perjantai 18. elokuuta 2017

YSTÄVIÄ, VENN JA IKITIE


On ollut kiva viikko. Ja viikon vielä sokeroi bloggaajaystävät, 
ravintola Venn ja Ikitie-elokuva.



Minulla oli ilo käydä 40+ bloggaajien  kanssa tutustumassa tänä keväänä Helsingissä avatun VENN - ravintolan menuun.  Sekä myös käydä katsomassa elokuvan Ikitie ennakkonäytös elokuvateatteri Finnkinossa. Antti Tuurin kirjaan perustuva tositarina Ikitie saa ensi-iltansa syksyllä. Se on koskettava ja puhutteleva elokuva vaietuista asioista historiassamme. Ikitie-elokuva puhutti ja liikutti meitä bloggaajia kovasti. Vinkkaan vielä blogijutun lopussa elokuvaan.

Hyvä ruoka elokuvan jälkeen maistui ja naurukin nousi  taas ilmoille. Uudehko Mikonkadun ravintola Venn kutsui meitä maittavalle menu'lle. Olen joskus vuosia sitten käynyt vappuna syömässä samaisessa osoitteessa Mikonkadulla, siellä toimi silloin Michel -niminen ravintola.



Mutta nyt viehättävään VENN -ravintolaan. Jo esitteessä sanotaan näin: "Elämässä ei ole mitään niin arvokasta kuin ystävät,  viini ja ruoka." VENNissä ei ole lounaslistaa, mutta tarjolla on erilaisia naposteltavia alkupaloja sekä tuhdimpia annoksia  - burgereita ja erilaisia pizzalevyjä ja herkkulautoja


VENN on viihtyisä ja leppoisa ravintola. Kippis ystävät! 




Kana-avokadolevy oli minun suosikkini. Maku oli lempeää ja makunystyröitä hellivää. Se oli valintani pääruuaksi. Broileria, avokadoa ja aurinkokuivattua tomaattia.


Myös Calabro-levystä pidettiin kovasti. Siinä on Calabro-salamia, kesäkurpitsaa ja tomaattisalsaa. Nämä pitkulaiset pizzat oli viipaloitu, joten saimme helposti maistella erilaisia makuja. 


Ja kanapekoni-burger avokadoineen keräsi myös kehuja (kuvan alalaita).
On se niin mukavaa viettää ystävien kanssa aikaa herkkuja notkuvan pöydän ääressä ja vielä keskellä viikkoa. Matti Nykäsen sanoin: "Elämä on laiffii."


Joukkomme juustohiiri :) valitsi vielä tämän juustolaudan. Sanoi laudan olevan täydellinen kokonaisuus. Roquefort-, comte- ja vuohenjuustoa sekä leipää, pestoa,vadelmia, oliiveja ja maustekurkkua.

Minun piti tässä vaiheessa jättää VENN ja iloinen ystäväjoukko, sillä kyyti Turkuun odotti. Pidempään olisin kyllä viihtynyt. 

Tästä jäin paitsi:


VENN ei tarjoa perinteistä jälkiruokalistaa. Sieltä saa makeannälkään irtokarkkibaarista erilaisia pastilleja. Oih, ranskalaisia -  ja amerikkalaisia pastilleja, niitä olisin ottanut kulhooni. Mutta seuraavalla kerralla sitten.


Ja se elokuvavinkki: Ikitie perustuu Antti Tuurin samannimiseen menestysromaaniin. Ikitie tulee olemaan Tuntemattoman sotilaan ohella syksyn suuria elokuvatapahtumia. 

Lehdistötilaisuudessa oli mielenkiintoista tavata Ikitie-elokuvan näyttelijöitä sekä kuulla taustoja ja elokuvan tekemistä ohjaaja AJ Annalalta ja tuottaja Ilkka Matilalta. Jos sykähdytti elokuva aiheellaan niin sykähdyttivät myös tarinat elokuvan tekemisestä. Olen vielä tänäänkin pohtinut elokuvaa. Vaikuttava aihe ja hienosti tehty elokuva. En kerro enemmän elokuvasta, sillä aion palata siihen lähempänä ensi-iltaa. Mutta suosittelen lämpimästi elokuvaa kaikille historiasta kiinnostuneille, jos kyllä muillekin. 

Elokuvassa näyttelee Suomen ykkösnäyttelijöitä: Tommi Korpela, Hannu-Pekka Björkman, Sampo Sarkola, Ville Virtanen, Jonna Järnefelt, Antti Virmavirta, Irina Björklund... sekä ihastuttava lapsinäyttelijä Eedit Patrakka. Eedit oli myös lehdistötilaisuudessa ja osasi hienosti vastata lehtiväen kysymyksiin. 

Tommi Korpelan kanssa toista pääosaa näyttelee tanskalainen Sidse Babett Knudsen. Hän on tullut tunnetuksi Suomessa televisiosarjasta Vallan linnake. Hymyilevä Sidse oli myös lehdistötilaisuudessa ja taisi valloittaa kaikki siellä. 




Elokuvan ensi-ilta on 15.9.2017! 

