Elokuu, kesän viimeinen kuukausi on jo pitkällä. Miten kesä voikaan kulua näin nopsaan. Kesä ei ole ollut meille ihan sitä, mitä suunnittelimme. Piti enemmänkin veneillä, mutta vain muutama reissu on tullut tehtyä ja suurimman osan ajasta vene on seissyt kotilaiturissa. Ja me olemme viettäneet saarielämää. Mutta kesä jatkuu ja veneilläkin vielä ehtii.
Saarimökki
Mökillä on kuitenkin tehty kaikenlaista, vaikka sisustamaan emme ole juurikaan ehtineet. Olemme tehneet kesäkeittiön, joka odottaa vielä putkitusta ja vihdoin uusi vessakin on valmistunut. Ja uusia ramppeja olemme rakennelleet, nyt pääsee laiturilta suoraan mökille ramppia pitkin. Ramppi näyttää vielä turhan kirjavilta, kun jatkoimme vanhaa ramppia. Aika tummentaa uudet laudatkin.
Televisiossa pyörii erilaisia sisustusohjelmia. Ja tuntuu, että kaikki puunväriset sisäseinät maalataan nykyään valkoisiksi. En oikein tiedä tuosta valkoiseksi maalaamisesta. Mökkimme sijaitsee saaressa ja siinä on tällaisenaan mielestäni saarimökin ja saariston henkeä. Toki keittiö on kokonaan uusittu ja siinä ei oikein menty vanhaa kunnioittaen, mutta olen kuitenkin tyytyväinen tuohon keittiöön. Valoisakin mökkimme on, ikkunoita on joka suuntaan, eivätkä ne ole ihan pieniä.
Helppo murupiirakka (tai venepiirakka)
Tämä on tosi helppo murupiirakka. Se sopii hyvin mökillä tehtäväksi, koska kaupat ovat venematkan päässä ja nämä tarvikkeet ovat aina mökillä saatavilla. Olen tehnyt tätä myös venereissuille, koska piirakka säilyy hyvin.
3 dl vehnäjauhoja ja 1 tl leivinjauhoja sekoitetaan
125 g rasvaa
ja lisätään 1 dl sokeria
- nypitään
- 1/3 taikinaa erotetaan
- 2/3 taikinaan lisätään 1 kananmuna
- taputellaan piirasvuokaan
- päälle hilloa ja 1/3 murusina (jos hillo on oikein makeata, vähennä sokeria)
- Paistetaan 200 asteessa n. 15 minuuttia.
Erikoiset vieraat
Yhtenä iltana mökillä ikkunasta ulos katsoessani näin jotain ennen näkemätöntä. Saareltamme oli lähtenyt hirviemo ja hirvivasa uimaan vastakkaiseen saareen. Saarella on peuroja, mutta että hirviäkin! Taisivat tosiaan olla vain vierailemassa täällä. Kipparikin sanoi, että ei ole koskaan ennen nähnyt hirviä saarella. Valitan kuvan epätarkkuutta, mutta niin siinä aina käy, kun jotakin erikoista ja jännittävää tapahtuu, niin kamera ei ole heti käden ulottuvilla.
Erikoiset vieraat saarella - hirviemo ja hirvivasa
Ja nyt se Hamlet -kysymys: Saarimökin sisustus - maalatako vai eikö maalata?
Kauniita elokuun päiviä!
- Tuula
Tuula's life blogia voi seurata
Niin ihanat mökki-ja venetunnelmat ja ah mikä piirakka. Hirvi kuva aivan huikea. <3
VastaaPoistaIhanaa viikon jatkoa Tuula. <3
Todellinen saarimökki. Ja tuo piirakka on hyvää jäätelönkin kanssa. Arvaa vain, kuinka harmittelin, etten istunut laiturilla... uivat ihan siitä ohi. Olisin saanut napattua hienon luontokuvan. Mutta sainpahan hirvet kuitenkin tallennettua.
PoistaKiitos Tiia ja ihanaa viikon jatkoa myös sinne <3
Teillä on tunnelmallinen mökki <3
VastaaPoistaNyt taitaa olla taas enemmän luonnonvärit (puu) suosiossa.
Meilläkin pieni "mökkikoppimme" on sisältä puun värinen vaikka välillä olen miettinytkin maalausta.
Murupiirakka on kyllä niin hyvää ja näppärä tehdä. Nami!
Itsekin olen ainakin pari kertaa nähnyt hirvien uivan saarelta saarelle mökkiterassilla istuessani. Komea näky!
