MOMENTS OF MY LIFE

torstai 3. tammikuuta 2019

VARISSUO -MUSIKAALI VALLOITTAA TURUN KAUPUNGINTEATTERISSA





Olin kuullut paljon kehuja Turun Kaupunginteatterin uudesta Varissuo -musikaalista. Niinpä odotukseni olivat korkealla, kun sitä menin vuodenvaihteessa katsomaan. Enkä pettynyt eikä myöskään viisihenkinen seurueemme...  Varissuo valloittaa energisyydellään ja inhimillisyydellään. 

Karokepubissa - Reijo (Mika Kujala) ja muuta Varissuon väkeä
Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Urbaani Varissuo -musikaali kertoo turkulaisesta lähiöstä, jolla on hieman kyseenalainen maine. No, näitä lähiöitä "maineineen" on Suomi täynnä. Tosin Varissuo on kiitettävästi parantanut viime vuosina mainettaan. 




Varissuon lähiössä on kovasti kiitosta saanut jo 15 vuotta aluetta kiertänyt sama lähiöpoliisi, jota alueella kunnioitetaan ja arvostetaan. Iltasanomissa oli juuri artikkeli (30.12.2018) Varissuon lähiöpoliisista: "Sisäministeri Kai Mykkänen mainitsee onnistuneena esimerkkinä Turun Varissuon, jossa lähiöpoliisikokeilusta on hyviä kokemuksia. Lähiöpoliisimallia laajennetaan tulevaisuudessa, mikäli se koetaan muuallakin onnistuneeksi ratkaisuksi."


Tämä musikaali voisi kertoa mistä tahansa suomalaisesta lähiöstä. Lähiöissä on monenlaisia ihmisiä ja tämä musikaali kertoo yleensäkin ihmiskohtaloista. 

Herttainen mummo - Minna Hämäläinen ja Matti Leino
Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Mikko Kouki on ohjannut Varissuon ja se on jatkumoa aikaisemmille Turku-triologian menestyneille musikaaleille - Seili ja ja Kakola. Käsikirjoituksen on tehnyt monia menestyneitä näytelmiä kirjoittanut Satu Rasila. Kaikkien laulujen sanat on kirjoittanut Paleface, tuo uskomaton sanataituri. 

Musikaali alkaa väkevästi Juuret ja siivet -laululla (sanat Paleface, sävellys Tuomo Prättälä). Koko esiintyjäkaarti on lavalla ja tanssii upeasti. Huomaan odottavani innolla jatkoa. 

17 -vuotias Nadia (Lisa Nikula) haluaa pois lähiöstä

Rafa (Chike Ohanwe) toteuttaa äidin unelmaa omansa sijaan.
Kuvassa taistelupairna Tuukka Raitala
Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Musikaalissa kerrotaan ihmisistä ja heidän elämästään. On isä ja poika, joiden pitäisi tutustua toisiinsa uudelleen vuosien jälkeen, mutta löytyykö vielä yhteinen sävel? On nuori ja kaunis Nadia, joka haaveilee tulevaisuudesta laulajana ja muualle muutosta, mutta kuviot sekoittuvat. Komea vapaaottelijalupaus Rafa haluaa muuta tulevaisuutta kuin nyrkkeilykehän. Rafan äiti löytää Tinderistä miehen, kun poika on lähtenyt kotoaan - mutta millaisen miehen? On baarissa istuva Reijo, joka laulaa karaokea ja kertoo kaikille tyttärensä luovan uraa Brysselissä.  On kaveriporukka, joista osa ajautuu huonoille teille. Erilaisia suhteita selvitellään paljon ja mielenkiintoisesti. Varissuo on taustalla, mutta ihmiset ovat pääosassa. 


Ben ja isänsä Mikael (Eemeli Heiniö ja Severi Saarinen)
Kuva: Otto-Ville Kuusinen

Ben rappukäytävässä (Eemeli Heiniö)

Ja millainen on Varissuo lavalla? Suosikkilavastajani Jani Uljas tekee taas kerran upeaa työtä. Lavalle rakentuvat betonielementtitalot. Ja värikkäät graffitit antavat "piristystä" lähiölle. Rappukäytävät on hienosti toteutettu ja ne tuodaan hyvin osaksi näyttämöä. Liikuteltavat ovet vievät näppärästi sisälle koteihin. Kodeista on saatu todentuntuisia sohvineen ja sisustuksineen. Ja lavan hydrauliikkaa hyödynnetään taitavasti. 

Leo Ikhilor, Matti Leino ja Saku Mäkelä
Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Pukusuunnitelija Tuomas Lampiselle annan myös täydet pisteet. Nuorisomuoti on tätä päivää. T-paidat ja hupparit sopivat käyttäjilleen. Ja tähän kohtaan sopii mainita myös näyttelijöiden puhe. Se sopi ihmisten suuhun, nuortenkin. Näin ihmiset yleensä puhuvat. Ei tarvinnut tuntea myötähäpeää näyttelijöiden puolesta. Puhe soljui elämänmakuisesti. 

