkä helpompi käsitellä, mutta voin vain kuvitella sitä surun tai ahdistuksen määrää, jos yhteiset muistot eivät enää tavoitakaan molempia osapuolia, puhumattakaan siitä, jos oma vanhempi tai puoliso ei enää tunnista lastaan tai kumppaniaan. Niinhän voi käydä myös nuoremmalle, jos syynä on varsinainen muistisairaus, esimerkiksi Alzheimer.
    On hyvä, että näistä asioista puhutaan ja tehdään sitten vaikka teatteriesityksiä, olkoonkin että asia on monella tapaa vaikea, haikea ja surullinen. Kieltäminen tai vaikka vitsiksi vääntäminen eivät helpota surutyön tekemistä silloin, kun tuollainen tilanne kohdalle sattuu. Tarvitaan ennemminkin lämmintä ja inhimillistä välittämistä, kuuntelemista ja huolen jakamista. Sellaista ihmisenä olemista.

    Kiitos Tuula kun jaoit postauksen myös tästä vähän vaikeammasta aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Näytelmässä oli myös jokapäiväistä huonomuistisuutta. Aarne (jolla ei ollut muistisairautta), haki silloin tällöin silmälasejaan ja ne olivat joko povitaskussa tai tukanrajassa - ja yleisöllä oli hauskaa. Tuttuja tilanteita! Mutta tuon oikean muistisairauden kanssa eläminen, on jo toinen juttu. Tässä tarinassa näytelmän aikana Helenan muisti huononi, sitä oli koskettavaa seurata. Tosin välillä oli selvempiäkin tuokioita. Aarnella oli ahdistunut olo, mutta ei hän sitä Helenalle näyttänyt.
      Ja niinkuin sanot - Alzheimer voi tulla nuoremmallekin. Rankka ja hämmentävä sairaus monella tapaa.
      Niinkuin sanot, on hyvä että näistä asioista puhutaan, että opimme oikealla tavalla kohtaamaan muistisairaan ihmisen. Sanasi ovat koskettavat, määrittelet hienosti ihmisenä olemisen muistisairaan kanssa.
      Leena, olen mielissäni kommentistasi, olet pohtinut vastaustasi pintaa syvemmältä. Kiitos <3
      Hyvää loppuviikkoa sinne Krunikan kulmille!


      Poista
  2. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta tarinalta ja siltä, että mulla olisi kyynelkanavat välittömästi auki. Nuo lavasteet ovat todella upeat ja hyviä kuvia olet ottanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina on mielenkiintoinen ja koskettava. Hienoa, että tällaista esitetään teatterilavalla. Ystävälläni, joka oli kanssani teatterissa, oli kyynelkanavat auki koko toisen näytöksen ajan. Hän menetti joulun alla isänsä, jolla oli Alzheimer. Vaikka tämä näytelmä kosketti häntä läheltä, niin hän halusi kuitenkin nähdä tämän. Sanoi tuossa eilen, että tämä näytelmä antoi hänelle paljon.
      Lavasteet ovat upeat ja niin sopivat tähän tarinaan. Hienot valokuvat eivät ole ottamiani, ne on kuvannut teatterin oma valokuvaaja Otto-Ville Väätäinen (teatterissa ei saa ottaa kuvia).
      Kiitos Diina-Maria ja mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  3. Tämä vieras on kamala vieras...Nähty läheltä mitä se saa aikaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, sinulle tuttu vieras! Muistin menettäminen on rankka juttu. Se on rankkaa sairastavalle ja rankkaa läheisille.
      Kiitos Melissa ja mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  4. Ajankohtainen ja varmasti ravisteleva tarina. Hyvin olit pukenut näytelmän sielun sanoiksi. Kuivin silmin en tuolta varmaankaan lähtisi. Kirsikkana kakun päällä Marja-Leena Kouki ja Juhe Muje! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ajankohtainen. Ihmiset elävät pidempään ja muistisairaudet lisääntyvät. Hienoa, jos näytelmän "sielu" aukeni, sillä tätä oli aika vaikea kirjoittaa. Ja mietinkin, tulikohan tästä ymmärrettävä.
      Monilla ihmisillä oli kyyneleet silmissä, kun näytelmä loppui. Kosketti ihmisiä, sillä niin monia tämä sairaus koskettaa läheltä tai kauempaa. Ja nuo kirsikat Marja-Leena Kouki ja Juhe Muje tekivät tästä niin uskomattoman... he elivät tätä näytelmää.
      Kiitos Mia ja terveisiä Dubaihin <3

