Pikku naisia Turun Kaupunginteatterissa

Hain kaikki vanhat kirjani läpi, mutta mistään en löytänyt Louisa May Alcottin Pikku naisia -kirjaani. Anna ystävämme -kirjan kyllä löysin, mutta siitä ei ollut apua tähän hetkeen, nimittäin olisin ennen teatteriin menoa selaillut vähäsen Pikku naisia -kirjaa. Hatarilla muistikuvilla lähdin teatteriin. Mutta eipä se haitannut, jo alun lupaava musiikki vei minut odottaviin tunnelmiin.  

Ohjaaja Sini Pesosen saatesanat: "Ajattelin, että Pikku naisia romaani pitää tuoda tuoreella tavalla näyttämölle. Tyttöyttä ja teini-ikää ei useinkaan ole nähty tärkeänä aiheena suurelle näyttämölle, mutta minusta teini-ikä on kiinnostavin aika ihmisen elämässä, koska se on suurten muutosten ja vahvojen tunteiden aikaa." 

Louisa May Alcottin kirjoittama kirja neljästä sisaruksesta on klassikkoteos. Pikku naiset etsivät omaa polkuaan elämässä. On hienoa, että Turun Kaupunginteatteri on tuonut sen suurelle näyttämölle. Sovitus on Satu Rasilan käsialaa. 

Kirje isältä rintamalta. Kuvassa Amy, Beth, Äiti March, Jo ja Meg, joka haaveilee omasta perheestä. . 

Yhdysvalloissa käydään 1860-luvulla veristä sisällissotaa ja pikkunaisten eli Marchin sisaruksien isä (Kimmo Rasila) on rintamalla. Äidin ja tyttärien on pärjättävä ilman isää kotirintamalla Michiganissa kaukana sotatantereelta. 

1860-luvulla naisten asema ei ollut mitenkään tasavertainen miehiin nähden. Naisille  oli ykkösasia mennä naimisiin ja perustaa perhe. On hienoa tutustua erilaiseen Marchin perheeseen, perheessä on rakkautta, tasa-arvoa ja edistyksellisyyttä. Tytöt saavat olla sellaisia kuin itse haluavat. 

Aika on monella tapaa samanlainen tänäkin päivänä, kun ajattelemme Ukrainan sotaa ja vaikkapa Afganistanin tyttöjen ja naisten kohtaloa. 

Marchin sisarukset ovat kaikki erilaisia luonteiltaan. Meg, vanhin tytär on kiltti ja äidillinen. Jo on Louisa May Alcottin nuoruudenkuva - vallaton, rakastaa kirjoittamista eikä halua naimisiin. Beth on ujo ja musikaalinen. Ja Amy on nuorin tytär, sievä ja taiteellinen. 

Amy rakastaa piirtämistä ja maalaamista. 

Beth rakastaa pianonsoittoa. Kuvassa myös Jo ja Meg. 

Jo rakastaa kirjoittamista. 

Meg Marchia näyttelee Katariina Havukainen, Jo Marchia Isla Mustanoja, Beth Marchia Anna Airola ja Amy Marchia Linda Hämäläinen. Tykkäsin kovasti roolivalinnoista. Vaikka tytöillä on erilaiset luonteet, niin heillä on vahva yhteys toisiinsa ja se näkyi näyttämöllä.  

Jo sekä Marchin suvun täti (Kirsi Tarvainen)

Tyttöjen äitiä näyttelee ihana Riitta Salminen ja Marchin suvun omaperäistä tätiä Kirsi Tarvainen. 

Jo ja Ted tanssivat. 

Jokaisen sisaruksen tarinankaari on kerrottu mukaansatempaavalla ja luontevalla tavalla. Ja kun kokonaisuuteen sisälle vielä astuu komea Theodore "Ted" Laurence - Samuel Kujala, hän tulee aiheuttamaan pientä kitkaa sisarusten välillä. Ted on paitsi komea myös rikas verrattuna Marchin perheeseen. Tuliko Josta ja Tedistä pari, heillä kun oli samanlainen huumorintaju ja tanssikin sujui mainiosti. Enpä paljasta juonta. 

Beth putosi jäihin. 

Kirjasta muistin hämärästi Bethin jäihin putoamisen ja mietinkin, että tullaanko kohtaus näkemään myös näyttämöllä. Näytettiin ja hurjasti näytetttiinkin. Ja musiikki voimistui taustalla komeasti. Jännittävä kohtaus.  Ajattelin taas kerran, että kyllä teatterin näyttämö taipuu moneen.  

Pikku naisia tarjoaa upean lavastuksen ja ihastuttavan puvustuksen. Näyttämölle on saatu historiallinen  tunnelma hienosti toteutettua. Ja taas kerran nautin kauniista visuaalisuudesta ja loistavasta musiikista. 

