perjantai 19. elokuuta 2016

MINÄ VÄLITÄN JA SIKSI KÄVELEN - KÄVELE NAISELLE AMMATTI -TAPAHTUMA JA BLOGIHAASTE



Sain hienon haasteen ystävältäni Arjalta, joka kirjoittaa suosittua blogia -
Lady of the Mess Arja haastoi minut mukaan Naisten Pankin tapahtumaan - #Kävele naiselle ammatti.  

Kauan en miettinyt, lähdenkö mukaan. Tottakai lähden!  

Lähden samoilla saatesanoilla kuin Ladykin: "Minä välitän ja siksi kävelen". 


Naisten Pankin tavoite on parantaa kehitysmaiden naisten mahdollisuuksia toimeentuloon kyläpankkien, pienlainojen ja yrittäjäkoulutuksen avulla. Samalla halutaan edistää myös ihmisoikeuksia. Lisää Naisten Pankin upeasta toiminnasta löydät täältä:  linkki

Valtakunnallinen Kävele naiselle ammatti -tapahtuma on Naisten Pankin merkittävin ja näkyvin varainkeruutempaus.  

Tänä vuonna tapahtuma järjestetään 11.9.2016  samanaikaisesti yli 50 paikkakunnalla Suomessa ja ulkomailla. Tapahtuman avulla kerätään lahjoituksia naisten koulutuksen ja toimeentulon edistämiseksi ja perheiden sekä yhteisöjen vahvistamiseksi kehitysmaissa.  




Katso linkki tapahtumaan: Kävele naiselle ammatti  





Turussa tapahtuma starttaa Forum Marinumin pihalta 11.9. klo 11.00 ja seurailee kauniita jokirantoja palaten takaisin lähtöpisteeseen. Mukavaa liikuntaa ja yhdessäoloa on luvassa  koko perheelle. Reittejä on lasten reitistä aina kuusi kilometriä pitkään kävelyreittiin.

Ohjelmassa on kehitysmaiden naisten tarinoita, alkujumppa, juhlapuhe, arpoja ja loppuverryttely.


Jatkan haastetta haastamalla mukaan Arjen timantteja  -blogin  Anun, ihanan ja hyväsydämisen bloggaajan, joka mielellään lupautui tähän haasteeseen mukaan.

Ole hyvä Anu - tämä tärkeä haaste lähtee nyt Sinulle!


Haasteeseen mukaan lähtevien blogien kirjoitusten linkit julkaistaan Naisten Pankki Turun Facebook -sivuilla, jossa voi käydä myös tutustumassa Turun osaston toimintaan. 

Jos kävelet Turussa 11.9. ja näet tämän ponnaripään, niin tule moikkaamaan.



Nyt toivotaan hyviä kävelysäitä tärkeälle tapahtumalle! 
Tule sinäkin auttamaan ja kävelemään! 

- Tuula 

30 kommenttia:

  1. Hyvän asian puolesta toimitte, upeaa naiset!
    Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua sinulle Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Tuohon haasteeseen on kiva osallistua... Tärkeä haaste!
      Ihanaa loppuviikkoa myös sinulle Outi 💗

      Poista
  2. Kiitos Tuula haasteesta ♥ Tämä on tärkeä asia ja siinä on ilo ja kunnia olla mukana. Hienoa, että pystymme kantamaan edes pienen kortemme kekoon hyvän asian puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu 💗 Olen iloinen, että vastasit haasteeseen. Hyvä vertaus! On ilo kantaa pieni kortemme tähän kekoon!

      Poista
  3. Oi, tästä bloggauksesta tulee hyvä mieli: hyvä Tuula ja Anu <3!

    Tapahtuma on tosiaan valtakunnallinen ja myös täällä rouvan kotiseudulla keskisellä Uudellamaalla tilaisuuteen on mahdollisuuus osallistua; uskoinsinpa, että melkein kaikille löytyy vaikuttaa ja ennen kaikkea liikkua hyvän asian puolesta, vaikka ei ihan Turkuun asti pääsikään ;).

