Osa 2
Ensimmäisessä Tallinna-postauksessani kerroinkin laivamatkastamme Tallinnaan - link. Nyt on yö nukuttu laivassa ja pikkubussi on tuonut virkeän bloggaajaväen satamasta Vanhaankaupunkiin. Voi, miten paljon mahtuukaan yhteen päivään. Tästä se alkaa... päivä Tallinnassa.
Tähän postaukseeni haluan myös tallentaa sitä ajatusten virtaa, jota koin kävellessäni noilla Tallinnan mukulakivikaduilla. Keskiaikaiset talot, suojaisat pihat, kauniit kirkot, vartiotornit ja kaupunginmuuri - Tallinna on kuin satukaupunki.
Osa meistä lähti sisustusliikkeeseen nimeltään Muster. Se sijaitsee kaupungin ulkopuolella. Meillä oli pikkubussi käytössä, joten sinne pääsi helposti. Tässä vielä osoite innokkaille sisustajille: Pärnu mnt 139a. Kuulin jälkeenpäin, että se oli ollut oikea sisustajan taivas. Ja siellä kävijöillä oli ostoskasseja kädet täynnä sieltä tullessaan. Olisikohan pitänyt mennä mukaan?
Mutta minä ja Taru (Sutkautuksia) -blogi lähdimme vanhaan kaupunkiin ja kiertelimme kaupunkia vähän eri reittejä. Omia intressejä oli kummallakin.
Sää oli puolipilvinen ja selkeä. Siellä liehuu lippu Suomen suurlähetystössä. Pikkusiskoni on työskennellyt tuossa rakennuksessa, joten pitihän siitä kuva ottaa.
Olen kahden eestiläisen ystäväni ja pikkusiskoni kanssa keskustellut paljonkin maittemme historiasta. Tässä pienesti:
Meillä kahdella pikkumaalla on täysin erilainen historia. Suomi kävi sodat ja taisteli viisi vuotta säilyttääkseen itsenäisyytensä. Viro ei halunnut itselleen samaa kohtaloa kuin Suomella, Viro ei halunnut käydä sotaa.
Puna-armeija miehitti Viron ja maa liitettiin Neuvostoliittoon. Neuvostomiehitys oli maassa vuosina 1945-1991. Jos sai Suomi maksaa kovan hinnan itsenäisyydestään, niin julma on ollut Vironkin kohtalo miehityksen alla. Kovia kokeneita pikkumaita ovat Viro ja Suomi. Ymmärrämme hyvin toisiamme.
"Jos ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttäkään". Näin on sanonut Adolf Ehrnrooth.
Ja historiatuokion jälkeen maistuu ruoka. Visit Talllinn / markkinointipäällikkö Mall Oja oli valinnut meille loistavan ruokapaikan. Rataskaevu 16 on erittäin suosittu ravintola ja se sijaitsee Tallinnan tunnetuimmassa kummitustalossa. Pienenä detaljina vielä, ravintola on ykkössijoilla TripAdvisorin listoilla. Pöytävaraus kannattaa tehdä, jos ravintolaan mielii.
Sari (Casa MiMi) ja Minna (Kristallikimara) |
Katja (Sydämellä tehtyä-blogi) ja Sari (Saaran lautasella) |
Meille tuotiin juomien kanssa samanaikaisesti pöytään maistiaisiksi vastapaistettua virolaista leipää. Se oli lämmintä ja maittavaa. Kun voi vielä suli tuon leivän päälle, niin leipäähän olisi mennyt vaikka kuinka monta siivua. Mutta vielä oli tulossa muutakin ruokaa...
Alkuruokavalintani oli uunissa paistettu vuohenjuusto, lämmin kasvistyyny ja marjakastike. Oih! Uskomattoman hyvää!
Pääruuaksi valitsin uunilohen kera peruna-ruohosipulitahnan. Ja annoksessa oli vielä parsaa ja sokeriherneitä ja taimenen mätiä. On parhaimpia lohiruoka-annoksia, joita olen syönyt. Lisukkeet ja maut olivat niin kohdillaan. Oi, mikä paikka ja ruuat ja tunnelma.
Historiaa ja herkuttelua oli tässä postauksessa. Mikä ihana päivä ja se jatkuu...
Ja seuraavassa postauksessani on Viron taidetta. Taidetta kutsutaan sielun ruuaksi. Osaankohan tarjota sen maittavasti?
Lämmin kiitos Marika Nöjd, Mall Oja ja Heli-Hannele Pehkonen! On ollut ilo olla mukana tällä ikimuistoisella matkalla ja se jatkuu... Ja haleja myös 40+ bloggaajille.
- Tuula
Yhteistyössä TALLINK, Visit Tallinn & Nelkytplusblogit
Yhteistyössä TALLINK, Visit Tallinn & Nelkytplusblogit
Ihania tunnelma- ja ruokakuvia! Alkoi oikein tehdä mieli Tallinnaan. Vuosia sitten sain yliannoksen ko. kaupungista, kun tuli käytyä niin monta kertaa. Mutta nyt kun vettä on virrannut ja aikaa kulunut, niin olisi ehkä tosi mukava taas poiketa sinne :) Kiva reissu ollut teillä!
VastaaPoistaJos jossakin paikassa käy tiuhaan, niin se menettää mielenkiintonsa, saa yliannoksen niinkuin sanot. Mutta aika tekee tässäkin asiassa hyvää. Tallinnakin on muuttunut ja voi ehkä esittää uutta itsestään.
PoistaKiitos kivasta kommentistasi, Tuula. Ja ehkä Tallinna taas jossakin vaiheessa kutsuu sinuakin.
Mukavaa pääsiäisviikkoa!
Ihana keväinen Tallinna ja mukava reissu teillä ollut. Täytyykin laittaa tuo Muster muistiin, siellä en olekaan käynyt. Kiitos vinkkauksesta!
VastaaPoistaTallinnassa oli jo kevät tuloillaan. Tosin ei vielä vihreätä. Tuosta Musterista tulee varmasti vielä postauksiakin, niin innostunutta oli siellä käynyt väki.
PoistaKiitos kivasta kommentista, Kaisa ja mukavaa pääsiäisen odotusta!
Tuo lohiannos näyttää tosi herkulta! Olet saanut erinomaiset ruokakuvat: Olen käytännössä huomannut ja myös kuullut ammattikuvaajilta, että ruokakuvaus on vaativinta.
VastaaPoistaKaunis Tallinna, jossa en ole ikinä käynyt, enkä taida ehtiä käydäkään, sillä nyt jo suunta ihan muualle. Ehkä sitten joskus...Olen kuullut Tallinnan ravintoloista niin paljon hyvää, teillä nyt esim. sekä hyvät annokset että tuo rouhea miljöö, pakkohan se on ehtiä tässä elämässä kokea.
<3
Kiitos noista ruokakuvakehuista. Vaikeata on ruokien kuvaaminen. Toisaalta nuo annokset olivat kuin taideteoksia :)
PoistaTallinnan vanhakaupunki on ihastuttava. Ja muutenkin Tallinnaa on restauroitu valtavasti viime vuosina. Ja Tallinnan ravintolat kyllä kaikki kehut ansaitsevat. Ja tuo Rataskaevu16 oli kyllä hieno kokemus niin ruuan kuin miljöönkin puolesta.
Toivon, että koet Tallinnan vielä joskus, se on kokemisen arvoinen kaupunki.
Kiitos Leena kivasta kommentistasi ja mukavaa pääsiäisen odotusta!
