Moikka kaikille. Pitkästä aikaa viikkopostaus. Olipahan kiva viikko, tässä viikon viisi parasta.
Saaristo Klippan - Olen tämän kuvannut Hotel Palacen parvekkeelta. |
Tiistaina matkasin Helsinkiin Specsaversin tilaisuuteen Hotel Palaceen. Specsavers käynnisti 14.5.2019 kampanjan, jolla se haluaa kannustaa suomalaisia tarkastuttamaan näkönsä säännöllisesti. Specsavers -liikkeissä pääsee ilmaiseen näöntarkastukseen, ja yritys lahjoittaa jokaista tehtyä tutkimusta kohden euron näkövammaistyölle. Näkövammaisten liitto ry edistää sokeiden ja heikkonäköisten ihmisten oikeuksien toteutumista, tuottaa erityispalveluja ja toimii Suomessa asiantuntijana näkövammaisuuteen ja näkemiseen liittyvissä asioissa.
Tähtivieraina tilaisuudessa olivat kampanjan keulakuva ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen sekä opaskoira Citta. Ihana Citta oli Näkövammaisten liitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Sari Loijaksen kanssa tilaisuudessa. Kaisa Mäkäräinen kertoi että, ampumahiihtäjänä hänelle hyvä näkö on kaikki kaikessa. Ja hänelle on myös tärkeää huolehtia silmiensä terveydesta. "Nyt haluan rohkaista myös muita huolehtimaan näöstään ja tekemään samalla hyvää."
Specsaversin tilaisuudessa olivat mukana myös ihanat bloggaajakollegani: Mia / cincinbymiamalmi, Krista / kristallinhohtoa ja Pia / businesswomanhelsinki .
Samalla Helsingin reissulla oli pakko käydä Ateneumissa. Olen kerran nopeasti nähnyt František Kupkan hienon näyttelyn ja ajattelin, että se on vielä kerran nähtävä. Näyttely päättyy 19.5.2019
Alla "herkkupaloja" Kupkan abstrakteista maalauksista.
František Kupkan näyttely on ollut valtava menestys. |
Keskiviikkona suuntasin kälyni Minnan kanssa Ruissaloon kasvitieteelliseen puutarhaan Turussa. Siellä järjestettiin Kesärauha 2019 pressibileet. Kesärauha Music Festival järjestetään Turussa 14.-15.6.2019 Ja lisärauha on vielä 16.6. "Rock, rauha ja rakkaus ja Turun Vanha Suurtori - siitä on kesärauha tehty." Kesärauha on uusi, urbaani vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali, joka sijoittuu kaupungin ydinkeskustaan, historiallisen Vanhan Suurtorin miljööseen.
Ruissalossa Turun yliopiston kasvitieteellisessä museossa saimme ennakkoon tietoa Kesärauha2019 --ohjelmasta. Tilaisuus oli hienosti järjestetty. Kiertelimme kasvihuoneitten tropiikin tunnelmissa ja löysimme sieltä mielenkiintoisia jännittäviä juttuja. Ja meidätkin ikuistettiin - Polaroid -kameralla.
Maistelimme Kesärauhan antimia ja Kesärauhajuomaa. Ja kuuntelimme loistavan bändin @punomoband'in musiikkia. Kiva oli kesäinen ilta Ruissalossa, Kasvitieteellisen puutarhan lumoavassa ympäristössä.
Ja torstaina vielä Turun Kaupunginteatteriin Shakespearen Hamletia katsomaan. En olisi ikinä antanut itselleni anteeksi, jos tämän Turun Hamletin olisin missannut. Ehdin sen nähdä toiseksi viimeisenä iltana. Kuvat esityksestä ovat Otto-Ville Väätäisen ottamia.
Paavo Westerberg on ohjannut näytelmän ja se esitetään Eeva-Liisa Mannerin upeana suomennoksena. Nimikkoroolissa on Jussi Nikkilä ja hän luo täydellisen kuvan Hamletista. Nikkilä taitaa olla paras Shakespearen tulkki Suomessa, sillä hän on opiskellut Shakespearea Lontoossa London Academy of Music and Dramatic oppilaitoksessa. Hänen monologinsa olivat soljuvia. Ja Eero Aho petollisena kuninkaana oli loistava. Ja hienoa näyttelijätyötä tekivät myös Kirsi Tarvainen, Severi Saarinen ja Carl-Kristian Rundman. Lavastukselle ja livekuvaamiselle myös täydet pinnat.