Mukavaa elokuuta sinulle ja Kapteenille! :)
Minäkin usein käytän sanaa, että täällä on tunnelmaa.
PoistaTuo maalauspuoli välillä mietityttää. Jos se tapahtuu, niin ei kaikkia seiniä maalata vaan vain jokunen. Mutta mietinnässä.
Nuo luonnon eläimet omassa ympäristössään ihastuttavat. Kyllä, uivat hirvet ovat komea näky!
Kiitos Katri <3 Mukavaa elokuuta myös sinne <3
Apua kuinka ihana paikka. Olen niin kateellinen 😄
VastaaPoistaPaikka on aika kiva ja mökin sijainti niemen kärjessä on ihana. Joka puolelta näkyy meri. Mutta saarimökissä on omat hankaluutensakin. Vene pitää olla, että sinne pääsee.
PoistaKiitos Diina-Maria ja ihanaa elokuuta!
Voi miten kaunis mökki teillä on! Ihana on tuolla nauttia ja mökkeillä! Leppoisaa viikon jatkoa♥
VastaaPoistaKiitos paljon Päivikki! Tänä kesänä ollaan oltu paljon mökillä. Lienee tämä erikoinen kesä syynä siihen.
PoistaKiitos kivoista sanoistasi ja leppoisaa viikon jatkoa myös sinne <3
Ihanat mökkikuvat ♥
VastaaPoistaKauniita elokuun päiviä toivotellen Suvi
Kiitos Suvi! Todellinen saarimökki.
PoistaKauniita elolkuun päiviä myös sinne <3
Tunnelmallisia mökkifiiliksiä ja ihanat hirvet❤️ Enpä ole koskaan nähnyt hirviä uimassa vaikka kerran kyllä rannan lähellä auton eteen putkahti märkä vuotias hirvi Helsingissä, onneksi en siihen törmännyt.
VastaaPoistaSaarimökin tunnelmaa. Olen nähnyt hirven uimassa aikaisemminkin, silloin olimme veneellä jollakin saarella ja niitä oli nousemassa kolme viereiseen saareen.
PoistaNämä tosiaan menivät ihan laiturin ohi. Vähän harmitti, etten ollut laiturilla "päivystämässsä" :) Mutta onneksi löysin kameran laukun pohjasta ja ryntäsin ulos. Tosin olivat jo pidemmällä. Ovat nopeita ja hyviä uimareita.
Kiitos Tuuli ja ihanaa elokuuta <3
Teillä on ihana saaripaikka! Ja kaunis mökki, missä on mökin tunnelmaa. Kysyit maalaamisesta - meillä oli aikoinaan, reilut 10 vuotta sitten, kun mökki siirtyi suvussa meille, 100% mäntysisustus. Teimme heti päätöksen, että maalaamme siitä osan valkoiseksi saadaksemme lisää valoa ja tilan tuntua. Maalasimme olkkarin ja keittiön seinät ja katot valkoiseksi, täysin peittävällä maalilla. Lattiat ja makuuhuoneiden seinät jätettiin ennalleen koska haluttiin taata täysi nukkumispimeys niihin. Lattia on oikeastaan ainoa, mikä edelleen mietityttää tuon tuosta, maalatako se jollain värillä vai ei. Jos se olisikin kaunis puun sävy, mutta kun on tummentunut kymmenien vuosien saatossa. Tänä kesänä se ei kyllä juurikaan ollut mielessä - ehkä se tarkoittaa sitä, että se saa jäädä tuollaiseksi. Liian vaalea lattia teettää valtavasti lisätyötä, eikä sitä enää kaipaa.
VastaaPoistaLeppoisia mökkeilypäiviä teille sinne <3
Meillä ovat nämä viimeiset kesät menneet lähinnä mökin peruskorjaukseen. Ollaan uusittu katto, lattiat, seinät villattu uudelleen, keittiö. Toki säilytystilojakin tarvittaisiin lisää.
PoistaJa nyt olisi aika miettiä sisustusta. Mietin "osittaista" valkaisua, joku seinä valkoiseksi ja muu osa saisi jäädä edelleen puun väriseksi. Valkoiset keittiökalusteet toivat keittiöön mukavasti piristystä, vaikka ne eivät ole ihan ajan henkeä.
Kiitos mietteistäsi. Teillä on upea mökki, täytyy katsoa tarkasti niitä teidän mökkikuvia.
