MOMENTS OF MY LIFE

VUOHENJUUSTOPIIRAKKAA UUDESSA UUNISSA


Pidempääm blogiani seuranneet tietävätkin, että meillä on parin kesän ajan tehty saarimökillä mittavaa remonttia. Saari tuo  omat aikataululliset ja kuljetukselliset hankaluutensa, kun mökille ei pääse kuin kesäaikaan. Mökin ulkokatosta se lähti ja siinä meni ikkunoitten ja  muun ohessa koko keittiökin uusiksi. Keittiön paikkaa vaihdettiin. Ja samalla keittiön kaapit ja viemäröinnit ja sähköt uusittiin. Jos keittiön kuvat näyttävät tutuilta, niin ne ovat olleet jo esillä instassa... (blogi oli kesätauolla). 


Tämän kesän heinäkuussa kokeilin hellan uunia  ensimmäisen kerran. Meille tulivat vieraiksi ystävämme Irmeli ja H Paraisilta s/y Marina -veneellään. Veneen kokki Irmeli on mainio ruuanlaittaja, joten halusin yllättää vieraat piirakalla, jota he eivät olleet aikaisemmin maistaneet. Uuni joutui ensimmäisen kerran testattavaksi. Toki hellan levyjä olin käyttänyt aikaisemminkin. Tein alkuruuaksi vieraille gluteenittoman vuohenjuustopiirakan. Ja pääruokana tarjosin saarimökin perinteistä lohikeittoa.  



Vuohenjuustopiirakka keräsi kehuja. Se maistui vieraille mainiosti. Herkullisen vuohenjuustopiirakan ohjeen olen napannut ystäväni Saaran lautasella -blogista. 

Gluteeniton Vuohenjuustopiirakka 

Pohja:
150 g voita 
3 dl Semper kuitupitoinen jauhoseos
3-4 rkl vettä 
150g emmental juustoraastetta (minulla emmental-mozzarella raastetta) 

Täyte: 
3 kananmunaa
100g creme fraiche 
150g vuohenjuustoa (tai fetajuustoa) 
100g  Creme Bonjour yrttitarha tuorejuustoa 
varrellisia terttutomaatteja 
tuoreita yrttejä esim. persilja / basilika / ruohosipuli 
(voiteluun vuokasprayta) 

Näin tarkat ohjeet on Saaran lautasella -blogissa, tässä ei voi kuin onnistua: 

-Aseta uunin lämpötilaksi 185 astetta.
-Mittaa taikinan aineet kulhoon ja sekoita joko yleiskoneella tai käsin. Muotoile  taikinasta pallo ja kääri se tuorekelmuun. Laita hetkeksi jääkaappiin.
-Pese terttutomaatit ja kuivaa ne.
-Riko 3 kananmunaa kulhoon ja sekoita.
-Lisää joukkoon 100 g creme fraichea ja yrttitarha tuorejuustoa. Murustele 
 joukkoon 150g vuohen- / fetajuustoa.
-Silppua tuoretta yrttiä joukkoon ja sekoita.
-Ota taikinapallo jääkaapista
-Voitele piirakkavuoka vuokaspraylla ja painele taikina vuokaan.
-Kaada päälle täyte, lisää terttutomaatit ja paista piirakkaa uunissa noin 40  minuuttia uunin alatasolla.


-Anna piirakan hetki jäähtyä ennen kuin nostat sen vuoasta. 

Piirakka oli menestys! 
Ja on niin ihanaa, että remppa on nyt tässä vaiheessa (huokaan). Oli niin kiva taas saada Irmeli ja H laiturin kylkeen ja mökille s/y Marinallaan. Heidän käyntinsä saarimökillä kuuluu meillä jo monivuotiseen kesäperinteeseen.  



Ja tässä viimeinen palanen. Vähiin kävi ennenkuin loppui. 

Nyt on elokuu! Nautitaan elokuun samettisista, pimenevistä illoista! 

- Tuula 

45 kommenttia

  1. Oi miten herkullisen näköinen piirakka. Taisin vastaavaa jo ihastella (kuola valuen) Saarankin blogissa. Toivottavasti saatte pian taas ystävät kylään teidän kauniille mökille.
    Sateiset terveiset täältä Espoosta sinulle Tuula ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirakka oli maistuva. Saaralta tuon ohjeen nappasin. Vuohenjuusto on herkkuani, joten sitä oli kiva kokeilla piirakassa. Kesä on ystävien aikaa <3
      Toivottavasti tänään on jo kauniimpi ilma Espoossa. Kiitos Outi ja ihanaa elokuista viikkoa sinulle <3

      Poista
  2. Mielelläni minäkin olisin piirakkaasi maistellut, näytti kyllä houkuttelevalta.