    Tsempposta leidit hyvän asian puolesta ja ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Sinä sanoillasi tuot aina myös niin hyvän mielen <3
      Kävelyyn tosiaan voi osallistua monilla paikkakunnilla, Turkuun asti ei tarvitse tulla :) ja mikä hienointa, niin ulkomaillakin kävellään naisille ammatteja. Hyvän asian puolesta on kiva kävellä. Oman tahdin ja reitin pituuden voi itse valita.
      Kiitos tsempeistä ja ihanaa viikonloppua Rouva Sanalle <3

      Poista
  4. Hyvä te! Kävely itsessään jo on hyväksi. Saati sitten, kun sen voi tehdä hyvän asian puolesta mukavassa seurassa.

    Itse olen osallistunut "Golfaa naiselle ammatti"-tapahtumaan, joka oli samalla hyvällä asialla.

    Aurinkoista loppukesän viikonloppua!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, Annukka! Todella mainio tapa auttaa. Ja samalla saa liikuntaa itsekin.
      Ja sinäkin olet "golfannut naiselle naiselle" - ammattia! Hieno teko!
      Aurinkoista viikonloppua myös Sinulle!

      Poista
  5. Hieno juttu! Ja, tärkeän asian puolesta! Täytyykin katsoa tapahtumapaikkoja tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Olisipa kiva, jos sinäkin tulisit kävelemään! On kiva ajatella silloin sunnuntaina, että nyt ympäri Suomea kävellään! Hieno tempaus!
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Kiitos, Tuula, että lähdit tähän mukaan - nähdään viimeistään itse tapahtumassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja haasteesta! Tähän haasteeseen tulin ilolla mukaan.
      Lenkkarit jalkaan ja joenvarteen silloin sunnuntaina. Siellä nähdään, jos ei aikaisemmin.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Hyvä suomalaiset naiset!
    Tärkeä asia ja kiva tapa osallistua tekemään hyvää yhdessä.
    Iloa kävelyyn!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Hyvä me!
      Todella loistava tempaus Naisten Pankilta.
      Vilkutan sinulle Amsterdamiin joen varrelta silloin sunnuntaina. Kiva kun olet hengessä mukana!
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi <3
      Naisten Pankin upeasti järjestämä tapahtuma. Hyvä asian voi tehdä kivassa seurassa.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  9. Hei! Pitää täälläkin tykätä :) Instan puolella kävin jo.
    Ja pitää osallistua! Koska jos naisilla menee hyvin, niin koko perheellä menee, varsinkin lapsilla! Ja tuo 11.9 on lisäksi myös mun synttäripäivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marre! Ja paljon kiitoksia!
      Tervetuloa mukaan kävelemään.
      Niin totta sanot! Jos äidillä menee hyvin, niin perhe voi hyvin.
      Ja sinulla 11.9. syntymäpäivä! Yritän muistaa silloin :)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  10. Hieno asia. Sinne itsekin tulisin mutta aina samana ajankohtana yksi toinen tapahtuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno asia. Ihanaa kun ihmiset välittävät. Päällekkäisyyksiä aina sattuu. Ehkä seuraavalla kerralla onnistuu.
      Kiitos ja mukavaa viikonloppua!

      Poista
  11. Voi miten tärkeä tapahtuma ja ajatus niin ihana <3 Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun haasteen sain, niin ajattelin, että on niin hieno juttu, tästä ei voi kieltäytyä.
      Kiitos sinulle Jaana ja mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Arvostan tosiaan tällaisia tempauksia, niinkuin sinäkin ja moni muukin.
      Kiitos paljon, Tuija! Siis ulos kävelemään :)

      Poista
  13. Ompa hyvä tapahtuma ja ajatus joka siihen sisältyy! Miten minulta mennytkin ihan ohi, olisi kiva tehdä hyvää kävelemällä kun niin jokatapauksessa teen. Ainakin hengessä mukana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Maiccu! Tämä on helppo ja kiva tempaus. Tähän on helppo mennä mukaan.
      Hieno asia, kun olet hengessä mukana! Kiitos ja hyvää viikonloppua <3

      Poista
  14. Tuli mieleen, mitäs jos kaikki åbloggaajat lähtisivät sinne yhdessä??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten hieno idea Celia! Laitan ehdotuksesi Åblogien sivuille. Toteuttamisen arvoinen juttu!
      Kiitos sinulle ja mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  15. Hyvä Tuula - hienon asian edestä kävelläään!
    Täytyy itse yrittää osallistua täällä Espoon suunnalla myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo!
      Ajattelen sinua jokivarressa kyseisenä päivänä. Kiva kun on tuttuja Espossakin kävelemässä.
      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista