lauantai 18. kesäkuuta 2016

PIETARI - välähdyksiä




Kuvaussessioita laivamatkalla. Välillä oli kolmekin kuvaajaa. 

Vielä Helsingin satamassa. 
Ja nyt Pietarissa. Hop On - Hop Off bussilla Nevski Prospektilla.  

Nevski prospekt eli Nevan valtakatu on Pietarin pääkatu 
Pietari Suuren patsas. Hevonen seisoo kahdella jalalla. 



Upean Eremitaasin pihalla mallikuvauksia


Kristuksen ylösnousemuksen katedraali eli Verikirkko. Sitä voi kuvata näinkin. 


Iloisia kiinalaisia ja "Eremitaasin väkeä" 


Monenlaisia autoja oli liikenteessä.
Pietarissa näkyi monia sellaisia automerkkejä, joita Suomessa ei ole. 

Sivukadun kissa 

 Aleksanterin puisto oli lähellä hotelliamme. Ja minäkin pääsin Tuhkimon vaunuhin. 


Yön yli risteillen Helsingistä Pietariin. 
Lähdimme kipparin kanssa pikaisella aikataululla Pietariin. St. Peter Line järjestää viisumivapaita risteilymatkoja Helsingistä sinne. Pietarissa voi viipyä 72 tuntia maksimissaan viisumitta. Sen me me vietimme siellä. Eli mennen tullen yövyimme laivalla ja kaksi yötä yövyimme hotellissa. Pietarin tutkimiseen jäi kolme päivää aikaa.

Aluksemme oli M/S Princess Maria. Lieneeköhän syynä se, että meille turkulaisille nuo risteilymatkat ovat niin tuttuja, että en oikeastaan ottanut kuvia laivasta lainkaan. Olisi pitänyt!
M/S Marian yleisilme oli erittäin siisti ja viihtyisä. Laivalta löytyy ravintoloita, yökerho, elokuvateatteri, saunaosasto ja taxfree myymälä. Lapsille pallomeri, piirustushuone ja elokuvateatterissa esitetään koko perheen elokuvia.

Olen ollut Pietarissa aikaisemmin vuonna 2003, sinä vuonna Pietari täytti 300 vuotta. Ennen suuria juhlia kaupunkia uudistettiin, restauroitiin ja rakennettiin kahden vuoden ajan. Se oli varsinainen kasvojen kohotus. Silloin keskustan kadut saivat uuden asfaltin. Nyt keskustan lähikadutkin oli korjattu ja muhkuraiset kuopat olivat menneisyyttä.

Hotellimme sijaitsi ydinkeskustassa lähellä Iisakin kirkkoa. Sieltä oli helppoa lähteä Hop On - Hop Off - bussilla nähtävyyksiä kiertämään. Ja se oli halpaa, tiketti maksoi kahdelta päivältä noin 10 euroa / henkilö. Ja kyllä hypättiinkin - bussista pois ja taas takaisin bussiin. Tällä kertaa jätettiin venematkat suosiolla pois. Tiedän, että venematkat ovat upeita, sillä ensimmäisellä reissulla olen venematkalla ollut. Nyt valittiin näin. Mutta se tietää sitä, että Pietariin mennään uudelleenkin.

Jo laivamatkalla kiinnitti huomiota kiinalaisten suuri määrä. Toiseksi eniten oli saksalaisia. Englantia ja italiaa myös kuuli sekä venäjää jonkin verran. Mutta jännä juttu oli, että suomalaisia oli laivalla todella vähän. 

Ja niinkuin arvata saattoi, kiinalaisia oli myös isot määrät Pietarissa. Iloista ja hymyilevää väkeä tämä aasialaisten joukko ja innokkaita kuvaajia. Yhden kiinalaisen pariskunnan kanssa juttelimmekin, he puhuivat hyvää englantia. Olivat lentäneet Pekingistä Helsinkiin. Ja olivat ajaneet lentokentältä suoraan satamaan ja nousseet Pietarin laivaan. Olisikohan se Guggenheimin museo saanut heidät pysähtymään Helsingissä? Toisaalta keväällä luin lehdestä, että kiinalaisten matkat Suomeen ovat lisääntyneet monta kymmentä prosenttia. Ja se on hyvä se, koska turismi Venäjältä on vähentynyt huomattavasti.

