tiistai 24. lokakuuta 2017

RAKASTUNUT RYTI RAUMALLA



Risto Rytin elämäntarina hakee vertaistaan. Olinkin mielissäni, kun sain kutsun Rauman Kaupunginteatterin uuteen musiikkinäytelmään, Rakastunut Ryti. Näytelmässä on historiaa, huumoria, romantiikkaa, musiikkia ja politiikkaa. Haastava kokonaisuus. Odotin paljon näytelmältä. Enkä pettynyt. Ja kippari oli myös innostunut näkemästään. 

Näytelmän tekoon liittyi myös tosieämän tragedia, sillä kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa teatteriväki sai suru-uutisen. Näytelmän ohjaaja Antti Majanlahti oli kuollut. Majanlahden perheen toiveena oli, että teatteri viimeistelisi Antin työn suunnitelmien mukaisesti. Näytelmä tehtiin kunnianosoituksena Antti Majanlahdelle. 


Kuva: Jari Aro-Heinilä 

Risto Ryti (1889-1956) oli Suomen viides presidentti. Ryti johti Suomea sen itsenäisen historian vaikeimpana jaksona. Hän oli talvisodan ajan pääministerinä sekä tasavallan preisdenttinä välirauhan ja jatkosodan aikana. Risto Rytin elämäntarina on erikoislaatuinen. Hän toimi myös kansanedustajana, valtiovarainministerinä ja Suomen Pankin pääjohtajana. Talvisodan pääministeri ja jatkosodan presidentti loi henkilökohtaisilla ratkaisullaan kesällä 1944 henkilökohtaisilla ratkaisuillaan ne edellytykset, jotka veivät kansakunnan sodasta rauhaan. Ryti allekirjoitti saksalaisten kanssa Ribbentropp-sopimuksen, jonka vuoksi hänet tuomittiin myöhemmin sotasyylliseksi ja kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Ryti kärsi tuomiostaan kolme vuotta ennen kuin presidentti Paasikivi armahti hänet.

Mitä olen televisiosta ja kuvista nähnyt Risto Rytiä, niin Jaakko Tohkanen on kuin ilmetty Ryti. Hän tulkitsee onnistuneesti Rytiä ja maskeeraus on onnistunut. Tiia Ollikainen Rytin vaimona Gerdana on viehkeä ja tyylikäs. Ja kuitenkin voimakastahtoinen nainen Rytin rinnalla. Näytelmä ei esittele pelkästään poliitikkoa vaan ihmisen julkisen kuvan takana. 

Risto Ryti kirjoitti ylioppilaaksi 1906 ja hän oli jo 1909 suorittanut ylemmän oikeustutkinnon Helsingin Aleksanterin yliopistossa. Hän oli liian nuori istumaan käräjiä, joten hän perusti asianajotoimiston. Ryti sai asiakkaakseen legendaarisen Alfred Kordelinin, jonka lainopillisena neuvonantajana Ryti toimi aina Mommilan veritekoihin saakka, joissa Kordelin sai surmansa. 

Pertti Koivula Alfred Kordelinina on loistava. Hän tuo lavalle hersyvää huumoria ja iloista tunnelmaa. Minua on aina kiinnostanut Alfred Kordelin (1868-1917) ihmisenä. Hän oli kouluja käymätön raumalaisen merimiehen poika, joka loi itselleen suuromaisuuden tyhjästä. 1910-luvulla hän omisti Mommilan ja Jokioisten kartanot sekä Reposaaren höyrysahan. Ja Kordelin rakennutti itselleen kesäasunnoksi Naantalin Kultarannan, joka on nykyään tasavallan presidentin kesäasunto. Hän ehti asua siellä vain yhden kesän, sillä syksyllä 1917 hän kuoli Mommilan kahakassa. 


Näytelmä on kiinnostavasti tehty. Siinä on takautumia ja epäsuoraa kerrontaa. Näytelmässä eri ajankohdat saadaan istutettua hienosti toisiinsa. Ja liveorkesteri taustalla soittaa aikakauteen sopivia iskelmiä. Upeaa musiikkia olisi kyllä voinut olla enemmänkin :) Ja kiitoksen hienoista lauluista ansaitsee niin Pertti Koivula kuin myös Tiia Ollikainen. 


