Helsingin Sanomien uudessa Kuukausiliitteessä on mielenkiintoinen artikkeli somevaikuttaja / yrittäjä Sara Vannisesta. Hän on yksi Suomen suosituimpia bloggaajia ja instaajia. Hän on tehnyt intohimostaan itselleen työn. Hän aloitti bloggaamisen jo vuonna 2009 Janne Keiturin kanssa, kun sosiaalisesta mediasta ei vielä Suomessa puhuttu bisneksenä.
Saran blogi alkoi kiinnostaa ja muutamassa viikossa seuraajia oli jo tuhansia. Suosikki-lehti kiinnostui ja pyysi blogia julkaistavaksi omille verkkosivuilleen. Sara sanoo, että se oli ensimmäinen askel uralla. Ja he alkoivat saada kuukausipalkkaa. Ja loppu onkin sitten huikeaa somehistoriaa Saran kohdalla.
Nämä seuraavat luvut ovat Helsingin Sanomien artikkelista. Olen aina tykännyt luvuista ja raportoinnista, joten laitan luvut tännekin:
Tällä hetkellä sosiaalista mediaa käytetään maailmalla tässä suuruusjärjestyksessä:
- Facebook 2,9 miljardia käyttäjää
- Youtube 2,5 miljardia käyttäjää
- Whatsapp 2 miljardia käyttäjää
- Instagram 1,5 miljardia käyttäjää
- TikTok 1,0 miljardia käyttäjää (jatkaa nousuaan, tavoittaa alle 16-vuotiaita)
Sara Vannisen päätyöpaikka ja tärkein kanava on Instagram.
Jossakin vaiheessa blogeja luettiin vähemmän, mutta nyt on huomattu, että blogit elävät uutta tulemistaan. Instagram on nopeampi kanava niin bloggaajan kuin lukijankin kannalta. Sitä on helppo selata. Minunkin pääkanavani on instagram. Minä olen vähentänyt bloggaamista turhankin paljon, mutta kun blogipostauksia teen, niin yllätyksekseni postauksiani luetaan edelleen mukavasti. Joten uskon tuohon blogien uuteen tuloon ja yritän jatkossakin päivittää blogia.
Vielä palaan instagramin puolelle. Artikkelissa kerrottiin myös, että norjalaishiihtäjä Johannes Klæbo on kertonut, että häntä kiinnostaa somevaikuttaminen, kun hänen hiihtouransa päättyy. Klæbolla on 437 000 seuraajaa.
Instagramissa vaikuttajat jaetaan seuraajien koon mukaan Mega-, Makro-, Mikro ja Nanovaikuttajiin. Megavaikuttajilla on seuraajia miljoonia (esim. Kardashianin sisarukset).
Makrovaikuttajilla on yleensä useita kymmeniä tuhansia seuraajia. Sara Vanninen kuuluu tähän joukkoon. He luovat uusia trendejä ja mielikuvia lukijoilleen. Ovat edelläkävijöitä.
Mikrovaikuttajilla on noin 5000-10 000 seuraajaa. Heidän lukijansa ovat sitoutuneita ja kuuntelevat vaikuttajan mielipiteitä. Itse kuulun tähän ryhmään.
Nanovaikuttajilla seuraajia voi olla 1000 tai 2000, mutta vaikuttajan merkitys on seuraajille poikkeuksellisen suuri.
*****
Minun polkuni bloggaamiseen on ollut erilainen kuin Sara Vannisella. En ollut nuori tyttö, joka alkoi blogata, vaan aloitin bloggaamisen eläkkeelle jäätyäni ja vasta myöhemmin perustin instagram -tilini. Ja minulla ei ollut tarkoitus tehdä uraa, tavoitteellisuus syntyi bloggaamisen myötä.
Olin vapaa tekemään, mitä halusin ilman aikataulua. Nykyään ajattelen yhä vähemmän, mitä joku minusta ajattelee. Tämä somemaailma on tuonut minulle onnistumisen riemua ja itsevarmuutta lisää, kun sekä blogini että instani ovat ihan mukavasti menestyneet. Kiitos kuuluu seuraajilleni.
Tähän vielä pieni vinkki tavoitteellisille instaajille. Kannattaa huolella paneutua avainsanoihin eli #hastageihin, mikäli haluaa lisää liikennettä instagramiinsa. Tämä pari viikkoa sitten Naantalin Asuntomessuilta otettu kuva on hyvä esimerkki siitä. Kiitos Maarit /
Sopusointuja_blogi muistutuksesta #hastagien eli avainsanojen tärkeydestä. Julkaisun tiedoissa näkee hyvin, että avainsanojen kautta on tultu hyvin sisään instagramkuvaan ja nimenomaan ei-seuraajat ovat löytäneet kuvan.
Tähän jutun loppuun sopii hyvin tarina, miten minusta tuli bloggaaja.
Kolmas elämäni -postauksessa kerron itsestäni ja taustoistani. Tämän vanhan postauksen jälkeen on tullut iso joukko uusia lukijoita, jotka eivät tiedä minusta eivätkä blogin alkutaipaleesta mitään. Pieni päivitys on paikallaan.
/ Tuula
Hei Tuula,
VastaaPoistaMinulla on melko lailla samanlainen historia blogin kirjoittamisessa kuin sinullakin. Aloitin heti kun jäin eläkkeelle, vaikka olin asiaa miettinyt jo pitkään muttei siihen ollut riittävästi aikaa silloin. Ja hyvä että odotin, sen verran täysipäiväistä tämä työ on jos mielii tehdä tavoitteellisesti. Tämä käy työstä siinä missä moni muukin. Aikaa menee valtavasti ideasta toteutukseen.
Oli hyvä kirjoitus Vannisesta ja tästä ammatista, mitä se monille onkin.
Mukavaa uutta viikkoa Tuula!
Blogipostauksissa menee paljon aikaa, joten odottelimme molemmat sopivaa hetkeä :) Sinä tulit sieltä kauneudenmaailmasta tänne blogimaailmaan. Ja minä puolestani tietotekniikan maailmasta. Halusin edes jollakin tavalla vielä pysyä mukana digitaalisessa maailmassa. Ja bloggaaminen tarjosi siihen hyvän mahdollisuuden. Sinä olet todella ahkera bloggaaja, kunnioitan! Minut on ollut tämä korona-aika latistaa tässä bloggaamisessa, kun se on jotenkin muutenkin latistanut elämää. Mutta onneksi minulla on ystävinä teitä inspiroivia bloggaajia. Sinulta sain hienon vinkin näitten instan hastagien tutkimiseen, kiitos. Yllätti, että hastagien kautta tulee niin paljon katsojia.
PoistaJa jatkossa pitää ottaa itseäni niskasta kiinni bloggaamisessa, luen paljon ja maailmahan on täynnä virikketä.
Samaa mieltä Sara Vannisen kirjoituksesta, se tyttö meni juuri oikeaan aikaan somemaailmaan ja on pysynyt loistavasti vauhdissa mukana.
Kiitos kivasta kommentistasi ja mukavaa uutta viikkoa myös sinulle Maarit!
Tykkäsin myös itse Hesarin artikkelista monella tavalla. Oli pitkästä aikaa objektiivisesta ja monipuolisesta näkökulmasta kirjoitettu artikkeli vaikuttajamarkkinoinnista. Teit sille mukavan jatkojutun omasta näkökulmastasi, hyvä Tuula!
VastaaPoistaErityisen ilahtunut olen näistä sieltä täältä kumpuavista blogin puolesta puhujista. Olen tämän vuoden aikana bonganut jo monen isoa blogia ylläpitävän bloggaajan kommentit siitä, kuinka he aikovat palata somesta takaisin blogin pariin. Ja miksi? Koska blogi on HIDAS media. Mitä sulosointuja meikärouvan korville :). Blogi ei ole koskaan kuollut, ja veikkaan sille jatkossakin pitkää ikää.
Bloggaamisen ja kirjoittamisen iloa Tuula sinulle jatkossakin <3!
Meitä Sara Vannisen artikkeliin ihastuneita on monia. Erinomainen artikkeli vaikuttajamarkkinoinnista. Sille oli kiva tehdä jatkojuttu, koska artikkeli pyöri päässäni vielä pitkään sen lukemisen jälkeen. Niinhän tekee hyvä elokuvakin.
PoistaJa tässä on myös kiitoksen paikka inspiroiville kirjoillesi: Bloggaajan käsikirja ja Bloggaajan työkirja. Tuossa jo Maaritille kerroinkin, että korona-aika on latistanut monella tapaa elämää, myös blogia. Mutta nyt jos koskaan on tarvetta Hitaalle medialla. Ja sitä blogi on, niinkuin kirjakin. Molemmat elävät ja vaikuttavat.
Kiitos hienosta kommentistasi Rouva Sana! Ilahduin!
Olipa kiva blogipostaus 💗 ja HS juttu oli asiallinen ja hyvä. Eläköön hidas some 👍
VastaaPoistaKiitos Taru ❤️ Minä inspiroiduin Sara Vannisen jutusta. Se oli hyvä. Ja samat sanat minulta: Eläköön hidas some 👍
PoistaHesarin juttu oli mainio ja olen seurannut jo tovin someguruja, jotka ovaInt ennustaneet, että blogit pysyvät ja palaavat vielä ryminällä. Metan viimeiset viilaukset Instagramin ja FB:n puolella tekevät niille vain hallaa ja onhan nyt jo peloteltu sillä, että Meta joutuu jättämään Euroopan EU:n tietosuojakäytänteiden takia. Huomasitko, että tuossa Hesarin jutussa myös Stella Harasek totesi, että on alkanut tehdä paluuta alkujuurilleen blogiin?
VastaaPoistaSinä ja Maarit olette hienoja esimerkkejä siitä, miten blogimaailmassa ja instagramissa voi aloittaa myös myöhemmällä iällä - itsehän aloitin vielä työelämässä ollessani, mutta kun töihin alkoi lisääntyvässä määrin sisältyä somettamista, en enää jaksanutkaan omaa blogiani päivitellä. Ja tietenkin korona-aika on tuonut omat haasteensa. Mutta jännä on ollut huomata, että blogissani tasainen lukijavirta kuitenkin käy ja tarkoitus onkin pikku hiljaa sinnekin palata nyt, kun työt eivät enää vie kaikkea virtaa.
Ihanaa kesän jatkoa, Tuula!
Minulla on muuten tuo Somecon uutiskirje lukematta, jossa kerrotaan Metan uusista kuvioista. Pitää palata siihen vielä tänään. Huomasin myös Stella Harasekin jutun. Blogit todella tekevät uutta tulemistaan.
PoistaSinulla oli työelämässä somejuttuja kaiken muun lisäksi - ymmärrän, ettei omaan someen enää riittänyt puhtia. Sinua kaivataan, sen huomaat tuosta lukijavirrasta, joka blogissasi käy. Tervetuloa takaisin somemaailmaan! Täällä odotellaan sinua.
Kiitos Arja ja ihanaa kesän jatkoa myös sinne!
Pitääkin käydä lukemassa tuo Hesarin juttu. Nanovaikuttajana koen, että kaikki minun seuraajat ovat entistä tärkeämpiä minulle ja osa on ihanasti myös viesteissään kertoneet elämästään ja sen kolhuistakin. Ehkä minäkin tunnun heille läheiseltä. Minun blogitaipaleeni alkoi isäni kuoleman jälkeen, kun tarvitsin paikan, jossa pääsin kertomaan tuntemuksiani sekä tuunauksiani. Vuosien saatossa tuunaukset ovat jääneet minimiin ja olen vain kirjoitellut arjestani. On ihan mahtavaa, että juttujani silti vielä luetaan.
VastaaPoistaKaunista viikkoa sinulle Tuula <3
Tuo Hesarin juttu oli mielenkiintoinen. Sinulla on ihana seuraajajoukko. Jos on kymmeniätuhansia seuraajia, niin sieltä ei läheisiä seuraajia tule. Ja silloin seuraajat seuraavat bloggaajaa / instaajaa kuin sanomalehteä ilman vuorovaikutusta.
PoistaSinun blogitaipaleesi alku terapeuttinen. Blogi tarjosi paikan omille tuntemuksille ja mietteille. Sinä kirjoitat mielenkiintoisia juttuja ja uskallat käsitellä vaikeitakin asioita. Kiitos blogistasi, Outi ❤️ Hyvää viikonloppua!
Olen pannut merkille, että menestyneet bloggaajat ja vaikuttajat (kuten sinäkin) ovat aina kulkeneet omaa polkua huolimatta siitä, että joku muu uskoo sen vääränlaiseksi. Omaperäisyys on ilmeisesti juuri se juju, mikä tekee blogista kiinnostava. Toki sen pitää olla myös teknisesti hyvin toteutettu, sisältäen hashtageja, kuvia ja hakusanoja.
VastaaPoistaKuljen omia polkujani, kyllä. Bloggaajia neuvotaan aina pysymään yhdessä tai kahdessa aiheessa. Minulla on monta aihetta. Olen utelias (elämälle). Alussa olisin voinut kertoa jotain tietotekniikasta, mutta en enää, ala on kulkenut niin isoin harppauksin. Kiitos kivasta kommentista Nadine! Sinä olet myös oman tiesi kulkija ❤️
VastaaPoistaNää on kyl mielenkiintoisia juttuja. Itselläkin bloggaaminen viime aikoina vähentynyt mutten kokonaan tästä malta luopua ❤️
VastaaPoistaItselle taas blogi on edelleen pääkanava ja Insta vain tuki sille. Toki Instagram on noussut isoimmaksi kanavaksi, jonka kautta blogiin tullaan, googlen jälkeen. Itse aloitin blogin 2008 ja blogimaailma on muuttunut valtavasti niiltä ajoilta.
VastaaPoistaSulla on ihana blogi ja olenkin sitä blogiryhmien kautta lukenut monta vuotta. Itselleni blogi on pääkanava ja instagram tukee sitä hyvin ja lisää liikennettä blogiin :)
VastaaPoista