On aamu. Aurinko paistaa, ihmiset hymyilevät, kirsikkapuut kukkivat ja Aurajokiranta on kaunis!
Vein auton huoltoon ja lähdin kamerani kanssa kävelemään pitkin joenvartta. Mikä mainio tilaisuus nauttia ja tallentaa toukokuun tunnelmia.
Turun Aurajoen rantaan istutettiin kirsikkapuita vuonna 2011. Jotkut puista eivät selvinneet talvesta, mutta suurin osa selvisi. Ja niinpä vuonna 2012 saimme ensimmäisen kerran ihailla kaunista kukkaloistoa Aurajoen rannalla. Ja niin taas tänäkin vuonna. Oi, ihana toukokuu!
Tämän viikon Pieni lintu blogin makrotex-haasteen teema on toukokuu.
Lisää kuvia toukokuusta voit käydä kurkkaamassa täältä -> linkki
Ihania toukokuun päiviä kaikille!
** Tuula
Onpa kaunista! Ihania kirsikankukkia. Ihanaa kun suurinosa puista on selvinnyt ja toivottavasti joka kevät ovat yhtä voimissaan. Pitäisi istua autoon ja käydä katsomassa ja samalla käydä moikkaamassa poikaa, joka siellä opiskelee. Kirsikat vaan kukkivat tosi vähän aikaa, eivät olleet kukassa pari viikkoa sitten ja olen tulossa taas ensi viikon lopulla käymään, niin ehkä sitten taas ovat jo pois..
VastaaPoistaKiitos paljon Marre! Voi olla, että ensi viikonloppuna on vielä joitakin kukkijoita. Joenrantaan on valittu eri lajikkeita, toiset niistä kukkivat aikaisemmin, toiset myöhemmin. Kirjaston komea kirsikkapuu oli jo kukkinut, valitettavasti.
PoistaTervetuloa Turkuun <3
Ihania kuvia olet ottanut. Sain viettää viime sunnuntain Turussa ja myös Aurajoenrannassa. Pientä helpotusta Turku ikävääni. :) Aurinkoista torstaita!
VastaaPoistaAurajoenranta on hurmaava nykyään ihan kokonaisuudessaan. Joen kaupunkiin kaipaa. Ymmärrän sinua hyvin.
PoistaAurinkoista torstaita myös sinulle 💙
Upeaa kukkaloistoa, aivan ihana lenkkipolku. :)
VastaaPoistaKiitos paljon Outi! Tuo lenkkipolku on hieno. Harvoin vain siellä käyn, mutta silloin todella nautin tunnelmista.
PoistaAurinkoista torstaita ☀️
Ihana Turku ❤️ ja kauniita kuvia, joista ihanuus välittyy hyvin. Tuntuu niin yltäkylläiseltä tämä kevät nyt.
VastaaPoistaKiitos Nina! Aurajoen ranta on kesäisin niin ihana, tosin kyllä muulloinkin, mutta tämä vuodenaika tuo tuon kauneuden yltäkylläisyyden esiin. Todellista hemmottelua tämä.
PoistaMukavaa loppuviikkoa!
Vanha kotikaupunkini on upea kesäkaupunki, niin lumoavia kuvia!
VastaaPoistaKiitos paljon Susu! Turku on sinun vanha kotikaupunkisi :) Kesällä Turku puhkeaa kukkaan ja turkulaiset viihtyvät joenrannassa. En ihmettele, Turun kesäilme lumoaa.
PoistaMukavaa loppuviikkoa!
Onpa kaunista minunkin kotikaupungissani, olisi itsekkin voinut käydä kuvaamassa nyt nuo kirsikka puut, mutta kun ei saa aikasiksi, tytär tosin kuvasi niitä, kun ei asuta keskustassa, niin ei kovin usein tule lähettyä kaupunkiin, nyt ois ne maalaismarkkinat, niin ois jotain kuvattavaa, mutta kun pitää olla duunissa viikonloppu. Mahtavatkohan alkaa kaivamaan sitä toria, luin että sieltä voisi löytyä vanha spitaalisairaala, onhan siinä ollut puutaloja joskus ainakin.
