IN FEBRUARY

Helmikuu helistää kohti loppuaan. Aurinko paistaa. Ja keli on keväinen.

En ole aikaisemmin tehnyt kuukausikollaasia blogiin, joten ajattelin, että nyt kokeillaan...

Tämä helmikuu on ollut juhlien kuukausi. Niin ilojuhlien kuin surujuhlienkin (hautajaiset).
On vietetty monia synttäreitä: 4-vuotissynttäreitä, 30-vuotissynttäreitä ja 70-vuotissynttäreitä. Ja myös näitä ei täysien kymmenien synttäreitä.  Ja minäkin ehdin vanheta :)

Sain myös toimia "blogikonsulttina" kahdelle aloittelevalle bloggaajalle. No, jos tarkasti ajattelee, niin toinen blogi saatiin valmiiksi jo tammikuussa, mutta helmikuussa olen saanut lukea blogista kivoja Sevillan tunnelmia. Toinen blogi vielä odottelee lähtöään lentoon.

Ja lähtö on hyvä aasinsilta seuraavalle: Hyvät ystävämme S ja T ovat lähteneet nyt helmikuussa työmatkalle Kenian Nairobiin kahdeksi vuodeksi. Piti S:n kanssa myös hänelle hioa blogia,  mutta lähtöpäivä koitti ihan liian nopsaan. Se kun on aikamoista järjestelyä tuo ulkomaille muuttaminen. Odotan, että S saa paikan päällä blogin tehdyksi ja seikkailut ikuistetuiksi.

Ja helmikuussa vierailin Arkkipiispan talossa. Ja oli siellä Martti  Lutherkin... 

Lutherin patsas tuotiin pienemmästä salista suureen saliin. Ja siinä sitten seisoi Luther salissa keskellämme koko komeudessaan, muovinen noin 120 cm patsas; toki aito patsas on paljon suurempi.  Ja Arkkipiispa kertoi, että aikoinaan kun alkuperäistä Lutherin patsasta - Wittenbergin kaupungissa sijaitsevaa - oli korjattu ja restauroitu; niin samalla patsaasta oli tehty 80 muovista versiota. Näitä muoviversioita oli sitten lähetetty ympäri maailmaa kirkkopiireihin. Ja Kari Mäkinenkin oli saanut omansa. Hän oli ensin hämmästellyt, että mihin tuon muovisen patsaan sijoittaa. Ja oli laittanut sen komeron perälle piiloon, ja unohtanut sen sinne.

Kunnes Wittenbergistä oli tullut kirje, jossa oli kysytty, missä patsas on talossanne? Ei siinä auttanut muu kuin Lutherin tulla ulos kaapista. Patsas sijoitettiin pikkusaliin.  Ja Kari Mäkinen oli vielä ottanut valokuvan itsestään ja Lutherista todisteeksi ja lähettänyt sen Wittenbergiin. Kuvalle kävi niin, että se julkaistiin jossakin kansainvälisessä kirkkolehdessä, joka kiersi ympäri maailmaa. 

Martti Luther varasti nyt pääroolin helmikuusta, mutta olkoon. Luther on kuitenkin kuollut helmikuussa 18.2.1546 (62 vuotiaana), joten hän sopii hyvin näihin helmikuun kehyksiin.

Martti Luther (1483-1546) 

Maaliskuu on tuossa tuokiossa. Ja silloin voi jo kuulla mustarastaan laulua. 

 Aurinkoista sunnuntaita kaikille! 

 / Tuula

SHARE:

helmikuu, KUUKAUSIKOLLAASI

USKO, TOIVO JA RAKKAUS

Minulle soitti lehtimyyjä jo aikoja sitten.  Tarjosi Eeva-lehteä vuoden alusta tilaajalahjan kanssa. Minä tilasin Eeva-lehden ja nyt helmikuussa olen saanut myös tuon tilaajalahjan - Ristomatti Ratian suunnitteleman hopeariipuksen. Riipus on nimeltään Usko, toivo ja rakkaus. 

Tosi harvoin olen lehtimyyjiltä tilannut lehtiä, mutta nyt en voinut vastustaa kiusausta. Tunsin tuon Usko-toivo-rakkaus - korun tarinan ja kun tarinoista tykkään, niin minulle oli helppoa myydä lehden vuosikerta. 

