*Kutsuvierasliput saatu
Auringonlasku Naantalissa on aina kaunis. Nyt Naantaliin meitä houkutteli tämän kesän huikea komedia Heideken Emma Teatterissa, jossa etsitään Turun ydintä kautta aikojen ja tapojen.
Vaikka synnytyssairaala Heidekeniä ei enää ole, se määrittää monen mielestä aidon turkulaisuuden. Heideken suljettiin jo vuonna 1995. Onko sen jälkeen aitoja turkulaisia enää syntynytkään? Heideken -näytelmässä selviää, että pelkkä syntyminen Heidekenillä ei määritä turkulaisuutta, joten ei syytä huoleen te nuorempi turkulainen sukupolvi.
Ilkka Forss etsimässä Turun ydintä (Kuva: Otto-Ville Väätäinen) |
Näytelmässä määritellään turkulaisuutta monesta eri näkökulmasta
Päähenkilö, ulkopaikkakuntalainen poliisi Pekka (Ilkka Forss) Turkuun tullessaan alkaa selvittämään turkulaisuuden ydintä. Aikamoiseen seikkailuun Pekka -poliisi joutuukin metsästäessään Turun ydintä menneitten aikojen kautta. Olipa kiva nähdä Ilkka Forss sympaattisessa poliisin roolissa. Olen tottunut näkemään hänet useimmiten roiston roolissa televisiosarjoissa, viimeksi Ratamossa. Hienosti taittui sympaattinenkin puoli mainiolta näyttelijältä.
Hilma Kotkaniemi (Kuva: Otto-Ville Väätäinen) |
Muistan ne kouluaikaiset, makoisat piispanmunkit, joiden sokeroitu kuorrutus jäi kiinni hampaisiin. En koskaan sanoisi niitä berliininmunkeiksi. Ja tähän kohtaan pieni selvennys, olen kolmannen polven turkulainen.
Entä Turun Sinapin myynti Ruotsiin 1990-luvun lopussa? Se oli meille turkulaisille surullinen juttu. Me emme ostaneet Ruotsissa tai sittemmin Puolassa valmistettua sinappia. Nykyään Turun Sinappia valmistetaan taas Suomessa, ei kuitenkaan Turussa. Mutta Turun Sinapin tarina on saanut aikamoisen kolhun ja jää monelta turkulaiselta nykyään ostamatta.
Tom Petäjä, Ilkka Forss ja Teemu Aromaa (Kuva: Otto-Ville Väätäinen) |
Yksi mainioita kohtauksia näytelmässä oli pankkiryöstö. Arvatkaapas, miten siinä kävi. Oikein! Mönkään se meni, kun ryöstö tapahtui Turun murteella ja tyypillisellä aloituksella: "Ei kai sull sattuis rahaa olemaa..."
Voisiko Aurajoki olla Turun ydin? Niinpä. Näytelmässä käydään läpi myös sekä Turun tauti että Hyvä veli -järjestelmä. Entä nuo mustavalkoiset asusteet? Myös Heidekenin kellarista löytyy jännittäviä turkulaisia asioita. Ohjaaja Pentti Kotkaniemi sanoo: "Turkulaisuus on niin monipuolinen asia, että sen käsitteleminen ansaitsisi kirjan." Niinkuin kaikki tiedämme vitsejä turkulaisuudesta riittää. Ja jatkaa: "Olisi itsemurha tulla tekemään turkulaisuutta käsittelevä esitys, jossa Turkua esitettäisiin negatiivisesti."
Tom Petäjä ja Teemu Aromaa (Kuva: Otto-Ville Väätäinen) |
Mutta millainen on turkulainen itsetunto? Toinen käsikirjoituksen tekijä, tamperelainen Satu Rasila on opetellut turkulaisuutta 20 vuotta ja sanoo, että turkulainen mielenlaatu on omanlaisensa, se näkyy mm. päätöksenteossa. Siihen liittyy itseironiaa ja kaikkitietävyyttä.
Heideken -komediassa turkulaisille piirteille hymähdellään ja naureskellaan. Ja katsomossa naurettiin isoon ääneen monelle kohtaukselle. Heideken upposi hyvin yleisöön.
Tom Petäjä, Hilma Kotkaniemi ja Teemu Aromaa (Kuva: Otto-Ville Väätäinen) |
Ilkka Forssin lisäksi näyttämöllä nähdään Teemu Aromaa, Hilma Kotkaniemi ja Tom Petäjä. Roolihahmoja on kaiken kaikkiaan 87. Vaatii näyttelijältä paljon taitoa hypätä moneen rooliin näytelmän aikana, mutta tässä näytelmässä näitä taitavia hyppyjä nähdään! Hilma Kotkaniemi oli minulle uusi tuttavuus, nyt muistan hänetkin jatkossa. Kantoi hyvin erilaiset roolit.
Kesäteatterikokemuksena tykkäsin kovasti Heidekenistä. Näytelmä oli kuin minulle tehty, Heidekenillä syntyneelle. Turkulaisuus on mielenkiintoinen aihe. Ja tähän on vielä kiva lisätä, että Matti ja Teppokin esiintyivät lavalla tai ainakin heidän kaksoisolentonsa. Odotinkin näytelmän tuoksinassa heitä jo lavalle.
Mä näitä polkuja kuljen / Matti ja Teppo Tom Petäjä ja Teemu Aromaa (Kuva: Otto Ville Väätäinen) |
Vuoden 2018 turkulaiseksi valittu Miska Kaukonen kirjoittaa Heidekenin esitteessä näin:
"Rakkauskirje Turulle
Heideken on varsinainen turkulaismyyttien syntysija. Turkulaisuuden ydin sijaitsee aivan varmasti juuri siellä. Tämän komedian tarkoitus on auttaa ymmärtämään turkulaisia. Heideken on mun ja Satun rakkauskirje Turulle. Me halutaan näyttää maailmalle, millaisia me ollaan."
Löytyikö se Turun ydin? Kyllä se lopulta löytyi. Mutta sitä en paljastakaan.
|
Emma Teatteri sijaitsee Kailon saarella eli samalla saarella kuin Muumimaailmakin. Heideken on mainio esitys kesäteatteriin. Oli ilo nähdä kesäteatterissa kaikenikäistä väkeä ja hymyileviä kasvoja. Tuli tunne, että turkulaisuus on sittenkin iloinen asia.
Heidekeniä esitetään Emma Teatterissa 19.8.2019 asti. Lisäinfoa ja liput: TÄÄLTÄ
Heideken ja Emma Teatteri - mainio syy tulla Naantaliin.
#aitoturkulaine kesäkomedia
- Tuula
Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta
Ihan mannaa minulle: Olen syntynyt Heidekenissa suoraan saksalaisen mieslääkärin käsiin. Hän nosti minut ilmaan ja kehui, että 'tästä tulee ponteva tyttö.' Äiti ja isä olivat avioliitossa 7 vuotta ennen kuin synnyin ja äiti halusi ohittaa lähemmän sairaalan ja saada esikoisensa Turussa.
VastaaPoistaKun eräät asiat rauhoittuvat, alamme tehdä tutustumista mm. juuri Turkuun, josta on äidille vain 1, 5 tunnin ajo. Ja meidän nuoret viettävät osan lomastaan aina Paraisten mökillä, joka on tyttäremme sulhasen suvun huvila. Sinne on kutsua käynyt, mutta tässä vaiheessa en uskalla riskeerata punkkien kanssa. Toisaalta kotimme on nyt kesällä Villa Lena, joten nautimme uimisesta, oman terassin iloista, syötämme siilejä etc. Kirjatkin luen nyt vain itselle, että saan kerättyä voimia syksyn kirjasatoon.
Kiitos tästä♥
Oi, mikä ihana tarina <3 Sinä olet syntynyt Heidekenillä. Täytät aidon turkulaisen kriteerin nro 1, vaikka nykyään siellä Keski-Suomessa asutkin. Ja ihanan ponteva ja upea tyttö sieltä maailmaan tulikin. Tuo saksalainen mieslääkäri varmasti äänsi Heidekenin Haidekeniksi. Niin turkulaiset eivät ole koskaan suostuneet Heidekeniä lausumaan.
PoistaToivotan ilolla teidät tervetulleiksi Turkuun, kun aika on. Turku on valloittava kaupunki nykyään. Ja Paraisiltakaan ei ole pitkä matka Turkuun. No. olosuhteet vaativat nyt olemaan Villa Lenassa, joten nauttikaa siellä ihanasta kesästä. Ja tietysti myös kirjoista. Syksyn tuleva kirjasato tarvitsee virkeää lukijaa.
Kiitos Leena ihastuttavasta kommentistasi. Kaunista kesää <3
Tämä taitaa olla suunnattu eniten turkulaisille. Ymmärtäisikö tällainen espoolainen kaikkia noita vitsejä? Kuulostaa kyllä ihan älyttömän hauskalta näytelmältä.
VastaaPoistaAurinkoista loppuviikkoa sinulle ihana Tuula <3
Hauskasti hoksattu, Outi! Turkulaiset ymmärsivät näytelmän ilman selityksiä. Mutta ulkopaikkakuntalainen Pekka -poliisi (Ilkka Forss) osasi mainiosti selittää ja selvittää muillekin näitä meille turkulaisille tuttuja juttuja. Vaikka kyllä Pekallakin välillä oli ihmeteltävää. Sinä olisit selvinnyt Pekan lailla hyvin näistä meidän oudoista "tavoistamme". Tunnen sinut näppäränä espoolaisena.
PoistaSatu Rasila ja Miska Kaukonen ovat tehneet huikean näytelmän turkulaisuudesta. Molemmat ovat tarkkoja huomioitsijoita.
Kiitos ihana Outi kivasta kommentistasi ja aurinkoista loppuviikkoa myös sinulle <3
Kävimme katsomassa samaisen näytelmän ihan kesän alussa. Ehkä virhe sikäli, että omat fiilikset eivät vielä ehkä olleet riittävän kesäisiä ja en oikein innostunut tästä sekalaisten sketsien kokoelmasta vaikka osa niistä olikin ihan hyviä, esimerkiksi tuo Sinunkin mainitsemasi pankkiryöstö Turun murteella.
VastaaPoistaLisäksi jotenkin tuo pitkä matka siihen Turun salaisuuteen tuntui sittenkin, minusta, jotenkin tuskaiselta :-)
Kesäteatteri on keskikesällä parhaimmillaan. Silloin on lämmintä ja ihmiset ovat kesäfiiliksellä. Ehkä nuo sketsit istuivat paremmin näytelmään, kun niitä oli hiottu. Minulle tuli mieleen Indiana Jones ja aarteenmetsästys, kun poliisi-Pekka sitä Turun ydintä etsi. Tuskaa en kokenut, vaan uusia, jännittäviä rasteja pohdin ja sitä kekseliäisyyden määrää, joka käsikirjoittajillia oli.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Pirkko ja hyvää kesää!
Ihana auringonlaskukuva ekana!
VastaaPoistaKesäteatterit ovat suosikkejani, ja pyrin käymään ainakin täällä Itä-Uudenmaan suunnalla muutamassa per kesä.
Nykypäivän ihminen saakin ehkä syvemmin miettiä juuriaan ja onko juurtunut erityisesti mihinkään. Mikä määrittää kansalaisuuden tai kaupunkilaisuuden? Ehkä jopa syntymäsairaala, niinkuin näytelmässä pohditaan :)
Kesäteatterit kuuluvat kesään!
PoistaHyvää pohdintaa sinulla kommentissasi. Nykyään muutetaan paljon toisiin maihin eri syistä. Mikä määrittää kansalaisuuden tai jopa kotimaan.
Kiitos Anne ja mukavaa elokuuta!
Tykkään ihan mielettömästi teattereista ja kiitos hyvästä vinkistä. Voisi mennä katsomaan joku päivä teatteria :).
VastaaPoistaKesäteatteri on aina hyvä vinkki :)
PoistaMinusta tuntuu, että jo muutamien vuosien ajan, ne ovat tehneet uuden tulemisen. Ovat suosittuja nykyään. Ja ohjelmat ovat tätä päivää.
Kiitos Helena ja ihanaa elokuuta <3
Tän postauksen myötä tuli hirveä hinku päästä johonkin teatteriin! :-)
VastaaPoistaIhana kuulla! Kesäteatterit ovat kesämme helmiä. Ihanaa viihdettä kesäiltaan <3
PoistaKiitos Suvi! Auringonlaskuissa on taikaa!
VastaaPoistaKesäteatterit ovat kyllä tosi ihania! Tänä kesänä en ole ehtinyt käymään.
VastaaPoistaTuo Heideken kuulostaa kyllä tosi kiinnostavalta! :)
Kesäteatterit kuuluvat kesään. Elokuu on vielä kesäteattereitten kautta, toivottavasti ehdit käydä.
PoistaHeideken oli kiinnostava ja "naurettava".
Kiitos Katri ja ihanaa elokuuta!