MOMENTS OF MY LIFE

Titanicin suomalaistarinoita Forum Marinumissa

 

Minua on aina kiinnostanut uppoamattomana pidetyn matkustajalaiva Titanicin tarina. Turun Forum Marinumiin on  avattu koskettava näyttely,  kuunnelmallinen museotuotanto, joka lähestyy onnettomuutta suomalaisten matkustajien kautta kertoen heidän tarinansa. Ääninäytelty näyttely tuo koskettavan näkökulman viime vuosisadan tunnetuimpaan merionnettomuuteen. 









Titanicin suomalaistarinoita

Suurin osa suomalaisista Titanicin matkustajista (52 ihmistä) lähti Hangosta S/S Polaris laivalla Southamptoniin, jossa he nousivat Titaniciin. Hangon laiturille oli tullut paljon ihmisiä hyvästelemään läheisensä ja katsomaan Polariksen lähtöä 3.4.1912.


10.4.1912 klo 12.15 RMS Titanicin köydet irrotettiin Southamptonin satamassa ja merimatka New Yorkiin pääsi alkamaan. Asiakirjojen mukaan matkassa oli 63 suomalaista ja he  matkustivat joko toisessa tai kolmannessa luokassa. Kaikkiaan laivassa oli 1300 matkustajaa ja 900 miehistön jäsentä. 


Yleensä kerrotaan ylempien matkustajaluokkien yltäkylläisestä matkustamisesta kimaltelevine kattokruunuineen. Tiesittekö, että Titanicilla oli jopa kuntosali. Turun näyttelyssä pääsevät esiin suomalaiset, valtaosa heistä matkusti kolmannessa luokassa. He lähtivät matkaan toiveikkaina uutta elämää odottaen. 

Maastamuuton taustalla vaikutti siirtolaisuusliike ja 1900-luvun alun yhteiskunnalliset ilmiöt. Nykyajassa voi nähdä yhtäläisyyksiä parempaa elämää etsivien ihmisten muuttoliikkeissä. 


Titanic törmäsi jäävuoreen 14.-15.4.1912 yöllä Pohjois-Atlantilla ja upposi. Laiva vei meren syvyyksiin kaikkiaan 1500 ihmistä, vain 706 pelastui. 

Sydämestä sattui, kun kuuntelin ylihärmäläisen Maria Panulan tarinaa. Maria oli matkassa viiden poikansa kanssa. Samassa hyttiosastossa oli myös Anna Turja, jonka kokemukset on kirjattu muistiin. Juho -isä odotti perhettään Amerikassa. On päätelty, että Maria Panulalla olisi ollut mahdollisuus päästä pelastusveneeseen. Hän oli kannella nuorempien lastensa kanssa, mutta kaksi vanhempaa jo teini-ikäistä poikaa puuttui joukosta. Tämä oli ehkä syy, miksi Maria ei halunnut mennä pelastusveneeseen. Äiti ja viisi lasta hukkuivat. 



Perheensä menettänyt Juho Panulaa kalvoi koko ikänsä vaimonsa ja lastensa kohtalo. Hän kuitenkin meni uudelleen naimisiin ja asui Amerikassa, mutta ei koskaan kertonut uudelle vaimolleen Titanicin tragediasta. Juho Panula kävi myöhempinä vuosinaan säännöllisesti tapaamassa Titanicilta pelastunutta Anna Turjaa ja he keskustelivat yökaudet Titanicin viimeisistä hetkistä Anna Turjan pöydän ääressä. Tätä surutyötä hän teki kuolemaansa saakka. Juho Panula kuoli 1943. 



Yksi Titanicilta pelastautuneita oli 18-vuotias Oulaisissa syntynyt Anna Sofia Turja. Hänet olen maininnut Panulan perheen yhteydessä. Anna Turja lähti Amerikkaan sisarpuolensa Marian ja tämän miehen innostamana. Simo Kangas on tehnyt hänestä haastattelun vuonna 1974, se on kuultavissa Forum Marinumissa. Tallenteessa kuullaan pala suomalaista historiaa, Anna Turja oli haastattelua tehtäessä 80-vuotias. Hän muisti elävästi nuo hetket Titanicilla. Anna  kertoo, millaista laivalla oli matkustaa ja mitä tapahtui sen jälkeen, kun alus oli törmännyt jäävuoreen. Annan onnistui päästä pelastusveneeseen ja sieltä hän näki Titanicin painuvan pinnan alle. "Sen jälkeen ei ollut kuin musta taivas ja musta vesi", sanoo Anna Turja.