VastaaPoistaSinunkin kotikaupunkisi on Turku. Kyllä kaupunkiamme on ihana näyttää ja sitä mukava myös ihailla. Tämä kirsikkapuitten kukinta-aika tekee joenrannasta lumoavan... tyttäresikin on niitä kuvannut :)
PoistaTuo torin alle parkkitilojen rakentaminen tuntuu olevan kuuma peruna turkulaisille kuin Turun päättäjillekin. Minusta olisi jotenkin parempi, että torielämän maanpäällisen viihtyvyyteen uhrattaisiin enemmän. Tehtäisiin siitä kaunis ja viehättävä turkulaisten kohtaamispaikka. Louhen parkkipaikka on lähellä ja sinne mahtuu autoja.
Varmasti mielenkiintoista historiaa tarjoaisi torin kaivaminen, mutta en oikein tiedä, siinäkin kaivamisessa menisi ikuisuus.
Kiitos kivasta kommentista Pike ja mukavaa loppuviikkoa!
Turusta erityisen ihanan tekee juuri tuo Aurajoen ranta, joka on kaunis kaikkina vuodenaikoina. Kiitos elämyksestä kuviesi välityksellä! 💚 Tuija
VastaaPoistaKiitos kauniista sanoistasi, Tuija <3
PoistaAurajoen ranta on todella ihastuttava. Se on kunnostettu hienoon kuntoon läpi koko kaupungin. Ja niinkuin sanot, myös muina vuodenaikoina joenranta on kaunis. Ei ole mikään ihme, että turkulaisten lempikävelypaikkoja ovat Aurajoen rannat.
Mukavaa loppuviikkoa!
Kyllä Turku on ihana kesäkaupunki!...vaikka naapurissa asummekin..:)
VastaaPoistaTurku on ihana kesäkaupunki. Aurajoen ranta on ihana kirsikkapuineen, mutta niitä on alkanut ilmestyä muuallekin kaupunkiin. Ja se tuo tiettyä luksusta koko kaupungille.
PoistaKiitos Hannele ja mukavaa loppuviikkoa!
Toukokuu on ihana! Juuri nyt tekisi mieli pysäyttää aika ja nauttia keväästä kukkineen ja miljoonine vihreän sävyineen juuri tällaisena.
VastaaPoistaSinä sen sanoit. Kuka voisi kellot pysäyttää? Tähän toukokuun hetkeen olisi kiva jäädä pidemmäksikin aikaa. Kevään heleät sävyt ja raikas ilma on niin nautinnollista.
PoistaKiitos Tuuli <3. Toukokuu lumoaa!
Upean näköistä!
VastaaPoistaKiitos paljon Sussi! Toukokuu pukee Turun kauniisiin sävyihin.
PoistaMukavaa loppuviikkoa!
Ihanat kukkivat puut!
VastaaPoistaKiitos paljon Huopalintu! Ihana toukokuu ja kirsikkapuut.
PoistaMukavaa loppuviikkoa!
Kukkien hehkua ja neitseellistä vihreyttä! Oi, ihana toukokuu ja hurmaava Turku!
VastaaPoistaKiitos Marjatta kauniista sanoistasi. Toukokuu on lumoava kuukausi ja se pukee Turkua.
PoistaMukavaa loppuviikkoa!
Kaikki kuvat todella kauniita, tosin ensimmäinen ja kolmanneksi viimeinen kuva ovat suosikkini kuvasarjasasi. Jotenkin niin turkumaista :-)
VastaaPoistaKiitos paljon! Niin kivasti sanottu - turkumaista. Tällaista meillä on :-)
PoistaMukavaa loppuviikkoa!
Wau - sun kirsikankukkakuvat on aivan huikeita!!!!
VastaaPoistaKiitos paljon Riitta! Tuo Aurajoen kävelyreitti kirkon päässä on huikea. Harmittelin ettei ollut kahvia mukana, olisin istahtanut kirsikkapuun alle kahvikupposelle. Ja nauttinut kirsikankukkien kauneudesta :)
PoistaMukavaa loppuviikkoa!
Upean näköisiä kuvia. Aurinkoisia toukokuunpäiviä:)
VastaaPoistaKiitos paljon Ritva! Kirsikankukat ovat kuvauksellisia kauneudessaan.
