 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Olin eilen Turun kaupunginteatterissa katsomassa Punainen viiva -oopperaa. Olipa komeaa ja koskettavaa katsottavaa. Ooppera perustuu Ilmari Kiannon samannimiseen romaaniin ja libreton on tehnyt Aulis Sallinen.
Tarina kertoo vuodesta 1906, jolloin uusi yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden takaava laki säädettiin sekä vuodesta 1907, jolloin koko kansa pääsi ensimmäistä kertaa äänestämään eduskuntavaaleissa eli vetämään punaisen viivan. Suomen eduskuntavaaleissa punainen viiva oli vuosina 1907-1935 käytetty merkintätapa. Punaiseen väriin oli päädytty sen erottuvuuden vuoksi, mikä helpottaisi ääntenlaskua.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Topi (Waltteri Torikka) ja Riika (Johanna Rusanen) elävät kolmen lapsensa kanssa Kainuun Korpiloukossa. Elämä on todella köyhää, kaikesta on puutetta. ja lähistöllä liikkuu karhu, joka on taas tappanut lampaan. "Minä vielä tapan sen karhun", vannoo Topi.
Koska perheellä on nälkä ja ruokaa ei ole, lähtee Topi pitkän matkan taa tapaamaan rovastia, jotta saisi hätäapua perheelleen. Mutta hätäapua ei heru.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Topi palaa matkaltaan tyhjin käsin, mutta kertoo punaisesta kirjasta ja sosiaalidemokraattien lupauksesta parantaa köyhien olot. "Vapaus, veljeys ja tasa-arvo" näistä kolmesta uudesta sanasta puhuu agitaattori Puntarpää kyläläisille Uudenvuodenpäivänä.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Vaikka sosiaalidemokraatit voittivat vaalit vuonna 1907, apua ei kuitenkaan saatu Kainuun Korpiloukkoon. Topin ja Riikan kolme lasta sairastuvat ja kuolevat. Heidät tappoi nälkä ja tauti. Vaalien voitto ei helpota Topin ja Riikan hirvittävää tuskaa.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Nyt voinkin kertoa, miten ooppera päättyy, sillä enää on yksi esitys jäljellä. Ulkoa kuuluu koirien haukuntaa. Ja Topin ainokaisen lehmän ääntä. Lähistöllä liikkuva karhu on tappanut lehmän. Topi ryntää ulos. Topi ja karhu kohtaavat. Kohtaamisessa käy huonosti. Topi kuolee ja veri valuu punaisena viivana Topin kaulan poikki.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Oopperan esittelyssä sanotaan: "Punaisen viivan kuvaama maailma on karu ja luonnolla on suuri symbolinen merkitys." Turun Kaupunginteatterin, Saaristo-oopperan ja Turun filharmonisen orkesterin kanssa toteutettu yhteistyö on komea. Ja kun vielä Paavo Hyökin johtama Chorus Cathedralis Aboensis ja sekä mieskuoro Euga laulavat, niin en osaa edes kuvailla, miten hienolta oopperaesitys kuulosti, se oli todella vaikuttavaa.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Mikko Kouki on ensimmäistä kertaa elämässään ohjannut oopperan, mutta tekee sen taidolla. Kapellimestarina on Ville Matvejeff, joka on innoissaan tarttunut tahtipuikkoon: "Punainen viiva on fantastinen mestariteos, yksi keskeisempiä suomalaisia oopperoita."
Lavastussuunnittelun on tehnyt Jani Uljas, lavan visuaalinen toteutus on karun komea.
Eikä sovi unohtaa hienoja koreografioita. "Onko Suomessa kevät", kysytään alun kauniisti soivassa kuorokohtauksessa. Se ja muut oivaltavat joukkokohtaukset ovat koreografi Jouni Prittisen käsialaa.
Lapsiesiintyjät olivat taitavia, kiitos heille! Esityksissä vuorottelivat: Lauri Bergman, Linda Kankare, Lovisa Huhtinen, Viljo Kouvonen, Iina Sokka ja Beata Hämäläinen.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Tähän loppuun sopii hyvin kapellimestari Ville Matvejeffin sanat: "Elämme pelontäyteistä aikaa, jossa helposti kaipaa kepeää viihdettä. Sitä Punainen viiva ei ole. Mutta se on mestariteos, joka on hirveän ajankohtainen; meillä on nytkin yhteiskunnassa köyhyyttä ja vaalit tulossa. Taiteen kautta koettuna synkätkin asiat auttavat purkamaan raskasta tunnetta. Kun sitä pystytään prosessoimaan yhdessä, se helpottaa. Kyynelistä tulee parempi olo. Eiväthän Titanic ja Romeo ja Juliakaan lopu onnellisesti, mutta silti niitä rakastetaan."
Olen iloinen, että ehdin nähdä ja kuulla Punaisen viivan. Se oli upea kokemus!
/ Tuula