Korun tarina menee suunilleen näin. Armi Ratia oli Tarmo Mannilta kysynyt, mikä on kaunein asia maailmassa. Tarmo oli sanonut sen olevan kristillisen ajatuksen: usko, toivo ja rakkaus.
Sanojen symbolit ovat risti, ankkuri ja sydän.

Tiedättekö muuten, että tämä ajatus elää jouluisin suomenruotsalaisten rannikkopaikkakuntien talojen ikkunoissa. Ikkunoita koristavat risti-ankkuri-sydän -symbolit. 

Armi innostui asiasta, ja pohti, että noin kauniista ajatuksesta pitää tehdä koru Marimekolle. Koru jäi kuitenkin silloin toteuttamatta: ei onnistuttu tekemään Marimekon näköistä korua.  Noin viisitoista vuotta Armi Ratian  kuoleman jälkeen Ristomatti tarttui haasteeseen (vuonna 1995). Ja suunnitteli modernin usko-toivo-rakkaus-korun. Se tuli tuotantoon. Korulla on ikää jo yli 20 vuotta 

Ristomatti Ratia onkin sanonut, että tuskin koskaan hän on tehnyt mitään tuotetta näin abstrakteista lähtökohdista - pelkän tunnelatauksen voimalla. Hänen tuotteensahan perustuvat suurimmaksi osaksi käytännöllisyyteen. Korusta tuli kolmikantainen sydän, se pitää sisällään uskon, toivon ja rakkauden. 

Minulla on nyt tuo koru, koru on kovin pieni, mutta ranneketjuun sen kiinnitän. Korun ajatus on kaunis ja kiehtoo tällaisen kesäsaaristolaisen sydäntä - risti, ankkuri ja sydän. Ehkä sen joskus ripustan saarimökin ikkunaan.

Vielä kuitenkin toivottelen valkoisia hankia ja aurinkoa! 

/Tuula

Ps. Onko tilaajalahja saanut sinut joskus tilaamaan lehden? 

SHARE:

koru, sydän

THE THIRTIES IN PUB NISKA

Yllätimme kolmekymppisen syntymäpäiväsankarin ja veimme hänet merkkipäivänsä kunniaksi herkuttelemaan peltileivällä eli ahvenanmaalaisella pizzalla - Ravintola Pub Niskaan. Ravintola sijaitsee komeassa graniittilinnassa Aurajoen rannalla. 

Olen tuon graniittilinnan kulmaovesta astellut sisään monen monta kertaa aikoinaan. Silloin paikassa sijaitsi Turun kaupungin rahatoimisto. Nyt ovesta mennään salakuljettajan kapakkaan Pub Niskaan. 

Kun ravintolaa sisustettiin, niin syntyi mainio idea. Pub Niskan teema kiedottiin kuuluisaan suomalaiseen salakuljettajaan Algoth Niskaan - Algothista lisää täältä. Niska salakuljetti kieltolain aikana viinaa Suomeen ja Ruotsiin ja eli jännittävää seikkailijan elämää. Ravintolan nimi sopii kerrassaan hienosti Algoth Niskaan… hänkin oli omalla tavallaan ravintola-alalla. Hän huolehti tavarantoimituksista. 

Ravintolan pöytinä ja tuoleina on rahtilaatikoita. Ne vievät ajatukset merelle, veneisiin ja salakuljetukseen. Puulaatikoissa se Niskakin on joskus pirtua kuljettanut. Ja muutenkin paikan ilme on kuin merimieskapakasta... modernista ja tyylikkäästä sellaisesta. 

Ja nyt päästään peltileipiin eli pizzoihin. Ravintolassa on niitä yksitoista erilaista tarjolla. Jokaisella peltileivällä on oma tarinansa. Tässä peltileipien nimiä:  

Algoth, Salakuljettaja, Kickan, Kieltolaki, Magda, Merikapteeni, Jack, Björklund, Viipuri, Cecilia. 

 

MERIKAPTEENI oli kipparin valinta. Algoth Niskan isä oli suomenruotsalainen merikapteeni.

Kylmäsavulohta ja piparjuurikastiketta. 

CECILIA oli Algoth Niskan toinen vaimo. Synttärisankarin ja minun peltileipävalinta. 

Ilmakuivattua kinkkua ja vuohenjuustoa. 