PoistaMukavaa loppuviikkoa!
Oi miten ihana toukokuu siellä. Vehreätä ja raikkaan näköistä. Kiva päästä kohta hengittämään raikkaan kirpeätä kesäilmaa!
VastaaPoistaKiitos paljon Heidi! Täällä on ollut ihastuttava toukokuu. Tervetuloa sieltä Thaimaan auringon alta Suomen suveen.
PoistaMukavaa loppuviikkoa!
Oi, onpa siellä jokirannassa nyt ihan erityisen upean näköistä! Ihanat kuvat olet ottanut ♥
VastaaPoistaKiitos Ansku <3. Joenranta lumoaa! Toivottavasti tämä viikonlopun sade ei vie kukkia mennessään.
PoistaHyvää viikonloppua!
Toukokuun alku on kyllä ollut mitä parhain! Kauniit kuvat.
VastaaPoistaOn ollut ihana toukokuu. Vaan nyt tulivat sateet. No, siitä luonto tykkää.
PoistaKiitos Anni <3 ja mukavaa viikonloppua!
Voi tavaton miten upeita kuvia. Kyllä kevät ja toukokuu on vaan niin kaunista aikaa.
VastaaPoistaKiitos paljon Outi <3. Jokiranta Turussa on kyllä ainutlaatuinen.
PoistaKevät on ihanaa aikaa. Se on kuin lupaus kesästä. Kaunis alkusoitto.
Mukavaa viikonloppua!
Aivan upeita kuvia!
VastaaPoistaKyllä kirsikkapuu on kaunis!
Pitäis itsekin käydä kuvaamssa kaupungilla, jos ehtii.
Ihanaa illan jatkoa!
Kiitos paljon Sari! Kirsikkapuut kukissaan lumoavat. Tuossa se ongelma on, kukkivat niin pienen aikaa, että ajoitus kuvaamiseen pitää olla kohdillaan :)
PoistaIhanaa viikonloppua!
Kaunis toukokuinen Turku!
VastaaPoistaLempeitä päiviä sinne kirsikoiden katveeseen!
Toukokuinen Turku on kaunis. Nykyään voi jo monestakin paikasta Turkua löytää näitä kirsikkapuita ja muutkin kukat aloittavat kukkimisen.
PoistaKiitos paljon ja lempeitä päiviä sinne Costa Blancaan.
Ihania kuvia ja varsinkin nuo kirsikan kukat ovat todella kauniita!
VastaaPoistaKiitos Belladonna! Tuo Aurajokivarren reitti on kaunis, kuvauksellinen. Ja kirsikankukatkin sitä sulostuttavat :)
PoistaMukavaa viikonloppua!
Oih, ihana Turku! Kukkivat kirsikkapuut
VastaaPoistaovat hurmaavia hattarapilviä <3
Hattarapilvet ja kirsikkakukkapilvet ihastuttavat. Vein niin oikeaan aikaan autoni huoltoon; pääsin ihastelemaan joenvarren kirsikkapuita.
PoistaKiitos Teija ja mukavaa viikonloppua! <3
Kauniin keväistä. Kirsikankukat ovat joka kevät yhtä viehättäviä. Mukavaa viikonloppua sinulle. <3
VastaaPoistaKevät on suloista aikaa, kaikkialla on heleitä sävyjä. Kirsikankukat hurmaavat!
PoistaKiitos Tiina ja mukavaa viikonloppua <3.
Kirsikankukat on kyllä niin kauniita! <3
VastaaPoistaKirsikankukilla on ihmeellinen vaikutus. Ne pysäyttävät ja rauhoittavat mieltä. Se taitaa olla se kauneus, joka sen aiheuttaa.
PoistaKiitos Jonna ja mukavaa viikonloppua <3
Todella toukokuinen tunnelma.
VastaaPoistaTurku on hieno kaupunki.
Toukokuu on suloista aikaa. Luonnon värit ovat silloin niin heleitä. Ja nämä kirsikkapuut sopivat niin hyvin siihen heleyteen. Turku on <3
PoistaKiitos paljon Marliska!