Lavastus: Tinja Salmi. Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen.  Äänisuunnittelu: Iiro Laakso. Valosuunnittelu: Mika Hiltunen. 

Mikä riemu syntyikään, kun isä tuli rintamalta kotiin. Haavoittuneena, mutta kuitenkin.
Isä March: Kimmo Rasila

Vaikka näytelmässä on myös dramaatiikkaa ja surua, niin enemmän näytelmässä on iloa, huumoria ja lämminhenkisyyttä. Visuaalinen ja upeasti tahditettu kokonaisuus. Pikku naiset valloittavat. 

"Musta tuntuu, että mä olen löytämässä oman tarinani"  

- Jo - 

Tänä päivänä autofiktiiviset kirjat ovat kovasti pinnalla. Louisa May Alcott kirjoitti jo 1800-luvulla autofiktiivisen kirjan Pikku naisia / Jo Marchin hahmon kautta. 

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen 

Turun Kaupunginteatterin ohjelmisto löytyy: TÄÄLTÄ

Olen nähnyt esityksen medialipulla. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Hyvää pääsiäistä kaikille! 

/ Tuula 

SHARE:

kulttuuri, Pikku naisia, teatteri, Turun Kaupunginteatteri

Helmikuun kolme kuvaa - parempi myöhään...

 

Tässä oman helmikuuni kolme kuvaa ja tarinaa. Parempi myöhään. 

Kuvan olen ottanut Naisten Pankin tilaisuuden jäkeen kotimatkalla Suomalaiselta Pohjalta yhtenä helmikuun iltana. 

1. Kuva on Turun uudistetulta Kauppatorilta, Eerikinkadun puolelta. Paikassa, jossa nyt seisoo bussi, siitä on kulkenut raitiotie, tosin keskemmällä katua. Turussa oli toiminnassa sähköraitiotie vuosina 1908-1972. Raitiotieverkko oli laajimmillaan 1960-luvulla, silloin oli käytössä neljä linjaa. Raitiotieverkko rajoittui Turussa aikoinaan keskustan alueelle. 

Minä olen tyttösenä asunut raitiotien varrella. Autot joutuivat pysähtymään, kun raitiovaunu pysähtyi, joten oli turvallista hypätä raitsikan kyytiin. Pienenä haaveilin raitiovaununrahastajan ammatista. Ei tullut tytöstä raitiovaununrahastajaa, muunlaisia tehtäviä toi elämä tullessaan.  

Sunnuntai-iltana 1.10.1972 loppui raitiotieliikenne Turussa kokonaan. Raitiovaunu oli osoittautunut keskikaupungin ruuhkassa joustamattomaksi ja hankalaksi. Nyt Turussa taas haikaillaan raitiovaunujen perään. Ja tehdään selvityksiä ja suunnitelmia, kannattaako raitiotietä tehdä. Mikä on lopputulos, sen aika näyttää. 

Ruissalossa on pieniäkin mökkejä.

Kuva 2. Olen tänä talvena käynyt Ruissalossa luvattoman vähän, vain kaksi kertaa. On ollut talvia jolloin Ruissalon lenkki on kuulunut melkein joka viikkoiseen rutiiniin. Ruissalo on myös talvella suosittu paikka ulkoiluun; rantapromenadilla on paljon reippailijoita, koirien ulkoiluttajia ja pyöräilijöitä. Ja Ruissalon pelloilla hiihdetään. 

Saarella on paljon eläimiä, mutta harvoin metsäneläimiä siellä näkee. Siellä on kuulemani mukaan myös hirviä, niitä en ole koskaan nähnyt, mutta kerran tupsahti peura samalle polulle, ihan lähellekin tervehtimään. 

Ruissalossa on upeita pitsihuviloita, niitä olen paljon kuvaillut ja huviloista kertonutkin. Mutta tähän haasteeseen olen kuvannut sievän punaisen mökin Ruissalossa. 

En uskaltanut avantoon pulahtaa. 

Kuva 3. Ja koska merenrannat aina minua viehättävät, niin silloin tällöin kävelylenkit vievät Raision satamaan, Hahdenniemeen. Sinne avattiin viime kesänä uimaranta - Playa del Raisio. Ja tänä talvena sinne on tehty  mahdollisuus myös avantouimiseen. Satamassa on uusi sauna, kaksi paljua sekä vaatekopit. Oma kuvani on vähän tylsä ko. paikasta, sillä en avantouimareita tohtinut kuvata. 

