Minun saaristoni - näin ison ja hienon otsikon alle aion kirjoittaa jo yli toistakymmentä vuotta jatkuneen kesäsaaristolaisuuteni. Saaristolaisuuteni alkoi siitä, kun tämä kaupunkilaistyttö kohtasi kipparin. Kipparin jo edesmenneillä vanhemmilla on ollut mökki saaristossa vuosikymmeniä ja kippari on pikkupojasta asti viettänyt kesänsä meren rannalla Rymättylässä. Saaristo, meri ja veneet ovat hänen elämäänsä.
Ja minä olin maakrapu, niin väärin ajattelin...
Edesmenneet isovanhempani äidin puolelta ovat asuneet saaristossa, Merimaskun saarella. Nykyään Merimasku on hyvien siltayhteyksien takana, mutta kun isovanhempani asuivat siellä, Turkuun piti matkata soutuveneillä, purjeveneillä ja matkustajalaivoilla.
 |
| Matkustajalaiva Merimasku liikennöi Turun, Merimaskun ja Rymättylän välillä. |
Vesien jäädyttyä kuljettiin hevosilla ja potkukelkoilla saariin. Merimaskun Kirkonsalmeen saatiin vuonna 1926 kapulalossi. Se oli ihmisvoimin huonosti liikuteltava, puusta tehty ja huonosti aallokossa kulkeva lossi.
Kun vuonna 1952 siirryttiin konekäyttöiseen ja metallirunkoiseen konelossiin, niin matkustajalaivaliikenne Merimaskusta ja Rymättylästä loppui. Ja linja-autoliikenne saarille alkoi. Konelossi oli käytössä aina vuoteen 1970 asti. Silloin rakennettiin Särkänsalmen silta, joka yhdisti Merimaskun ja Rymättylän Luonnonmaahan ja Naantaliin.
Minua on aina kiehtonut ja pelottanutkin entisaikojen saariston elämä. Äitini ja hänen kaksi vuotta vanhempi siskonsa kulkivat syksyisin ja keväisin koulumatkansa soutuveneellä. Siihen oli syynsä, venematka lyhensi pitkää koulumatkaa huomattavasti. Talvella ja rospuuttokeleillä joutuivatkin sitten kiertämään suksillä pidemmän reitin kouluun. Penäsin pienenä aina äitiäni kertomaan soutumatkoista kouluun ja sattumuksista venematkoilla. Minusta se oli niin jännittävää. Omaan kouluuni kaupungissa kun oli vain parin korttelin turvallinen matka.
 |
| Mennyttä maailmaa Ajolanrannassa |
Vain kerran siskokset joutuivat veden varaan, kun vene kaatui. Onneksi selvisivät. Silloin ei käytetty pelastusliivejä! Kun näitä pienten tyttöjen venematkoja tänään mietin, niin ovat ne olleet todella vaarallisia. On ollut tuulisia, sateisia, kylmiä ja aallokkoisia matkoja. Ja pieniä ovat olleet soutajat merellä.
Noina aikoina on tapahtunut paljon kuolemaan johtaneita lasten ja aikuistenkin onnettomuuksia saaristossa. Vanhemmilla oli paljon töitä, eikä ollut aikaa juosta joka hetki lasten perässä. Saivat siinä vanhemmat olla sydän syrjällään. Niin ihana kuin meri onkin, se osaa olla myös armoton.
 |
| En ole isovanhempieni kalastajamökkiä koskaan nähnyt ja nykyään se on jo purettu. Ajattelisin, että se oli paljon pienempi kuin tämä meidän saaren kalastajan talo. |
Isovanhempani muuttivat Merimaskusta Turkuun 40-luvulla paremman leivän toivossa. Äitini oli silloin yhdeksän- ja siskonsa 11-vuotias. Yksi isosetäni muutti Amerikkaan Minnesotan alueelle. Saariston kova elämä sai jäädä.
Mutta minä palasin saaristoon. En siis ihan maakrapu ole, juureni ovat saaristossa.
Rajakarin Tuula toivottaa kaikille turvallista kesää! Koskettava Myrskyluodon Maija, Kristian Meurmanin tulkintana päättäköön saaristotarinani.