*Yhteistyössä Raflaamo. Pressinäytös (elokuvaliput saatu), 40+ blogit,  

Olipa hieno päivä. 

- Tuula 

38 kommenttia:

  1. Hyvä leffa, vinkeä ravintola ja parasta ykkösseuraa... Täydellinen päivä ❤️
    Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua sinulle Tuula!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä osasit pelkistää tuon päivämme yhteen sanaan - täydellinen päivä.
      Sitä se oli. Olisitpa sinäkin ehtinyt mukaan.
      Ihanaa perjantaita myös sinulle ja aurinkoista viikonloppua.
      Ps. Me olemme tulossa Espooseen synttäreille lauantaina.

      Poista
  2. Kyllä meillä oli ihanaa <3 halaus ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Tässä joukossa viihtyy. Ja ne ruuat ja elokuva! Täydellistä.
      Halaus ja aurinkoista viikonloppua myös sinne <3

      Poista
  3. OI tuo elokuva vaikuttaa kyllä katsomisen arvoiselta, eli ensi-iltaa odotellessa :) Teillä on varmasti ollut ihana päivä, kiva kun tuollaisia on aina välillä. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea ja puhutteleva elokuva. Ei päästä katsojaansa helpolla, sillä vielä tänäänkin olen tuota elokuvaa ajatellut ja sen ihmisiä ja heidän kohtaloitaan. Elokuva kun perustuu tositapahtumiin.
      Tällaiset päivät ovat kyllä ihania. On mukavaa viettää aikaa bloggaajien kanssa. Miten tuon nyt sanoisi - samanhenkisten kanssa :)
      Kiitos paljon Anu ja aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  4. Ihanan näköisiä herkkuja tuolla Vennissä :) Menisin, jos vain asuisin Hgissä. Ja tuon Ikitien luultavasti haluan tämän perusteella katsoa! Kiitti vinkistä ja mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venn tarjoaa kyllä ihania herkkuja. Ja siellä on viihtyisä ja kodikas tunnelma. Se on helppo paikka mennä. Ikitie tarjosi kyllä hienon elokuva-annin ja katsauksen historiaan. Suosittelen.
      Kiitos sinulle Tuula ja aurinkoista viikonloppua <3

      Poista
  5. Teillä on ollut ihan super ihana päivä <3. Olisinpa itsekin päässyt mukaan, mutta kun mieskin häipyi Saksaan ralleihin, ei se ollut nyt mahdollista. Tuonne Venniin on ihan pakko päästä käymään, nuo pizzapellit näyttävät ihan super hyviltä ja kivan rento sisustus houkuttelee sisään ravintolaan. Leffa ilman muuta tämän syksyn must tekemisiin. Mukavaa ja leppoisaa viikonloppua Tuula, toivottavasti nähdään pian <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli super päivä. Tuon meidän väen kanssa on niin viihtyisää. Olisin mielelläni sinutkin nähnyt joukossamme. Toivotaan että syksymmällä taas tulee näitä mainioita tapaamisia.
      Vennin pizzapellit olivat kyllä herkullisia. Ja kohtuuhintaisia. Viihtyisään Venniin minulla askel vie toistekin. Ja leffa! Loistavat näyttelijäsuoritukset ja liikuttava tarina. Se toimi.
      Kiitos paljon Sari! Aurinkoista viikonloppua! Ja samaa toivon, toivottavasti nähdään pian <3

      Poista
  6. Ihan mahtis aamupv ja päivä teillä. <3 Snif kun missasin tuon Ikitien jo oliko se kesäkuussa ja nyt taas uudelleen. Tubeconin väsyttämä ja toinen tilaisuus miltei päällekkäin, voi harmitus sillä olisi ollut niin kiva nähdä. Muiskuja viikonloppuun <3

    VastaaPoista
  7. Olet ollut mielessäni Tiia! Sinä olet mennyt tukka putkella tilaisuudesta toiseen. Mielenkiintoisia ja hienoja tilaisuuksia.
    Ikitie oli hieno ja koskettava elokuva. Tämä oli tosiaan toinen ennakkonäytös ja oli hienoa, kun pääsimme mukaan. Ja oli kiva nähdä suosikkinäyttelijöitä livenä. Sinut olisin myös niin mielelläni tavannut, mutta se jää toiseen kertaan.
    Muiskuja myös sinulle viikonloppuun <3

    VastaaPoista
  8. Ihan huikea päivä ollut teillä! Harmi etten tällä kertaa päässyt osallistumaan,olisi ollut niin ihana nähdä taas pitkästä aikaa, mutta pääsenhän onneksi hieman nauttimaan tätä kautta teidän päivästänne.

    Oikein leppoisaa viikonloppua Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa elokuva, mainiot syömiset ja mainiot bloggaajat yhdessä. Päivä ei olisi voinut olla parempi. Olisi ollut kiva nähdä sinutkin, mutta toiste sitten.
      Kiitos Pauliina ja ihanaista sunnuntaita!