Uidessa voi ihailla Meyerin telakalla rakennettavia laivoja. Paikka ei ehkä edusta tyypillistä suomalaista merimaisemaa. Mutta tuo urbaani maisema tekee Play del Raisiosta mielenkiintoisen uimapaikan niin kesällä kuin talvellakin. 

Tämän kivan haasteen  on laittanut alulle Nadine, hänen suosittu bloginsa löytyy täältä:   

Via Per Aspera Ad Astra 

Ja minä tulin vasta nyt mukaan. Mutta parempi myöhään...

Aurinkoista maaliskuuta kaikille! 

/ Tuula 

Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin ja Instagramin kautta

SHARE:

haaste, lifestyle, raisio, Turku

Punainen viiva -ooppera. Pala suomalaista historiaa

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Olin eilen Turun kaupunginteatterissa katsomassa Punainen viiva -oopperaa. Olipa komeaa ja koskettavaa katsottavaa. Ooppera perustuu Ilmari Kiannon samannimiseen romaaniin ja libreton on tehnyt Aulis Sallinen. 

Tarina kertoo vuodesta 1906, jolloin uusi yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden takaava laki säädettiin sekä vuodesta 1907, jolloin koko kansa pääsi ensimmäistä kertaa äänestämään eduskuntavaaleissa eli vetämään punaisen viivan. Suomen eduskuntavaaleissa punainen viiva oli vuosina 1907-1935 käytetty merkintätapa. Punaiseen väriin oli päädytty sen erottuvuuden vuoksi, mikä helpottaisi ääntenlaskua.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Topi (Waltteri Torikka) ja Riika (Johanna Rusanen) elävät kolmen lapsensa kanssa Kainuun Korpiloukossa. Elämä on todella köyhää, kaikesta on puutetta. ja lähistöllä liikkuu karhu, joka on taas tappanut lampaan. "Minä vielä tapan sen karhun", vannoo Topi. 

Koska perheellä on nälkä ja ruokaa ei ole, lähtee Topi pitkän matkan taa tapaamaan rovastia, jotta saisi hätäapua perheelleen. Mutta hätäapua ei heru. 

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Topi palaa matkaltaan tyhjin käsin, mutta kertoo punaisesta kirjasta ja sosiaalidemokraattien lupauksesta parantaa köyhien olot. "Vapaus, veljeys ja tasa-arvo" näistä kolmesta uudesta sanasta puhuu agitaattori Puntarpää kyläläisille Uudenvuodenpäivänä.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Vaikka sosiaalidemokraatit voittivat vaalit vuonna 1907, apua ei kuitenkaan saatu Kainuun Korpiloukkoon. Topin ja Riikan kolme lasta sairastuvat ja kuolevat. Heidät tappoi nälkä ja tauti. Vaalien voitto ei helpota Topin ja Riikan hirvittävää tuskaa.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Nyt voinkin kertoa, miten ooppera päättyy, sillä enää on yksi esitys jäljellä. Ulkoa kuuluu koirien haukuntaa. Ja Topin ainokaisen lehmän ääntä. Lähistöllä liikkuva karhu on tappanut lehmän. Topi ryntää ulos. Topi ja karhu kohtaavat. Kohtaamisessa käy huonosti. Topi kuolee ja veri valuu punaisena viivana Topin kaulan poikki. 

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Oopperan esittelyssä sanotaan: "Punaisen viivan kuvaama maailma on karu ja luonnolla on suuri symbolinen merkitys." Turun Kaupunginteatterin, Saaristo-oopperan ja Turun filharmonisen orkesterin kanssa toteutettu yhteistyö on komea. Ja kun vielä Paavo Hyökin johtama Chorus Cathedralis Aboensis ja sekä mieskuoro Euga laulavat, niin en osaa edes kuvailla, miten hienolta oopperaesitys kuulosti, se oli todella vaikuttavaa. 

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Mikko Kouki on ensimmäistä kertaa elämässään ohjannut oopperan, mutta tekee sen taidolla. Kapellimestarina on Ville Matvejeff, joka on innoissaan tarttunut tahtipuikkoon: "Punainen viiva on fantastinen mestariteos, yksi keskeisempiä suomalaisia oopperoita." 

Lavastussuunnittelun on tehnyt Jani Uljas, lavan visuaalinen toteutus on karun komea. 

Eikä sovi unohtaa hienoja koreografioita. "Onko Suomessa kevät", kysytään alun kauniisti soivassa kuorokohtauksessa. Se ja muut oivaltavat joukkokohtaukset ovat koreografi Jouni Prittisen käsialaa. 

Lapsiesiintyjät olivat taitavia, kiitos heille! Esityksissä vuorottelivat: Lauri Bergman, Linda Kankare, Lovisa Huhtinen, Viljo Kouvonen, