Olen saanut hienon Starlight Blogger Award - tunnustuksen ja haasteen kahdelta ihailemaltani bloggaajalta, toinen on ihastuttava Lady, joka kirjoittaa lämpimiä ja elämänmakuisia ajatuksiaan blogissaan LadyoftheMess ja toinen on viehättävä Kristiina, joka tuo merellisiä tuulahduksia Ahvenanmaalta blogissaan Meidän mökki ja kaupunkikoti
Molemmissa haasteissa oli samat kysymykset.
Saarimökin syksyistä luontoa
Olen aloittanut uuden (toisen) blogini pari viikkoa sitten. Iloisena yllätyksenä minulle on sadellut monta haastetta ikään kuin toivottamassa minut tervetulleeksi tänne uusine "kasvoineni".
Haasteet ovat mielenkiintoisia, monissa niistä joutuu pistämään itsensä likoon kiperien kysymysten kanssa. Itse viihdyn muitten vastausten parissa, niissä kun näkee useasti pintaa syvemmälle bloggaajan ajatusmaailmaan.
Ja nyt Ladyn ja Kristiinan haasteisiin. Kiitokseni teille! Nämä eivät todellakaan olleet mitään peace of cake-juttuja, vaikeita asioita kysyitte.
1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?
Terveys on asia, jota todella arvostan. Se on iso kiitollisuuden aihe.
Terveys ei ole itsestäänselvyys jokaiselle.
Istun parhaillaan saarimökin pöydän ääressä. Ulkona on sysimustaa, ei näy katulamppujen kajoa. Kun aamu koittaa, mereltä nousee usva, se on jotenkin mystistä. Kirjoitan tätä kännykällä. Täällä toimii 4G-verkko mainiosti. Olen kiitollinen ympäröivästä luonnosta ja ...nykyajan tekniikasta.
2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?
Kun nyt katselen elämääni taaksepäin, niin tuntuu, että monet asiat ovat loksahtaneet juuri oikeisiin uomiinsa. Mutta matkan varrella ei elämä kuitenkaan ole ollut aina helppoa, sen muutama siellä ruudun takana tietääkin. Ja elämän tapahtumaketjussa on toki ollut asioita, joita haluaisin muuttaa, mutta se ei ole mahdollista, joten annan esiripun laskeutua niiden asioiden eteen.
Elämä on tässä ja nyt.
3. Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?
Ensin pohdin sanoja ilo ja onnellisuus. Ne ovat tavoite varmasti meille jokaiselle elämässä.
Mutta elämän tarkoitus?
Minua on aina kiinnostanut toinen maailmansota ja sen myötä juutalaisvainot. Miten nämä ihmiset jotka jäivät eloon sieltä kuolemanleireiltä, pysyivät järjissään kaiken kokemansa jälkeen. Ja miten elämä jaksoi kantaa heitä niissä olosuhteissa kun ympärillä oli vain kuolemaa ja kauhua. Nämä leireiltä selvinneet ihmiset ovat kertoneet, että he keskustelivat keskenään kirjoista, musiikista, taiteesta, runoista - kauniista asioista. Jos he eivät olisi näin tehneet, heillä olisi mieli järkkynyt.
Me täällä rauhan olosuhteissakin joudumme kohtaamaan elämässämme surua, epätoivoa, sairautta, työttömyyttä, erilaisia menetyksiä... monia vaikeita asioita.
Kaikkien koettelemusten keskellä, kun pystyy säilyttämään mielenrauhan, niin se kantaa elämässä. Kysymys on todella suuri ja filosofinen, ja siihen löytyy monta totuutta. Tässä minun subjektiivinen näkemykseni. Elämän tarkoitus tai tavoite on mielenrauhan säilyttäminen.
Haasteeni ja tunnustukseni lähtee kahdelle pisimpään blogimatkaa kanssani kulkeneelle:
Haaveena hyvä kuva - blogin Katinkalle, joka ottaa upeita kuvia ja jonka saaristokertomuksia on mielenkiintoista lukea.
Tuulta ja tyrskyjä - blogin Anskulle, joka on elämän pohdiskelija ja jolle meri on myös
rakas elementti, se näkyy hänen kuvistaan.
En vaihda kysymyksiä. Mielelläni lukisin teidän vastauksenne näihin samoihin kysymyksiin.
1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?
Haaveena hyvä kuva - blogin Katinkalle, joka ottaa upeita kuvia ja jonka saaristokertomuksia on mielenkiintoista lukea.
Tuulta ja tyrskyjä - blogin Anskulle, joka on elämän pohdiskelija ja jolle meri on myös
rakas elementti, se näkyy hänen kuvistaan.
En vaihda kysymyksiä. Mielelläni lukisin teidän vastauksenne näihin samoihin kysymyksiin.
1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?
2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?
3. Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?
Ja niin kuin minut haastanut Lady sanoisi: "No stress at all".
Tähän loppuun sopii hyvin lempilainaukseni:
Elämän suurin onni ja runsain voitto on iloinen ja hyvä mieli.
