MOMENTS OF MY LIFE

Brexit, jalkapallo ja Irlanti



Brexit ja jalkapallo ovat olleet juhannuksen jutun aiheita. Kummasti ne tupsahtivat pikkusaarenkin rauhalliseen juhannustunnelmaan ja puheisiin. Radio, tv ja älypuhelin niitä ylläpitivät. Yllättyneitä ollaan Brexitistä täälläkin, ei ihan uskottu tällaiseen tulokseen.  





Pohjois-Irlannissa äänestettiin EU:ssa pysymisen puolesta. 
Nyt liikkuu spekulaatioita, että Pohjois-Irlannissa pitäisi selvittää kansan tahto: haluaisivatko pohjoisirlantilaiset jättää Yhdistyneen kuningaskunnan ja liittyä Irlantiin. Mikä ettei? Irlantihan on EU:n jäsen ja aikoo pysyäkin jäsenenä. No, asiat eivät varmastikaan ole noin yksinkertaisia. 


Nyt minun Irlanti-rakkauteni ja kiinnostus Irlantiin nousi taasen hurjasti. Johtuu siitä, että olen nuorena aikuisena asunut Irlannissa vuoden ja silloinen aviomieheni asui siellä 2,5 vuotta. Elämä oli silloin alituista Atlantin ylittämistä. Ja vielä nykyäänkin maan asiat kiinnostavat minua. 







Kuva Helsingin Sanomista 


Irlanti on ollut aikoinaan nettosaaja EU:ssa. Maan infrastruktuuria kehitetettin ja tietoliikenneinfrastruktuuria nykyaikaistettiin. Ja Irlanti sai muitakin kauppakumppaneita kuin Ison Britannian.  

Ja nyt monille muistuu mieleen pankkikriisi ja sitä seurannut talouden romahtaminen. Vaan Irlanti on siitä noussut. Irlannin BKT kasvoi vuonna 2015 lähes kahdeksan prosenttia eli nopeimmin Euroopassa. Useiden merkittävien monikansallisten yritysten Euroopan pääkonttorit sijaitsevat Irlannissa. It- ja lääkeala ovat luoneet maahan satojatuhansia työpaikkoja. En ollenkaan ihmettele pohjoisirlantilaisten halua liittyä Irlantiin. Aika näyttäköön.

Ja kun olet tuon ylläkirjoitetun lukenut, niin ymmärrät varmaan, että minä olen fanittanut jalkapallossa Irlantia. No, eilen kaatui Irlannin tie EM-jalkapallossa, kun joukkue hävisi Ranskalle 2-1. Voi harmi! 



Tämä juhannuksen jälkeinen elämä alkoi vähän erilaisella postauksella. 

Eurooppa on nyt erilainen tai ainakin EU, vaan meillä on ihana suvi. 


Hyvää viikkoa kaikille! 

** Tuula 


30 kommenttia

  1. Tuohan oli vasta kansanäänestyskansanäänestys, jonka varmasti voi myös kumota jollain kepulikonstilla. Rasismi on heti tuloksen jälkeen lisääntynyt briteissä, ystäväni asuu Lontoon laidalla ja on todella huolestunut tilanteesta.
    Nyt lomasta nauttimaan, ihanaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli tosiaan kansanäänestys ja tällä viikolla kokoontuvat Brysselin huippukokoukseen jäsenmaiden johtajat. Jännittäviä aikoja eletään.
      Tuo rasismi on hirveää, olen lukenut siitä erilaisia artikkeleja tämän Brexitin tiimoilta. Jopa suomalaisnaiseen, joka on pubissa töissä, on ensimmäistä kertaa viiden vuoden aikana kohdistunut nyt näiden päivien aikana rasismia. Huh, huh, mitä vielä saamme lukeakaan.
      Kiitos kommentista Outi ja nautinnollista lomaa!

      Poista
  2. Ei Cameronin uhkapeli ihan mennyt putkeen. Nyt kukaan ei tiedä, mitä tästä eteenpäin tapahtuu. Epävarmuuden aikaa eletään ja se laittaa investoinnit jäihin, talous hyytyy ja kaikilla menee huonommin. Hajoaako Iso-Britannia? Hajoaako EU? Isoja kysymyksiä on ilmassa. Huhhuh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kävi. Vuonna 2013 annettu lupaus oli liian hurja. Nyt brittien päätös sysää saarivaltakunnan ja (ehkä koko EU:n) tuntemattomille ja epävarmoille poluille. Millainen tulee olemaan brittien uusi EU-suhde, se ratkaisee jotakin. Mutta ovat ne vaikeita kysymyksiä. Ja mitä tosiaan tekevät muut maat?
      Kiitos hyvästä kommentista Marika! Mukavaa viikkoa kuitenkin!