Erityisesti haluan mainita Mona Lehtolan, joka näytelmässä hoitaja Salmina käy mielenkiintoisia keskusteluja politiikasta Rytin kanssa tämän ollessa kuritushuoneessa. Rytihän oli aatteeltaan valkoinen ja hoitaja Salmi oli punakaartilaisen leski. Taisi rouva Salmi pitää Rytin järjissään kuritushuonevankeuden ajan älykkäillä mielipiteillään ja keskustelutaidollaan.

Ja Raisa Sorri näyttelee monta kiinnostavaa roolia mainiosti. Hänen runo- ja lauluosuuksiaan on ilo kuunnella. Sekä myös Juha Kulmala useammassa roolissa on vakuuttava. Näyttelijäsuoritukset kautta linjan ovat onnistuneita ja roolit istuvat hyvin eri näyttelijöille. Ja erityiskiitokset äänitekniikasta, jopa pommitukset kuulostavat aidoilta. 

Yhteenvetona vielä. Rakastunut Ryti on uskottava, koskettava ja viihdyttävä. Ja rivien välistä löytyy myös yhteyksiä tämänkin päivän politiikkaan. Yleisö piti näkemästään ja näyttelijät kutsuttiin useampaan kertaan ottamaan kiitoksia vastaan. Luulenpa, että tämä käsikirjoitus lähtee muihinkin teattereihin. Mutta sitä ennen kannattaa käydä Rauman teatterissa. 


Kiitos Rauman Kaupunginteatteri mielenkiintoisesta musiikkinäytelmästä.

- Tuula 

Saan tarjota teille lukijoilleni 10%:n alennuksen peruslippuihin koodilla tuulaslife kaikkiin Rakastunut Ryti -näytöksiin Raumalla. 
Peruslipun hinta on 25€ ja tuulaslife -koodilla 22:50€. 
Määrärajoitus: 2 kpl / asiakas 
Koodi on voimassa 31.11. klo 23:59 asti.  

Lippuja voi tilata näistä osoitteista: 

Rauman Kaupunginteatterin oma lippumyymälä

sekä 

Lippupiste 

 
Blogiyhteistyö Rauman Kaupunginteatterin kanssa. 
Lisää teatterin ohjelmistoa löydät TÄÄLTÄ. 

Käsikirjoitus: Tapio Liinoja ja Reidar Palmgren, ohjaus Antti Majanlahti ja Otto Kanerva,
musiikki Perttu Suominen, lavastus Jukka Uusitalo, puvustus Elina Vättö, 
maskeeraus Tuula Kupiainen-Koivisto, valot ja äänet Valo- ja äänipalvelu Hanttimiehet.
Kantaesitys 14.10.2017




17 kommenttia:

  1. Oi, ehdit täällä Raumallakin käymään.
    Tervetuloa toistekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lokakuu on ollut teatterikuu :)
      Raumalla oli tosi kiva käydä. Teillä on siellä hieno teatteri. Ja Ryti on kyllä mahtava näytelmä.
      Kiitos Kaisa, tulen varmasti toistekin!

      Poista
  2. Tällaisissa esityksissä on aina kiva päästä näkemään sitä julkisuuden henkilöä myös arkisena henkilönä.
    Mukavaa tiistaita Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin Outi. Ryti tunnetaan presidenttinä Suomen kohtalonaikoina, mutta yksityiselämästään tiedetään varsin vähän. Tämä oli mielenkiintoinen näytelmä.
      Kiitos Outi ja mukavaa viikkoa <3