Hyvää mieltä kaikille t. Tuula
Ja niin kuin minut haastanut Lady sanoisi: "No stress at all".
Tähän loppuun sopii hyvin lempilainaukseni:
Elämän suurin onni ja runsain voitto on iloinen ja hyvä mieli.
- J.W. von Goethe
Hyvää mieltä kaikille t. Tuula
Ihana postaus ja hienoa pohdintaa! Mukavaa torstaita!
VastaaPoistaKiitos paljon Jaana! Mökillä on joskus kiva pohtia syntyjä syviä. Siellä rauhoittuu. Vaan pian pitää ryhtyä vähän "vauhdikkaampiin" juttuihinkin :)
PoistaMukavaa loppuviikkoa myös sinulle!
Viisaita sanoja.
VastaaPoistaOlipa kiva postaus.
Voi kiitos Anne! Oli kyllä aikamoiset kysymykset, mutta mökillä on joskus kiva pysähtyä pohtimaan.
PoistaHyvää loppuviikkoa ja terveisiä pikkuiselle Penalle <3
Tiukat kysymykset on Lady laittanut kiertoon :)
VastaaPoistaIhania vastauksia sinulla.
Mukavaa torstaita!
Älä muuta sano, Outi. Päivällä mielessäni näitä pyörittelin ja illalla aloin kirjoittaa sanoiksi.
PoistaKiitos kivasta kommentista ja hyvää loppuviikkoa!
Ihana postaus, hienot vastaukset :)
VastaaPoistaIhanainen Marru, kiitos! Kiva kun tykkäsit <3
PoistaHyvää loppuviikkoa!
Todella vaikea kysymys tuo kolmas. Näin äkkiseltään saattaisin vastata siihen, että elämän tarkoitus on omalta osaltaan kunnioittaa omaa ja toisten elämää niin paljon, että pitää huolta paitsi lähimmäisistä (ja itsestään), myös siitä, että tämä meidän yhteinen maapallo säilyy kaikille meidän jälkeen tuleville. Tai ainakin elää niin, ettei tarkoituksella vahingoita ketään eikä mitään.
VastaaPoistaEhkä vähän suureellisesti sanottu ja kököstikin, mutta en sitä nyt sen paremmin osaa selittää. Uskon kuitenkin, että ymmärrät, koska olet niin ajattelevainen ja fiksu :). Sitä todistaa nuo sinun omat viisaat vastauksetkin. Ja ensimmäinen kuva on kerrassaan mystisen kaunis <3
Kiitos Annukka kommentistasi. Hyvin asetettu elämän tarkoitus isoihin kehyksiin. Osasit tuon hienosti kuvata. Kiva että ryhdyit pohtimaan. Et sano asioita ollenkaan suurellisesti, vaan juuri niin kuin elämän pitäisi soljua, jotta maapallo ja rauha säilyisivät. Tärkeitä asioita.
PoistaMinut vei tuo kysymys vähän pienempään kuvaan ja rankkoihin tapahtumiin, joista ihmisyys oli kaukana. Elämäntarkoituksen hakemiseen, jotta selviäisi.
Tykkäsín kovasti vastauksestasi, näissä meidän pohdinnoissamme jo näkyy, että asioita voi katsella monelta kantilta.
Tuon ensimmäisen kuvan olen ottanut mökkirannasta, kohdasta, jota useasti kuvaan. Kuvat ovat erilaisia vuodenaikojen mukaan. Vuodenaikojen kauneus välittyy hyvin tuosta rantakohteesta.
Hyvää loppuviikkoa Annukka <3
Pohditut, hienot vastaukset!
VastaaPoistaKiitos Sussi hienosta kommentista! Olen mielissäni.
PoistaHyvää loppuviikkoa!
Positiivisuus loistaa tekstistä! :)
VastaaPoistaKiitos Taina-ihana! Olipa kauniisti sanottu. Kommenttisi sokeroi iltani!
PoistaHyvää loppuviikkoa!
Kivan kommentin olit jättänyt blogiini, joten tulin tutkimaan minkälaisia vastauksia täältä löytyy. Hienot vastaukset oli, nämä kysymykset olivat hieman "pelottavia"!
VastaaPoistaKiitos Katja! Näitä kysymyksiä sai kyllä pyöritellä mielessä. Ehkä olivat hieman "pelottavia", mutta hyvin selvittiin molemmat.
PoistaMukavaa viikonloppua!
Kiva, että lähdit tähän mukaan - ja miten hienoja vastauksia! Myönnän itsekin, etteivät nuo kysymykset helpoimmasta päästä ole, mutta välillä on mukava katsoa asioita vähän syvemmällekin;)
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua, Tuula <3
Kiitos Lady vielä tunnustuksesta ja haasteesta! Pyörittelin noita kysymyksiä mielessäni, saaren rauhassa, siellä on hyvä pohdiskella. Ja mökin pöydän ääressä sitten noita mietteitä naputtelin.
