torstai 6. lokakuuta 2016

HELENE SCHJERFBECK TURUSSA


Jos on syksy hemmotellut meitä kauniilla väreillään, niin on Turun Taidemuseokin hemmotellut meitä hienolla Helene Schjerfbeckin näyttelyllä. 
Näyttely jatkuu 29.1.2017 asti. 

Helene Schjerfbeckin oma kuva - Hiljaisuus (1907) - kutsuu näyttelyyn. 
(Helene Schjerfbeck 10.7.1862-23.1.1946)

Näyttelyssä on esillä yli 100 teosta. Iso osa on saatu lainaksi Ateneumista ja muista julkisista kokoelmista sekä myös yksityisistä kokoelmista niin Suomesta kuin Ruotsista. Turun Taidemuseolla on myös oma kattava Helene Schjerfbeckin kokoelma. Schjerfbeck maalasi pitkän uransa aikana yli 1000 teosta.

Kaikella kunnioituksella kirjoitan Helene Schjerfbeckistä välillä etunimellä. 

Helene oli terveydeltään heikko lapsena  ja fyysinen kunto esti häntä käymästä tavallista koulua - hän sai yksityisopetusta muutamien muiden lasten kanssa. Piirtämistä hän rakasti. Mutta Helenen perheellä ei ollut varoja tyttären taideopintoihin.

Helenen taidot huomasi hänen opettajansa Lina Ingman, joka vei hänen töitään nähtäväksi Taideyhdistyksen johtokuntaan kuuluvalle Adolf von Beckerille. Becker katseli kauan piirustuksia ja melkein epäillen kysyi, ovatko nämä työt todellakin kymmenvuotiaan tytön tekemiä. Lopulta von Becker sanoi, että taideyhdistyksen velvollisuus oli antaa ilmainen opetus lapselle, jolla oli tuollaiset lahjat. Helene oli vain 11-vuotias aloittaessaan opiskelunsa piirustuskoulussa.

Ja näyttelyyn: 



Näyttely kuljettaa meitä Helene Schjerfbeckin varhaisista historia-aiheisista maalauksista muotokuviin ja Helenen kuuluisiin omiin kuviin. Historia-aiheisissa kuvissa Schjerfbeck oli Suomessa oman aikansa poikkeus, sillä lajityyppiä oli totuttu pitämään miesten alana.

Tyttö keinutuolissa 1910. Schjerfbeckin mallina Elna Tamlander 

Tamlanderin sisaruksia lisää, vaaleatukkainen on Impi ja tummatukkainen Jenny.
Taulun nimi on Perhekoru (Schjerfbeck maalasi taulun 1915-1916)





Tämän viimeisen kuvan olen tallentanut Pinterestistä. Kuva oli esillä myös Turun Taidemuseossa.  

Minua kiinnostavat kovasti Helene Scherjerfbeckin omat kuvat. Helenen koko elämänkaari on kuvissa tallennettu. Nuo hänen viimeisten vuosien omat kuvat ovat todella rohkeita ja ravistelevia. 

Nykyään Helene Schjerfbeck on  Suomen arvostetuimpia modernistisia kuvataiteilijoita. 

Monille saattaa olla kuitenkin yllätys, että 1890-luvun viimeisinä vuosina taiteilija oli vähällä luopua kaikesta. Terveys oli mennyt, tukijat kadonneet ja toiveet rakkaudesta haihtuneet. Helene ei ollut silloin vielä neljääkymmentäkään. Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900 olivat esillä kaikki Suomen nais- ja miestaiteilijat. Eivät aivan kaikki - Schjerfbeck puuttui. Ratkaisun Helenen ahdinkoon toi muuttaminen Helsingistä Hyvinkäälle vuonna 1902. Helene löysi uudelleen maalaamisen ilon Hyvinkäällä.  