    Taas kerran ihastelin myös mökkinne ilmettä. Blogistasi ja postauksistasi välittyy muutenkin aina sellainen tietynlainen raikkaus, jonka koen vahvasti liittyvän suomalaiseen kesään ja luontoon. Kiitos virkistävästä Tuulahduksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirakka oli suussa sulavaa - vaikka itse teinkin :) No, nuo Saaran ohjeet ovat hyvin kehiteltyjä.
      Tuo kuulostaa mukavalta, että ihastelit mökin ilmettä. Minulla oli ajatuksissa, että joku seinä maalattaisiin valkoiseksi. Mutta kun siellä on niin hyväkuntoiset nuo seinät, niin jotenkin tuntui oudolta lähteä niitä maalaamaan. Ja niin ne jäivät ennalleen. Valoisa on mökki puunvärisenäkin, aurinko siivilöityy kauniisti sisään.
      Sinä osaat Leena valita sanasi niin kauniisti. On hienoa, jos sinulle ulkosuomalaisena tulee tuollaisia tuntemuksia pienistä tarinoistani. Lämmin kiitos! Ja terveisiä ja raikkaita tuulia myös sinne Amsterdamiin!

      Poista
  3. jaha, koska sataa, niin tämä päivä voisi mennä leipoesssa ja tämä piiras kuulostaa erinoamiselta vaihtoehdolta. Kiitos, vuohenjuustoni on superherkku, voi olla että muuta saa vain maistaa ;)

    Ja ihana mökki <3 <3 <3 (Kun ei omaa mökkiä ole, niin ihailen kuolaten aina toisten)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadepäivä on hyvä päivä leipomiseen. Ja vuohenjuuston ystävä sielläkin. Tämä oli mainio piirakka.
      Kiitos tuosta mökkikommentista. Vaikka tuo saarimökki tuo omat hankaluutensa sinne menemisineen, niin kyllä siellä viihtyy - meren sylissä.
      Kiitos Satu ja ihania elokuun päiviä!

      Poista
  4. Kaunis on mökki ja niin herkullisen näköinen piirakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Marliska! Mökillä viihtyy ja piirakka maistui.
      Ihania elokuun päiviä sinulle!

      Poista
  5. Iso sydän vuohenjuustolle. Ihana tuo teidän mökki, raikas, mutta silti mökki. Olen niin vanhanaikainen, että musta mökin ei kuulu näyttää kaupunkikodilta vaan mökiltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sielläkin vuohenjuuston ystävä. Tiedän sen jakavan mielipiteitä, mutta kyllä meitä tykkääjiäkin löytyy paljon.
      Olipa kiva kuulla sanasi. Kaupunkikoti meillä on valkoinen (ja valkoisesta kovasti tykkään). Mutta olen ihan mielissäni, että jätin mökin seinät rauhaan maalisuteineni :) Nyt tuolla vallitsee se oikea mökkitunnelma.
      Kiitos paljon Jonna ja ihania elokuun päiviä!

      Poista
  6. Kyllä on siistiä ja hyvännäköistä 💙

    Kaunis vuohenjuustopiirakka tomaatteineen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Rita kivasta kommentistasi. Ja ajattele, noita seiniä pohdin maalata valkoisiksi. Saarimökin maailma olisi muuttunut. En tiedä, olisiko tullut parempi, mutta ainakin erilainen.
      Vuohenjuustopiirakka oli maittavaa.
      Kauniita elokuun päiviä sinulle <3

      Poista
  7. Onpa teillä kaunis mökki <3 Ihanaa elokuuta Tuula!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Taru! Saarimökillä on jo ikää, mutta ehkä juuri siksi sillä on oma viehätyksensä. Toki on se saanut uuden twistin keittiön muodossa :)
      Ihanaa elokuuta myös sinulle Taru <3

      Poista
  8. Kaunis, selkeä ja tyylikäs, sitä on saarimökkinne keittiö ja koko mökki! Ihailen täällä jälleen kerran seinällä olevia kalastukseen liittyviä juttuja ja kreikansinistä ruudullista liinaa, joka tuo mieleen omat Kreikan matkat.