Tästä olisi kiva kirjoittaa oma analyysi, mutta kun näytelmä 19.5. näyteltiin viimeisen kerran, niin se jääköön tekemättä. Nautin kuitenkin joka hetkestä. Näytelmä imi minut mukaansa otteellaan. Huikea Hamlet!
Ja sokerina pohjalla!
Tässä toiseksi viimeisessä näytöksessä oli myös mukana näyttelijälegenda Esko Salminen. Hänen äänensä on ollut kuultavissa kaikissa näissä Hamlet -näytelmissä, mutta nyt hän oli henkilökohtaisesti eli livenä mukana. Ja taas kerran yleisö taputti seisten!
Minulla oli ilo ja kunnia keskustella Esko Salmisen kanssa näytelmän jälkeen. Hän oli mielissään, kun oli taas Turun Kaupunginteatterissa yli 40 vuoden jälkeen. Silloin hän näytteli Juhania Seitsemässä veljeksessä. Kaikkiaan Salmisen ura on kestänyt yli viisikymmentä vuotta. Illan Hamletista hän lausui kiittäviä sanoja. Ja erityisesti Salminen on ihastunut Eeva-Liisa Mannerin tekstiin. Charmantti, vaatimaton ja upea taiteilija on Esko Salminen. Niin minun kuin monen muunkin mielestä Esko Salminen on yksi merkittävimmistä suomalaisista näyttämötaiteilijoista.
Nyt viikonloppuna olemme saarimökillä.
Ja olen näissä merimaisemissa keräillyt vauhdikkaan viikon tunnelmia postaukseksi.
Iloa ja aurinkoa kaikille!
- Tuula
Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta
Onpa ollut kiva keväinen viikko. Mukavaa sunnuntaita kauniissa saaristolaismaisemissa.
VastaaPoistaOli kiva ja vauhdikas viikko. Täällä saaristolaismaisemissa sitä on kiva muistella.
PoistaKiitos Tuuli ja aurinkoista viikonloppua <3
On aina yhtä virkistävää lukea blogejasi. Aihepiirit osuvat niin mainiosti omien kiinnostukseni kohteiden kanssa. Terveiset omalta saaristomökiltäni Turun liepeiltä.
VastaaPoistaOi, hieno kiva kommentti. Onpa kiva kuulla, että minulla on lukija, jonka kanssa kiinnostuksen kohteeni natsaavat :) Terveisiä myös sinne saarimökille! Ja hyvää alkanutta viikkoa!
PoistaVauhdikas ja mielenkiintoinen viikko sinulla, totta tosiaan. "Tuuleta" nyt itseäsi tuolla ihanalla pikku luodolla; nauti ja rentoudu. Ilolla Tertti
VastaaPoistaJoskus sattuu niin, että tulee paljon tapahtumia samalle viikolle. Hyvin selvisin ja oli kivaa. Tuolla pikkuluodolla tuli tuuleteltua ja kerättyä voimia uusiin koitoksiin :)
PoistaKiitos Tertti kivasta kommentistasi ja hyvää alkanutta viikkoa!
Onpa ollut kivoja juttu runsain määrin. Turku-jutut kiinnostavat tällaista "ulkoturkulaista" aina;)
VastaaPoistaKasvitieteelllinen puutarha on todella upea paikka, ja tykkään siitä, että on se juuri Ruissalossa. :)
Kivaa sunnuntaita<3
Tapahtumia sattui viime viikolle kiitettävästi, erilaisia mutta kaikki kiinnostavia juttuja. Sinä olet "ulkoturkulainen", ymmärrän hyvin, että Turun asiat ja jutut kiinnostavat. Ja Turussahan tapahtuu nykyään paljon.
PoistaKasvitieteellinen puutarha on niinkuin sanot, upea paikka. Siellä pitäisi käydä useammin ja jo nimenomaan siksikin, kun se sijaitsee ihanassa Ruissalossa :)
Kiitos kivasta kommentistasi Sari ja hyvää alkanutta viikkoa!
Onpas sinulla ollut tapahtumarikas ja kiva viikko :)
VastaaPoistaTapahtumia siunaantui viime viikolle iso nippu. Kaikki tapahtumat olivat kivoja ja erilaisia. Minä viihdyin mukana menossa.
PoistaKiitos rva Kepponen ja hyvää alkanutta viikkoa!
Ihanan monipuolinen viikko sinulla takana!
VastaaPoistaMukavaa illanjatkoa ja aurinkoa uuteen viikkoon :)
Tuo sana monipuolinen on hyvä. Sitä viikkoni oli. Erilaista ja kivaa menoa mahtui viikkoon.
PoistaKiitos Maikku ja aurinkoista alkanutta viikkoa myös sinulle <3
Oipas sinulla kivaa ja monipuolista ohjelmaa viikon aikana. Nuo Kupkan työt ovat ihanan värikkäitä, ja lumpeenlehdet valtavan suuria:)
VastaaPoistaMukavaa viikkoa Tuula:)
Viikkon mahtui monta kivaa juttua. Ja niihin pienii väliaikoihinkin keksin vielä ohjelmaa, Kupka vain oli nähtävä uudelleen, ensimmäinen käyntini kun jäi vähän torsoksi :) Kupkan töitä katselee mielellään.
PoistaJa Ruissalon lumpeenlehdet ovat valtavia. Pohdinkin, että kannattaisivatko ihmisen? Tuskin :)
Kiitos Jael ja mukavaa viikkoa myös sinulle <3
Mikä vauhtiviikko & loppuviikkoa kohden sää vain parani! Upeannäköistä teidän saarimökillä, ihanaa uuden viikon alkua!
VastaaPoistaKiva vauhtiviikko :) Nautin joka hetkestä. Tiistaina oli Helsingissä vielä kylmä tuuli, mutta keskiviikkona aurinko paistoi täydeltä terältä ja loppua kohti parani. Tuo meidän mökki on niemenkärjessä, vain yhdeltä sivulta kiinni pääsaaressa ja sekin on kapea kannas. Eli mökin kaikista ikkunoista näkyy meri ja se on kyllä mahtavaa. Kippari saa leikkiä "majakanvartijaa" :)
PoistaKiitos Heli ja ihanaa alkanutta viikkoa myös sinne <3
Oi miten kiva ja vauhdikas viikko pullollaan kaikkea Sielua hivelevää.
VastaaPoistaIhanaa päivää Tuula. 💗🤗💗
Oli kiva viikko! Hienosti sanottu - tapahtumat hivelivät sielua. Ja tuo Esko Salmisen kohtaaminen lämmitti. Todellinen tähti, vaatimaton ja karismaattinen.
PoistaKiitos ihana Tiia ja hienoa viikkoa sinulle <3
Onpas sulla ollut menoa ja meininkiä. Turun kasvitieteellinen puutarha on niin ihana paikka ja varsinkin ne jättiläislumpeet ovat niin kauniita :)
VastaaPoistaOli vauhdikas viikko. Turun kasvitieteellinen puutarha on viihtyisä paikka. Ja valokuvauksellinen. Nuo jättiläislumpeet viehättävät myös minua, ne ovat kyllä upeita.
PoistaKiitos Diina-Maria ja kaunista toukokuuta!
Itse kävin viime kesänä Spacsaverssin ilmaisessa näöntarkastuksessa. Sain lasit, mutta niitä ei onneksi tarvitse käyttää koko aikaa, mutta voi käyttää halutessaan. Hyvää palvelua sain. ���� Sinulla on ollut kiinnostavia juttuja viikon aikana! �� Kasvitieteellinen puutarha kiinnostaisi itseänikin. Pitää katsoa, jos joku kerta menisi.
VastaaPoistaTuo on hyvä, ettei tarvitse käyttää laseja koko aikaa, vaan silloin kun todella tarvitsee. Minä olen myös aina saanut Specsaversilta hyvää palvelua, olen jopa kiinnittänyt siihen enemmän huomiota, kun olen ilokseni saanut käydä näissä Specsaversin kiinnostavissa tilaisuuksissa. Olipa mukavaa, kun toit tuon hyvän palvelun tännekin. Luulen, että jokunen Specsaversilainenkin tätä lukee :)
PoistaViikko oli tosiaan kiinnostava, erilaisia tapahtumia riitti viikkojanalle. Suosittelen Kasvitieteellistä puutarhaa Ruissalossa, siellä mieli lepää.
Kiitos Maisa ja ihanaa toukokuuta sinulle!
mukavia juttuja :)
VastaaPoistaKiitos Anna! Oli vauhdikas viikko! Tämä viikkoni ei näytä yhtä vauhdikkaalta :)
PoistaKivaa torstaita!
Olisipa itsekin mielenkiintoista tavata Esko joskus! :)
VastaaPoistaOlen aina ihaillut Esko Salmista ja nyt sain keskustella hänen kanssaan. Hänen äänensä on niin tuttu ja tunnistettava, hieno ja mielenkiintoinen tuokio.
PoistaKiitos Jane ja mukavaa Eurovaali-iltaa!