MOMENTS OF MY LIFE

Vanha nainen tanssii - miltä vanheneminen tuntuu

 

* Sisältää affiliate-linkin

Eveliina Talvitien naisen vanhenemisesta kertova uunituore kirja VANHA NAINEN TANSSII on ilmestynyt tämän vuoden tammikuun 1. päivänä. Teoksessa ei vain tanssita, vaan tuntemamme naiset kertovat, miltä vanheneminen tuntuu. Kirjassa kysytään suoraan, miksi nainen ei saisi sanoa ylpeästi olevansa vanha. Kun luin arvostelun Helsingin Sanomista, niin ajattelin, että tämän kirjan haluan lukea. Ja luinkin sen samantien, sillä kirja oli ilmestymispäivänään saatavissa myös Nextoryssa. 

Kun kirjailija Eveliina Talvitien 50-vuotispäivä lähestyi, hän päätti kirjoittaa kirjan, jossa tuotaisiin esille myös vanhan naisen elämän iloisia puolia. Ja hän halusi kirjallaan myös lisätä sukupuolien välistä kommunikaatiota. 


Talvitie lähetti naisille haastattelupyyntöjä. Mutta kaikki eivät ihastuneet haastattelupyynnöistä. Muun muassa eräs 62-vuotias naisjohtaja vastasi hänelle: "Kiitos viestistäsi, mutta en voi osallistua kirjaasi, sillä en koe itseäni vanhaksi naiseksi!" Vanhaksi kutsuminen on monelle suuri loukkaus. Onko lainkaan viisasta kirjottaa aiheesta, mietti Eveliina. 

Talvitie ehti jo ajatella, että pitäisikö kirjan nimi muuttaa muotoon: "Nainen tanssii" ja alaotsikoksi "Askelmerkkejä ikuiseen nuoruuteen". Kirjailija paini itsensä kanssa, idea samanaikaisesti kiehtoi ja hylki häntä.  Hän mietti eroja miesten ja naisten välillä. Vanhan nainen on totisesti eri asia kuin vanha mies. Miettikääpä vaikka Yhdysvaltojen entistä ja tulevaa presidenttiä. 

Mutta Talvitie löysi upeita, vanhoja naisia, jotka halusivat kertoa elämästään ja ajatuksistaan. Luetttelen tässä nämä naiset ja kirjoitan joidenkin heidän ajatuksistaan. Tanssitaiteilija ja koreografi Ervi Sirén, pyskologi Pirkko Lahti, mallitoimiston toimitusjohtaja Laila Snellman, kirjailija Katariina Souri, toimittaja Marketta Mattila, toimittaja Raisa Rauhamaa, elokuvafestivaalin johtaja Leena Pasanen, entinen Pamin puheenjohtaja Ann Selin, näyttelijä Anu Sinisalo, toimittaja Pirkko Arstila ja näyttelijä Seela Sella

Tanssitaiteilija Ervi Sirén kertoo monia mielenkiintoisia asioita pitkästä tanssijan urastaan. Kun Talvitie kysyy Siréniltä, mitä mieltä hän on väitteestä, että nainen muuttuu vanhetessaan näkymättömäksi. Sirén vastaa: "Olen varmaan ollut näkymätön joskus, mutta en ole enää. Kun täytin 35 vuotta, muistan miettineeni, olenko vanha, voinko esiintyä enää. Nyt 71-vuotiaana haluan esiintyä enemmän kuin koskaan. Minulla on hyvä olo itseni kanssa. Nyt elän uutta vaihetta ja se tuntuu hyvältä. Onko liian isosti sanottu, että haluan itsenäni vaan loistaa?"

Kaikkien meidän tuntema psykologi Pirkko Lahti täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Tässä hänen sanojaan: "Minähän olen vanha, siis iältäni. En ole yhteiskunnalle kuitenkaan rasite. Tuotan, maksan veroja, kulutan." Lahti tunnustautuu mielellään tädiksi, kukkahattutädiksikin. Hänen mielestään täti, kuten vanha nainenkin pitäisi käsitteenä valloittaa, ottaa haltuun, nostaa arvoon, joka sille kuuluu. Tädit ovat tärkeitä, he pitävät taide- ja kulttuuri-instituutioita hengissä. Tässä viisaan psykologin mietteitä: "Perusongelma on, että vanhoja ihmisiä käsitellään yhtenä nippuna, siitäkin huolimatta, että iäkkäät ihmiset ovat keskenään erilaisempia kuin ihmiset minään muuna ikäkautena. Vanha on ehtinyt raivata tilaa omalle persoonalleen." Pirkolla on väitöskirja kesken, hän toivoo saavansa sen valmiiksi, kun on enemmän aikaa, ehkäpä 85-vuotiaana. 

Kuluva vuosikymmen on ehditty nimetä yoldien vuosikymmeneksi. Yold on yhdistelmä sanoista young and old. Sana tulee Japanista. Siellä kutsutaan 65-75 vuotiaita yoldeiksi. Kaupallinen sektori on pikkuhiljaa haistanut potentiaalin. Mainoskuviin on ilmestynyt kauniita harmaahiuksisia naisia. 

Laila Snellman ihailee Isabella Bergmania. Isabella on kaunis ja luonnollinen. Hän on 67-vuotias ja kaunis velttoineen ja helttoineen kaikkineen. Laila on samanikäinen. Laila Snellman ei aio tehdä kasvoilleen itsekään mitään, hän ei ota edes filtteriä Instagramiin. Hän ei halua näyttää 20 vuotiaalta. 

Minusta oli mielenkiintoista löytää kirjasta myös 53 vuotias Katariina Souri. Talvitie kysyy Sourilta: "Mitä arvostat itsessäsi nykyään eniten. Ja Souri vastaa: "Juuri sitä matkaa, kokemusta. Kaikki mitä nykyään teen, miten teen, mistä puhun, pohjaa omaan kokemukseen. En ole hädissäni, en pelkää. Nuorempana pelkäsin. Apinoin muita ja opettelin ulkoa." Ja Souri jatkaa: Ikääntymisessä on enemmän hyviä kuin huonoja puolia. En vaihtaisi kokemustani nuoruuteen." 

Anu Sinisalo Turun Linnateatterissa 

Hypähdän seuraavaksi Anu Sinisaloon. Anu on 54-vuotias. "Miten vanhaksi tunnet itsesi", kysyy Talvitie Anulta. Anu vastaa: "Hämmästyn toisinaan, kun tajuan, etten olekaan niin vanha kuin luulen. Nahat ja sisus ovat eri paria:" Siis juuri päinvastoin kuin ihmisillä, jotka valehtelevat ikänsä alaspäin. Kirjassa on myös paljon tilastoasiaa ja tässä yksi. Vuonna 2016 Anu Sinisalo sai toisen kerran Venla-patsaan, hän oli 50-vuotias eli kaikkien aikojen vanhin nainen Suomessa, joka oli saanut Venla-patsaan. Palkittujen naisten keski-ikä on 37 vuotta. 

Eveliina Talvitie haastatteli myös Pirkko Arstilaa. Minulle jäi vähän auki, mitä Pirkko Arstila ajattelee vanhenemisesta. Pirkkohan sai kuusikymppisenä potkut työstään uutisankkurina, kun miehet saivat jatkaa 65 vuoden ikään. Pirkko ryhtyi sen jälkeen kolumnistiksi. Ja sekin ura katkesi yhteen kolumniin. Eveliina Talvitie päättää kappaleen näin: "Tätä keskustelua täytyy vielä joskus jatkaa."

Turun Kirjamessuilla vuonna 2019 Jenni Haukio haastatteli Seela Sellaa.  

Ja sokerina pohjalla -  kirjassa tanssii ja kertoo ajatuksistaan myös suuresti ihailemani Seela Sella. Minusta Seela on iätön. Ja kirjassa sanotaan myös, että hän on mestarillinen. Harvoin naisia kutsutaan mestarillisiksi. "Mä en ole mikään seniori enkä mikään hörönlörö. Olen vanha ihminen." Sella myöntää olevansa vanha, mutta ei ole hypännyt pois elämän kelkasta. Seela on kuin rocktähti, hän kiertää keikkabussissa ympäri maata. Tauolla on nyt Hitlerin rooli ja Sella sanoo siitä, että hän ei olisi voinut tehdä sitä aikaisemmin. Sen pohjalla on kaikki, mitä hän on elänyt, kokenut, lukenut, kuullut, ajatellut... Roolityötä on kehuttu huikeaksi. Roolissaan juutalainen 83-vuotias naisnäyttelijä esittää natsidiktaattoria Adolf Hitleriä. 

Tässä Seela Sellan ajatuksia: "Tässä iässä mulla ei ole mitään rajaa, mitä näytellä. Kaikenikäiset Seelat on mun sisällä. Ne on mun käyttövara". 

Muistatteko, kun vuoden 2017 Linnan juhliin Seela Sella asteli mustassa nahka-asussaan? Sitä pidettiin hävyttömänä. "Nahka tulkitaan seksikkyydeksi ja seksikäs pukeutuminen on hävytöntä, jos on ylittänyt tietyn iän." Seela Sella muistuttaa, että seksualisuus ei häviä mihinkään, vaikka ihminen vanhenee. 

Oi, Seela Sella minkä sanoit! Kaikenikäiset Tuulat ovat myös minun sisälläni ja toivon niiden olevan myös käyttövara minulle! 

Olipa mielenkiintoinen kirja. Suosittelen. 

 Tässä linkki Nextoryyn     

- Tuula 

Tuula's life blogia voi seurata 


23 kommenttia

  1. Mieleenjäävin kommentti vanhuudesta on ollut ylihuomenna 82 vuotta täyttävän anoppini lausahdus "Olen vanha, mutten vanhus". Hän hyväksyy vanhuutensa, mutta ei halua tulla sysätyksi lokeroon, objektiksi ja vain osaksi isoa massaa ilman persoonaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea iki-ihanalle anopillesi! Viisas nainen! Siteeraan nyt Pirkko Lahtea: "Perusongelma on se, että vanhoja ihmisiä käsitellään yhtenä nippuna, siitäkin huolimatta, että iäkkäät ihmiset ovat keskenään erilaisempia kuin ihmiset minään muuna ikäkautena. Vanha on ehtinyt raivata tilaa omalle persoonalleen. Oikeassa on anoppisi.

      Poista
  2. Kuullosta todella mielenkiintoiselta. Seela Sella on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mielenkiintoinen ja mieleenpainuva kirja.Upeita naisia siinä haastatellaan. Ja minä olen myös Seela Sella -fani.
      Kiito Mira <3

      Poista
  3. Onpa upean kuuloinen kirja. Seela Sella on ihan mahtavan upea nainen. Ihailen myös Anu Sinisaloa kovasti.
    Ihana olet myös sinä Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eveliina Talvitie on tarttunut mielenkiintoiseen aiheeseen. Upeita naisia saanut haastatella. Seela Sella on iätön nainen ja Anu Sinisalo myös upea. Olen jutellut Linnateatterissa Anun kanssa ja hän jutteli kuin olisi ollut tyttökaverini. Ihana Anu.
      Kiitos Outi ja ihana olet myös sinä <3

      Poista
  4. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta kirjalta:) Seela on tosiaankin ihana, ja poikani pienempi tytär on myös Seela:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeita naisia on Eveliina Talvitie haastatellut. Seela Sella on saavuttanut hienon aseman suomalaisissa naisissa eikä turhaan. Ja sinun pojallasi on Seela -niminen tytär. Upean naisen kaima on pikkutyttö. Onnea! Ja lisäksi, Seela on kiva nimi.
      Kiitos Jael ja hyvää tulevaa viikonloppua sinne Tel Aviviin.

      Poista
  5. Laitan kirjan nimen muistiin ja pitää etsiä,löytyisikö se bookbeatista.Olipa hyvä esittely kirjasta,todella mielenkiintoinen.Pirkko Lahti on yksi suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löysit kirjan BookBeatista. On kyllä lukemisen tai kuuntelemisen arvoinen kirja. Pirkko Lahti kuuluu ehdottomasti myös näihin Suomen upeisiin naisiin, Talvitie on valinnut hyvin haastateltavansa.
      Kiitos paljon Tuovi kivasta kommentistasi. Hyvää loppuviikkoa!

      Poista
  6. Latasin heti Nextorysta - ehdottomasti menee kuunteluun! Äänikirjapalveluissa on hyvä puoli kun voi valita kuunteleeko vai lukeeko kirjan. Perinteiset fiktiiviset romaanit tykkään lukea, mutta tietokirjat, elämänkerrat ja muut reportaasityyppiset kuuntelen lenkkeillessä tai vaikka ruokaa laittaessa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin tämän e-kirjana. Vaihtelevasti kuuntelen ja luen. Äänikirjapalvelu on myös minun juttuni. Nyt minulla on kuuntelussa Samu Haberin kirja, käyn Samun kanssa kävelylenkeillä ja matka taittuu. Ja lukupuolella viime syksynä ilmestynty kirja "Ei kertonut katuvansa", joka kertoo saksalaistn mukaan lähteneistä suomalaisnaisista, jotka eivät pääsekään Saksaan, vaan joutuvat palaamaan Norjasta kävellen kotiin.
      Kiitos Heli-Hannele ja hyvää tulevaa viikonloppua!