      Poista
  9. Oli kyllä huikea päivä, vaikka elokuva paikoin aika raadollinen olikin. Ja oli kyllä niin ihana tavata <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huikea on hyvä sana päivällemme. Ja raadollinen myös... sellaista on ihmiselo. Se näkyi täällä Turussakin perjantaina.
      Oli ihana tavata <3 Kiitos Tuija ja aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  10. Ää miten hyvännäköisiä ruokia! Tarvii laittaa leffa muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VENNissä on hyvää ruokaa ja tuo esillelaitto on niin kaunista. Laitahan leffan nimi muistiin.
      Kiitos paljon Satu ja ihanaa sunnuntaita!

      Poista
  11. Munkin piti käydä katsomassa tuo Ikitie aikanaan, mutta voi, en sitten päässyt :(. Tommi Karpela on ihana ja leffa varmasti hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpa...kesäkuussa oli jo yksi pressinäytös ja tämä oli toinen ennen ensi-iltaa syyskuussa. Todella harmi, ettet päässyt katsomaan. Luulen. että olisit tykännyt. Elokuva herätti ajatuksia. Ja Tommi Korpela on yksi minunkin suosikkinäyttelijöstäni.
      Kiitos Heli ja aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  12. Herkullisia ruokia ja mielenkiintoisen oloinen leffa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VENNissä nuo ruuat veivät kielen mennessään, maistuivat herkullisilta. Ja tuo leffa herätti ajatuksia, mielenkiintoista historiaa ajastamme kuvattiin.
      Mukavaa sunnuntaita, Kepponen <3

      Poista
  13. Olipa teillä ihana tilaisuus,hyvä elokuva ja herkullista ruokaa, olispa saanut olla mukana. Tuli ihan nälkä kuvia katsellessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kaikilla oli niin mukavaa. Oli mielenkiintoinen päivä. Aloitettiin jännittävällä elokuvalla ja sitten VENNissä herkuteltiin. Olisipa ollut kiva, jos olisit ollut mukana. Toiste, ystäväiseni <3
      Aurinkoa Tel Aviviin!

      Poista
  14. Kiitos Tuula hyvistä vinkeistä. Sekä ravintola että elokuva ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana-Ansu! Molempia suosittelen. VENN on kiva herkuttelupaikka ja leffa... se oli ajatuksia herättävä ja hienosti tehty.
      Aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  15. Mikä ihana päivä ladyilla on ollut!💞!Kiitos taas vinkeistä🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ladyt viihtyivät :) Leffa herätti tunteita ja ruoka makunystyröitä. Ja seura oli loistavaa.
      Ole hyvä, nämä vinkit tarjoan mielelläni.
      Aurinkoista sunnuntaita <3

      Poista
  16. Ihana Tuula, olet aurinko ja ihan huippua seuraa! Olipahan kaikenlaisia tunteita ja hyvänolon elämyksiä täynnä tuo päivä, toivottavasti nähdään pian muissa karkeloissa! Kaunista elokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Heli 💛Ihana kommentti! Hymyillen luen tätä. Oli hieno päivä leffoineen ja herkkuineen. Ja seura niin viihtyisää! Toivottavasti nähdään pian -ovat nämä olleet niin huipputapaamisia. Kaunista elokuuta ja innostavaa Tallinnan matkaa!

      Poista
  17. Te olette nyt kaikki niin kehuneet tuon ravintolan, että pakkohan sinne on päästä! :) Hyvää alkanutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota! Ja syystä - VENN on loistopaikka. Ihanat, erilaiset pizzat ja tuo karkkibaari :)
      Kiitos ihanainen Katja! Mukavaa viikkoa!

      Poista
  18. Näyttääpä kivalle ravintolalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin viihtyisä ja viehättävä paikka! Ja ne pizzat! Kiitos Sussi!

      Poista
  19. On kyllä tosi rennon ja viihtyisän näköinen ravintola! Ja amerikanpastilleja kulhollinen, vau, heti herahti vesi kielelle :)
    Tiedän jo nyt että tuosta elokuvasta tulen pitämään ja paljon. Jo näyttelijäkaarti on vaikuttava ja monta mun lempparinäyttelijää mukana.
    Ihanaa elokuun jatkoa sinulle Tuula ♥ Ja kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva paikka ja kiva tunnelma. Ja herkulliset annokset. Vielä ihan sopuhintaan. Ja amerikanpastilleja.
      Tuo elokuva oli vaikuttava. Minun lempparinäyttelijöitä myös. Suuri elokuva!
      En ole paljoa ehtinyt muiden blogeissa vierailla, mutta parannan tapani, kun tämä kesä- / veneilykausi vähän hiipuu.
      Kiitos ihanainen Ansku ja ihanaa elokuuta myös!

      Poista
  20. Voi mikä harmi, etten Venniin ehtinyt teitä kaikkia tapaamaan. Edellinen päivä olisi sopinut ja seuraavakin... Mutta aina ei vaan ehdi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ollut kiva nähdä sinut joukossamme. Mutta joka paikkaan ei vaan ehdi, niinkuin toteat.
      Mutta tuleviin tapaamisiin.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista