*Kaupallinen yhteistyö: Juomavinkki
Makumuistoja 90-luvulta. Italian Garda-järven matka 90-luvulla toi italialaisen ruuan minunkin keittiööni. Ja viinit. Omassa keittiössäni valmistui niin pizzaa kuin spagettia ja kanaruokia.
Ja 90-luvulla tulivat myös marinoidut kana- ja broilerisuikaleet suomalaisiin kauppoihin. Niistä tuli nopeasti suosittuja. Ja me Suomessa opimme käyttämään yrttejä ja oliiviöljyjä.
Chileläinen Gato Negro eli Musta Kissa rantautui Suomeen myös 1990-luvulla. Suomalaiset ottivat kissaviinin nopeasti omakseen. Viini oli pehmeää ja tasalaatuista ja taisi tuo mustan kissan etiketti jäädä helposti mieleen. Nykyään Gato Negroa saa myös hana- ja tetrapakkauksissa ja tuoteperheeseen kuuluu yli 25 erilaista tuotetta. Gato Negro on ylivoimaisesti suosituin viini Suomessa.
Nyt maistellaan italialaisen keittiön ikisuosikkiani eli vihreätä pastaa ja herneitä Gato Negro Cabernet Sauvignonin kera. Vihreässä pastassa on vihreitä yrttejä ja kasviksia. Olen päivittänyt ruuan tähän päivään. Ennen käytin tässä pastassa kermaa ja sitruunaa, mutta nykyään ruokakerma korvaa nämä aineet. Ja kananpojan fileesuikaleet ovat marinoituja, mutta voi toki käyttää marinoimattomiakin.
Vihreätä pastaa ja herneitä
- 400 g spagettia
- 100 g pekonia kuutioituina
- 450 g kananpojan (marinoituja) fileesuikaleita
- 3 rkl oliiviöljyä
- 2 valkosipunlinkynttä
- 2 dl herneitä (tuoreita tai pakasteherneitä)
- mustapippuria
- 2 keltuaista
- 2,5 dl ruokakermaa (sitruuna ja pippuri)
- 3 kevätsipulin vartta pilkottuna
- 1 dl parmesania raastettuna
- 1 ruukku tuoretta basilikaa hienonnettuna
- suolaa
Hölskykurkut
- yksi kurkku
- 1 rkl väkiviinaetikkaa
- 2 rkl sokeria
- 3 rkl vettä
- 1/2 tl suolaa
- paljon tuoretta tilliä
- Pese ja siivuta kurkku ohuiksi siivuiksi. Hienonna tilli
- Laita kurkku ja mausteet rasiaan, jossa on tiivis kansi. Sulje kansi.
- Sekoita ravistamalla astiaa voimakkaasti muutaman minuutin ajan. Siirrä astia kylmään.
- Sekoita välillä kääntämällä astia ylösalaisin.
- Kurkut maistuvat monien ruokien lisäkkeenä.
Mozzarellasalaatti (neljälle)
- 5-6 kiinteää tomaattia (keskikokoista)
- 300 g mozzarellajuustoa
- mustapippuria myllystä
- suolaa
- 7-10 basilikanlehteä
Vaniljavanukkaat (4 annosta)
- 2 dl vispikermaa
- 1dl kevytmaitoa
- 3/4 dl hyytelösokeria
- 1/2 tl vaniljasokeria
- Mittaa kattilaan vispikerma, maito ja hyytelösokeri. Sekoita.
- Kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua noin 30 sek. välillä sekoittaen.
- Nosta kattila levyltä. Lisää vaniljasokeri. Anna hetken jäähtyä.
- Kaada varoen pieniin maljoihin / laseihin. Peitä.
- Anna hyytyä jääkaapissa vähintään tunti.
Lue Juomavinkin sivulta myös muiden vaikuttajien reseptit eri vuosikymmeniltä!
Ihanan herkullisia kuvia! Välimeren tuulahdus tuli lukiessa:) Mukavaa perjantaita ja hyvää viikonloppua♥
VastaaPoistaKiitos Päivikki. Kiva kuulla, että lukiessa välittyi Välimeren tuulahdus. Oli kiva palata 90-luvulle ja niihin tunnelmiin.
PoistaHyvää viikonloppua <3
Kuulostaapa herkulliselta! Laitoinkin jo sinulle Instaan kommentin, miten tuttuja nämä antimet ovat, ja nyt bongasin vielä, että teillä on käytössä samat lasikulhot vaniljavanukkaisiin kuin meilläkin oli 😄👌 myös yksi isompi löytyi, siihen tehtiin jouluna luumuriisijälkiruoka.
VastaaPoistaNyt innostuin tästä vaniljavanukkaasta sen verran, että taidan käyttää loput säilönnästä yli jääneet puolukat sen koristeluun tänään. Hyvää viikonloppua!