Anna pääsi RMS Carapthian mukana New Yorkiin. Annan nimi puuttui matkustajaluettelosta, joten hänen perheensä pelkäsi hänen hukkuneen. Noin 5-6 viikkoa pelastumisen jälkeen saapui Annan kirje äidilleen. Kirjeessä hän kertoi pelastuneensa. Anna Turja ei koskaan enää palannut Suomeen.

Perheensä menettänyt Juho Panula löysi elinikäisen ystävän Anna Turjaasta. Heitä yhdisti Titanicin onnettomuus.



Forum Marinumissa on paljon sykähdyttävia tarinoita Titanicin matkasta ja suomalaisista. Sisällöntuotannon tekstit ovat suurimmaksi osaksi tehneet Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineen opiskelijat. Teksteissä perehdytään, mitä suomalaiset ovat mahdollisesti ajatelleet ja miten he ovat kokeneet siirtolaiseksi lähtemisen. Nämä lyhyet kuunnelmat tulkitsevat ammattinäyttelijät Akseli Kouki, Kirsi Tarvainen, Alexandra Oupornikova ja Mikko Kouki. Tarinoita on helppo kuunnella. 


Titanicin onnettomuudesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 111 vuotta. Titanic on ollut aiheena monissa kirjoissa, elokuvissa, televisiosarjoissa ja nyt Forum Marinumissa, Turussa. 

Näyttely on esillä Forum Marinumin Kruununmakasiini -rakennuksessa 7.1.2024 saakka.


Kuunnelmallinen museotuotanto on koottu hienosti, kiitos Forum Marinum.


/Tuula

 

Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin ja Instagramin kautta


21 kommenttia

  1. Kiinnostava näyttely. Tuon takia jo voisi lähteä retkelle Turkuun. Titanicin kohtalo oli draaginen. Kertomukset ja kokemukset vaikuttavat syvästi elämään edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mielenkiintoisesti toteutettu näyttely. Monenlaisia ihmiskohtaloita. Tuo on ihan totta. Monilla on ollut sukulaisia matkassa Titanicilla. Kun kuuntelin Anna Turjaan haastattelun, niin ajattelin, että hän oli säilynyt järjissään, vaikka aikamoisen tapahtuman oli nähnyt. En ihmettele, että vaimonsa ja lapsensa menettänyt Juho Panula halusi hänen kanssaan aiheesta jutella. Ja siihen aikaan ei ollut mitään kriisiapua.

      Poista
  2. Oi kun kiinnostava näyttely! Ääninäyttely on varmasti hyvä tapa tuoda tarinat esiin. Saattaa näyttelyssä kävijä saada syvemmän kokemuksen kuin tarinoita lukiessa... Olispa nyt asiaa Turkuun 😁
    T. Tyylimurun Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kiinnostava ja hienosti toteutettu näyttely. Minä kuunnellessani näitä tarinoita huomasin siirtyväni sadan vuoden taakse, tarinat tulivat lähelle. Aikamoisia ihmiskohtaloita. Eikä silloin ollut kriisiapua.
      Kiitos Tiina <3

      Poista
  3. Tarina todellakin koskettaa syvästi. Titanic oli maailmanlaajuinen tragedia, niin monia kansallisuuksia se koski. On surullista, että ihmisiä kuoli juuri matkalla omiin unelmiinsa. Monille matka Amerikkaan oli uuden, paremman elämän toive.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta - maailmanlaajuinen tragedia. Kuinka sattuikaan, että Titanicin kohtaloa tutkiessani löysin myös norjalaisten matkaajien tarinoita. Eivät paljoa poikenneet Suomesta.
      Toki laivalla oli miljonäärejä, mutta kolmosluokassa sitä parempaa elämää etsimässä olevia. Titanic kiinnostaa varmasti juuri siksi vieläkin, että se kosketti koko Eurooppaa.