Jälkiruuaksi Niskan mutakakkua vanhanajan vaniljajäätelön kera.


***

Olipahan kivat ja herkulliset synttäribileet. Synttärisankari oli ekaa kertaa tässä salakuljettajan kapakassa ja tykästyi. Hyvä ruoka ja hyvä tarina on toimiva yhdistelmä - kaikenikäisille :) 

Kivaa viikonloppua kaikille! 

/ Tuula

PS. Tiesitkö sinä että Danny on Algoth Niskan tyttärenpoika?

SHARE:

Aurajoki, pizza, Turku

ARKKIPIISPANTALOSSA

Olen kolmannen polven turkulainen. 
Ja olin aina ihaillut kaunista Arkkipiispantaloa Piispankadulla, mutta sisällä en ollut koskaan käynyt. Hurmaava talo joenrannassa. 

Vaan sitten sain kutsun: Arkkipiispa Kari Mäkinen ja vaimonsa Eija kutsuivat Naistenpankkilaiset vierailulle Arkkipiispan taloon. Se ilta oli eilen.

Kerron tässä pähkinänkuoressa Naisten Pankin toiminnasta. Naisten Pankin tavoite on parantaa kehitysmaiden naisten mahdollisuuksia toimeentuloon kyläpankkien, pienlainojen ja yrittäjyyskoulutuksen avulla. Samalla halutaan edistää ihmisoikeuksia. Naisten Pankin voimavara ovat lahjoittajat sekä vapaaehtoiset. Aktiiviset vapaaehtoiset järjestävät vuosittain satoja tapahtumia, keräyksiä ja tempauksia varojen keräämiseksi. Lisää tietoa Naisten Pankin hienosta toiminnasta löydät täältä.

Arkkipiispa Mäkinen ja vaimonsa Eija kättelivät meidät kaikki tulijat. Meitä vierailijoita oli   kuutisenkymmentä. Oli juhlava tunnelma, mutta samalla kuitenkin niin kodikas ja lämmin ilmapiiri. Talo on kolmikerroksinen. Arkkipiispa vaimoineen asuu kolmannessa kerroksessa, se on heidän yksityisasuntonsa. Keskikerroksessa on juhlatilat ja Arkkipiispan työhuone. Ja alakerroksessa ovat sauna- ja varastotilat. Neliöitä on yli  2000.  

Heti tervetuliaispuheen jälkeen kutsuikin jo kahvipöytä herkullisine lohipiirakoineen ja mokkapaloineen, mukana kun oli myös pitkänmatkalaisia. 

Saimme tutustua hienoon taloon ja Arkkipiispa kertoi meille talon historiasta.

  Vastaili myös mielellään meidän kysymyksiimme. 

Talolla on pitkä historia. Se on valmistunut vuonna 1887. 

Talo on aina ollut arkkipiispojen talo. Kari Mäkinen on 11. arkkipiispa, joka talossa asuu. 

Kari Mäkinen muutti vaimoineen taloon vuonna 2010. Talossa oli sitä ennen tehty mittava remontti. Talon 36 cm:n kallistumaa korjattiin peruskallioon ulottuvalla paalutuksella. Talo on joen rannassa pehmeässä maaperässä. Arkkipiispa kertoi, että pahiten oli vajonnut se puoli, jossa hänen työhuoneensa sijaitsee. Remontin yhteydessä taloa entisöitiin ja nykyaikaistettiin. 

Naisten Pankin johtoryhmän uusi puheenjohtaja Kati Ahvonen kertoi, että Naisten Pankin toiminta-ajatus, naisten yrittäjyyden ja oma-aloitteisuuden tukeminen on lähellä hänen sydäntään. 

Ja musiikkiakin kuultiin. Johanna lauloi ja Mikael soitti. Satumaasta aloitettiin ja päädyttiin What a wonderful Worldiin. Ja tottakai Naispankkilaisille laulettiin A Natural Woman. 

Arkkipiispan työhuone 

Olipa kerrassaan mielenkiintoinen tutustumiskäynti. 

Kiitos Arkkipiispa Kari Mäkinen ja rouva Eija Mäkinen. 

Ja kiitos Naispankkilaiset. 

Hymyillen ajelin kotiin. Oli syntymäpäiväni ilta. 

Ps.  Arkkipiispan talossa on avoin vastaanotto aina uudenvuoden päivänä - 

silloin taloa pääsee katsomaan kuka tahansa. 

