MOMENTS OF MY LIFE

tiistai 21. toukokuuta 2019

Puhti - tukea hyvinvointiin


*Kaupallinen yhteistyö: PUHTI

Olin jo pidemmän aikaa ajatellut, että minun pitäisi käydä mittauttamassa veriarvoni, edellisestä käynnistä kun oli luvattomasti aikaa. Mediassakin on viime aikoina puhuttu paljon ferritiinistä eli kehon rautavarastosta ja minulta ei ole koskaan mitattu ferritiiniä. Toki minua kiinnostaa aina kolesteroli -arvoni, jotka ovat olleet jonkin verran liian korkeita koko aikuisikäni. Olinkin erittäin iloinen, kun sain yhteistyöpyynnön suomalaiselta palveluntarjoajalta PUHTI:lta.


PUHTI on uusi palvelukonsepti jonka avulla voit selvittää, kuinka oma elimistösi toimii. Minulle Puhti  tarjosi mahdollisuutta käydä ottamassa verikokeita laboratoriossa ja kertoa asiasta blogissani. Puhtin valikoimiin kuuluu erilaisia valmiita testipaketteja eri kohderyhmille esim. liikkujat, raskaana olevat, kasvissyöjät,  +50 jne. Näiden lisäksi voit valita myös yksittäisiä testejä, esim. voit mittauttaa vaikkapa pelkästään ferritiini- ja B-12 vitamiinitasot. Mukavaa näissä Puhdin terveystarkastuksissa on, että hinnat ovat kohtuulliset.

Testit voi ottaa tällä hetkellä 27 eri paikkakunnalla SYNLAB -laboratorioissa. Laboratorit löydät PUHTI:n sivuilta / toimipisteet. Verikokeisiin ei tarvita lääkärin lähetettä ja tulokset ilmoitetaan selkeästi ja helppolukuisesti sekä nopeasti Oma Puhti -sivuilla. Tulokset voi tulostaa itselleen pdf-muodossa.

Puhdin kautta ostaminen on helppoa:

Sain valita itselleni haluamani testipaketin ja valitsin laajan terveystarkastuksen. Puhti -testipaketit löydät helposti - menet vain PUHTI tuotteet.

Puhdin kautta ostaminen on helppoa:

1. Ostat haluamasi testit netissä (et tarvitse lääkärin lähetettä)
2. Tämän jälkeen varaat ajan lähimpään laboratorioon näytteitten ottoon.
3. Kun menet labraan, ota henkilöllisyyskortti mukaan, jotta siellä näkevät ostetut testit.
4. Tulokset tulevat Oma Puhtiin 1-2 päivässä labrojen jälkeen. Tästä tulee tekstiviesti.

Verikokeiden tulokset tulivat minulle päivässä eli kävin maanantai -aamuna otattamassa verinäytteet ja tiistaina iltapäivällä olivat tulokset valmiina Oma Puhti-sivuillani. Tiedon sain tekstiviestillä. Ja tekstiviestissä kerrottiin selvästi, miten pääsen Oma Puhti -sivuilleni. 

Tulokset on raportoitu selkeästi. Ne ovat helppolukuiset ja niistä pääsee helposti näkemään, mitä mikin arvo tarkoittaa ja onko tulos viitearvoissa ja pitääkö tarvittaessa olla lääkäriin yhteydessä. Esimerkkinä: Raportissa ei mainita pelkästään B -eryt ja tulos, vaan selkeäsi Erytrosyytit. Ja raportissa kerrotaan, mitä testi tarkoittaa ja mihin Erytrosyytit vaikuttavat.

Omat tulokset

Niinkuin ennalta ajattelinkin, kolesteroliarvoni olivat korkeat. Enemmän pitää kiinnittää huomiota ruokavalioon ja liikkumiseen. "Jokaisen on syytä tietää kolesteroliarvonsa, sillä ne ovat eräs tärkeimpiä terveyteen ja pitkäikäisyyteen vaikuttavia tekijöitä." Tässä omat kolesterolitulokseni, laitan ne rohkeasti näytille.  Kuvat ovat kuvakaappauksia kännykästäni. 



Ensimmäistä kertaa näin yksityisiä tietojani täällä julkistan.  Mutta kun täällä ovat näkyvissä, niin ehkäpä saan tästä enemmän pontta toimia asian hyväksi. En syö kolesterolilääkkeitä, mutta nyt pitää ruokavaliota todella tarkistaa. Pdf -tiedoston olen tallentanut tietokoneelleni, joten näitä tuloksia on helppo jatkossa seurata. (Ps. Katso yksityiskohtdat nämä ovat kuvakaappauksia kännykästä, joten näistä ei pääse eteenpäin).

D-vitamiinin saantiin pitää jatkossa myös kiinnittää huomiota, tulokseni saavuttivat juuri ja juuri viitearvot. Suomen pohjoinen sijainti tekee D-vitamiinin saannin haastavaksi. D-vitamiinia saadaan kalasta, harvoista kasviksista ja auringonvalosta.

Muut arvoni olivatkin mukavasti viitearvoissa. Ja kun ferritiiniarvoista tuossa alussa mainitsin, niin ferritiini oli minulle kiva yllätys. Se oli hyvin viitearvoissa. Ferritiini on elimistön pääasiallinen raudan varastoija ja sen pieni pitoisuus on merkki raudanpuutteesta.



Kiitos PUHTI kivasta ja mielenkiintoisesta yhteistyöstä. Sain hyödyllistä tietoa omasta terveydentilastani ja opin samalla tärkeää terveystietoakin. Näillä tiedoin on hyvä mennä kesään. Ja kesällä pitää syödä paljon kalaa.


Täältä voit käydä tilaamassa oman terveystarkastuksesi -> PUHTI 

Puhtia päiviisi!

- Tuula


Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta

JAA TÄMÄ POSTAUS:

14 kommenttia

  1. Todella mielenkiintoinen palvelu, mutta itse toivoisin hoitoalalla työskentelevänä, että palvelussa olisi mukana myös se, että käydään nuo veriarvot ammattilaisen kanssa lävitse. Yllättävän paljon ihmisillä on kysyttävää esim. samankaltaisista tuloksista kuin mitä sinulla on tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentistasi.
      Tuloksista on mahdollisuus keskustella lääkärin kanssa.
      Ja minusta tuon Puhti -raportin iso plussa on, että tulokset ovat selkeät. Esim. B-Tromb - > kerrotaan että kyseessä on Trombosyytti, mitä se tarkoittaa ja mihin se vaikuttaa. Kuvakaapatuissa kuvissani "Katso yksityiskohdat" - sieltä löytyvät kaikki tiedot. Postauksessa niiden avaaminen ei onnistu.
      Kiitos Mira ja aurinkoista toukokuuta!

      Poista
  2. Mahtava palvelu ja mikä parasta ei tarvitse lääkärin lähetettä kun moneen asiaan tarvii!
    Aurinkoista kesää sulle! 💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä. Ei tosiaan tarvi lähetettä ja laboratorioon pääsee nopsaan. Ja nuo raportit olivat mahtavat, niistä sai paljon tietoa.
      Kiitos Jasu ja aurinkoista kesää myös sinulle <3

      Poista
  3. Tämä on kieltämättä mukava ja hyödyllinen palvelu! Tätä voisi hyvin harkita itsekin - ihan siis jo oman hyvinvoinnin tueksi. Pitääpä tutkia, löytyisikö täältä meidänkin läheltä Synlab! Aurinkoa ja iloa siun toukokuuhun! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hienoa, kun tulee uusia mahdollisuuksia päästä laboratorioon. Puhti on hyödyllinen palvelu ja todella mukava käyttää. Suosittelen. Nopea tapa saada selville oman hyvinvoinnin tila.
      Kiitos sinulle Mrs B. Ja aurinkoa ja iloa myös sinulle <3

      Poista
  4. Kätevän tuntuinen palvelu ja ehdottomasti plussaa nopeista vastauksista!
    Ihanaa keskiviikkoa sinulle Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kätevä palvelu. Oli helppo varata aika. Ja vastaukset tarkkoine selvityksineen tulivat nopsaan.
      Kiitos Outi ja ihanaa torstaita sinulle <3

      Poista
  5. Mielenkiintoinen palvelu - kuulostaa todella helppokäyttöiseltä! En ole aiemmin tästä kuullutkaan, kiitos siis postauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Helppokäyttöinen ja nopeasti toimiva. Olen saanut muiltakin kiitoksia, etteivät ole palvelusta kuulleetkaan. Oli kuva kertoa Puhti - palvelusta!
      Kiitos ja aurinkoa ja iloa toukokuuhun <3

      Poista
  6. Nyt heräsi kiinnostus mittauttaa omatkin arvot. Olin lukenut aiemmin Puhti -palvelusta mutta nyt voisin kokeilla. Rauta-arvot kiinnostavat, syön lisärautaa kuureina, hemoglobiini ollut ok, mutta rautavarastojen arvo kiinnostaa, sillä aika usein on väsynyt ja vetämätön olo. Kivasti kirjoitettu ja informatiivinen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhti-palvelu pelasi hyvin. Minäkin tunsin itseni alkukeväästä vähän väsyneeksi, mutta se lienee ollut vain kevätväsymystä. Sillä kun näin nämä tulokset ja varsinkin rautavarastojen tulokset, niin väsymyskin häipyi :) Suosittelen tätä Puhti-palvelua. Ja mistä erityisesti tykkäsin, oli tuo selkeä ja selittävä raportointi. Kiitos Heli ja aurinkoa ja iloa sinne!

      Poista
  7. Puhti on minusta hyvä konsepti - itse ajattelin sitä kokeilla sitten, kun työterveyspalveluni päättyvät;)
    Kolesteroli on minullakin koholla ja vuoden tauon jälkeen taivuin aloittamaan taas lääkityksenkin - minulla on sen verran rankat sukurasitteet, etten enää uskalla uhmata lääkäreitä.
    Iloa sinulle tähän perjantaihin, Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on juuri tuo tilanne päällä.
      Oli kiva kokeilla Puhtia. Se oli helppoa. Yllätyin kuin sain jo seuraavana päivänä vastaukset. Ja niitä raportteja oli kiva lukea, en tarkoita niinkään arvojen takia vaan selkokielisyyden ja sen, miten asiat selitettiin. Jatkossa aion myös käyttää Puhtia.
      Minulla ei ole koskaan ollut kolesteroli -lääkitystä ja noissa lukemissa se on pyörinyt. Minun olisi mahdollisuus saada nuo luvut pienemmiksi, se vaatisi sitä tärkeää itsekuria. Miten se onkaan niin vaikeaa syömisen ja liikunnan kanssa pitää itsekuria yllä. On hyvä, että aloitit kolesterolilääkityksen, se on tärkeää. Puhtin kolesterolikohdassa sanotaan viisaasti: "Kolesteroliarvot ovat eräs tärkeimpiä terveyteen ja pitkäikäisyyteen vaikuttavia tekijöitä".
      Kiitos hyvästä kommentistasi, Arja ja iloa sinulle myös tähän perjantaihin <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Blog Design Created by pipdig