MOMENTS OF MY LIFE

PYYKKIPÄIVÄ TALLINNASSA



Kotona olen konmarittanut ja Tallinnassa vietin pyykkipäivän. Tärkeitä puuhia ovat kumpainenkin. Meille bloggaajille oli Tallinnan hemmottelumatkalla järjestetty myös mieleenpainuva käynti Adamson-Ericin taidemuseoon; minä museofriikkinä olin siitä mielissäni. Museo sijaitsee keskiaikaisessa kauppiaantalossa. Näyttelyn teemana oli Pyykkipäivä. Sitä lähdimme katsomaan. Pyykkipäivä jatkaa museossa 28.5.2017 asti. 


Pieni katsaus museoon. Museo on omistettu Adamson-Ericille (1902-1968). A-E oli yksi 1900-luvun virolaisen taiteen monipuolisimmista taitelijoista. Adamson-Ericin museorakennus kunnostettiin 1983, kun Viron taidemuseo sai taiteilijan leskeltä huomattavan lahjoituksen. Lahjoitus käsitti lähes 1000 taideteosta. Lisää museosta löydät täältä.

Bloggaajat ovat tarkkaavaisia kuulijoita. 
Teemanäyttely Pyykkipäivä esittelee Viron valtion museokokoelmien upeita helmiä 1800-luvun lopusta 1970-luvulle. Adamson-Ericin rinnalla on esillä töitä sellaisilta kuuluisilta virolaisilta taiteilijoilta kuten August Jannsen, Andrus Johani, Lydia Mei, Karin Luts, Karl Pärsimägi, kaksosveljekset Kristjan ja Paul Raud, Ülo Sooster ja Olev Subbi.

Tässä Pyykkipäivän tunnelmia. Osassa maalauksia on myös taulun tekijä mainittu, mutta valitettavasti en kaikkiin maalauksiin löytänyt tekijää. Jos joku tietää, niin otan mielelläni tiedot vastaan. 

Heleä kesäpäivä. Pyykit kuivuvat auringossa hyvin.

Jännittävä värimaailma. Onkohan aikainen kevät? 

Andrei Jegorov (1878-1954) Pärnu motiiv. Ja pyykit ottavat tulijat vastaan. 

August Jansen (1881-1957) Boy with a Boat. Kuuman kesäpäivän voi aistia. 
Kun saapuu syys.
Olev Subbi (1930-2013) Late Summer / Myöhäiskesä. Taulu ihastutti väreillään ja tunnelmallaan.

Tämä taulu toi mieleen muistoja. Lapsuudenkodissanikin kuivatettiin pyykkiä talvisin ulkona. Vieläkin muistan ne kankeat,  melkein jäätyneet lakanat, 
kun ne tuotiin sisään.
Albert Kesner (1898-1965) - Tarto in winter 

Vanha, virolainen sauna. Virolainen saunaperinne on yli 800 vuotta vanha. Ja savusaunat kuuluvat myös Viroon. Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva savusauna on tärkeä osa virolaista perinnettä. Ja kuulin, että myös virolaisessa saunassa käytetään vihtoja. Jos suomalaiset rakastavat saunaa, niin rakastavat myös virolaiset! Ja virolaiset vievät myös mielellään vieraat saunaan. Kuulostaako tutulta?
View of Naples / Napolin näkymä - Karl Alexander von Winkler (1860-1911) Kerrassaan upea taulu. Ja valo tulee hienosti tähän kapeaan kujaan.  


Viihdyn näyttelyissä, jotka rakentuvat jonkun teeman ympärille. Tämä Pyykkipäivä-näyttely oli mielenkiintoinen kokonaisuus. Meillä oli vielä loistava näyttelyn asiantuntijakin kertomassa tauluista ja niiden tekijöistä ja Visit Tallinnan Mall Oja käänsi tarinat suomeksi. 

Museon kellaritiloihin oli koottu vielä pieni installaatio tuon ajan pyykkipäivän välineistä:



On se ollut kovaa työtä.