/ Tuula 

SHARE:

Turku

VALENTINEN PÄIVÄN JÄLKITUNNELMISSA - BLINEJÄ

Valentinella tai Valentinuksella (kumpaakin muotoa käytetään) oli kiireinen päivä sunnuntaina. Valentine alkaa olla kohta yhtä suosittu kuin joulupukki. Joulun jälkeen eniten kortteja lähetetään juuri Ystävänpäiväksi.

Kun muualla maailmassa päivä on rakastavaisten juhlapäivä niin Suomessa ystävänpäivänä muistetaan ystäviä. Tykkään tästä suomalaisesta juhlamuodosta enemmän. Suomen kalentereissa ystävänpäivä on ollut virallisesti vuodesta 1996 lähtien. 

Mutta eikös se olekin niin, että joka päivä voi olla ystävänpäivä. Me vietimme eilen ystävänpäivää naisporukassa perinteikkään Scandic Hotellin Bryggman’s ravintolassa. Piti ensin kirjoittamani, että tyttöporukassa, mutta korjasin sanan. Vaikka silloin aikoinaan, kun yhdessä töitä teimme, niin tyttösiä olimme. Mukana meitä oli tällä kertaa neljä entistä työkaveria, enemmänkin piti tulla, mutta muilla oli esteitä. Pyrimme tapaamaan muutaman kerran vuodessa ja paikalle tulee, ken ehtii. Työelämä on kuljetttanut meitä jokaista eri suuntiin ja elämä muutenkin, mutta ystävyys on säilynyt. 

Kovin olisi tämä elämän keitos mauton ilman ihania ystäviä! 

Meidän oli tarkoitus ensin vain juoda kahvia, mutta sitten Ravintola Bryggmanin kuuluisat blinit alkoivat houkutella enemmän. Ja niitä sitten tilasimme. Kuohkeita, maistuvia blinejä siianmädin, lohitartarin, punasipulin ja smetanan kera. Ja kyytipojaksi valkoviiniä. Ja on sanottava, että blinit melkeinpä veivät kielen mennessään. 

Kyllä viihdyttiin! 

_________

Tässä kohtaa on hyvä kiittää myös Sannaa, joka kirjoittaa ihastuttavaa blogia Pikkutalo. Voitin blogin kautta arpajaisissa kaksi lippua Rakenna ja Sisusta -messuille, jossa kävimme kipparin kanssa lauantaina. Messut tarjosivat meille paljon mielenkiintoista katsottavaa ja pohdittavaa. Meillähän on saarimökin remontti kesken, ja remontti jatkuu taas, kun kelirikko on ohi ja saarelle pääsee. Lämpöpumput ja ikkunat olivat meillä isompina kiinnostuksen kohteina messuilla.

Harmikseni en Pikkutalon Sannaa tavannut, mutta blogikollegoistani Lady of the Mess'in kanssa rupattelimme kahvikupposen ääressä - oli kiva kohtaaminen.  

Tulppaaneita ja helmeilevää helmikuuta!
Nyt pitäisi hangella ja puun oksilla kiillellä jäähelmiä.

/Tuula

Ps. Pidätkö sinä blineistä? 

SHARE:

ASUPOSTAUS JA KUVAUSHARJOITTELUA

Ja nyt on tulossa asupostausta ja kameralla harjoittelua (anteeksi epätarkat kuvat). 

Minulle tuli nuoruus mieleeni, kun hankin tämän mustavalkoisen puolihameen. Siksak-kuvioita oli myös nuoruuteni hameessa. Ja myös silloin geometriset, mustavalkoiset kuviot olivat muotia ja minihameet... vielä lyhyemmät. 

Selfiekuvat otin iPhonella ja muut kuvat Canon Power Shot SX 280 HS:llä. Canonin kameralla kokeilin ensimmäistä kertaa itselaukaisijaa. Ja eihän noista kuvista ihan priimaa tullut. Jostain syystä kamera ei tarkentanut kunnolla itselaukaisimella. Olen niin kuin monet miehet (ja ehkä jotkut naisetkin), aloin tutkailla kameranohjetta vasta tehtyäni kuvaushommat. Yhden säädöksen muutin, ehkä se oli se ratkaiseva... laitoin kasvojentunnistuksen päälle. Katsotaan miten käy seuraavissa kuvaussessioissa.