Musiikki on Varissuossa komeaa ja monipuolista. Minuun on alkanut vedota jopa Rap/hiphop -musiikkikin, joka sopii tähän musikaaliin mainiosti. Mukana on kuitenkin myös iskelmää, hyvinsoivia duettoja ja slovareita, jopa lattariakin. Vaikuttavan musiikin on tehnyt Jori Sjöroos, Jussi Vahvaselkä sekä soulmies Tuomo Prättälä. Musiikkia on sävelletty yli 20 kappaleen verran.  Ja lavalla esityksen musiikista vastaa loistava yhdeksänhenkinen livebändi kapellimestarina Markus Länne

Ja nuorten tanssijoitten energisyyttä ja taitoa on tällaisen tanssinystävän ihana seurata. Koreografi Reija Wäre on taas tehnyt uskomattoman hienon koreografian. Tanssi- ja liikekoreografiat ovat näyttäviä ja tarkkoja. Kerrassaan huikeata työkentelyä lavalla. 

Upeaääninen Lisa Nikula (Nadia)
Kuva:  Otto-Ville Väätäinen

Kahdenkymmenen näyttelijän ja tanssijan kokoonpano tekee hienoa musikaalia. Energisten nuorten kaarti on täydennetty teatterin omilla ammattilaisilla. Roolihahmoista minut valloitti taas kerran Mika Kujala uskottavassa Reijon roolissa, rooli nosti palan kurkkuun. Ja nuori upeaääninen Lisa Nikula jää mieleen upeasta lauluäänestään sekä rohkeasta roolityöstään Nadiana. Ensamblesta nousee esiin loistava tanssija, vasta 17-vuotias Leo Ikhilor (Parturi Nico). Mikaelin ja ex-vaimonsa Ilonan kymmenvuotiasta poikaa Ben'iä esitti tässä esityksessä Eemeli Heiniö, joka kyllä hurmasi minut musikaalin nuorimpana näyttelijänä. Ja Ilonan (Pauliina Saarinen) ja Mikaelin (Severi Saarinen) uskomattoman kaunis duetto Joki laskee mereen, sai kyyneleet silmiini. Rafa eli Chike Ohawne toi lavalle voimaa ja myös herkkyyttä. Ja Riitta Salminen pitkän linjan näyttelijänä on taas kerran uskottava roolissaan. Ja Tuukka Raitala piristää aina. 

Ilona (Pauliina Saarinen ja Mikael (Severi Saarinen).
Heidän kaunis duettonsa, Joki laskee mereen, oli liikuttava.
Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Katsoja kokee esityksen aikana monenlaisia tunteita. Päällimmäiseksi minulle jäi mieleeni toivo. Ohjaaja Mikko Koukin sanoihin on hyvä lopettaa: "Millaiset ovat minun juureni ja siipeni?" Tausta määrittelee meitä, mutta niin määrittelevät myös ovat valintamme." 


Toteutuvia toiveita ja hyviä valintoja vuodelle 2019! 

- Tuula 

Turun Kaupunginteatterin ohjelmisto löytyy TÄÄLTÄ.  
Varissuo -musikaali on ohjelmistossa 30.3.2019 asti. 



*Olen nähnyt musikaalin kutsuvieraslipulla. 

Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta


JAA TÄMÄ POSTAUS:

16 kommenttia

  1. Upealta kuulostaa tuo Varissuo-musikaali. Minäkin olen ruvennut pitämään räpähtävästä musiikista.
    Mukavaa vuoden alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin vielä seuraavana päivänä musikaalin nähtyäni sen tunnelmissa. Hienoa, uutta musikaalimusiikkia. Ja nuo komeat tanssikohtaukset... Ihailin tuota samanaikaisuutta. Ja räppi sopi tähän musikaaliin kuin nenä päähän :) Ja sinäkin olet alkanut pitää räpähtävästä musiikista :) Se tarvitsee avoimen mielen, silloin se vie mennessään.
      Kiitos Kristiina kivasta kommentistasi. Mukavaa vuoden alkua Ahvenanmaalle!

      Poista
  2. Onpa menevän oloinen musikaali ja ihanan nuori näyttelijäkaarti.
    Ihanaa torstaita sinulle Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se oli menevä ja energinen musikaali. Toisaalta siinä käsiteltiin vaikeitakin teemoja. Mutta toiveikkuuttakin oli paljon. Ja nuoret näyttelijät olivat ihania ja taitavia. Ihailin niin heidän tanssitaitoaan kuin replikointiaan. Replikointi oli niin luontevaa!
      Kiitos Outi! Ja sinulle toivottelen ihanaa perjantaita <3

      Poista
  3. Enpä muista koska olisin itse musikaalissa viimeksi käynyt, pitäisi ehkä sellaiseen joskus lähteä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Nyt menee hienot musikaalit niin Turussa kuin Helsingissäkin.
      Kiitos Mira ja mukavaa alkanutta vuotta sinulle!

