MOMENTS OF MY LIFE

Tour de L'Estonia - Haapsalun rautatieasema





*Blogiyhteistyö  Your brand up studio  

Kun sähköpostiini tuli kutsu saapua Haapsaluun ja Viron saarille lehdistömatkalle, niin jippii! Tottakai lähden! Minua kiinnostaa Viron historia ja Viro tänä päivänä. Ja kun kutsujana oli vielä ihastuttava Evelin Org Your brand up studio :sta,  niin asia oli sillä selvä. 


Meillä oli Evelinin kanssa treffit Helsingin Katajanokan terminaalissa ja joukkoon liittyi myös Saariston Martta, jota en ennestään tuntenut. Saariston Martta eli Piia asuu Kemiön saaristossa. Evelin kertoi, että kolmas bloggaaja ja autonkuljettaja odottavat meitä Tallinnan satamassa.




Kahden ja puolen tunnin matka taittui nopeasti Viking XPRS -laivalla herkutellen Buffetin antimilla ja toisiimme tutustuen. Ja niin siinä kävi, että olimme kuin "vanhoja tuttuja" - sukulaissieluja. Tyynysotakin sujui. Meille oli varattu upea luksus -hytti, mutta vähän lyhykäiseen jäi aika siellä.


Tässä joukkomme on saapunut  Tallinnaan. Autonkuljettajamme, ihana Andrea Bild on kuvaajana. Vasemmalta oikealle: Saariston Martta eli Piia, Jonna - Iloinen kulkuri ja Evelin Org  (Your brand up studio), joka järjesti meille tämän hienon mahdollisuuden päästä tutustumaan Länsi-Viroon. Ja laitimmaisena Tuula's life sekä mustat lasit. (Minulla oli nyt ekaa kertaa mukana nämä valossa tummuvat silmälasit. Linssit menevät vaihtoon - tavallisiin, kunhan täällä kotimaan kamaralla ehdin optikkoliikkeeseen.)

Ja Tour de L'Estonian matka alkakoon. Ensimmäinen kohteemme on Haapsalu.


Eka pysähdyspaikka. Tsaarinaikainen Ristin vesitorni. Vesitorni on perustettu vuonna 1904. Vesitornia on tarvittu höyryvetureiden varustamiseen vedellä. Ensi kesänä tämä kohde on avoinna yleisölle.


Vesimittari ja upeat metallikierreportaat ovat säilyneet hyvin ja kestäneet aikaa - yli satavuotta. 


 Lähellä vesitornia on pumppuasema.


Tämä upea rakennus on Haapsalun rautatieasema. Asema on valmistunut vuonna 1905. Pietarilainen arkkitehti ja akateemikko Karl Verheim ja insinööri V. Vestfalen ovat suunnitelleet rakennuksen. Monien virolaisten mielestä tämä on kaunein asemarakennus Virossa.    


Aseman kesäkahvila

Rautatieasemalle rakennettiin silloisen Pohjois-Euroopan pisin katettu asemalaituri - 216 metriä. Asema rakennettiin aikoinaan tuomaan kaupunkiin kesävieraita. Mutta merkityksellinen on ollut myös sataman läheisyys.

Haapsalun juna-asemalla oli vuosina 1997-2004 yksityinen omistaja. Mutta tavaraliikenne osoittautui kannattamattomaksi, joten yrittäjä lopetti junaliikenteen vuonna 2004. Nykyään osaa rautatieasemasta käyttää Haapsalun linja-autoasema.


Viron rautatiemuseo tuotiin 1990-luvun puolivälissä Tallinnasta Haapsaluun. Ja se avattiin rautatieaseman Imperaattorin paviljongissa.


Museopäälikkö toivottaa vieraat tervetulleeksi museoon. Olipa kiva ääninauha!


Ja pilettejä oli "myymässä" ihana Saariston Martta. Museon kokoelmiin kuuluu suuri joukko vetureita ja junanvaunuja. Ja museon vieraat voivat vapaasti niihin tutustua.







Viron rautatiemuseon tehtävävänä on kerätä, tutkia ja säilyttää Viron rautateiden historiaa. Ja se on avoin kaikille. Me saimme yksityisesittelyn hienoon museoon. Kiitos loistavalle aseman oppaalle.






Meillä on matka vasta alkanut Haapsaluun ja Viron saarille. Ja jo ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui näin mielenkiintoinen ja historiallinen kokonaisuus. Ja kamerat kävivät. 

Mikäs täällä on istua. Täällä on kaunein koskaan näkemäni aseman vessa ja katsokaa tuota hienoa kattoa maalauksineen. 

Eikö tämä olekin juuri sopiva pysähdyspaikka ennen Haapasalun kaupunkia? Ja ennen seuraavaa blogijuttua Tour de L'Estoniasta?


Kivaa viikkoa kaikille! 

- Tuula



#visitestonia
#westestonia
#industrialheritagefortourism


36 kommenttia

  1. Ihan mahtava alku matkalle. Mielettömiä juttua olet päässyt näkemään ja kuvista kyllä näkee, että teillä on ollut yhdessä hauskaa.
    Ihanaa keskiviikkoiltaa sinulle Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mahtava matka ja mainiota matkaseuraa. Tuli varmasti tuhat upeaa kokemusta ja tässä pohdinkin, miten nämä kaikki jutut saan setvittyä ja jutut blogiin.
      Kiitos Outi-ihana ja kivaa keskiviikkoiltaa myös sinne <3

      Poista
  2. Ihania kuvia - näistä välittyy aivan mieletön tunnelma! Oli mielenkiintoista päästä lukemaan lisää Virosta, maa on aina kiinnostanut kovasti ja aivan liian vähän olen päässyt tähän mennessä tutustumaan Viroon Tallinnan ulkopuolelta. Kiitos tästä, inspiroivasta postauksesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mrs. B. Viron matka alkoi hienosti ja tuo vanha, upea Haapsalun asemarakennus on tunnelmallinen. Se on kuin suoraan jostakin vanhasta elokuvasta. Virossa on valtavasti kunnostettu vanhaa ja se on kiitettävä teko. Minäkin olin nyt ensimmäisen kerran Tallinnan ulkopuolella ja ihastuin jo pienellä tutustumisella maahan.
      Kiitos paljon ja ihanaa kevättä <3

      Poista
  3. Mielenkiintoinen reissu! Odottelen jo seuraavaa osaa kiinnostuneena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rva Kepponen, sitä tämä oli. Valokuvia on paljon. Kunhan saan niitä setvittyä, niin jatkoa seuraa. Olen iloinen kommentistasi.
      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  4. Itse viihtyisin vastaavalla reissulla myös taatusti, koska rakastan historiaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että olet myös historiafriikki. Minä viihdyn paikoissa, joissa on historian havinaa. Ja sitä on Virossa. Ovat tehneet hienon työn säilyttäessään ja korjatessaan vanhaa.
      Kiitos Mira ja mukavaa viikkoa!

      Poista
  5. Upea reissu teillä ja ihana Evelin. Iloinen Kulkurikin tullut tutuksi blogien myötä ja niin kivaa, että sait tavata hänet ja tutustua. Martta onkin vieraampi, mutta näyttätte yhteen hitsautuneelta joukolta, se oikein huokuu.

    Virossa on aina ilo käydä.

    Mitä ihaninta torstaita Tuula. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella upea reissu. Ja vaikka se on nyt tehty, niin ajatuksissani kuljen edelleen Viron teillä.
      Ihana Evelin oli mitä parhain Viron esittelijä. Ja Iloiseen Kulkuri -Jonnaan sain myös tutustua, hän on ihastuttava nainen ja mahtava reissukumppani. Ja samat sanat on sanottava Saariston Martasta. Me hitsauduimme nopeasti hyväksi "tiimiksi." Ja kun tässä nyt luettelen matkakumppaneitani, niin en voi jättää luettelelosta pois autonkuljettajaamme viehättävää Andrea Bild'iä. Hän turvallisesti meitä kuskasi pitkin Viron maanteitä. Ja Tiia, sinä kun olet suuri Disney -fani. Niin Andrea on kuin Disneyn Lumikki pitkine tummine hiuksineen.
      Virossa on ilo käydä.
      Kiitos Tiia ja ihanaa loppuviikkoa sinulle <3

      Poista
  6. Kuulostaa oikein mukavalta reissulta ja mielenkiintoisisa nähtävyyksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava reissu ja paljon näimme. Mielen kiintoinen Viro!
      Tiian sanoin: Virossa on ilo käydä.
      Kiitos Maikku ja mukavaa loppuviikkoa <3

      Poista
  7. Olen jo joka paikassa hehkuttanut kuinka ihana matka ja upeat matkaseuralaiset minulla oli ja hehkutus jatkuu.. :) Oli mahtavaa tutustua sinuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Jonna -ihana! Samaa minä olen hehkuttanut. Meillä oli täydellinen reissu. Koko meidän "tiimi": Evelin, Andrea, Martta ja sinä ja minä - oli mitä mitä mahtavin tiimi. Upeaa seuraa.
      Oli ilo tutustua sinuun!
      Kiitos! Ja mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  8. Mullahan on fiksaatio vanhoihin juna-asemiin, joten voit uskoa, että näköaistiani suorastaan hiveli tuo Haapsalun asema. KAUNIS! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat juna-asemat tarjoavat menneen maailman romantiikkaa, joten ymmärrän hyvin kiintymyksesi niihin. Ja tämä Haapsalun asema oli kuin suoraan jostakin vanhasta elokuvasta. Odotin koko ajan, että jostakin ovesta tulee nainen pitkässä puvussaan päivävarjoineen :) Yksinkertaisesti - kaunis asema.
      Kiitos Jonna ja mukavaa loppuviikkoa <3

      Poista
  9. Ihana reissu ollut teillä ja niin upeita kuvia❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivikki! Meillä oli todella ihana reissu. Ja Viro tarjosi mielenkiintoisia kohteita.
      Ja kuvia riittää vielä moneen juttuun :)
      Mukavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  10. Upea alkua reissulle! Tuo rautatieasema on todella kaunis ja hienosti myös kunnostettu. Haapsalussa on pitänyt mennä monta kertaa käymään mutta ehkä ensi kesänä. Eestissä on niin paljon upeita paikkoja katsottava ja koettavana.

    VastaaPoista
  11. Tuo Haapsalun rautatieasema on hieno. Siinä on menneen maailman romantiikkaa. Ja se on pieteetillä kunnostettu. Minä koin Haapsalun viehättävänä kaupunkina jopa näin maaliskuun keleillä, voin vain kuvitella, mitä se onkaan kesällä. Kesä tulee varmasti kutsumaan minua sinne uudelleen :)
    Eestissä on paljon upeita paikkoja ja mielenkiintoista ja historiallista katsottavaa.
    Kiitos Marjo ja mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
  12. Kiva reissu teillä! Mahtavat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva! Ja mielenkiintoinen. Hienoja kuvauspaikkoja :)
      Kiitos Sussi ja aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  13. Kiinnostava postaus! Minua ihan nolottaa, että tunnen Viroa niin huonosti. Olen poikennut muutamia kertoja Tallinnassa, mutta siinä kaikki. Nyt kun olemme taas täällä kotimaassa, Virokin on paljon lähempänä. Inspiroiduin kuvistasi ja kertomastasi. Olisinpa ollut mukana reissussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli ihan sama juttu, vain Tallinna oli tuttu minulle, siellä käynyt useamminkin. Tämä Haapsalu ja Viron saaret -matka oli kyllä niin silmiä avartava. Viro on ihastuttava matkailumaa. Kaunis luonto, hienosti restauroituja kohteita, historiaa ja nykypäivää. Viro hurmasi minut.
      Sinä olisit niin sopinut joukkoomme. Yhtä innostunut olisit ollut kuin mekin.
      Kiitos Leena ja jos nyt olet Suomessa, niin terveisiä sinne Krunikan kulmille!

      Poista
  14. Go Evelin! Kollega muutaman vuoden takaa :-)
    Kivalta vaikuttava tuo reissukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Evelin goes <3 Evelin on ollut sinun kollegasi. Minä olin ennen tätä matkaa tavannut hänet vain kerran ja nyt oli ilo olla kolme päivää mukana matkassa. Ihastuttava ja ammattitaitoinen Evelin. Meillä oli kiinnostava reissu!
      Kiitos Minna ja aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  15. Oi, teillä on ollut mielenkiintoinen matka.
    Kiitos että pääsin mukaan täällä blogissa :)
    Ihanaa lauantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tosi mielenkiintoinen matka. Kuvia kertyi paljon ja blogijutut jatkuvat :)
      Olen iloinen, kun tulit blogiin lukemaan :)
      Aurinkoista sunnuntaita sinne <3

      Poista
  16. Todella mukava reissu teillä. Upeita kuvia ja mielenkiintoista historiaa. Virossa on paljon nähtävää. Tallinna on meille tuttu paikka mutta pitäisi vaan rohkeasti lähteän maaseudulle tutustumaan :) Mukavaa viikonloppua sinulle Tuula :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viro on todellinen aarreaitta nähtävyyksien suhteen. Tämän Haapsalun ja Viron saarien myötä suosittelen ilolla Viron maaseutua. Se on ihastuttava.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Tuulanneli <3

      Poista
  17. Olipa kiva löytää tämä blogi! Teillä oli ollut hieno Viron reissu, kiitos matkakertomuksesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle tuntematon! Viron reissu oli todella hieno, Viron maaseutua tarjoaa niin paljon.
      Kiva kun viihdyit matkakertomuksen äärellä.
      Aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  18. Oi miten ihana reissu! Aurinkoa viikkoosi☀️☀️☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano. Olen vieläkin Viron reissun lumoissa.
      Kiitos Kristiina! Aurinkoa myös sinun viikkoosi <3

      Poista
  19. Nyt vasta ehdin lukemaan matkajuttujasi - Haapsalun asema on aivan ihana! On teillä ollut ihana reissu ja kaiken kruunaa paikallinen opas joka osaa kertoa asioista kokemuksesta sekä pystyy höystämään niitä paikallistuntemuksella.
    Tällaiset kirjoitukset avartavat näkemystä Virosta ja avaavat ovia sellaisiin paikkoihin mihin ei juuri muuten tulisi lähdettyä.
    Kiva kirjoitus Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haapsalun asema on ihana. Se on kuin elokuvasta. Odotin, että jostakin ovesta tulee nainen pitkässä asussaan sateenvarjon kanssa, mutta eipä tällä kertaa tullut, me siellä farkuissamme nautimme tunnelmasta ja historiasta. Kiva kun tulit vierailulle Haapsalun asemalle täällä blogissa. Asema oli mielestäni ihan oman jutun arvoinen.
      Kiitos Maarit ja terveisiä sinne meren rannalle, jos siellä olette <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Professional Blog Designs by pipdig