Yksi  suosikkimaalaukseni Helene Schjerfbeckin tuotannosta on vielä esittelemättä. Palaan siihen seuraavassa postauksessani. Ja samassa jutussa tulee olemaan myös arvonta Tuula's life-blogin vakituisille lukijoille. Tapaamisiin parin / kolmen päivän kuluttua. 


Kauniita syyspäiviä kaikille. Luonto on myös aikamoinen mestaritaiteilija.

- Tuula 

26 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoinen näyttely. Myös minä pidän Schjerfbekin tauluista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe! Schjerfbeckin taulut ovat kiinnostavia kuin myös Schjerfbeck itse. On ollut aikamoinen edelläkävijä aikoinaan - modernismillaan.
      Kauniita syyspäiviä Sinulle!

      Poista
  2. Kiinnostava näyttely. Hieno postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sussi! Schjerfbeck on innostava. Mietin pitkään, miten lähdestyä hänen taidettaan blogin kautta. Olin lukenut vähän elämäkertakirjallisuutta hänestä, joten se punaisen langan pätkä löytyi.
      Kauniita syyspäiviä Sinulle!

      Poista
  3. Minä olen aina tykännyt esittävästä taiteesta. Upeita muotokuvia, viimeinen jopa vähän rujo.
    Aurinkoista torstaita Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hieno kriteeri. Esittävää taidetta ei tarvitse selitellä. Tuo Schjerfbeckin omien kuvien kaari on hieno ja hätkähdyttävä. Hän on uskaltanut tuoda noissa viimeisissä maalauksissaan omat riutuvat kasvonsa hienosti esiin. Kun näitä katselin, niin kävin vielä tarkistamassa noita hänen kuviaan elämänsä alkupäästä. Mielenkiintoinen näyttely.
      Kiitos paljon Outi kivasta kommentista ja hyvää loppuviikkoa <3

      Poista
  4. Olen käynyt joskus Helene Scherjerfbeckin näyttelyssä ja tarkoitus olisi tuollakin käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helene Schjerfbeckiä pyöritetään Suomen taidenäyttelyissä. Noita hänen teoksiaan katselee mielellään moneenkin kertaan. Ne ovat niin puhuttelevia. Nyt kun olin lukenut hänen elämäkertansa, niin nuo maalaukset aukenivat taas eri tavalla.
      Mielenkiintoisia hetkiä Scherfbeckin parissa, kun taidemuseoon menet.
      Kiitos Hannele ja hyvää loppuviikkoa <3

      Poista
  5. Helene Scherfbek on minun yksi lempi taiteilija. Kävin Ateneumissa viimeksi kun oli se hänen suuri näyttely kokonaisuus esillä. Hurmaavia töitä. Tukholmassa olen myös ollut hänen näyttelyssä jossa oli valtava näärä hänen omakuvia, suuri kokemuksellinen kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen nuodostanut sinusta kuvan, että olet taiteen ystävä. Enkä väärin ole päätellyt.
      Minä valitettavasti en käynyt Ateunemissa muutama vuosi sitten, se on kuulemma ollut todella hieno näyttely esityksellisesti. Ruotsissa myös Schjerfbeckiä kovasti arvostetaan, asuihin hän siellä elämänsä viimeiset vuodet. Ja siellä vielä maalasi. Tukhoman näyttely on varmasti ollut upea.
      Kiitos paljon Sirkkis ja hyvää loppuviikkoa!

      Poista
  6. Schjerfbeck on niin oma lempparini. Omistan varmaan kaiken hänestä kertovan kirjallisuudenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Schjerfbeck on kiehtova persoona niin henkilönä kuin maalauksiensakin kautta. Jotenkin hyvin ymmärrän, että sinulla on kaikki hänestä kertova kirjallisuus. Sopii persoonaasi.
      Sain jokunen vuosi sitten lahjaksi "Suomalaisia naistaiteilijoita 1880-luvulla" ja se innosti minut lukemaan lisää Schjerfbeckistä.
      Kiitos Jonna ja hyvää loppuviikkoa!