Olin tämän viikon alussa entisessä työpaikassani yhtä harrastajaryhmää tapaamassa tai oikeastaan minulla oli kunnia olla vuoden ensimmäinen vieraileva "esiintyjä" siellä. Saatiin aikaiseksi malliblogi. Jännittävää. Oli todella mukava tavata entisiä työkavereita ja ilta sujui ihan liian nopsaan. Kuvat tapaamisesta jäivät ottamatta vähän tarkoituksellakin, en halunnut pelästyttää väkeä. 

Lupasin kuitenkin tehdä asupostauksen... poolostani ja hameestani nimittäin tykättiin. Asu piti illan aikana kuvatakin siellä tiloissa, mutta tiedättehän sen, kun pitkästä aikaa tavataan, niin jotkut asiat tuppaavat unohtumaan. 

Kotona muistin lupaukseni ja tässä huonohko tulokseni. Vaan oppia ikä kaikki. 

Otatko sinä itse omat asukuvasi vai onko sinulla kuvaaja? 

Mukavaa helmikuun jatkoa! Ollaan kuulolla!

/ Tuula

Poolopusero / Lindex

Siksak-kuvioinen hame H&M

Nilkkurit / Click Shoes 

SHARE:

koti, muoti, oma elämä

MISSÄ BLOGIANI KIRJOITAN?

Sain kivan haasteen blogikollegaltani Outilta, joka kirjoittaa viehättävää blogia: Outi's life , blogissa mm. askarrellaan ahkerasti.  

Mutta ennen kuin tätä Outilta saamaani haastetta aloittelen, niin haluan kiittää teitä kaikkia, jotka luette blogiani ja facebookiani. Olen saanut uskomattoman määrän kauniita ja myötäeläviä kommentteja kirjoitukseeni: Näkemiin muuttolintu . Lämpimät kiitokseni niistä teille kaikille. 

Ja Outin haaste kuuluu näin: Missä kukakin bloggaaja kirjoittaa blogiaan? Outi avasi haastetta näin: häneltä on aikaisemmin kysytty, että missä hän yleensä lukee kirjoja. Ja nyt hän laajensi aihetta bloggaamiseen, missä yleensä bloggaat?

Tässä minun bloggauspaikkojani kotona: 

Ruokatilan pöytä. Siinä olen kirjoittanut ison joukon postauksiani. Ikkunasta aukeaa mukava maisema, välillä inspiroivakin :)  Tämän talvisen kuvan olen ottanut tammikuisena päivänä ikkunasta ulos katsellessani. Ja pöydän äärestä voi myös katsella televisiota, ja tuolit ovat kelpoja istumiseen.

Nyt täytyy vielä kertoa, että tämä uusi läppärini on laajentanut bloggaamisreviiriäni. Kone on kevyt ja sen voi kantaa mihin vain ja sitä on helppo pitää sylissä. Ja akun kesto on kaksinkertainen verrattuna aikaisempaan koneeseeni. Joten Air liikkuu kivasti mukana siellä missä minäkin, tässä jutussa kuitenkin kotona.   

Sohvapöytä sohvan edessä. Tässä harvemmin näpyttelen, mutta eilen kirjoittelin vastauksia blogiini tulleisiin kommenteihin sohvalla istuen.

Ja lepotuolissa kirjoittelen. Siitä on tullut minulle mieleinen kirjoituspaikka viime aikoina. 

Myös työhuoneessa kirjoitan, mutta nyt se on täynnä tavaroita, kun Leila-anoppini asuntoa on tyhjennetty, ja tavaroita on tuotu tänne meille (ks. Näkemiin laululintu) . Työhuone saa jäädä tällä kertaa kuvaamatta.  

Haluan palata tähän samaiseen haasteeseen / aiheeseen tulevana kesänä. Silloin haluan kertoa, miten laiturin nokassa bloggaaminen sujuu. Missä bloggaaja kirjoittaa kesällä blogiaan? - siihen vastaan sitten kesällä. 

Mutta vielä eletään talviaikaa. Haluan haastaa mukaan seuraavat mukavat blogit samalla kysymyksellä: Missä blogiasi kirjoitat?  

Ja haaste lähtee seuraaville bloggaajille - saatesanoin, ei kiirettä lain.    