Mahtava kuvakavalkadi <3 ja kivalta kuulosti ja näytti sinun kävely retkesi vanhassa kaupungissa <3
VastaaPoistaKiitos paljon Sari! Jouduit kuvaankin :) Vähän jäi kalvamaan, että en sinne isoon sisustusliikkeeseen lähtenyt, mutta nyt on osoite, joten sinne pääsee myöhemminkin.
PoistaKiitos vielä kivasta seurastasi ja mukavaa pääsiäisen odotusta!
Tallinna on aina vaan kiva, vaikka olen käynyt siellä yli 20 vuotta ahkerasti. Useimmiten tosin työmatkoilla, joissa ei kaupungilla ole pahemmin ehtinyt pyöriä. Kesällä käyn yleensä vielä muutaman kerran ihan huvimatkalla kiertelemässä ja syömässä hyvin.
VastaaPoistaMinä myös pidän niin Tallinnan tunnelmasta. Siellä viihtyy. Työmatkat ovat asia erikseen, silloin mennään muissa mietteissä. Mutta huvimatkat ruokailuineen Tallinnaan ovat kyllä aina paikallaan.
PoistaKiitos Tuuli ja mukavaa pääsiäisen odotusta!
Ah, miten houkuttava kuvaus. Tallinnaan mielin minäkin. 💚 Tuija
VastaaPoistaAh, miten ihana kommentti! Kiitos Tuija <3 Tallinna on aina ihana!
PoistaHyvää pääisäisen odotusta sinulle!
Vau, ihania kohteita ja kuvia retkestänne!
VastaaPoistaKiitos paljon Matkatar! Tallinna on ihana kaupunki ja sieltä löytyy vaikka mitä :)
PoistaIhanaa pääsiäisen odotusta sinulle!
Kauniita kuvia Tallinnasta, on se vaan hurmaava kaupunki. Pitäisi saada aikaiseksi piipahtaa siellä kesällä.
VastaaPoistaKiitos paljon Kepponen <3 Sinäkin matkustat paljon, mutta Tallinna hurmaa sinutkin edelleen. Kesällä Tallinnan vanhakaupunki oikein herää elämään. Vaikka oli kaupunkia kiva ihailla näin keväälläkin, isot turistimassat puuttuivat.
PoistaHyvää pääsiäisen odotusta!
Tallinna on kaunis kaupunki ja Toompeanmäellä on vaikka mitä kivaa näkemistä.
VastaaPoistaTallinna osaa hurmata. Ja Toompeanmäelle kiipeän minäkin aina mielelläni. Siellä riittää ihailtavaa. Kiitos paljon Ansu ja mukavaa pääsiäisen odotusta!
Poistaupeita kuvia ja tunnelmia!
VastaaPoistaKiitos paljon Sussi! Tallinna on hurmaava kaupunki. Ja siellä on oma ihana tunnelmansa.
PoistaHyvää pääisäisen odotusta sinulle!
Vanha kummitustalo, heti alkoi paikka ja sen historia kiinnostamaan.
VastaaPoistaIhanan näköistä ruokaa!
Tallinnan matkailupäällikkö kertoi siitä jännittävän tarinan, mutta jos olisin sen kertonut, niin se olisi ollut yksi blogijuttu. Sinä olet tarinoitten ystävä sen tiedän :) Ja tuo ruoka oli suussasulavaa.
PoistaKiitos Outi <3 ja ihanaa pääsiäisen odotusta!
Ihanat kuvat ja tunnelma!☺
VastaaPoistaTäytyy laittaa paikannimet muistiin☺
Kiitos paljon Hanne! Tuo ravintola oli kyllä mahtava, ja hinta Suomen hintoihin nähden edullinen. Ja tuonne sisustusliikkeeseen minäkin aion joskus vielä mennä. Kannattaa laittaa nimet muistiin :)
PoistaHyvää pääsiäisen odotusta!
Tallinna on kyllä niin ihana kaupunki;ennen tuli käytyä siellä tosi usein,veljelläni oli yhteen aikaan liikekin Vanhassa kaupungissa.Nyt on parin vuoden tauko mutta kyllä tekee niin mieli taas käydä tuolla.