Olipahan erilainen pyykkipäivä. Puhdas pyykki, iloinen mieli. 
Kiitos Adamson-Ericin museo hienosta näyttelystä. 

- Tuula 



Yhteistyössä TALLINK, Visit Tallinn ja Nelkytplusblogit 

Jos haluat kurkata lisää Tallinnan hemmottelulomasta niin muut postaukseni löydät täältä: Tallinnaan Silja Euroopalla  ja  Tallinnan punaiset katot

34 kommenttia

  1. Oli nuo pyykkipäivät vähän erilaisia mitä nykyään.
    Minäkin muistan lapsuuden pyykkipäivät, olivat jotenkin niin jännittäviä, vaikka itse ei niihin osallistunut muuta kuin katsomalla.
    Mahtavia tauluja olit kuvannut, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nykyihminen pääsee paljon helpommalla, kiitos nykylaitteiden. Pyykkipäivät ovat olleet joskus pitkiä työpäiviä. Lapsista jännittäviä.
      Kiitos Tuija ja mukavaa huhtikuun viikkoa!

      Poista
    2. Lapsena tykkäsin kun pääsi välillä kesäisin äidin kanssa pyykit!Tykkäsin kun sai kiertää pyykit koneesta saaviin ja virutella! Nykyisinkin pesen pyykit vanhalla pulsaattoripesukoneella!Tykään tällaisesta pyykinpesusta.

      Poista
  2. Pyykkipäivä oli äidilläni aina maanantaisin ja taisi siinä koko päivä kuluakin. Kiva juttu tuollainen tietyn teeman ympärille koottu näyttely.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyykkipäivä on tosiaan joskus ollut koko päivä. Se on ollut kovaa työntekoa.
      Viihdyn myös itse yhden teeman ympärille rakennettujen juttujen parissa. Aiheesta saa enemmän irti. Varsinkin jos on kyse useammasta taiteilijasta.
      Kiitos paljon Mummo ja mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Onpa kiintoisa näyttely. Teema on jostakin syystä lähellä sydäntäni. Lapsuudesta samanlainen muisto pakkaspyykistä ja raikkaiden lakanoiden vetäminen isoäidin kanssa lukeutuu myös yhteen mukavimmista muistoista. Siinä samalla rupateltiin kuulumiset ja minä koin olevani tärkeä toimessani. Aurinkoisia pyykkipäiviä! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin muistat nuo pakkaspyykit ja jäätyneet lakanat. Minäkin muistan nuo lakanoitten vetämiset ja mankeloinnissa käynnin. Se iso mankeli oli pelottava kone. Hienoja muistoja on noista pyykkipäivistä jäänyt.
      Aurinkoisia pyykkipäiviä myös sinulle <3 Ja huhtikuuta myös!

      Poista
  4. Ihanan nostalgista! Pyykinpesu on todella ollut kovaa työtä, toista se on nykyään.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli mainio taidenäyttely. Herätti nostalgisia tunteita. Ja kunnioitusta entisajan ihmisiä kohtaan. Pyykinpesu on ollut rankkaa hommaa.
      Kiitos Maiccu ja mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  5. Late Summer / Myöhäiskesä tuo mieleen mökkilaiturin ja se miten aina pestiin pyykkiä järvivedessä. Kauniita tauluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhäiskesän tunnelmia ja pyykinpesua. Järvivedessä on teidän suvussanne pyykkiä pesty. Järvivesi on pehmeää, luulisin. Ja pyykkeihin on ulkona kuivatessa tullut hyvä tuoksu. Näitä tauluja oli ilo katsella.
      Kiitos Outi ja hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  6. Onpahan mielenkiintoisen tuntuinen näyttely! Ja voi että olisin halunnut olla mukana matkalla! Tämä päivätyö kyllä häiritsee nyt vähän liikaa tätä harrastamista;)
    Hyvää pääsiäisen jatkoa, Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut niin mukavaa, jos olisit ollut mukana matkalla.
      Tämä näyttely oli kiehtova. Aihe oli niin tuttu lapsuudesta.
      First things first. Mutta aivan ihania ovat nämä blogireissut olleet. Niin viimeisen päälle järjestettyjä.
      Mukavaa huhtikuun viikkoa sinulle, Arja <3