Mikä oli muuttunut kolmessatoista vuodessa?
Varmasti paljonkin, en osaa oikein eritellä. Siisteys oli kuitenkin lisääntynyt. Roskia ei Pietarin keskustassa näkynyt.  Kolmetoista vuotta sitten otettiin myös valokuvia, mutta nyt Pietarissa kulkivat kaikki kamera tai kännykkä kädessä ja kuvia otettiin paljon,  kaikkialla. Ei vain nähtävyyksien äärellä.  

Ja noita kuvissakin näkyviä muotikuvauksia kuvattiin monissa paikoissa. Minulle ei selvinnyt, ottivatko kuvia omiin blogeihinsa tai lehtiin tai minne? 


Oli monipuolinen ja kiva matka. Lisää reissupostauksia on vielä tulossa, 
sillä kuvia tuli otettua paljon. 

Näkemiin - Dasvidania! 


** Tuula 


Oletko sinä ollut Pietarissa? Millä olet matkannut? Laivalla? Allegro-junalla? Linja-autolla?  

62 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. En ole koskaan Pietarissa käynyt, mutta mieli tekisi sinnekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Pietari on mielenkiintoinen kaupunki. Historiaa tulvillaan ja paljon nähtävää. Vastakohtaisuuksien kaupunki myös, jos ajattelee hallitsijoitten mielettömiä rikkauksia aikoinaan ja kansan köyhyyttä.
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Kiva posaus. Enpä ole koskaan tuolla itänaapurissa vieraillut, enkä tunne kovasti sinne tarvetta matkustaakaan. Kauniita kuvia siltäkin suunnalta on kiva katsella! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Joka tapauksessa kehun mielenkiintoiseksi kaupungiksi, jossa on niin erilaisia historian kerrostumia. Kuvauksellinen kaupunki.
      Mukavaa viikonloppua myös Annille!

      Poista
  3. Hienolta näyttää, itselle ei vaan ole koskaan tullut mieleen matkustaa Pietariin :)
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru! Pietari on hieno kaupunki - ja historialliset rakennukset upeita.
      Aikamoinen aarreaitta tuossa naapurissa taiteineen ja arkkitehtuureineen.
      Mukavaa viikonloppua myös Marrulle!

      Poista
  4. Upeita kuvia Pietarista, eipä ole tullut käytyä Lenigradissa kyllä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ritva! Minua oikeastaan harmittaa, että siellä ei tullut käydyksi Leningradin aikaan. Olisi ollut mielenkiintoista vertailla kaupunkia silloin ja nyt.
      Hyvää viikonloppua, Ritva!

      Poista
  5. Kauniin näköinen kaupunki <3
    Nuo tuhkimon vaunut ovat ihanat, heti tekee mieli mennä uudestaan naimisiin :D
    Ihanaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis ja upea on Pietari. Sitä sanotaan pohjolan Venetsiaksi ja ymmärrän sen kyllä.
      Oi, sinua romantikkoa! Minähän olisin voinut vaikka kosia kipparia kurpitsavaunuissa, mutta se tilaisuus meni ohi. Ja vielä käveltiin usein noitten vaunujen ohi hotelliin.
      Kiitos ihanainen Outi ja ihanaa viikonloppua!

      Poista
  6. Hienoja kuvia!
    Ihanat tuhkimovaunut!
    En ole käynyt Pietarissa.
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Saine kerrankin leikkiä Tuhkimoa. Mutta sellaisen etikettivirheen tein, että lenkkareilla istuin vaunuissa... lasikengät unohtuivat kotiin :)
      Mukavaa illan jatkoa myös Sarille!

      Poista
  7. Kivat kuvat Pietarista. Joskus Leningrad aikoina kävin bussilla, sitten 2005 Silja Operalla ja 2012 Allegrolla. Aina on nähnyt uutta ja oppinut uutta Pietarista. Kaunis kaupunki ja varsinkin kun paikkoja on korjattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos CurryKaneli! Sinulla on jo perspektiiviä Pietariin. Siellä on niin mielettömästi mielenkiintoisia kohteita, että kyllä sinne vielä matka minullakin käy. Pietari on lähellä ja matkanteko sinne on tehty helpoksi. Upea kaupunki aarteineen.
      Hyvää tulevaa viikkoa!

      Poista
  8. todella kivoja kuvia, minullakin on haaveissa piipahtaa joskus Pietarissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuulanneli! Pietarissa on helppoa piipahtaa, joten suosittelen, mielenkiintoinen kohde. Allegro-junalla matka sinne käy tosi vaivattomasti.
      Hyvää tulevaa viikkoa!