      Poista
  3. Yllätyksiä on edessä varmaan jatkossakin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Olin kovin yllättynyt itsekin tuloksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivallisesti sanottu: yllätyksiä on varmasti tulossa jatkossakin. Ja mielettömän paljon on tulossa neuvotteluja, jos Brexit menee läpi. Niin omassa maassa sisämarkkina-asioista, ja se kuulemma on vuosikausia kestävää myllerrystä. Ja kaikki vapaakauppasopimukset EU:n ulkopuolisten maiden kanssa menevät uusiksi. Hengästyttävää luettavaa vaikutuksista ja tuossa on vain pieni hippu kaikesta tulevasta työmäärästä. Kaikkea ei edes vielä osata kirjata. Ja vaikutukset...
      Kiitos Tiina hyvästä kommentista. Aika näyttää. Hyvää viikkoa!

      Poista
  4. Tulinpa vastavierailulle ja samantien seuraajaksi.

    Tuo Brexit oli meillä juhannuksena kovasti esillä, tytär perheineen on ollut suuri Britannian ystävä ja olivat raskaasti pettyneitä tulokseen. Samalla miettivät vajaan viikon päästä alkavaa Irlannin matkaansa, koska aikoivat mahdollisesti käydä Pohjois-Irlannissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Minttuli!
      Kiva kun tulit vastavierailulle!
      Brexit on puhuttanut monissa juhannusjuhlissa, olen huomannut. Ymmärrän tytärtäsi. Monet nuoret ja etenkin brittinuoret ovat olleet kauhuissaan tästä tuloksesta.
      Onpa kiva kuulla, että tytär perheineen on lähdössä Irlantiin, tuonne vihreälle saarelle.
      Kerrohan joskus, mitä tytär Irlannista tykkäsi.
      Kiitos Minttuli ja kauniita kesäpäiviä sinulle!

      Poista
  5. Aika hurja kansanäänestystulos tosiaankin. Ja hurjaa ja kurjaa on, jos sen seurauksena kaikenlainen rasismi tai nationalismi nostaa päätään. Yhteisymmärryksessä toimiminen täällä Euroopassa olisi niin kovin paljon tärkeämpää tällä hetkellä. Kuulin, että Hollannissakin ovat jo jotkut toivoneet kansanäänestystä samasta asiasta. Huh.
    Onnellisia päiviä kaikesta huolimatta sinne Suomeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hurja tulos. Kolikolla on kuitenkin kaksi puolta. Luin jostakin, että Brexit paljasti Britannian luokkayhteiskunnan syvyyden ja jakautuneisuuden. Varmasti totta sekin.
      Yhteisymmärryksessä toimiminen on mielestäni todella tärkeä tavoite. EU on sille hvyä pohja. Maailma on muuttunut pienessä ajassa niin paljon.
      Angela Merkel toivoo, ettei Englanti näyttäisi muille maille mallia, mutta niinkuin kerrot, jo Hollannissakin asiasta keskustellaan. Ja Suomessa myös.
      Onnellisia päiviä myös Hollantiin!

      Poista
  6. Säälittää ne nuoret, jotka olisivat vielä halunneet pysyä eu:ssa. Opiskelut ja työpaikat ja kaikki se, mihin on totuttu. Mutta tottahan on, että nuoret eivät innostu äänestämisetä samalla lailla kuin iäkkäämmät. On tämä aikamoista nyt seurata mitä tapahtuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoret tosiaan olisivat halunneet pitää ovet auki Eurooppaan. Iäkkäämmät käyvät ahkerammin äänestysluukuilla, se on totta. Ja tulos oli tämä.
      Tänään ovat Euroopan unionin jäsenvaltioiden johtajat kokoontuneet ilman David Cameronia. Ja tulokseksi taitaa jäädä tuo Brexit. Mielenkiintoisia aikoja elämme.

      Poista
  7. Suomalainen ystäväni, joka on vuosia asunut Briteissä haluaa muuttaa sieltä nyt pois ja mennä vaikka Skotlantiin. Hän on lehtinainen ja kirjoittaa myös suomalaisiin talouslehtiin hyviä kolumneja ja juttuja. Pakko lainata hänen FB-sivultaan osa pitkästä vuodatuksesta äänestystuloksen selvittyä. "Brexit keräsi taakseen jokaisen, joka vastustaa jotakin. Isolla osalla ei ollut käsityksen häivääkään siitä, mistä äänestettiin." "Britannia on luokkayhteiskunta, jossa entinen työväenluokka on menettänyt identiteettinsä ja tulevaisuudenuskonsa eikä heidän eteensä ole moneen vuosikymmeneen tehty mitään. Nyt he saivat jytkäistä!" Ja todella tämähän oli neuvoa-antava äänestys joten nyt jäädään jännityksellä odottamaan mitä tulee tapahtumaan.