VastaaPoistaTallinnassa viihtyy. Sinä ja veljesi olette kyllä aikamoisia maailmanmatkaajia :) Veljesi olen kerran Turussa tavannutkin. Ja sinut minä toivottavasti tapaan, kun sieltä Tel Avivista tulet seuraavalle Suomen käynnille. Täältä on helppo mennä Tallinnaankin :)
PoistaKiitos kivasta kommentistasi ja hyvää pääsiäisen odotusta Jael!
Kiitos ihanista kuvista! Tallinna on aina yhtä kiva matkakohde ja joka kerta sieltä löytää uutta nähtävää. Viimeksi meille sattui todella sateiset päivät, mutta seuraavaan kertaan toivon aurinkoa ja hyviä hetkiä.
VastaaPoistaOlen kanssasi samaa mieltä. Tallinna on oiva matkakohde. Ja Tallinnasta löytyy koko ajan uutta nähtävää, Tallinna kasvaa paljon myös turismin ehdoilla, uutta tulee. Sateessa ei ole kiva kulkea, mutta onneksi Tallinna on lähellä ja melkein aina siellä paistaa aurinko.
PoistaKiitos Eeviregina kivasta kommentistasi ja mukavaa pääsiäisen odotusta!
Olipa kauniit kuvat. Niin täynnä aurinkoa, valoa ja kauniita värejä oli koko postaus. Arvaa vaan, houkuttaisiko retki Tallinnaan! Keskiaikaiset rakennukset ja kujat ovat kyllä viehättäviä minunkin silmääni ja historia kiinnostaa.
VastaaPoistaKiitos Tuula retkestä ja ihanaa pääsiäisviikkoa sinne.
Arvaan, että houkuttaa retki Tallinnaan :) Tiedän jo, mistä sinä tykkäät. Tallinna huokuu historiaa ja se on niin hienosti tuotu meille matkailijoille esiin. Vaikka Tallinna tarjoaa tätäkin päivää, niin puitteet vain ovat niin hienot. Tallinnassa viihtyy.
PoistaKiitos Leena -ystäväni niin kivasta kommentista ja ihanaa pääsiäisviikkoa myös Amsterdamiin!
Ihania tunnelmia Tallinnasta. <3
VastaaPoistaKiitos paljon Jonna! Tallinna tarjoaa tunnelmia. Ihania tunnelmia!
PoistaMukavaa pääsiäisen odotusta sinulle!
Ihana päivä teillä! Tallinna ei petä koskaan, se on aina yhtä ihana =D.
VastaaPoistaTodella kiva ja mielenkiintoinen päivä. Niin totta, Tallinna ei petä koskaan, se on aina yhtä ihastuttava. Kiitos Katinka ja hyvää pääsiäisen odotusta!
PoistaTallinna on yksi sydämeni kaupungeista! Rakastan sen tunnelmaa, sijaintia ja tarjontaa <3 Ihanaa, että tarjoilui runsaasti kuvia ja tunnelmia, heti alkoi ikävä pukata pintaan. Todellisia herkkuja nautit, nekään ei jättäneet kylmäksi :)
VastaaPoistaTallinna on yksi sydämesi kaupungeista, voi miten kauniisti sanottu. Niin minäkin voin sanoa.
PoistaTallinnassa on kaikki kohdillaan. Tallinna tarjoaa aina jotakin.
Ja nuo herkut! Rataskaevu 16 oli loistoravintola. Hinta ja laatu olivat kohdillaan. Sinne minä menen kyllä uudelleen. Ja vielä tuo ravintolan tunnelma, se vaan oli niin ihastuttava.
Kiitos paljon Kati ja hyvää pääsiäisen odotusta!
Upeita kuvia aurinkoisesta Tallinnasta - hyvää pääsiäistä!