      Poista
  9. Me kävimme mieheni kanssa muutama vuosi Pietarin risteilyllä aika ex tempore. Viivyimme vain päivän, mutta paljon saimme siitäkin irti, kun osallistuimme koko päivän kiertoajelulle. Pietari oli edellisestä vierailusta siistiytynyt hurjasti ja kaupungissa on todella mahtavia nähtävyyksiä. Pitäisi varmaan tehdä joskus tuollainen pidempi laivareissu hotellimajoituksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiertoajelut on mainio tapa tutustua kaupunkiin. Me tosiaan hyppäsimme kahtena päivänä Hop On Hop Off- busseihin. Busseissa oli mahdollista kuunnella selostusta monilla kielillä, myös suomeksi. Kaupungin nähtävyydet ovat kerrassaan upeita ja kiinnostavia. Laivareissu oli mukava, illalla lähdettiin Helsingistä ja aamulla oltiin perillä; ja samoin toisin päin. Toki junalla pääsee nopeammin.
      Kiitos Kepponen ja hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  10. Kauniita kuvia. Pietarissa en ole koskaan ollut. Mutta, kiitos vinkkauksesta, 72h. Tuollaisen voisi helposti toteuttaa miehen kanssa kaksin.
    Sateiset terveiset Raumalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Tuo 72 h on mainio juttu. Ja matkan voi taittaa myös junalla. Me varasimme liput suomalaisen Matka-Prima matkatoimiston kautta ja heillä on myös juna-hotelli- matkoja Pietariin.
      Aurinkoiset terveiset myös Turusta ja hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  11. Miten kauniilta Pietari nyt nöyttääkään. Neuvostoliiton aikana kaikki oli toisin. Toisaalta...Nyt kun minulla olisi oma ystävä, venäjän tulkki, Romanovien tuntija, Ahmatovan jalanjäljet tunteva, minusta ei ole Venäjälle lähtemään. Ystäväni on kohta Volgalla, enswimmäistä kertaa ilman miestään, eikä minustakaan ollut mukaan.