      Poista
  5. Mulle Kouki on aina Eila Lankinen Puhtaista valkeista lakanoista, aivan loistava roolisuoritus. Todella loistava näytelmän aihe, katselin muutama vuosi sitten leffan missä Juliette Moore esitti 50v kielitieteen professoria joka sairastui Altheimerin tautiin. Mietin leffaa pitkään vielä katsomisen jälkeen ja pitäisikin katsoa se joskus uusiksi, loistava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy tunnustaa, että en koskaan katsonut suosittua Puhtaita valkoisia lakanoita, mutta voin hyvin kuvitella, että Marja-Leena Kouki loisti siinä. Karismaattinen näyttelijä.
      Minäkin olen nähnyt tuon Julianne Mooren elokuvan Edelleen Alice. Se oli koskettava ja riipaiseva elokuva. Samoja teemoja tässä näytelmässäkin käydään läpi. Elämä muuttuu, kun toinen sairastuu.
      Kiitos Jonna kommentistasi. Mietin ihan samaa tuo Edelleen Alice olisi nyt hyvä katsoa uudelleen. Julianne Moore sai osastaan parhaan naispääosan Oscarin.
      Hyvää loppuviikkoa sinne <3

      Poista
  6. Muistisairaan omaisena ja muistisairaiden kanssa töitä tehneenä aihe on minulle erittäinkin tuttu. Tuo näytelmä on varmaan todella hyvä ja näyttelijät taitavia ja miellyttäviä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä tunnet työn kautta ja omaisena muistisairaudet. Nyt muistankin missä olit työssä. Katoava maa kosketti, jo nimikin kertoo niin paljon. Ja Kouki ja Muje - he olivat kuin luodut osiinsa. Taitavia ja miellyttäviä, niin kuin sanot!
      Kiitos ja mukavaa viikonloppua sinulle Kristiina <3

      Poista
  7. Jotenkin jo liikutuin tästä miten kerroit näytelmästä. Tuli oma mummi mieleen, joka alkoi elää nuoruuttaan uudestaan ja välillä kuitenkin palasi nykypäivään. Isille aina sanoin, että on hyvä, että mummi luulee touhuavansa vaikka mitä päivän mittaan, koska olisi kamalaa, että hän olisi tajunnut vaan olevansa samassa huoneessa koko päivän, toisten hoidettavana. Hyvä-paha muistisairaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu. Ja minä kun jännäsin, osaanko kertoa tästä näytelmästä.
      Kauniisti ajateltu mummista, että kun hänellä tuo muistisairaus oli, niin hyvä, että eli ja teki asioita menneestä maailmasta. Se oli hänelle lohduttavaa ja teille myös. Sinä sen sanoit: Hyvä-paha muistisairaus.
      Kiitos Outi ja mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  8. Ihana juttu! Olen mediassa sen verran tästä nähnyt, että tiesin sen käsittelevän Alzheimeria, mutta tuo kerroksellisuus, nuorena/vanhana ei niistä lyhyistä esittelyistä auennut minulle. Ja sitä pelkkää vanhuutta en ehkä haluaisi edes lähteä katsomaan, mutta tämän esittelyn jälkeen huomaan jo suunnittelevani matkaa Turkuun! Kiitos Tuula!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Olen mielissäni, että osasin tuoda tämän näytelmän nuori/vanha -kerroksellisuuden tähän. Se oli kuitenkin se punainen lanka tässä näytelmässä. Oli mielenkiintoista nähdä pariskunta nuorena elämän kukoistuksessa ja sitten vanhoina kutsumattoman vieraan kanssa. Näytelmä oli kaunis ja kolhuinen, mutta se oli myös elämänmakuinen ja jollakin ihmeellisellä tavalla lohduttavakin.
      Tervetuloa Turkuun!
      Mukavaa viikonloppua, Pirkko!

