MOMENTS OF MY LIFE

Lounaalla historiallisessa Pinellassa



Olin viime viikolla mielenkiintoisessa ja herkullisessa tilaisuudessa ravintola Pinellassa. Pinella on yksi Suomen vanhimmista ravintoloista. Ravintolan edessä oleva pylväikkö on Pinellan vanhin osa ja se valmistui 1836 ja ravintola valmistui 1848. Pinella sijaitsee Aurajoen rannalla historiallisessa miljöössä Auransillan kupeessa.

Kuva on otettu viime viikolla, nyt taitaa jo olla vihreämpää. 


Ravintolalla oli kiehtova maine kulttuuri- ja taide-elämän kohtauspaikkana 1900 -luvulla. Paikallisilla kirjailijoilla, taiteilijoilla ja boheemeilla oli tapana kokoontua Pinellaan. Myöhemmin Turun Taiteilijaseuran omistuksessa maine vain vahvistui.


Minun ihana Alli-isotätini oli Pinellassa tarjoilijana 1930-1950 luvulla. Hän oli tyylikäs ja taiteesta pitävä nainen; kävi konserteissa ja taidenäyttelyissä. Hän menikin naimisiin muusikon kanssa ja heidän jo edesmenneestä pojastaan tuli merkittävä muusikko suomalaisessa musiikkikentässä. Muusikko Paul "Nacke" Johansson oli säveltäjä, sovittaja ja tuottaja. Olen Alli-tädiltä perinyt tämän ylläolevan taulun, jonka olen aina kuvitellut maalatun ravintola Pinellassa, taiteilijoitten ravintolassa. Ihan varma en ole asiasta, mutta on kiehtovaa ajatella niin.


Tuo tauluaiheeni  ja taulun vuosiluku sopii hyvin Pinellan tämän päivän teemaan, sillä uusi ravintolapäällikkö Laura Vähätalo uudisti talvimenun pohjoismaisilla mauilla. Ja nyt maaliskuussa aloittanut keittiömestari Kim Mustonen on hakenut kevätmenuunsa insipiraatiota ravintolan historiasta. Ravintolan menu sisältää mm. "Pinellan klassikkokolmosen", annokset on versioitu ravintolan vuosikymmenten takaisten menujen aarteista. Kim Mustonen on nuoresta iästään huolimata ehtinyt kiertää maailmaa ja eri Michelin-ravintoloita. Kim tulee kutsumaan "keittiöönsä" kollegoja matkan varrelta. Kuvassa ensimmäinen vieras, kondiittori Pinja Paakkonen, joka on valmistunut Ranskan arvostetuimmasta pâtisserie -koulusta ja ehtinyt jo hänkin luoda uraa maailmalla.

Tässä herkullinen lounastarjoilu Åblogien bloggaajille:


Raakapihvi munan kera / Poron fileetä, luomukananmunaa ja sinappia
- Tämä annos on 1950-luvulta ja on yksi "klassisen kolmosen" annoksista.


Hiillostettua siikaa, karhunlaukkaa ja voikastiketta
- Tämä annos oli Kimin erikoinen, jota ei löydy sellaisenaan menulta. Mutta olipa herkullista!


Ruusujälkiruoka a la kondiittori Pinja Paakkonen:
Raparperia, proseccoa, ruusukermaa ja pikkelöityjä ruusun terälehtiä (toukokuussa maistelumenulla).
Niin suloinen ruusuannos, että oli sääli syödä sitä. Maistui ruusulle.

Täältä löytyy Pinellan herkullinen kevätmenu, jossa on moderneja skandinaavisia makuja ja klassikkoja ravintolan eri vuosikymmeniltä:  A LA CARTE

Etsitkö kivaa lounaspaikkaa Turussa? Pinellassa voi myös lounastaa ti-pe kello 11.00-15.00

Ja ruuan lisäksi musiikkia, komiikkaa ja kisatunnelmia vanhassa keskustassa: 

Pinellan parisatapaikkainen, säävarma tapahtumateltta pystytetään Vanhalle Suurtorille huhtikuun lopussa. Sunbornin tapahtumatuottaja Pietu Sepponen kertoi meille monipuolisesta ohjelmasta.