    Kiitos vuohenjuustopiirakan harvinaisen perusteellisesta ohjeesta. Aina oppii, sillä vuokaspray on uutta tietoa. Kokeilen tätä!

    Kuu on vaihtunut, tulkoot samettiset illat ja täysikuu! Kaikkea hyvää!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeen hyvin tuo moderni keittiö istuu saarimökin tunnelmaan. Seinillä on vanhoja airoja ja kohoja, ne sopivat tuonne kivasti. Nykyään tuollaisia on vaikea enää löytää. Kreikansininen liina :) Tykkään sinivalkoisesta mökillä. Minulla on siellä Ikean koboltin siniset (kreikansiniset) mukit, ja niiden väri on mielestäni täydellinen tuonne mökille. Harmikseni Ikea on poistanut sen värin mukitarjonnastaan.
      Saaranlautasella / Sari kirjoittaa ohjeet perusteellisesti, sopii minulle :) Vuokaspray oli minullekin uusi juttu, toimii.
      Kiitos Marjatta kivasta kommentistasi. Ihania elokuun päiviä!

      Poista
  9. Kaunis ja viihtyisä saaristomökki teillä on ja ennen kaikkea ihanan kokoinen keittiö, minulla on tosi pieni keittiö kotona ja vielä pienempi mökillä eli olen vihreä kateudesta. Kiva kun piirakka maistui ja se näyttikin herkulliselta, nam. Mukavaa elokuuta Tuula :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen sanoistasi, Sari! Tuosta keittiön nurkasta hajotettiin sellainen nukkumavälikkö, joten keittiöön tuli paljon lisää tilaa. Alussa näytti siltä, että keittiöstä tuli liiankin suuri, mutta nopsaan siihen tottui. Koottiin tuo keittiö kaappi kerrallaan. Nimittäin tuotiin pikkuveneellä aina parin kaapin tarpeet ja kasattiin ne. Ja sitten taas seuraava kierros seuraavalla mantereen ja Ikean käynnillä. Minusta on tullut taitava kokoamaan Ikean kaappeja :)
      Ja kiitos herkullisesta piirakan ohjeesta, Sari. Se maistui vieraille ja meille. Vain tuo pieni palanen jäi, jonka vielä kahvin kanssa nautiskelin.
      Mukavaa elokuuta myös sinulle <3

      Poista
  10. Niin kaunista saaristomökissänne! Ja piiras kuulostaa ja näyttää niin herkulta, että taitaa mennä jo tänä iltana kokeiluun:) Olen suuntaamassa huomenissa ystävän kanssa piknikille, joten tästäpä täydellistä suolapalaa mukaan. Kiitos ohjeesta Tuula!

    Tunnelmallista elokuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Hannah <3
      Onpa kiva kuulla myöhemmin, menikö piirakka kokeiluun. Se sopii mitä mainioimmin piknikille.
      Ihanaa piknik -päivää!
      Ja tunnelmallista elokuuta <3

      Poista
  11. Ihana mökki teillä☀️☀️☀️Täytyy kokeilla piirakka ohjettasi🤗Oikein mukavaa elokuuta🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kristiina! Mökki saaressa tuo omat haasteensa, mutta mökki on niin upealla paikalla saaressa - se on pienen niemen kärjessä ja joka puolelta näkyy meri, että siellä kaikki hankaluudet unohtuvat. Suosittelen tätä Saaran kehittelemää piirakkaohjetta :)
      Kauniita elokuun päiviä sinulle!

      Poista
  12. Hyvältä näyttää piirakka ja maistuu varmasti noin kauniissa ympäristössä! Mukavaa elokuuta sinulle Tuula!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina -ystäväni! Piirakka maistui mainiolta. Se tulee kuulumaan jatkossakin tarjottaviin juttuihini. Saarella on tunnelmaa :)
      Kauniita elokuun päiviä myös sinulle <3

      Poista
  13. Viihtyisän näköinen keittiö ja muutenkin viihtyisän näköistä:) Ja herkullisen näköinen piirakka:) Oikein hyvää alkanutta elokuuta sinulle Tuula:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saarimökin tunnelmaa. Sitä se on :)
      Ja piirakka oli hyvää. Oli kiva kokeilla vuohenjuustoa piirakkaan.
      Kiitos paljon Jael! Kauniita elokuun päiviä myös sinne Israelin auringon alle!