Luinkin jo instagramin kommenttisi. Ja tuttuja makuja tarjosin sieltä kaukaa 90-luvulta. Nuo suloisen Apila -kulhot ovat perintökulhot ja tämä vaniljavanukas on kuin tehty niihin. Tuo vaniljavanukas on helppo tehdä ja maistuu herkulliselta. Kiitos vinkistä, minäkin koristelen seuraavalla kerralla puolukoilla.
PoistaKiitos Esmeralda ja hyyvää viikonloppua!
Gato Negro onkin mieluisa ja tuttu viini. Herkullisia ruokia olet loihtinut , nam:) OIkein ihanaa lokakuun ensimmäistä viikonloppua Tuula.
VastaaPoistaGato Negro on ihana viini, minusta se oli mielenkiintoista, kun viini tuotiin Suomeen, niin siihen lisättiin vähän sokeria... 90-luvulla me emme olleet vielä viininjuojakansaa :) Nyt taitaa olla toisin. Ja nämä 90-luvun ruuat maistuivat mainioilta.
PoistaKiitos Jael ja mukavaa viikonloppua <3
Ihania herkkuja ja klassikkoviiniä.
VastaaPoistaOi mitä ruokamuistoja ysäriltä onkaan, aurinkokuivattuja tomaatteja, pestoa, kampasimpukoita ja välillä villitkin fuusiokeittiöt...
Kiitos Tuuli! Enpä tuota klassikkoviinisanaa huomannut käyttää, sitä Gato Negro on. Aurinkokuivatut tomaatit, ne tulivat ja jäivät lisukkeiksi. Kampasimpukoita olen maistanut vasta myöhemmin... Mutta paljon herkkuja toi tullessaan 90-luku.
PoistaKiitos Tuuli ja mukavaa viikonloppua <3
Herkullisia herkkuja sulla :)
VastaaPoistaJoskus täytyy itsekin kokeilla jotain uutta :)
Kiitos paljon. Tällaisia herkkuja syötiin 90-luvulla.
PoistaMukavaa viikonloppua Heiduska 💛
Aivan ihana nostalgiapostaus ja kiitos herkullisesta reseptistä. Voi liikutus, mummi teki tätä jälkkäriä jo kun olin pieni, oi niitä aikoja. Gato Negro oli meidän hääviini, joten tunnesidos on suuri tähän viiniin.
VastaaPoistaIhanaa sunnuntain jatkoa Tuula. <3
Olipa hienoa, että tämä postaus toi sinullekin muistoja mieleen ja mitä mielenkiintoisempia muistoja! Mummin jälkkärit, ne parhaat. Ja Gato Negro on ollut hääviininne, onpa hieno ja romanttinen muisto tästä viinistä.
PoistaMukavaa uutta viikkoa ja kiitos Tiia ihanasta kommentistasi <3
Todella ihana makumuistopostaus resepteineen & juomavnkkineen! Mitä sitä pyörää aina uuudelleen keksimään kun voi tuoda mieluisia makuja tähänkin päivään. kaikki nuo herkut maistuisivat nyt. Meille tuli kasvimaalle niin paljon kurkkua, että tänään teen taas monta purkkia hölskykurkkuja - kokeilen vähän maustaa uudella tavalla esim. chilihiutaleilla ja korianterilla : ) Herkkuhetkiä sinne!
VastaaPoistaKaunis kiitos Heli-Hannele <3
PoistaMinulla on tapana lisätä resepteihin tämän päivän uusia juttuja, jotka helpottavat tekemistä. Esim. ruokakerma on tämän ajan mainio tuote. ”Pyörään tulee näin uusia ominaisuuksia” :) Hölskykurkut on herkkua, täytyypä minunkin kokeilla siihen chilihiutaleita. Ja Gato Negro on niin sopiva juoma näihin herkkuihin.
Mukavaa uutta viikkoa ja herkkuhetkiä <3
Ihana makumatka, maistuis kyllä mullekin :D
VastaaPoistaTämä oli kiva makumatka tehdä. 90-luvun hengessä mentiin. Kiva kun maistuis sullekin :)
VastaaPoistaKiitos ja mukavaa viikkoa Mira <3
Todella hyvännäköisiä herkkuja. Nuo hölskytyskurkut ovat mielenkiintoiset ja niitä olen halunnut kokeilla useasti.
VastaaPoistaMukavaa viikon jatkoa sinulle Tuula :)
Noita herkkuja syötiin 90-luvulla. Nyt ne ovat tähän päivään tuunattuja. Hölskykurkut maistuvat mainioilta. Kannattaa kokeilla.
PoistaKiitos Tuulanneli ja mukavaa viikonloppua <3