    Ainakin Islanti voitti eilen Englannin jalkapallossa, josta olen todella ylpeä - pakko oli keventää tähän loppuun Tuula :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentista, Marjo!
      Tänään Euroopan unionin johtajat ovat kokoontuneet. Ja heidän yhteinen konseksunsa on, että kansanäänestyksen yli ei kävellä. Angela Merkelin sanoin: U-käännöstä ei voida tehdä. Näin on äänestetty ja näillä mennään. Näin tänään, mutta jännityksellä odotellaan vielä, mitä tulemaan pitää.
      Hienoa, kun kevensit lopussa, kiitos Marjo!

      Poista
  8. Saas nähdä miten käy Irlannin lisäksi myös Skotlannille, niin vahva kannatus on ollut jäämisen puolesta. Ymmärrän kyllä hyvin, miksi esim. Skotlanti on halunnut pysytellä EU:ssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Pohjois-Irlanti ja Skotlanti ovat tosiaan ihan omat juttunsa. Kummatkin äänestivät EU:n puolesta ja vahvasti. Skotlannilla on muutenkin ollut niitä itsenäisyyspyrkimyksiä ja ehkä tämä vielä vahvistaa niitä.
      Luin muuten jostakin, että Pohjois-Irlannin ihmiset ovat hakeneet ahkerasti Irlannin kansalaisuutta. Se on kuulemma mahdollista, kun asuvat samalla saarella.
      Nämä ovat mielenkiintoisia juttuja.

      Poista
  9. Saas nähdä mitä yllätyksiä tulee.Hyvää loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu Ritva! Tuntuu, että joka päivä tulee yllätyksiä.
      Välillä niitä hyviäkin, niinkuin Islannin voitto Englannista :)

      Poista
  10. Elämme erikoista aikaa. Hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä Sussi löysit oikean sanan. Erikoinen aika on menossa.
      Ja mitkä tulevatkaan olemaan ehdot Britannialle, jos ja kun se eroaa.
      Kiitos Sussi!

      Poista
  11. Hurja oli äänestyksen tulos, en olisi uskonut, ei kai moni muukaan. Islantikin puuhasi jymy yllätyksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänestyksen tulos taisi yllättää koko Euroopan. Aika varmoja olivat Cameron joukkoineen voitostaan. Ja toisin kävi. Aika näyttää, oliko tulos hyvä tai huono.
      Vaan Islanti järjesti paljon iloisemman yllätyksen. Ottelua oli ilo katsoa. Onnea Islannin pojille jatkoon!

      Poista
  12. Hieman jännitykselläkin seurailen, mitä seuraavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienellä jännityksellä minäkin seurailen näitä käänteitä. Varsin raikkaita tuulia käy nyt Euroopassa. Minne vievät, aika näyttää.

      Poista
  13. Työkaveri kysyi multa yks päivä, että olenko seurannut sitä Brexit-juttua ja mä olin ihan, että tähhäh...mikä se on. Voinee varmaan päätellä, etten ole seurannut =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan rehellinen olet :) Vaan onneksi on blogit, niistäkin saa monenmoista tietoa.

      Poista
  14. Kyllä Brexit oli juhannuksen jymyuutinen.
    Nyt kun ollaan hetki eletty eteenpäin on alkanut tuntua sille, etteivät Brexitin kannattajat itsekään uskoneet sen läpimenoon. Että enemmän oli kysymys politiikan tekemisestä populismin keinoin. Viittaan eiliseen uutiseen Boris Johnsonin vetäytymisestä pääministerikisasta.
    Mutta kuten sanottu, aika näyttää. Ollaan kuulolla.

    Aurinkoista heinäkuuta ja ihanaa viikonloppua Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuu, että maailmalla tapahtuu ja paljon. Ja Brexitiä ja sen vaikutuksia pureskellaan kauan. Ja ihmetellään.
      Ja Suomikin sai olla maailmannäyttämönä tällä viikolla, kun naapurin päämies oli täällä vierailulla. Se on tämän viikonlopun suuri aihe... jalkapallon ohella.
      Elämme jännittäviä aikoja.
      Kiitos pohdiskelevasta kommentistasi, Pirjo.
      Aika näyttää niinkuin viisaasti sanoit.
      Aurinkoista viikonloppua Saareen!

      Poista
  15. Lensimme juhannukseksi lomalle Lontooseen juuri suurimpaan brexit-kohmeloon, ja kyllä aika kohmeloiselle kansakunnan olotila tuntui. Melkeimpä aina viereisessä kahvilan tai ravintolan pöydässä tunnuttiin aiheesta keskustelevan. Sävy oli useimmiten kummastelevan huolestunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontoo oli varmasti juhannuksen jälkeen aika kohmelossa. Väki joutui siellä niin outoon ja uuteen tilanteeseen - hyppyyn tuntemattomaan. Ja uusi huolestuttaa aina. Lontoo on ihana kaupunki. Brexit toi varmasti siihen oudon tunnelman. Oli varmasti mielenkiintoista seurata ihmisten reaktioita.
      Kiitos kivasta kommentista!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Professional Blog Designs by pipdig