      Poista
  7. Mielenkiintoinen näyttely ja kiitos myös uusista tiedoista. Virossa taitaa perinteiden näkökulmasta olla monessa kohtaa ihan samoin kuin Suomessa. En tiennyt tuota saunakytköstä, mutta loogistahan se on, että perinne on sama. Hassua, kun nuo museoesineet ovat ihan samanlaisia kuin meidän tilan vanhat saunavälineet. Niitä ei tule kyllä enää käytettyä arkikäytössä, eli ovat meilläkin päässeet museoesineen rooliin ;).

    Olen myös konmarittanut; etenen sillä tavalla hitaasti ja pitkäjänteisesti: tahtina on nyt ollut yksi poistettava kassi kerrallaan yhtä viikkoa kohti. Pikku hiljaa turhat tavarat lähtevät huushollistamme. Olisi kiva lukea sinun kokemuksistasi lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo saunamaailman samankaltaisuus yllätti itsenikin. Mutta niinkuin sanot, loogistahan tuo on. Museoesineetkin olisivat voineet yhtä hyvin olla Suomesta - niin tutuilta näyttivät. Vaikkapa teidän saaristotilan talousvälineitä.
      Sinun konmarittamisesi kuulostaa järkevältä - kassi / viikko.
      Kiitos kivasta kommentistasi ja hyvästä palautteestasi. Tämäntyyppisistä aiheista on kiva kirjoittaa.
      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  8. Pyykkipäivät ovat mieluisia muistoja, vaikka varmasti itse pyykkärille ei niin mukavia:) Todella kovaa työtä silloin. Nykyihminen pääsee huomattavasti helpommalla monessa kotityössä.Pyykkipäivä on jättänyt minulle tuoksumuiston ulkona kuivatuista lakanoista. Niissä on puhdas tuoksu parhaimmillaan!
    Ihana nostalginen näyttely.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota mietin itsekin. Pyykkipäivät olivat kivoja päiviä pikkuväelle, mutta ei liene ollut pyykkäreille, raskasta ja hikistä puhaa. Ulkona kuivatetut lakanat ovat kerrassaan ihanat. Unikin maistuu niissä ihanalle. Parasta raikkautta.
      Minä viihdyin tuossa näyttelyssä, erilaisia muistoja tuli mieleeni.
      Kiitos Hanne kivasta kommentistasi ja hyvää viikkoa!

      Poista
    2. Kyllä näin on jotta ulkona pyykeissä on raikastuoksu! Itse kuivatan pyykit ulkona myös osittain talvella! Pesen pyykiä vanhalla pulsaattorikoneella! Tykään siitä!

      Poista
  9. Aivan hurmaavia maalauksia! Nykyään näkyy harvemmin ulkona narulla kuivuvia pyykkejä ja silloin kun näkyy, se ihastuttaa nostalgiallaan. Kiitos kovasti tästä vinkistä. Jos tänä vuonna toteutuu toukokuussa perinteinen Tuulan-päivän risteily Tallinnaan ystäväni ja kaimani kanssa, niin tiedän minne suuntaamme :)
    Iloista 2. pääsiäispäivää, terkuin Tuula :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyykit ulkona narulla kuivumassa, niinkuin sanot, eipä nykyään paljoakaan näy. Nyt piti mennä museoon ihailemaan :) Tuulan-päivä risteily. Se kuulostaa mukavalta. Pyykkipäivä hoituu siinä samalla :)
      Kiitos kivasta kommentistasi. Ja jos menette näyttelyyn ja jos vielä kirjoitat siitä, niin vinkkaathan minulle. Olisi kiva kuulla, mitä piditte.
      Aurinkoista uutta viikkoa!