Tähän mennessä vahvistuneet tapahtumat:

10.-26.5.  Jääkiekon MM-kisat jättiscreenillä
18.5. lauantaina Euroviisukatsomo
Livekeikkoja:
Ke 3.7. Sir Elwood Trio
To 4.7. Mikko Harju
Pe 5.7. Pinella goes stand up: Tomi Haustola
Pe 12.7. Nirvana Tribute Unplugged
Pe 5.7. Pinella goes stand up: Mikko Vaismaa
To 18.7. Younghearted
To 1.8. Samae Koskinen
Pe 16.8. Severi Peura & Selvännäkijät + Joana & Bossakopla



Näin upea on ravintola Kivi-Pinella, nappasin kuvan, kun olimme lähdössä. Tässä Kivi-Pinellassa tarjotaan myös lounas.Yläkerroksesta löytyy ihastuttava Puu-Pinella.

Kurkataan vielä kauniiseen Puu-Pinellaan yläkertaan, se on korjattu ja entistetty pieteetillä:





Pinella on historiaa ja huomista. Ja skandinaavisia makuja!
Ja minullekin pienesti sukuni historiaa.

Kiitos Pinellan väki herkullisesta lounaasta! Ja kiitos kivasta ravintolan esittelystä Laura Vähätalo. 


Aurinkoisia päiviä! 

- Tuula


Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta


24 kommenttia

  1. Jestas, mitä arkkitehtuuria. 😍 Vanhoilla rakennuksilla on aina ollut oma paikkansa sydämessäni. Vanhassa arkkitehtuurissa on vain jotain, joka nykyisestä puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinella on hieno arkkitehtuuriltaan. Ei Turussa ainakaan ole löydy toista samanmoista. Vanhassa arkkitehtuurissa kiehtovat myös tarinat. Tämä Pinellakin on rakennettu Turun palon jälkeen eli vuoden 1827 jälkeen. Silloin lienee ollut aikamoista jälleen rakentamisen aikaa.
      Kiitos Jenni ja mukavaa viikkoa!

      Poista
  2. Upean näköinen paikka, ja ahhh miten ihanan näköistä ruokaa! Täytynee visiteerata kun kesällä tulen sinne suunnalle seuraavan kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Pinella on upea ja historiallinen paikka. Ja tuo ruokapuoli on kerrassaan ihastuttavaa.
      Tervetuloa Turkuun ja Pinellaan!
      Kiitos Tiia ja mukavaa alkanutta viikkoa <3

      Poista
  3. Onpa todella upean näköinen paikka! Nuorilla on niin paljon annettavaa ruokamaailmassakin, että on kiva, että he pääsevät tällaisissakin paikoissa näyttämään taitonsa.
    Ihanaa uutta viikkoa sinulle Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinella on kiehtova ja erilainen jo historiansakin takia. Voi, miten kivasti sanot. Nämä nuoret ovat tehneet aikamoisia askelia ammattinsa vuoksi, hankkineet taitoa ulkomaita myöden. Heillä on paljon annettavaa ja olen iloinen, että Pinella on heidät bongannut keittiöönsä. On mainiota, että Kim Mustonen on käynyt läpi arkistojen ruoka-aarteita ja tuonut ne tämän päivän Pinellaan uudella twistillä.
      Kiitos Outi ja ihanaa uutta viikkoa myös sinulle <3

      Poista
  4. Oli kiva nähdä sinua pitkästä aikaa herkkujen äärellä! <3
    Mukava yhteys sinulla Pinellaan :)

    Oli ihana päästä tutustumaan tähän klassiseen paikkaan (jota en ollut aikaisemmin saanut aikaiseksi). Enpä ollut aikaisemmin tiennyt miten upea on sisältäkin.

    Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa todella kiva, kun treffattiin. Ja tuo pieni yhteys Pinellaa tuo ravintolan minulle läheiseksi ja muistorikkaaksi - sitä se historia teettää. Hienosti sanottu, Pinella on klassinen paikka ja kiva kun nyt kävit siihen tutustumassa ja herkkuja maistelemassa.
      Kiitos Katri ja aurinkoista kevättä myös sinne <3

      Poista
  5. Aivan ihanalta paikalta näyttää, ja herkullisen näköisiä ruokia. Sain itsekin kutsun tuonne, ja ajattelin että voihan harmi,etenkin kun en ole ollut Turussa vuosiin.
    Sionulla onkin mielenkiintoista historiaa suvussasi,oli mukavaa lukea siitä:) Oikein hyvää viikkoa sinulle Tuula.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olisit varmasti viihtynyt Pinellan ainutlaatuisessa tunnelmassa. Hankalaa sieltä Israelista on pongahtaa ykskaks Turkuun, vaikka mieli tekisikin.
      Kun tämä kutsu tuli minulle, niin heti tuli mieleen Alli-isotätini ja ajattelin, että tämän päivän Pinellaan haluan tutustua kunnolla ja niinhän siinä kävi. Oli herkullinen ruokahetki ja antoisa vierailu Pinellassa.
      Kiitos Jael ja aurinkoa Tel Aviviin <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Tuo pylväikkö on hieno! Ihanaa, että se on pystyssä. Tuo vähän erilaista tunnelmaa Aurajoen rantaan.
      Kiitos Maarit ja aurinkoista viikkoa <3

      Poista
  7. Upea paikka ihan uudessa kuosissa. Aika tavalla erilainen kuin lapsuuteni ja nuoruuteni Pinella;) Tulee vähän haikeakin olo. Täytyypä käväistä jollain Turku-reissulla fiilistelemässä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinella on pukeutunut tähän päivään, vaikkakin vanhaa kunnioittaen. Monta plussaa siitä. Minäkin muistan lapsuudesta Pinellan erilaisena. Mutta noita Alli-isotädin aikaisia kuvia, kun olen joskus katsellut, niin ennen lapsuuttani Alli-tädillä Pinellassa tarjoillessaan oli musta asu ja valkoinen esiliina päällä. Hienoa ja arvokasta meininkiä.
      Turku -reissulla kannattaa käydä Pinellassa fiilistelemässä.
      Kiitos Sari ja aurinkoista viikkoa <3

      Poista
  8. Näyttää todella upealta! Puitteet, ruuat ja kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinellan kokonaisuus oli upea - niinkuin sanot. Puitteet ovat ihanat ja ruuat ja palvelu.
      Kiitos Jasu ja aurinkoista viikkoa <3

      Poista
  9. Hienot kuvat ja aivan upea paikka! Leppoisaa alkanutta viikkoa💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinella on upea paikka. Ja sen sijainti vielä Aurajoen kupeessa ja Suurtorin kulmassa antaa sille loistavat puitteet. Kiitos Päivikki ja leppoisaa viikkoa myös sinne <3

      Poista
  10. Olipa ihana kuula tuo tarinasi Pinellasta <3 Nämä sinun kuvasi ovat taas niin kauniita ja tuo ravintola vaikuttaa ehdottomasti käymisen arvoiselta.
    Kaunista viikkoa Tuula<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua on aina viehättänyt Pinella ehkä juuri tuon pienen kytköksen takia. Pinella tarjoaa kyllä ainutlaatuiset puitteet ja ruoka on erinomaista. Skandinaavisia keittiöitä ei ihan niin vain löydykään. Ilolla suosittelen.
      Kiitos Souliina ja kaunita viikkoa myös sinne <3

      Poista
  11. Oli kyllä mitä herkullisin tilaisuus monella tapaa: menu upea, palvelu hienoa ja tietenkin Pinellan ainutlaatuiset puitteet - eikä sovi unohtaa mitä parhainta seuraakaan;)
    Nuo herkut veivät kyllä kielen mehnnessään ja ehdottomasti pitää käydä se jälkiruokamenukin maistamassa!
    Sinulla on hauska kytkös Pinellaan - ja tuo taulu hieno muisto siitä. Itse muistan Pinellan 70-luvun lopulta lähtien, kun tulin Turkuun opiskelemaan ja Pinella pitsaa Puupinellassa käytiin syömässä aina kun kukkaro antoi myöten. Ja muistanpa senkin, miten kiva treffipaikka Pinella oli;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinellan puitteet ovat kyllä ihan ainutlaatuiset niinkuin sanot. Ja kun siihen lisätään tuo kokemamme ja herkuttelumme ja seura, niin olipahan täyden kympin arvoinen menu! Juuri tänään ajattelin sitä ihanaa alkuruokaa - poron fileetä, luomukananmunaa ja sinappia! Huikean hyvää! Totta, tuo jälkiruokamenu pitää käydä maistamassa. Jälkiruokamenu ja kevät - jotenkin niin heleä yhdistelmä!
      Nytkin katselen taulua ja Pinellan soittajia siinä. Tuo taulu soi :)
      Pinellan pitsaa olen minäkin käynyt syömässä, Pinella tarjoaa kivoja muistoja!
      Kiitos Arja ja aurinkoista viikkoa!

      Poista
  12. Näyttää upealta paikalta ja herkullisen näköiset tarjoilut ♥️ aurinkoista kevättä Sinulle ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinella on upea ja erilainen paikka. Ja se huokuu historiaa.
      Kiitos Ronja! Iloista vappua ja aurinkoista vappua Sinulle <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Professional Blog Designs by pipdig