PoistaMukavaa viikonloppua, Lady <3
Olipa kiva lukea vastauksiasi haasteen kysymyksiin. Ja kauniita kuvia syksyisestä merimaisemasta olet saanut taltioitua. Upeat värit. Kiva, kun piipahdit blogissani kommentoimassa, niin löysin vastavierailulle. :)
VastaaPoistaHei Päivi! Mukava nähdä sinut täällä. Saaristomaisemat ovat minulle niitä sielunmaisemia ja luulenpa, että sinullekin. Kiitos paljon kommentista. Ja olen iloinen, kun tulit vastavierailulle.
PoistaMukavaa viikonloppua!
Kiitokset Tuula, otan haasteesi ilolla ja kunnialla vastaan =).
VastaaPoistaHienoa Katinka, kiitos! Ja osaan ajatella, että sinä saariston ja meren ystävänä, saat nuo hienosti taipumaan ajatusmaailmaasi. Kun pohtii saaristolaisten historiaa, niin siellä ollaan oltu tosi isojen kysymysten äärellä.
PoistaMukavaa viikonloppua Katinka <3
Kauniit kuvat postauksessasi ja todella hienot vastaukset!
VastaaPoistaVinkkasit tästä uudesta blogistasi ja arvonnastasi blogissani, mutta ehdinkin jo huomata sen aikaisemmin ja silloin jo osallistuin arvontaasi ja liittyin lukijaksesi. Minulla on eri profiilikuva lukijana kuin tässä kommentoinnissa. En saa lukijaprofiilikuvaa vaihdettua:)
Kaunis kiitos Susanne! Olen mielissäni sanoistasi. Kiva, että yhteinen blogimatkamme jatkuu täälläkin. Tämä uuden blogin aloittaminen on ollut vähän haasteellista, joten näin tärkeä juttu on mennyt ohi. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.
PoistaIhanaa viikonloppua!
Kävi eilen hassuja, kommentoin tähän matkalla kotiin älyluurilla ja piuh teksti katosi. Kirjoitin suurin piirtein näin, upeita vastauksia Tuula ja minäkin aina mietin tuota natsisaksan aikaa ja sitä miten ihminen on voinut olla niin julma. Nykyään monesti mietin, eikö ihminen ikinä opi...
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua kaikesta huolimatta ihanalle Tuulalle. <3
Kiitos Tiia kommentistasi. Löysin Leena Lumin blogista rukouksen hänen Keski-Euroopan matkakertomuksestaan: "Ettemme olisi tuomitut toistamaan menneisyyttämme".
PoistaNyt iloisempiin aiheisiin! Ja ihanaa viikonloppua ystäväiseni!
Minuakin kiinnostavat leireiltä selvitymiset. Siksi kiinnnostaa koko kolmannen valtakunnan historia kuin myös Stalinin valtakausi. Kolmas intohimo historiassa ovat Romanovit.
VastaaPoistaElämä on se laulun räsymatto: Ellei olisi niitä tummia raitoja, eivät kirkkaat värit erottuisi.
<3
Kiitos Leena kommentista. Oletkin blogissasi esitellyt kirjoja kolmannen valtakunnan historiasta ja Stalinista sekä myös Romanoveista. Minä olen vähemmän lukenut kirjoja Romanoveista, toki sukuun olen tutustunut lehtien ja television dokumenttien välityksellä.
PoistaNiin totta tuon räsymattolaulun sanat!
Hyvää sunnuntaita!
Voi sinua ihanaa, olen otettu kauniista sanoistasi ♥ Lämmin kiitos myös tunnustuksesta ja haasteesta, jonka otan ilomielin vastaan. Kovin on isot ja vaikeat kysymykset, joten pohdiskella pitää ja tuumaillakin tovi...... ja ehkä vielä toinenkin ;)
VastaaPoistaKiitos Ansku <3
PoistaOlen iloinen, että otit haasteen vastaan. Mielelläni luen ajatuksiasi näistä aiheista. Mutta pohdi ja kirjoita sitten, kun sinulla opiskelun ohessa on aikaa.
KIvaa sunnuntaita!
Kirjoittelen jahka vene saadaan nostettua ja vuorotyöt antavat myöden :) Opiskelut ovat onnellisesti ohi. Valmistuin jo kesäkuussa ja nyt siis teen töitä kahdessa, joskus kolmessakin vuorossa. Lempeitä ja lämpöisiä lokakuun lopun päiviä sinulle ♥
PoistaOlipa mukava lukea vastauksesi ja kuviasi ovat kerrassaan kauniita! Minuakin kiinnostaa toinen maailmansota ja juutalaisvainot sekä niistä selviytymiset.
VastaaPoistaKaunis kiitos Mari! Mukava tavata sinut täällä.
VastaaPoistaMiten siellä leireillä jaksoivatkaan pitää toivonkipinää yllä. Halusivat selviytyä, että muu maailma saisi tietää niiden leirien totuuden. Uskomattomia tarinoita sieltä selvinneiltä
Vaan nyt raikkaimpiin tunnelmiin. Ulkoilmaan. Kivaa sunnuntaita sinulle!