Kiitos paljon Maarit ja leppoisia mökkeilypäiviä myös teille <3
Tunnelmallinen ja ihana on tuo teidän saarimökkinne! Me on päivitetty suvun reilut 30 vuotta vanhaa hirsimökkiä tänä kesänä ja sisätilojen valkoiseksi maalaamistakin harkittiin, mutta onneksi asia jäi hautumaan. Olen alkanut tykätä noista mäntyhirsistä ihan oikeasti. Valkoiset pellavaverhot ja muutkin raikkaat tekstiilit tuovat valoa ja ilmavuuden tuntua ihan riittämiin. Ajattelen, että oikeastaan on ihan kiva, ettei kaikkien mökit ole kuin toistensa peilikuvia.
VastaaPoistaUpeat hirvet!!
Se on saarimökki :)
PoistaNuo maalaamisasiat ovat aika vaikeita. Minäkin joitakin vuosia sitten, kun aloimme peruskorjata mökkiä, niin varmasti sanoin, että kaikki seinät vain valkoisiksi. Mutta minulle on käynyt samoin kuin sinulle, olen alkanut tykätä noista mäntyhirsistä. Ja mietin niinkin, että meillä on kotona kaikki valkoista, joten on kiva siirtyä mökillä ihan toiseen väriympäristöön. Valkoiset pellavaverhot ovat muuten kiva idea. Kiitos Leena kivasta kommentistasi ja kaunista elokuuta <3
Ja hirvet saarella yllättivät :)
Mä en itse tykkää puun värisistä seinistä, tulee liikaa oma lapsuus 80-90 -luvulla mieleen, kun kaikkien kotona maaseudulla oli sellaiset seinät. Mut mun mielestä mökille se look sopii edelleen, eikä todellakaan tarvi mennä vetämään kaikkea valkoisesti. Mökin ei tarvi olla sisustuslehdestä vaan näyttää mökiltä. Niin se on kotoisamman oloinen. <3
VastaaPoistaIhana tunnelmallinen mökki ja toi moderni keittiöhän freesaa yleisilmettä todella kivasti. ^_^
Se on totta että kaikki mökit 80-90 luvulla olivat puuseinäisiä.
PoistaJos tämä mökkimme olisi vähän pienempi, niin se ehkä ahdistaisi minua. Tämä on rakennettu kahdella eri vuosikymmenellä. Tuo keittiö-osa 70-luvulla (se oli silloin koko mökki) ja tuo olohuoneosa 80-luvulla. Kipparin isä oli pahassa auto-onnettomuudessa ja häneltä amputoitiin toinen jalka. Kippari rakensi niin ison jatko-osan, että siellä mahtuu pyörätuolilla liikkumaan. Mutta, mutta... Isää pyörätuolissa oli hankala tuoda veneellä saarelle. Kerran, kaksi taisi siellä käydä onnettomuuden jälkeen. Mutta mökki jäi turhan isoksi.
Minä olen samaa mieltä, että vaikka keittiö on moderni, se sopii tuonne ja freesaa, niin kuin sanot.
Kiitos paljon Jonna mietteistäsi ja ihanaa elokuuta!
Ihana mökki ja maisemat! Mehän ostettiin viime kesänä mökki ja ensi töiksemme maalasimme sen sisältä valkoiseksi ja lattiat harmaaksi, mutta - se on pieni mökki ja valkoisuus toi valtavasti valoa.
VastaaPoistaTeillä taas valmiiksi valoisa, minun silmään näyttää ihanan kodikkaalta ja kuvista päätellen siellä vallitsee lämmin tunnelma joten ei kaipaa maalia.
Kauniita elokuun päiviä ♥
Te ostitte mökin viime kesänä. Onnea uudelle kesämökille. Valkoinen on todella väri, joka lisää valoa ja tilan tuntua.
PoistaTuo meidän mökkimme on rakennettu kahdessa osassa. Ensin se oli pikkuinen mökki eli vain tuo keittiöosa. Kipparin isän loukkaannuttua pahasti auto-onnettomuudessa, kippari rakensi olohuoneen, jossa olisi tilaa liikkua pyörätuolilla. Mutta isänsä, joka rakasti kalastamista kävi mökillä enää kerran tai kaksi. Iso mies ja pyörätuoli on hankala kuskattava saareen.
Meillä on siis tilaa mökillä, seuraavaksi pitäisi säilytystilaa miettimään ja mitä uudistuksia se tuo tullessaan.
Kiitos Maikku kivasta vastauksestasi ja mukavia elokuun päiviä <3
Ihanat yllätysvieraat teillä käynyt :D
VastaaPoistaEikö vain. Ja harvinaisia vieraita. Eipä ole ennen näkynyt tällä saarella.
PoistaKiitos Mira ja mukavaa elokuuta <3
Ihanat yllätysvieraat teillä <3 Kyllä itsellä taitaisi mennä kaffe väärään kurkkuun jos moiset sarvipäät näkisin uivan meidän vesillä. Tuosta maalatako vai eikö maalata asiasta. Ehkä osittainen maalaus raikastaisi mökkiä entisestään vaikka ihana on se nytkin. Yhdet tuttavamme uudistivat mäntypuisen mökkinsä kuultomaalilla valkeaksi. Lopputulos oli ihan täydellinen!
VastaaPoistaMinä tuojottelin televisiota ja välillä ikkunasta. Ja siellä nuo sarvipäät uivat. Apua, missä kamerani. Onneksi löytyi.
PoistaMinä myös tuota osittaista maalaamista olen miettinyt. Ja kuultomaali siihen olisi varmasti juuri se oikea. Ensin lisää säilytystilaa ja katsotaan, mitä sen jälkeen.
Kiitos Teija hienosta vinkistä. Ihania elokuun päiviä sinne <3
Ihanat vieraat teillä olleet <3
VastaaPoistaNiin totta ja harvinaiset <3
PoistaKiitos Onneli <3
Mieletön näky nuo uivat hirvet, vähän saattaisi säikähtää jos itse olisi ollut lähistöllä pulikoimassa! Tosi kaunis mökki teillä, eivätkä nuo seinät ja lattia nyt niin pistä silmään, jotenkin sopivat kokonaisuuteen - varsinkin kun keittiön niin raikkaan näköinen! Toivotaan, että kauniit säät jatkuvat, niin kesäkin tuntuu pidemmältä!
VastaaPoistaNämä luonnon ihmeet aina sykähdyttävät. Oli tosiaan kiire etsiä kamera, kun tajusin, että hirvet siellä uivat. Totta, sitä olisi säikähtänyt, jos itse olisi ollut iltauinnilla.
PoistaMinulla on niin kaksijakoinen olo tämän mökin kanssa. Kun tämä on saarimökki, niin mielestäni se voi hyvinkin olla puunvärinen. Ja kun katselen "valkaistuja" mökkejä, niin mietin, että pitäisiköhän...
Kiitos paljon ajatuksistasi Heli! Ja toivotaan, että kesä vielä jatkuu.
Kaunis mökki ja varmasti ihanaa nähdä uivia hirviä.
VastaaPoistaMinä tiedän tunteen hirsimökin kanssa. Aina välillä tuntuu, että silmiä särkee se puun määrä ja tekisi heti mieli maalata. Välillä sitä taas tuntuu, että miksi peittää kaunista materiaalia. Meillä oli Virtojen mökillä juurikin samainen ongelma. En ehtinyt toteuttaa ratkaisua, mutta ajattelin sellaista kompromissia, että maalaisin lattian harmaaksi ja katon valkoiseksi ja jättäisin hirret omalle pinnalleen.
Nuo uivat hirvet sykähdyttivät. Tiesin, että täällä saarella on peuroja, mutta hirviäkin... se yllätti. Nähtävästi jättivät nyt tämän saaren.
PoistaJa sinulla on ollut tuo sama tunne. Hyvin sanottu, että välillä särkee puun määrä silmiä ja välillä taas, että miksi. Puuhan on kaunis materiaali ja sopii tänne saarelle. Katsotaan, miten tässä käy. Jotain kompromissia olen minäkin miettinyt,
Oli kiva kuulla, että saman ohgelman kanssa olet pähkinyt. Kiitos mietteistäsi ja mukavaa elokuun loppua.
Niin ihana paikka, tuonne on varmasti ihana piiloutua nauttimaan elämästään.
VastaaPoistaKiitos Melissa <3 Tämä on todella oikea piilopirtti, tänne pääsee vain veneellä, joten yllätysvieraita tulee harvoin.
PoistaMukavaa elokuun loppua!
Vitsit miten ikävä tuli mökille tätä postausta lukiessa!
VastaaPoistaYmmärrän ikäväsi, mökillä on kiva olla. Täällä on mieli rauhoittuu.
PoistaKiitos Henna ja mukavaa elokuun loppua!