VastaaPoistaKiitos paljon Riitta! Tallinna otti meidät aurinkoisesti vastaan.
PoistaHyvää pääsiäistä sinulle <3
Voi kun sattui niin upea ilmakin tuolle reissulle. Kuulemma siellä on ollut +14 astetta tällä viikolla, eli kevät on siellä jo totta! Upea oli Rataskaevu, olisin voinut syödä mitä vain! Taimenen mätiä sisältävä lohiannos näyttää unelmaiselta, se kyllä on käytävä syömässä ensi kerralla : )
VastaaPoistaMeillä oli kaikki kohdillaan reissulla. Ilmat suosivat. Ja Tallinna otti meidät aurinkoisesti vastaan. Rataskaevu oli loistopaikka, ihanat ruuat ja mikä tunnelma. Sinne on mentävä uudelleen.
PoistaKiitos Heli-Hannele valloittavasta seurastasi ja ihanaa pääsiäisen odotusta!
Ihania kuvia ja tunnelmia ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.
VastaaPoistaSydämellistä pääsiäistä Tuula 💛💖💛
Oli hieno reissu! Ja kiva seura! Meillä oli mukavaa!
PoistaKiitos sinulle valloittavasta seurastasi <3
Ja sydämellistä pääsiäistä myös Porvooseen!
Tallinan vetovoimaan ei koskaan kyllästy <3
VastaaPoista- Usein haikailee, miksei meilläkin olisi tallella ne vanhat rakennukset sun muuta. Joskus yksinkertaisesti tuntuu vaan tältä: "Rohi on alati rohelisem teisel pool aeda".
Tallinnan vetovoima, sitä tuolla viehättävällä entisellä hansakaupungilla on.
PoistaTurussa on niin paljon hävitetty vanhoja ja kauniita rakennuksia, se minuakin harmittaa. Keskiaikaa meillä löytyy vain pieni kadunpätkä. Vaan joka tapauksessa olen turkufani :)
Kiitos Titta ja hyvää pääsiäissunnuntaita!
Oi miten kauniit ja keväisen kirkkaat kuvat iki-ihanasta Tallinnasta!
VastaaPoistaJa kiitos vinkeistä! Nyt tiedämme varata Rataskaevusta pöydän etukäteen, mutta sitä ennen pitää ehdottomasti käydä Musterissa ostoksilla =D
Ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle Tuula ♥
Oli hyvä sää valokuvata. Ja Tallinnahan on niin valokuvauksellinen.
PoistaRataskaevu on tosi viehättävä ravintola ja hintalaatusuhde on kohdillaan, edullinen näin suomalaisittain ajatellen. Ja tuo Muster, minua kyllä vähän harmittaa, että en sinne lähtenyt, halusin niin tunnelmoida vanhassakaupungissa. Mukana oli myös ruokabloggaajia ja niinkuin arvata saattoi ostivat Musterista astioita. Tarvitsevat ruokapostauksiin vaihtelua uusilla astioilla. Aika painavia kantamuksia oli muutamalla :)
Kiitos Ansu kivasta kommentistasi ja ihanaa pääsiäissunnuntaita!
Kaunis kapunki - hienot kuvat....ja matkakuume herää!
VastaaPoistaOlen käynyt Tallinassa vain kerran, vuonna -96, eli voit kuvitella, että nämä kuvat herättävät valtavan mielenkiinnon ja halun lähteä uudelle visiitille.
Hyvää alkavaa viikkoa <3
Kiitos paljon Marianna! Anteeksi tämä myöhästynyt vastaus!
PoistaTallinna on tunnelmallinen kaupunki. Olipa kiva jos sain sinut innostumaan Tallinnasta. Tallinna on monen visiitin arvoinen ja sinne tulee koko ajan uutta ja mielenkiintoista katsottavaa kaiken vanhan ja historiallisen rinnalle.
Ja sinulle ihanaa ja energistä toukokuuta!