      Poista
  10. Onpa ihmeellistä, miten taiteilijoita on innoittanut niin arkinen aihe kuin pyykinpesu. Millaisia maalauksia mahtaisi tulla nykypäivän pyykkäämisestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan se niin, että arjen ahertajat eivät aina sitä kauneutta näe. Vaan joskus tarvitaan taiteilijan apua :)
      Tämän päivän pyykkääminen? No, ehkä taiteilijat siitäkin löytäisivät sen arjen kauneuden.
      Kiitos kivasta pohdinnasta ja hyvää uutta viikkoa!

      Poista
  11. Napolin näkymän sykähdytti itseäni tosi paljon. Omassa lapsuuden kodissa pyykit kuivatettiin myös talvella ulkona, farkut olivat kieltämättä tosi huvittava näky sisään tuotaessa, ne sai vaikka huoneen nurkkaan pystyyn. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös viihdyin tuolla Napolin portailla. Kapea kuja, johon auringonvalo osuu hienosti. Jäätyneet lakanat ja vaatteet, olin melkeinpä unohtanut tuon talvisen ajanjakson. Mutta katsellessani tuota Tarton taulua, niin muistot tulvahtivat mieleeni. Se lienee taiteen tarkoitus.
      Kiitos Jonna hauskasta kommentistasi ja mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  12. Voi, päästäänpä me helpolla nykyään pyykinpesussa(kin) =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin päästään. On hyvä joskus pysähtyä miettimään, miten ennen asioita tehtiin. Tuo Tallinnan museo oli hyvä muistuttaja.
      Kiitos Satu ja mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Minä myös pidin kovasti tuosta aiheesta. Se oli arkinen ja kaunis ja muistoja herättävä.
      Kiitos Sussi ja mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  14. On se ollut ihan hurjaa työtä, nykyään on ihan turhaa valittaa hukkuvansa pyykkeihin, kun pääsee niiden suhteen niin helpolla. :) Mukavaa pääsiäisen jälkeistä aikaa Tuula!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Katja! Optimistisuus kuuluu jo kommentistasikin. Ei parane valittaa nykyaikana, kun on kaikki koneet ja vempeleet helpottamassa askareita. Mutta aika on erilainen ja on meillä sitten taas tässä päivässä muunlaisia haasteita riittämiin. Mutta on hyvä palata joskus aikaan entiseen, ainakin mietteissääin.
      Kiitos paljon Katja ja hyvää tulevaa viikkoa!

      Poista
    2. Kyllä toi pyykinpesu nykyisinon helPpoa verrattuna vanhaan aikaan! Itse tyKkään pestä pyyit vanhalla pulsaattoripesukoneella nykyisinkin!

      Poista
  15. Onpa hauska ja nostalgisia ajatuksia herättävä näyttelyaihe. Lakanapyykki kuivumassa ulkona narulla on kieltämättä kaunista ja ulkona kuivuneet lakanat tuoksuvat ihanilta. Ja voi, olinkin unohtanut nuo tönköt pakkaspyykit ❤️ Mukavaa viikkoa sinulle Tuula!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin unohtanut nuo tönköt pakkaspyykit, mutta tuö Tarton pihalta maalattu talvikuva vie mietteet niihin. Siinä ajattelinkin, että tämä on yksi taiteen tarkoituskin. pistää muistelemaan. Ulkona kuivattu pyykki tuoksuu niin hyvältä, sitä ei voita minkään pesuaineen tai huuhteluaineen tuoksu.
      Kiitos paljon Anu! Täällä ollaan jo aikaisin hereillä. Berliinin matka häämöttää.
      Mkavaa viikkoa myös sinulle, Anu!

      Poista
  16. Kiitos sain ihailla hurmaavia maalauksia ja rakastuin niiden väreihin . Tylsä arkinen askar on saatu näyttämään iloselta ja hauskalta työltä. Varmasti paikanpäällä olessa kokemus upea .

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Professional Blog Designs by pipdig