      Poista
  4. Musikaalit ovat ihania kun niissä yhdistyy laulu, tanssi ja näytteleminen. Turun Varissuolla olen jopa itse käynyt joten paikka on tuttukin. Lähiöt ympäri Suomea on samanlaisia ja huonokin paikka voi puhdistaa mainettaan vaikka hyvän Lähiöpoliisin ansiosta. Ja "huonossakin" lähiössä asuu ihan tavallisia, kunnollisia ihmisiä.

    HS:n Laura Hallamaa arvosteli Varissuon viime syksynä aika kovinkin sanoin sen ilmestyttyä. " Varissuo-musikaali yrittää kertoa tavallisen ihmisen elämästä lähiössä, mutta tarjoaa väsyneitä lähiökliseitä." Mutta taas monessa muussa lehdessä on ollut hyviä arvioita musikaalista.

    Jos oma kevätohjelmani sallii täytyy piipahtaa itse katsomaan ja tekemään oma arvio musikaalista. Paleface lyriikat ja Jori Sjöroos/Tuomas Prättälä ovat myös suosikkejani.

    Minun seuraava musikaali elämys tulee olemaan maaliskuussa "Kinky Boots" Hgin Kaupunginteatterissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentistasi!
      Yritin lukea tuon Laura Hallamaan arvostelun HS:ssa, mutta koska en ole tilaaja, niin pystyin lukemaan vain pari riviä. "Lähiökliseitä"? Elämä taitaa olla täynnä kliseitä, jos sitä laajemmin ajattelee. Minusta nuo kliseet olivat elämänmakuisia tarinoita tässä musikaalissa. Totuudenmukaisia. Niin voi käydä elämässä. Laura Hallamaan arvostelu taitaa olla ainut poikkiääni tälle musikaalille, niin kiittäviä arvioita tästä on esitetty.
      Paleface taitaa nuo lyriikat ja vahva tuo musiikintekijöitten kolmikko. Tuohon listaasi vielä Jussi Vahvaselkä.
      Kinky Boots houkuttaa minua kovasti. Lauri Mikkola on suuri suosikkini. Pitäisikö alkaa katsomaan paikkoja? Tammi- ja helmikuu ovat jo loppuunmyyty. Helmikuuta nimittäin tarkistelin.
      Kiitos Marjo ja upeaa kulttuurivuotta!

      Poista
  5. Jos Turku olisi hieman lähempänä menisin tämän ehdottomasti katsomaan! Turun teatteri on tuttu. Äitini asui ennen Turussa ja teatterikäynnit kuuluivat vierailuihini äidin luona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on perinteitä teatterikäynteihin Turussa. Harmi, että asut kaukana, tätä musikaalia on nimittäin ilo suositella. Turussa osataan musikaalien teko. Edellinen "Viimeinen laiva" oli hieno musikaali ja tämä jatkaa komeaa musikaalisarjaa.
      Kiitos Minna kommentistasi ja onnellista vuotta 2019 sinulle <3

      Poista
  6. kuulostaa ja näyttää todella kiinnostavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hienoa, että teatteri lähtee noin isoon ja vaativaan produktioon. Ja onnistuu siinä vielä loistavasti.
      Kiitos Sussi ja onnea vuoteen 2019!

      Poista
  7. Taatusti hieno ja mielenkiintoinen musikaali!
    Kiinnostaisi minuakin, joten saapa nähdä ehdinkö Turkuun ennen huhtikuun alkua.

    Hyvää alkanutta vuotta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet Turussa keväällä. Toivottavasti olet sellaiseen aikaan, että ehdit nähdä vielä musikaalin. Se on hyvä! Olisipa kiva treffata sinua. Tutkaillaan tilannetta.
      Kiitos Marianna ja hyvää alkanutta vuotta myös sinulle <3

      Poista
  8. Olin katsomassa Varissuo musikaalin 20.03.2019 Klo 19, oli aivan mahtava. Kyllä osaavat hyvin. Turun kaupunginteatteri on upea ja päänäyttämö todella upea, lavasteet ja pyörivä lattia jne olivat kyl hieno. Oli niin hyvä että vois katoa uusiksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mukava lukea kommenttisi. Olen kanssasi samaa mieltä, musikaali on mahtava. Ja ylpeä myös siitä, että tämä musikaali oli "omaa" tuotantoa. Ei käännös-musikaali. Minua ihastuttivat hienot tanssi- ja laulukohtaukset, sekä myös koko tuo tekniikka, jonka luettelet. Mahtvaa musikaalia tehdään Turussa.
      Kiitos kivasta kommentistasi ja aurinkoista sunnuntaita!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Blog Design Created by pipdig