      Poista
  3. Mielenkiintoinen näytelmä! Antin kohtalo kyllä harmittaa, nuori oli vielä. Rauma herättää minussa lämpimiä tunteita, asuin siellä leikki-iässä monta vuotta ❤ Ihanaa viikkoa Tuula 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienon näytelmän ovat Tapio Liinoja ja Reidar Palmgren kirjoittaneet.
      Antti Majanlahden menehtyminen on surullinen menetys teatteritaiteelle. Lahjakas mies ja nuori vielä. Rauma on sinulle lapsuutesi kaupunki, ymmärrän nuo tunteesi hyvin.
      Ihanaa viikkoa myös sinulle, Jaana <3

      Poista
  4. Kuulostaa äärimmäisen mielenkiintoiselta näytelmältä. Risto Ryti presidenttinä on joutunut käymään läpi vaikeat sota-ajat, sotasyyllisyyden harteilleen ottamisen ja kuritushuoneen. Haluaisin nähdä tämän näytelmän juuri siksi, että tuon kaiken takan on ollut kuitenkin Risto Heikki - ihan tavalllinen ihminen. Varmasti avaa henkilökuvaa ihan toisella tavalla.

    Kiitos tämän postauksen jakamisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risto Rytihän arvostetaan nykyään korkealle meidän presidenteistämme. Uskomattoman rohkea ratkaisun teki, kun otti tuon sotasyyllisyyden harteilleen, se olisi voinut päätyä vaikka kuolemanrangaistukseen. Näin sai Mannerheim puhtaan pöydän. Ja me suomalaiset vapaan maan. Arvostan Risto Rytiä kovasti. Ja kaiken tuuon takana hän oli tavallinen ihminen, joka syvästi rakasti Gerdaa. Ja rakkaus oli molemminpuolista. Hieno näytelmä. Täytyy vielä hehkuttaa, että upean käsikirjoituksen ovat Tapio Liinoja ja Reidar Palmgren tehneet.

      Poista
    2. Kiitos Marjo - ihana kiinnostavasta kommentistasi <3

      Poista
  5. Olen niin pahoillani Antin poismenosta. Hän oli taitava ja monipuolinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuun myös koski kovasti Antti Majanlahden poismeno. Iso menetys teatteritaiteelle. Hienon kunnianosoituksen teki Rauman Kaupunginteatteri Antille, kun saattoivat tämän mielenkiintoisen työn maaliin.
      Kiitos Ansu <3

      Poista
  6. Mielenkiintoinen näytelmä ja ohjaajan kohtalo oli surullinen. :( Mutta Rauma, pari vuotta elämästäni asunut ja siellä ja jostain syystä kaipaan sinne aina takaisin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä Raumalla tarttuneet hienoon aiheeseen. Tämäkin kytkeytyy uuteen Tuntemattomaan monin säikein. Antti Majanlahden poismeno on surullinen tapahtuma ja menetys teatteritaiteelle.
      Sinä olet asunut Raumalla... ihana, pieni kaupunki. Ja kaipaat sinne takaisin. Olen kuullut tuon lauseen muiltakin Raumalla asuneilta.
      Kiitos paljon Jonna ja mukavaa viikkoa <3

      Poista
  7. Tuo olisi kyllä huikeaa nähdä, sen verran mielenkiintoisesti kerroit näytelmästä. Valoisaa viikkoa Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Taru! Anteeksi myöhästynyt vastaukseni. Roomassa en blogia avannut.
      Rakastunut Ryti on hieno näytelmä!
      Ihanaa marraskuuta sinulle <3

      Poista
  8. Antin äkillinen ja yllättävä poismeno taisi järkyttää aika monia. Surullinen oli hänen kohtalonsa.
    Näytelmä kuulostaa todella kiinnostavalta ja kiehtovalta! Toivottavasti se tulee vielä esitykseen muissakin teattereissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antti Majanlahden äkillinen poismeno oli järkyttävä. Hienoa kun Raumalla hänen kunniakseen tekivät tuon näytelmän valmiiksi. Kiinnostava näytelmä, joten samaa toivon minäkin, toivottavasti näytelmä lähtee lentoon muuallakin.
      Kiitos paljon Ansku ja anteeksi myöhästynyt vastaaminen. Rooman reissu verotti aikaa.
      Ihanaa marraskuuta sinulle <3

      Poista