      Poista
  4. Tää ois ihan supermielenkiintoinen näyttely, harmi kun on itselle niin kaukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu - supermielenkiintoinen näyttely. Aikamoisia suomalaistarinoita oli museossa kerrottavana. Titanicin tarina koskettaa aina vaan.

      Poista
  5. Mielenkiintoisen kuuloinen näyttely. En tiennytkään, että laivalla oli näinkin paljon suomalaisia.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mielenkiintoinen näyttely. Laivalla oli joko 63 tai 64 suomalaista, siitä on vähän ristiriitaista tietoa. Mutta 43 suomalaista pelastui, se on tarkka luku. Voi, kun heitä kaikkia olisi aikanaan ymmärretty haastatella. Nyt on jo myöhäistä, 111 vuotta tulee kuluneeksi Titanicin tragediasta. Hienon työn on museon väki ja muut tehneet, ovat keränneet paljon tietoa näistä suomalaisista, jotka olivat Titanicilla. Kiitos Outi ja ihanaa viikonloppua myös sinulle <3

      Poista
    2. Muistan lukeneeni monestakin jutusta, että suomalaisia pelastui 20. Mistä sinulla on tieto, että pelastuneita oli 43?

      Poista
  6. Mielenkiintoinen näyttely ja todellakin haluaisin nähdä tämän. Toivottavasti ehdin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ehdit Turkuun. Koskettava ja mielenkiintoinen näyttely. Hienosti koottu.

      Poista
  7. Mielenkiintoiselta vaikuttava näyttely. Pitää pitää mielessä, jos vaikka ehtisi taas jossain vaiheessa piipahtamaan Turkuun.

    Vuonna 2014 Tallinnan Lennusadamissa oli Titanic-näyttely. Siellä oli hylystä nostettuja esineitä näytillä ja rakennettu kopio Titanicin kuuluisista portaista ja hyttikäytävästäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on sellainen muistikuva, että olisin lukenut tuon Titanic -näyttelyn postauksesi Tallinnan Lennusadamissa. Titanicin tarina on aina kiinnostanut minua. Tervetuloa Turkuun ja onneksi tuo koskettava näyttely on täällä pitkään.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Eikö totta. Titanicin tuho on ollut niin suuri tapahtuma, että se kiinnostaa aina.

      Poista
  9. Todella mielenkiintoinen postaus. Kiitos. Olisi tietysti hienoa jos voisi itse kokea näyttelyn, mutta asun Italiassa enkä pääse. Uskomattoman monta suomalaista laivalla ja heistä pelastui yllättävän moni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitokseni mukavasta kommentistasi. Titanicin tarina kiinnostaa ja koskettaa aina. Suomalaiset lähtivät leveämmän leivän perään ja myös maan poliittisen epävarmuuden takia etsimään uutta elämää. Monen matka onnettomasti, mutta moni myös pääsi Amerikkaan.
      Kiitos ja terveisiä Italiaan! <3

      Poista
  10. Todella mielenkiintoiselta kuulostaa. Kun joku aika sitten luin postauksesi ja omalle tytölleni tästä puhuin, niin saatamme ehkä käydä katsomassa itsekkin näyttelyn. 🥰💖 Jokusen kirjan aiheesta olen lukenut vuosien aikana, ja leffa katsottu sitäkin useammin.

    VastaaPoista
  11. "titanicin-suomalaistarinoita-forum" forum, including ocean exploration, sustainable transportation, mindfulness, cancer research, renewable energy investment, virtual reality in healthcare, biosecurity measures, science communication, urban green spaces, and hybrid work models. Researchers are exploring the depths of the ocean to discover new species and better understand marine ecosystems. Sustainable urban transportation systems are being improved by electric cars, high-speed trains, and bike-sharing programs. Mindfulness practices like meditation and yoga are gaining popularity for promoting mental and emotional well-being. Advances in cancer research are leading to more effective treatments and improved patient outcomes. Renewable energy investments are crucial for transitioning to a low-carbon energy future. Virtual reality is being used for pain management, therapy, and medical training in the healthcare sector. Biosecurity measures are essential for preventing disease spread. Effective science communication is crucial for disseminating accurate information and combating misinformation. Urban parks and green spaces enhance quality of life and environmental sustainability. Hybrid work models may be the future of work, combining remote and in-person work to accommodate diverse employee needs.lawyer for truck accident

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Professional Blog Designs by pipdig