      Poista
  7. Tämän näyttelyn aion käydä katsomassa, Schjerfbeck on aina jollakin tapaa kiehtonut minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teija, kannattaa käydä katsomassa. Schjerfbeckissä on kiehtovuutta. Ja rohkeutta. Ja hän avasi taiteessa uusia polkuja Suomessa.
      Sinä viehätyt vielä enemmän kun olet käynyt katsomassa tätä näyttelyä.
      Kiitos Teija ja mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  8. Tämä täytyy tulla katsomaan Turkuun. Nyt kun on tuo mieskin turkulainen noin alkujaan, niin on muutakin syytä tulla käymään. Varmaan parin-kolmen viikon sisällä tullaan pyörähtämään, tosin vkl:n aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta syytä tulla Turkuun! :) Alkujaan turkulaiset tulevat aina mielellään kotikaupunkiinsa ja nyt on Turussa Helenekin. Olisipa kiva kuulla näyttelyssä käytyäsi mielipiteesi siitä.
      Tervetuloa Aurajoen rannalle!

      Poista
  9. Oli kiva lukea käynnistäsi Turun Taidemuseon uusimmassa näyttelyssä.
    Schjerfbeckin tarina on mielenkiintoinen ja taulut hienoa, omanlaisia. Harmi, että
    hänenkin tapauksessaan arvostus tuli vasta kuoleman jälkeen.

    Tammisaaressa (jossa hän on asunut useammassa paikassa) löytyy EKTAsta myös hänen pysyvä näyttelynsä. Siellä olen ollut tutustumassa hänen teoksiinsa. Tuo Turun näyttelykin on ollut suunnitelmissa jo jonkin aikaa. Kunhan vain ehtii. Onneksi on vielä hyvin aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri mielenkiintoisesta kommentistasi.
      Tammisaari oli monella tapaa merkittävä Schjerfbeckille. Hän asui siellä Hyvinkään jälkeen ja hänen molempien vanhempiensa sukujuuret ovat Tammisaaressa. Minä en ole käynyt EKTA:ssa, mutta haaveissa on käydä.
      Sinä tulet nauttimaan Turun näyttelystä, sen jo tiedän :)
      Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  10. Hienoa, että hän sai mahdollisuuden opiskella maalaamista, vaikka köyhistä oloista olikin lähtöisin.
    Kiva on lukea postaustasi tästä aiheesta, itse kun olen aika laiska menemään taidenäyttelyihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onneksi hänellä oli opettaja, joka näki hänen lahjakkuutensa.
      Tuossa jo kerroinkin, että minulla on kirja: "Suomalaisia naistaiteilijoita 1880-luvulta". Sen myötä innostus Schjerfbeckiä kohtaan on kasvanut.
      Olipa mukava kuulla, että viihdyit postaukseni parissa.
      Kiitos Kristiina ja mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  11. Hieno postaus ja upea taiteilijatar! Tunnelmallista viikonvaihdetta! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuija! Oli kiva kirjoittaa upeasta taiteilijasta.
      Sinulle myös tunnelmallista viikonvaihdetta!

      Poista
  12. Mielenkiintoinen näyttely. Viimeinen kuva hieman "outo", mutta hieno kumminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttely oli tosiaan mielenkiintoinen ja kattava. Helene Schjerfbeck maalasi itsestään kuvia vanhana ja raihnaisenakin. Tuo viimeinen kuva lienee yksi hänen viimeisimpiä omia kuvia. Päättää hienosti elämänkaaren.
      Kiitos Satu ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  13. Ei vitsi, tuonne näyttelyyn on pakko mennä! Olen Schjerfbeckin töitä ihaillut joskus Ateneumissa täällä Helsingissä, mutta tuossapa oiva syy tehdä päiväreissu Turkuun! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Salla! Schjerfbeck on kyllä yhden Turun reissun arvoinen. Suosittelen.
      Kiitos kivasta viestistä. Ihanaa lokakuuta!

      Poista