 Oikeasti aikuinen - blogin kirjoittajalle linkki - tästä  

Xlcheapandchic-blogin Sarille,  joka löytyy tämän linkin takaa - tästä
Belle Semaine-blogin Johannalle, joka löytyy tämän linkin takaa - tästä

Ja jos joku muu haluaa haasteeseen vastata, niin olkaapa hyvät! 


Sataa ropisee. 
Hyvää laskiaistiistaita! 

/ Tuula 

SHARE:

blogi, haaste, koti

NÄKEMIIN LAULULINTU

Elämän raidat ovat kirkkaita ja tummia. Meillä oli samana päivänä iloa ja surua. Mieheni pojanpoika täytti vuosia. Ja mieheni äiti nukkui ikiuneen. 

Ajattelin ensin, että en kirjoita tästä surullisesta aiheesta tänne mitään, mutta ajatusmaailmani on muuttunut asiaa käsitellessäni.  

Leila-mamma ehti täyttää 87 vuotta juuri ennen kuolemaansa. Hän oli sinnikäs pieni nainen, joka ei valitellut, vaikka elämä välillä kovasti kohtelikin.  

Vuonna 1989 Leila-mamma oli miehensä kanssa pahassa autokolarissa. He olivat molemmat onnettomuuden jälkeen pitkään teho-osastolla. Molempien elämä muuttui ratkaisevasti. Kolarin vuoksi Leila-mamman selkää ja lonkkaa jouduttiin leikkaamaan useaan kerran. Ja jo edesmennyt Kaarlo-pappa menetti onnettomuudessa toisen jalkansa. Elämä kuitenkin jatkui Leila-mammalla rollaattorin kanssa. Ja Leilan sinnikkyydestä kertoo sekin, että hän teki muutaman ulkomaan matkankin rollaattori kumppaninaan.  Muutama vuosi sitten Leila-mammalta leikattiin toinen jalka polven yläpuolelta poikki, kolarista johtuen sekin. Elämän kuviot pienenivät oleellisesti.

Vähän aikaisemmin Leila-mamma oli jo muuttanut palvelutaloon. 

Mutta Leila-mamma säilytti kuitenkin positiivisuutensa ja hyväntuulisuutensa. Muisti huononi vuosien varrella, mutta laulujen sanoja hän ei koskaan unohtanut. Miten monta kertaa kurkkasinkaan Leilan huoneeseen, jossa oli 'laulukonsertti' meneillään. Sisään astuttuani yhdessä sitten jatkoimme laulamista. Palvelutalossa  muutamalle hoitajallekin Leila-mamma oli opettanut laulun sanoja. Hoitajat ovatkin kertoneet, että harva asukas heillä yksinään on laulanut. Heistä oli mukavaa, kun Leilan huoneesta kuului laulua.  

Viimeiset viikot olivat Leila-mammalle rankkoja, hänellä oli päällä infektiokierre ja parikin keuhkokuumetta, ja häntä kuljetettiiin sairaalan ja palvelutalon välillä. Lopulta Leilan voimat uupuivat. 

Kolme lempikuvaani instatililtäni. Rakkaudesta saaristoon.  

Tarinaan, jota minun ei pitänyt täällä kertoa, johdatti blogystäväni Ladyofthemess 'in       instagram-haaste, jossa hän pyysi minua valitsemaan 3 lempikuvaani omalta instatililtäni.  Kuvani valitsin ajatuksella - rakkaudesta saaristoon. Samalla muistelin Leila-mammaa, joka myös rakasti saaristoa ja saariston lintuja. Leila ei enää moneen vuoteen ole päässyt saarimökillä käymään. Mutta nyt jo minusta tuntuu siltä, että tulevina kesinä Leila-mamma on mukana saarella - meren kimalluksessa, saaren puissa, kallioilla, lintujen laulussa… 

Kuva kallioilta saarimökin takaa. Leila-mamman rakkaita maisemia. 

Palvelutalon hoitajat sanoivat niin hellästi ja kauniisti, että nyt meidän laululintusemme ei enää laula täällä; Leila laulaa siellä jossakin, missä hänen on nyt hyvä olla.  

Aurinko laskee, 

jo pitenee varjot.

Poissa on ystävä kallehin...  

Näkemiin Laululintu, hyvää matkaa. 

SHARE:

laulu, oma elämä, saarimökki