VOi miten kauniita kuvia! Aurajoen vierusta on niin kaunista! Ihanaa viikonloppua <3
VastaaPoistaAurajoen rannat ovat nykyään niin kauniit. Ei ihme, että joki houkuttaa sankoin joukoin kävelijöitä rannoilleen.
PoistaKiitos paljon Jaana ja mukavaa viikonloppua!
Kauniita kuvia! Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos Satu! Aurajoki on niin kiva kohde kuvata!
PoistaMukavaa viikonloppua!
Kirsikankukat lumoavat. Kirsikkametsät Japanissa, siellä on varmasti huikean kaunista. MInäkin taitaisin pyörtyä :)
VastaaPoistaKiitos Satu ja mukavaa viikonloppua!
Ihastuttavia kuvia, niin kaunista! <3
VastaaPoistaKiitos paljon Katja! Aurajoenranta ihastuttaa. Ja kirsikkapuut ovat kauniita.
PoistaHyvää viikonloppua!
Oi miten kauniita kuvia olet ottanut. yhtä ihanaa ja kaunista viikonloppua ihana Tuula <3
VastaaPoistaKiitos paljon Tiia! Sinä olet jo täällä ehtinyt käydä kommentoimassa. Ahkera olet ja nopea.
PoistaMökillä ollaan ja sählään tietokoneeni kanssa. Saa katsoa, saanko minä päivityksen aikaiseksi.
Teillä on ollut kiva Ping-päivä. Palaan niihin tunnelmiin, kun pääsen.
Ihanaa viikonloppua sinulle ihanuus <3
Miten kauniita kirsikankkukkakuvia. Ja muutenkin jo vihreätä, kukkivaa toukokuuta.
VastaaPoistaT. Täysin arkista
Kiitos paljon Kristiina! Kirsikankukat ovat niin kauniita heleässä vihreässä keväässä. On ollut ihana toukokuu!
PoistaMukavaa viikonloppua!
Hei Tuula,
VastaaPoistaeksyin sivullesi ja ihastelen kuviasi, upeita! Olen itse ihan aloitteleva 40+ bloggari, tervetuloa kurkkaamaan :). On kiva huomata miten hyviä aikuisten naisten blogeja täältä löytyykään ! Jään seuraamaan !
t. Anna T / http://muijamaalaiskylassa.blogspot.fi/
Oikein ihanaa kevätviikonloppua sinulle !
Hei Anna!
PoistaKiva kun eksyit sivuilleni ja jätit niin kivan kommentin. Aurajoen ranta tarjoaa kyllä kauniit kuvauskohteet.
Tervetuloa +40 bloggareitten joukkoon, on hienoa, että meitä yli nelikymppisiä tänne blogimaailmaan on alkanut ilmestyä enemmän ja enemmän.
Kiitos kutsusta ja kommentista, tulen käymään. Ja sinulle myös toivottelen ihanaa viikonloppua!
Aijai kun muistettais nämä kauniit jokirannat Suomea markkinoitaessa! Niin kauniita ja ihan vetävät vertoja Euroopan turistipaikoille. Mielenkiintoisesti kuvattu.
VastaaPoistaKiitos paljon Hannele! Jokirannat Turku / Suomi - matkamainoksiin. Tuo on hieno idea! Yleensä Turun kuvissa on Tuomiokirkko tai Linna. Uutta ilmettä niihin pitäisi saada ja jokiranta on ihan vertaansa vailla. Olipa kiva kommentti!
PoistaHyvää alkanutta viikkoa!
Oi, mahtava toukokuu Turussa! Sinne tekee mieli keväisin, mutta matka on liian pitkä noin vain pistäytyäkseen.
VastaaPoistaTurku on kaunis, kun kirsikkapuut kukkivat. Turku on silloin kuin Tokio :) Vaikka kyllä täällä muulloinkin kelpaa kulkea. Toivottavasti joskus kevätmatka onnistuu.
PoistaKiitos paljon Pappilanmummo ja hyvää alkanutta viikkoa!
Aivan ihania kuvia! Omenapuun kukat ovat todella kauniita, minun lemppareita.
VastaaPoistaKiitos paljon Kati! 💚 Toukokuu on upeaa aikaa! Luonto on herännyt kukkaan! Luonto on silloin paras taideteos.
Poista