      Poista
  7. Erittäin hyvä aihe. Aloin ajatella vanhenemista kivan myönteisenä asiana joskus vuosia sitten kun eräs ystäväni sanoi että vanheneminen korjaa monta asiaa. Toden totta, itseltäni on migreeni hävinnyt kokonaan. Nainen pääsee tarpeeksi vanhettuaan eroon kuukautisista.

    Eläkkeellä voi tehdä mistä on haaveillut, omistautua lapsenlapsille jne. 💕

    Talvitieltä olen lukenut yhden hyvän jännärin. Taitava kirjoittaja. 🌷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanheneminen korjaa monta asiaa - en ole kuullutkaan tällaista lausetta ennen. Mielenkiintoinen ajatus. Mietin tuota kirjaa lukiessani, että monia asioita menettää, mutta monia asioita tulee myös tilalle. Niin hyviä kuin huonojakin.
      Ja tuo eläkkeellä olo antaa kyllä sen kolmannen elämän, joka on upea juttu.
      Minä en ole muuta Talvitietä lukenut, täytyy tutustua Talvitien muuhunkin tuotantoon.
      Kiitos Rita mielenkiintoisesta kommentistasi.
      Onnea ja iloa vuoteen 2021!

      Poista
  8. Seela Sella on niin ihana <3 Vanhemmat naiset ovat upeita, näyttäviä ja kunnioitusta herättäviä. Heidän elämänymmärrys on suurta, josta pitäisi ihan kaikenikäisten ottaa oppia ja kuunnella elämänohjeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melissa, sinulla on hieno suhtautuminen vanhempiin naisiin. Vanhoissa naisissa asuu viisaus. Nykyään vain eivät kaikki ajattele noin, joten kirja tuli kuin tilauksesta.
      Lämmin kiitos sanoistasi <3

      Poista
  9. Kiitos tästä mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Täytyy ehdottomasti lukea teos, jonka aihe on universaali. Olen myös paljon miettinyt vanhenemisen (meille tarjottua) problematiikkaa, myös jonkin verran blogissani, vaikka keskimääräisen eliniän mittapuulla nuori olenkin. Mutta ikä tuntuu jo fysiikassa. Ymmärrän varsin hyvin, miksi ammattimainen tanssijan ura jää monilla neljänkympin tienoolle. Mutta tanssillisen tyylikkyyden ja oikeanlaisen asenteen voi säilyttää aina. Aira Samulin ja Seela Sella - miten upeat naiset ja esikuvat! Kyllä nainen on kuin viini - paranee vanhetessaan. Hyvää uutta vuotta sinulle Tuula!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tämän kirjan aihe on universaali. Ikä alkaa jossakin vaiheessa tuntua fysiikassa ja esim. tanssijat jäävät eläkkeelle varsin nuorina, niinkuin toteatkin. Tanssija Minna Tervamäki sai lapsen 45-vuotiaana, kun jäi eläkkeelle. Hän on nykyään äiti ja yrittäjä. Hänellä on vähän erilainen elämänkaari kuin monilla muilla.
      Ja Aira Samulin ja Seela Sella, heitä ei voi kuin ihailla! Upeat vanhat naiset!
      Kiitos Esmeralda kivasta kommentistasi. Iloa ja onnea vuoteen 2021!

      Poista
  10. Oo vaikuttaa oivaltavalta kirjalta! Vaikka munella kaikki nimet on ihan vieraita, paitsi Seela Sella, mut hänkin on minulle tuttu roosanauhakauppanjasta 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä on oivaltava kirja. Nämä naiset eivät ole ikäluokkasi naisia ja siksi ehkä ovat vieraita sinulle. Suosittelen kyllä lukemaan kirjan, jos vain jossakin vaiheessa ehdit.
      Kiitos Petra ja onnea vuoteen 2021!

      Poista
  11. Kuulostaa mielenkiintoiselta - ja Seela Sella on yksi lempparinäyttelijöistäni ♥️

    VastaaPoista
  12. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Kiitos kirjavinkistä! Lisäsin kirjan lukulistalle.

    VastaaPoista
  13. Olen itsekin alkanut ottamaan aikaa ihan pelkästään sille, että luen joja päivä kirjaa. Lepuutan aivoja etätyössä ja kun nyt kouluttamistyöt vie jopa 10 h päivästä aikaa valmisteluineen, niin pakko keksiä vastapainoa. Kun pakkanen tuli, niin lenkkeily vähäistä nyt.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Professional Blog Designs by pipdig