      Poista
  14. Todella herrrrkullisen kuuloista!
    Pitääpä itsekin kokeilla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ilolla tuota Saaran kehittämää piirakkaa. Se on maittavaa! Hyviä kokeiluja!
      Kiitos ja tunnelmallista elokuuta, Susanna <3

      Poista
  15. Kaunis mökki teillä ja herkullisen piirakan olet leiponut. Turun saaristoa kun kiertelimme kovasti katsoin jos teitä olisi näkynyt, mutta taidettiin mennä hieman peräkanaan, edellistä postaustasi kun luin. No, ehkä joskus taas törmäämme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kaisa <3 Minun pitääkin tulla tutkailemaan blogiasi. Tekin olette kiertäneet Turun saaristoa. Harmi, että peräkanaan me. Olisipa ollut kiva tavata jossakin satamassa. Kyllä me vielä törmäämme, yhteisiä paikkoja on... teatterit ja satamat :)
      Olipa kiva kommentti, kiitos! Ihania elokuun päiviä teille <3

      Poista
  16. Onpa teillä ollut vatava remontti. Ihana, kun on sähköt mökillä. Meillä on vain aurinkosähköä. Pääasia on kuitenkin kesä, ystävät ja hyvä ruoka. Niin, ja luonto ympärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo remontti oli kaiken kaikkiaan aika iso, mutta nyt se on jo voiton puolella. Tuo tavaroitten saarelle kuskaaminen ja poisvieminen on ihan oma rumbansa :) Tähän saareen on vedetty sähköt jo joskus 70-luvulla. Aurinkosähkön laitteet ovat nykyisin niin kehittyneitä, että niilläkin pärjää. Kesään kuuluu niin paljon ihania asioita, mutta tuossa sanoitkin jo ne tärkeimmät.
      Kiitos Ansu ja ihania elokuun päiviä!

      Poista
  17. kuulostaa ja näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Piirakka maistui mainiolta ystävien seurassa.
      Ihania elokuun päiviä<3

      Poista
  18. Näyttääpä hyvältä! Nyt kun tomaatit ovat vielä erityisen maukkaita onkin ihana testata tätä. Kivoja kokkailuja uudessa kauniissa keittiössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohenjuustopiirakka oli maistuvaa. Ja totta, tomaatit ovat nyt erityisen maukkaita. Nämäkin terttutomaatit olivat kuin mansikoita. Piti pitää ihan huoli siitä, etteivät lopu jo ennen piirakan valmistumista :)
      Kiitos paljon! Olen saanut pienen innostuksen kokkailuun, joten se jatkuu :)
      Kiitos Anu ja kauniita elokuun päiviä!

      Poista
  19. Kiitos ohjeesta - kuulostaa herkulliselta (ja näyttää).
    Mökkinne on todella kaunis ja niin kesä-elämää tänne asti hehkuva <3

    Ihanaa elokuuta sinulle Tuula :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Tuo Saaran lautasella - blogi insipiroi minua näissä kokeiluissa.
      Saarimökillä viihtyy... voi, miten kivasta sanot kesäelämää hehkuva :)
      Lämmin kiitokseni, Marianna! Ihanaa elokuuta sinne vuonoille!

      Poista
  20. Aivan ihana mökki teillä ja selvästi keittiö on sen ♥ herkullinen vuohenjuustopiirakka! Ihania kesäpäiviä Tuula ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiöstä tuli mökin sydän tuon rempan jälkeen. Minäkin olen siellä nyt innostunut ruuanlaitosta. Ja tuo vuohenjuustopiirakka oli kiva tuoda esille.
      Kiitos paljon Maiccu ja ihania kesäpäiviä sinulle <3

      Poista
  21. Vuohenjuusto on niin herkkua!Me kävimme eilen poimimassa lakkoja ja tänään illalla herkutellaan niillä jäätelön kera.

    VastaaPoista
  22. Sitä se on - vuohenjuusto. Te olette olleet poimimassa lakkoja. Jäätelöä ja lakkoja - teille on tulossa herkullinen ilta.
    Kiitos paljon Aikku ja kivaa elokuuta!

    VastaaPoista
  23. Katselin jo Instassa kaiholla piirakkakuvia, vuohenjuusto on parasta! Ihanaa alkavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohenjuusto rules! Eka vuohenjuustopiirakkani eikä jää viimeiseksi.
      Kiitos Katja ja ihanaa alkavaa viikkoa myös sinulle <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Professional Blog Designs by pipdig