    Erittäin hyviä kuvia olet ottanut: Sopisivat vaikka matkamainoksiin.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena ihanainen! Ajattelin sinua Pietarissa, kun kuljimme Anna Ahmatovan talon ohi Nevsky Prospektilla. Olen lukenut aikoinaan kirja-arvostelusi Anna Ahmatovan kirjasta Valitut runot. Minun täytyy palata tuon kirjan pariin nyt uudestaan. Anna Ahmatova koki paljon surua ja menetyksiä, mutta oli vahva nainen. Ja Romanovitkin alkoivat uudelleen kiinnostaa minua. Tätä matkat teettävät :)
      Nyt en Leena tiedä, miksi et voi lähteä Venäjälle tai Volgalle. Tulen kurkkaamaan blogiisi, jos asia vaikka selviäisi minulle.
      Kiitos Leena kivasta kommentista ja kuvakehuista <3
      Hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  12. Kiitoksia Tuula Pietarin matkasta. Minäkään en siellä milloinkaan ollut, olen varma, että kannattaisi. Kirjoituksesi ja kuvasi varmistivat vielä asiaa. Hieno juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stadin Friidu! Sinä joka olet paljon matkustanut, et ole ollut Pietarissa. No, joka paikkaan ei vain ehdi, näin se on. Upea kaupunki ja niin täynnä historian havinaa että välillä huimasi. Sinä tunnet Venäjän historian, sen tiedän.
      Hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  13. Kiitos, Tuula, vinkistä - nytpä alkoi Pietarin matka kiinnostamaan, jos sinne ilman viisumia voi tuollaiseksikin ajaksi päästä. Lisäkuvia odotellen toivottelen hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo 72 h on mainio juttu! Ja tuossa jo Kaisalle kerroinkin, että Matka-Prima tarjoaa myös juna-hotelli-matkoja Pietariin noilla 72 h:n ehdoilla ilman viisumia. On se niin erilainen keidas ja vain pienen matkan päässä, joten suosittelen; ja kun vielä tiedän, että olet kiinnostunut historiasta.
      Kiitos Arja ja hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  14. Kiitos nojatuolimatkasta :) Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! Matkoilla on mukavaa - nojatuolimatkoillakin :)
      Hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  15. En ole koskaan käynyt Venäjällä. Jostain syystä en ole ollut innostunut itämatkailusta, vaikka kaikesta päätellen siellä näkemistä riittää. Kiitos tästä kuvamatkasta!
    Ps. Innokkaana olen kuitenkin seurannut Ville Haapasalon matkoja Venäjällä sekä sitä ympäröivissä maissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttavapiirissäni on myös monia, joita ei itämatkailu kiinnosta. Vaikka tietävätkin, että siellä riittää ihmettelemistä ja katsomista.
      Me muuten näimme teatterikoulun, jossa Ville Haapasalo on saanut oppinsa. Kuuluisia venäläisiäkin näyttelijöitä mainittiin, mutta en tunnistanut nimistä yhtäkään. Aikamoinen Ville meillä :)
      Kiitos Piipe ja hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  16. En ole, mutta joskus olen miettinyt, että voisi olla ihan kiva sielläkin piipahtaa. Viipurissa olen käynyt, kun olen matkanut vanhempieni kutipaikoille. Ovat molemmat Kuolemanjärveltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pietariin on kyllä nykyään helppo piipahtaa. Allegro-junalla matka taittuu 3-4 tunnissa. Minäkin piipahdin Viipurissa edellisellä Pietarin reissullani. Aika huonossa kunnossa oli Viipuri. Suosittelen Pietarissa-käyntiä, on se niin mielenkiintoinen kaupunki.
      Kiitos Hannele ja hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  17. Onpas upeat kuvat. Varmasti ollut ihan onnistunut matka. En ole vuosiin käynyt Pietarissa; se on hieno kaupunki täynnä historiaa. - Olenkin ensimmäistä kertaa blogissasi, tosi kiva blogi sinulla. Kesäterkut Pihakuiskaajan puutarhasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anneli! Matka meni kyllä nappiin. Ja Pietari näyttäytyi niin kauniina kesäisessä asussaan. Tänään muuten kuulin, että siellä saa roskaamisesta sakkoja - koskien keskusta-aluetta. Ja Pietarissa riittää katseltavaa ja historiaa monelta kantilta.
      Kiva kun tulit vierailulle blogiini. Ja kiitos sanoistasi.
      Pihakuiskaajan puutarha, onpa lumoava blogin nimi, tulen myös vierailulle.
      Hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  18. Pietari on upea kaupunki ☺
    Pari kertaa olen käynyt ja voisin kyllä käydä vieläkin ☺
    Mukavaa pyhäpäivää Sinulle Tuula ~♥~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, todella upea kaupunki. Ja mikä historia on kaupungilla.
      Nyt minäkin olen käynyt pari kertaa ja toistan sanasi: voisin käydä vieläkin :)
      Kiitos paljon ja mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  19. Oi miten ihana nojatuolimatka! Pietarissa en ole käynyt vielä koskaan, mutta vakaa aikomus on kyllä joskus mennä. Se on kuulemani mukaan todella kuvauksellinen ja kaunis kaupunki. Upean tuulahduksen annoit sieltä meille =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka! Suosittelen sinulle valokuvaaja matkaa Pietariin. Se on niinkuin sanot, todella valokuvauksellinen kaupunki. Siellä on kameralla töitä. Otin paljon kuvia ja minulle tuottaa hankaluuksia valita näkökulma, miten niitä esittelisin. Tällaisiakin hankaluuksia voi olla :)
      Kiitos kivasta kommentista ja hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  20. Upeita kuvia Pietarista.

    Olen käynyt Pietarissa silloin, kun kaupunki oli vielä Leningrad. Matkat teimme junalla ja kävimme monissa kohteissa sekä baletissa, sirkuksessa ja Eremitaasissa. Teimme myös laivamatkan Kesäpalatsiin. Silloin oli moni asia toisin. Siistijät kyselivät sukkahousuja ja länsivaluutan vaihtajat seurasivat sisukkaasti kaupungilla turisteja.
    Olemme suunnitelleet vastaavaa matkaa kuin sinä teit, mutta taitaa jäädä tältäkin kesältä tekemättä.

    Hyvää sunnuntain jatkoa ja huomenna alkavaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Marjatta!
      Leningrad ja Pietari - sama kolikko - eri puolet :)
      Teillä on ollut Leningradissa hieno matka aikoinaan. Itänaapurissa on aina osattu tanssi- ja sirkustaiteita. Samoin edelleen. Vaan nyt saa rauhassa kulkea, ei kysellä sukkahousuja eikä muutakaan. Nevsky Prospektilta löytyvät niin Massimo Dutit kuin Louis Vuittonit ja kaikki muut muotimaailman nimet.
      Odotin, että olisin nähnyt naisilla paljon korkkareita, mutta ne olivat vähentyneet. Katukuvassa näkyi muodikkaita citylenkkareita ja kauniita sandaaleita paljonkin. Toki korkkareitakin, mutta ei siinä määrin kuin odotin.
      Kiitos kivasta kommentista ja hyvää juhannusviikkoa myös teille <3

      Poista
  21. Eipä ole tullut Pietarissa käytyä. Kauniilta paikalta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Kaunis ja mielenkiintoinen on Pietari. Suosittelen, jos joskus mieleen tulee sinne lähteä.
      Hyvää juhannusviikkoa sinulle!

      Poista
  22. Vitsi miten upeita kuvia ja kovasti Pietariin olen halunnut matkata minäkin. Kuvasi vahvistivat matkakuumetta entuudestaan. :) Hieno reissu teillä ja yhtä mukavaa uutta viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista. Pietari on valokuvauksellinen kaupunki. Ja kaupunki kylpi auringossa, kun siellä katuja kuljimme. Sivummalla löytyy vielä rosoisuuttakin, mutta jotenkin sekin näytti auringossa kiuvaukselliselta (kissakuva).
      Reissu onnistui hyvin. Hotelli oli lähellä Iisakinkirkkoa eli lähellä kaikkea.
      Matkakuume on hankala kuume. Paljon muita kuumeita ei minulle nouse, mutta matkakuume aina välillä :)
      Ihanaa juhannusviikkoa Tiialle!

      Poista
  23. Hienoja kuvia upeasta kaupungista. Olen ollut Pietarissa kahdesti, toinen matka tehtiin laivalla joskus vuosituhannen taitteessa ja toinen viitisen vuotta sitten bussilla. Matka oli suunniteltu teemalla Mannerheimin jalanjäljillä. Mukavia reissuja kummatkin ja kaupunki oli kehittynyt paljon niiden välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon MMM! Mielenkiintoinen teema tehdä reissua. Mannerheimin jalanjälkiä varmasti löytyi paljonkin kaupungista.
      Minulla vierähti 13 vuotta, kun viimeksi olen kaupungissa käynyt. Nyt muuten tuli mieleeni, mikä siellä on muuttunut noiden vuosien aikana. Siellä on nykyään aivan mieletön ravintoloitten ja kahviloitten tarjonta. Löytyy kaiken maailman keittiöt. Ja niin minulle kävi, joka en ole oikeastaan kakkuihminen, nautin ainakin kerran päivässä kahvin kera ihanan leivonnaisen. Usein kahdestikin päivässä. Ne veivät kielen mennessään.
      Kiitos kivasta kommentista ja hyvää juhannusviikkoa!

      Poista
  24. Kauniita kuvia, kiva kuulla Pietarista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maiccu! Pietari on niin mielenkiintoinen kaupunki, että en oikein tiedä, miten sitä lähestyisin blogikirjoituksessa. Ehkä vielä toisenkin jutun teen randomina, kuvia kun löytyy :)
      Hyvää juhannusviikkoa!

      Poista
  25. Kauniin näköistä ja kaunista Pietarissa.En ole koskaan ollut mutta olisi mukavaa nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä kuulla, että sinä maailmanmatkaaja et ole käynyt Pietarissa. Mutta niinhän se on, että ei kaikkialle ehdi. Sinulla on nykyään vähän pidempi matkakin, jos sinne aiot. Mutta suosittelen, sinä ihastuisit Pietarin kahvilakulttuuriin :)
      Hyvää juhannusviikkoa Tel Aviviin!

      Poista
  26. Kerran olen käynyt Pietarissa, viisitoista vuotta sitten. Se oli talvella, enkä oikein päässyt sisälle tuohon kaupunkiin. Kesällä näkymät voisivat olla kivammat ja viidessätoista vuodessa tietysti kaikki on muutenkin varmaan muttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvimatkailu asettaa omat vaatimuksensa. Kylmä vaatii veronsa :)
      Nyt kesän loistossa Pietari oli kylllä kaunis. Runollinen sanoisin.
      Minulla tosiaan edellisestä matkasta aikaa 13 vuotta. Nyt oli silminpistävää keskustan siisteys. Siellä on kuulemma roskapoliiseja. Ja se on hyvä asia :)
      Kiitos ja hyvää juhannusviikkoa, Kristiina!

      Poista
  27. Aikoinaan olin luokkaretkellä silloisessa Leningradissa. Uusintavisiitti oli 11 v. sitten, jolloin Silja teki Pietarin-risteilyjä. Satamassa yövyttiin laivassa kaksi yötä, ihan kätevää. Satamasta pääsi ihan näppärästi pikkubusseilla kaupungille nin vartissa. Se jäi mieleen, että joka ravintolassa minulle tuotiin venäjänkielinen ruokalista, miehelleni englanniksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laivalla kaksi yötä - varmasti toimi. Nyt sellaisia risteilyjä ei enää tehdäkään.
      Voi mainio nuo ruokalistat :) Nyt oli ruokalistoissa annokset sekä venäjäksi että englanniksi, järkevämpää. Ja ruoka oli maittavaa.
      Kiitos Lumo ja hyvää juhannusviikkoa!

      Poista
  28. Olipa kiva Pietari-esittely! Matkatarinoita on tosi kiva lukea. Itse en ole Pietarissa käynyt, aina sitä suuntaa etelämpiin maihin. Olen kyllä siellä käyneiltä kavereilta kuullut, että se on upea ja käymisen arvoinen kaupunki.
    Oikein ihanaa viikkoa sinulle!

    Ps. Kyllä vaan, lisää saaristo- ja meriaiheisia tarinoita, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Heli!
      Pietari oli niin iso kokemus, että minulle tuottaa vähän vaikeuksia sitä palastella. Vähän randomina tuli tämä juttu. Hieno kaupunki ja todellakin käymisen arvoinen. Historiaa havisee koko upea keskusta.
      Hyvää viikkoa ja juhannuksen odotusta sinulle!

      Poista
  29. Pietarissa oli 2014 ja menetin sille täydellisesti sydämeni. Tein siitä pari kolme blogipostaustakin jos haluat vilkaista. Olin siellä huhtikuun alussa ja ehdin kyllä kolmessa päivässä nähdä omasta mielestäni todella paljon. Menimme Allegrolla, joka oli hyvä vaihtoehto myös ja matka kului kuin siivillä. Asuimme Vasilin-saarella ja hotelli Sokos-hotelli. Liikuimme todella paljon jalkaisin ja vain pari kertaa metrolla. Ja totta kai kanavaristeily koska aloittivat ne juuri silloin.
    Haluaisin mennä tänä kesänä käymään siellä uudelleen ja käydä Pietarhovissa. Puistot eivät keväällä olleet vielä kukkaloistoissaan ja puissa ei ollut lehtiä. Pietari oli siisti ja turvallien kaupunki. Pidin kovasti :)
    Kiva kirjoitus Tuula!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa kolme Pietarin tarinaasi. Olit todella nähnyt vaivaa, ne olivat niin mielenkiintoisesti ja hienosti kirjoitettuja. Olisinpa tiennyt kertomuksistasi aikaisemmin, niistä olisi saanut hyviä vinkkejä takataskuun :)
      Pietari on lumoava. Ja todella siisti kaupunki. Kerroit, että olit nähnyt kolme juopunutta, me emme nähneet yhtään. Ja roskia ei ollut missään. Siellä on kuulemma roskapoliiseja. Se ei ole ollenkaan huono idea, kun turistit tarkasti katsovat näitä siisteysasioitakin.
      Kiitos paljon Marjo kivasta kommentistasi ja hyvää juhannusviikkoa!

      Poista
  30. Pietarissa en ole käynyt. 80-luvun Leningradissa ja Viipurissa pari kertaa. Näyttää tyyli muuttuneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lienee 80-luvun Leningrad ollut kovin erilainen kuin Pietari nyt. Tyyli oli kyllä kovin länsimaista. Kännykät oli kaikilla. Ja niin Massimo Duttit kuin Vuittonit olivat liikekaduilla edustettuina. Niitä ei varmasti Leningradissa näkynyt :)
      Kiitos kivasta kommentista Satu ja hyvää juhannusviikkoa!

      Poista
  31. Oi, tämä reissu täytyy vielä joskus toteuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Suosittelen tätä reissua ilolla sinulle, sinä saat näistä reissuista paljon irti. Ja tämä on helppo toteuttaa.

      Poista