      Poista
  9. Tuttu ja ajankohtainen aihe. Juha Muje ja Marja-Leena Kouki ovat varmasti ihan parhaat näyttelijät vanhan Helenan ja Aarnen rooleihin. Uskon, että näytelmä on ollut koskettava. Kiitos, kun jaoit kokemuksesi näytelmästä kanssamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet opiskellut alaa? Kyllä, ajankohtainen aihe. Nuo muistisairauksien luvut jo kertovat sen.
      Minä ajattelen tuota samaa, Juha Muje ja Marja-Leena Kouki ovat kyllä parhaat mahdolliset näyttelijät tähän. Olin jo aikaisemmin lehdistötilaisuudessa ja molemmat näyttelijät kertoivat, että he olivat iloisesti yllättyneet, kun heille soitettiin ja ehdotettiin näitä rooleja tähän näytelmään. Molemmat kuulemma innostuivat samantien.
      Kiitos Krisse sinulle ja mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  10. erittäin ajankohtainen aihe Suomessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun katselee noita lukuja, niin vähän kauhistuttaakin. Ajankohtainen aihe. On hienoa, kun Turun Kaupunginteatteri tarttui tähän aiheeseen. Rohkea veto, mutta se kannatti, kun saatiin vielä näyttelijöiksi Juhan Muje ja Marja-Leena Kouki.
      Kiitos Sussi ja mukavaa viikonloppua!

      Poista
  11. Tämä oli koskettava näytös ja koskettava kirjoitus. Kun aiheessa on omaa kokemusta tulee sisällöstä erityisen merkittävä. Alkuun hieman jänskäsin, kuinka surullinen tämä mahtaakaan olla, mutta olihan siellä ilon paikkojakin. Luin sinun postauksesi vasta kun olin omani kirjoittanut. Silloin on kiva huomata, miten samaa aihetta lähestytään eri tavoin. Minua jäi mietityttämään, millainen on oma muistojeni laatikko. Vai onko niitä jo melkeinpä liian monta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli kälyni mukana näytöksessä, hän menetti joulun alla isänsä - Alzheimerin tauti vei. Jännitin hänen puolestaan. Mutta hän sanoi jälkeenpäin, että olihan se kovasti koskettava, mutta jotenkin myös lohduttava. Minulla ei ole montaa muistojen laatikkoa, taidan olla vähän Konmari luonteeltani. Ja monet muutot ovat myös tehneet asiansa.
      Kiitos Titta hyvästä kommentistasi ja mukavaa tulevaa viikkoa!

      Poista
  12. Mun niin pitäisi tämä nähdä. Kaikki mikä liittyy muistisairauteen kiinnostaa ja haluan kokea, vaikka välillä se onkin niin ahdistavaa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Maiju, niin pitäisi. Sinä elät nyt äitisi kanssa näitä hetkiä. Minulla oli käly mukanani näytöksessä, hän menetti joulun alla isänsä, jolla oli Alzheimerin tauti. Kun kysyin häntä mukaan, niin ajattelin, että hän kieltäytyy. Mutta hän halusi juuri samoista syistä kuin sinäkin nähdä tämän Katoavan maan. Kälyni sanoi esityksen jälkeen, että näytelmä oli myös lohduttava.
      Kiitos Maiju! Sinulle toivon hyviä hetkiä äitisi kanssa ❤️ Ja hyvää uutta viikkoa!

      Poista
  13. Tärkeä aihe, ja hienolta esitykseltä kuulostaa. Täti kuoli toissa vuonna Alzheimerin johdosta, ja mummollanikin oli sama ikävä sairaus. Yläpuolellani asuu vanhus jolla Alzheimer. Häntä hoitaa kärsivällisyydellä ihana SSontosh Nepalista ,nutta itse vanhus tuijottaa vain tyhjyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja ihmisten eliniän pidentyessä muistisairaudet vain lisääntyvät. Sinulla on lähipiirin kokemuksia tästä taudista. Ja ihanasti tuo nepalilainen hoitaja suhtautuu hoidettavaansa.
      Kiitos Jael ja mukavaa uutta viikkoa Tel Aviviin <3

      Poista

Blog Design Created by pipdig