NÄKEMIIN LAULULINTU

Elämän raidat ovat kirkkaita ja tummia. Meillä oli samana päivänä iloa ja surua. Mieheni pojanpoika täytti vuosia. Ja mieheni äiti nukkui ikiuneen. 

Ajattelin ensin, että en kirjoita tästä surullisesta aiheesta tänne mitään, mutta ajatusmaailmani on muuttunut asiaa käsitellessäni.  

Leila-mamma ehti täyttää 87 vuotta juuri ennen kuolemaansa. Hän oli sinnikäs pieni nainen, joka ei valitellut, vaikka elämä välillä kovasti kohtelikin.  

Vuonna 1989 Leila-mamma oli miehensä kanssa pahassa autokolarissa. He olivat molemmat onnettomuuden jälkeen pitkään teho-osastolla. Molempien elämä muuttui ratkaisevasti. Kolarin vuoksi Leila-mamman selkää ja lonkkaa jouduttiin leikkaamaan useaan kerran. Ja jo edesmennyt Kaarlo-pappa menetti onnettomuudessa toisen jalkansa. Elämä kuitenkin jatkui Leila-mammalla rollaattorin kanssa. Ja Leilan sinnikkyydestä kertoo sekin, että hän teki muutaman ulkomaan matkankin rollaattori kumppaninaan.  Muutama vuosi sitten Leila-mammalta leikattiin toinen jalka polven yläpuolelta poikki, kolarista johtuen sekin. Elämän kuviot pienenivät oleellisesti.

Vähän aikaisemmin Leila-mamma oli jo muuttanut palvelutaloon. 

Mutta Leila-mamma säilytti kuitenkin positiivisuutensa ja hyväntuulisuutensa. Muisti huononi vuosien varrella, mutta laulujen sanoja hän ei koskaan unohtanut. Miten monta kertaa kurkkasinkaan Leilan huoneeseen, jossa oli 'laulukonsertti' meneillään. Sisään astuttuani yhdessä sitten jatkoimme laulamista. Palvelutalossa  muutamalle hoitajallekin Leila-mamma oli opettanut laulun sanoja. Hoitajat ovatkin kertoneet, että harva asukas heillä yksinään on laulanut. Heistä oli mukavaa, kun Leilan huoneesta kuului laulua.  

Viimeiset viikot olivat Leila-mammalle rankkoja, hänellä oli päällä infektiokierre ja parikin keuhkokuumetta, ja häntä kuljetettiiin sairaalan ja palvelutalon välillä. Lopulta Leilan voimat uupuivat. 

Kolme lempikuvaani instatililtäni. Rakkaudesta saaristoon.  

Tarinaan, jota minun ei pitänyt täällä kertoa, johdatti blogystäväni Ladyofthemess 'in       instagram-haaste, jossa hän pyysi minua valitsemaan 3 lempikuvaani omalta instatililtäni.  Kuvani valitsin ajatuksella - rakkaudesta saaristoon. Samalla muistelin Leila-mammaa, joka myös rakasti saaristoa ja saariston lintuja. Leila ei enää moneen vuoteen ole päässyt saarimökillä käymään. Mutta nyt jo minusta tuntuu siltä, että tulevina kesinä Leila-mamma on mukana saarella - meren kimalluksessa, saaren puissa, kallioilla, lintujen laulussa… 

Kuva kallioilta saarimökin takaa. Leila-mamman rakkaita maisemia. 

Palvelutalon hoitajat sanoivat niin hellästi ja kauniisti, että nyt meidän laululintusemme ei enää laula täällä; Leila laulaa siellä jossakin, missä hänen on nyt hyvä olla.  

Aurinko laskee, 

jo pitenee varjot.

Poissa on ystävä kallehin...  

Näkemiin Laululintu, hyvää matkaa.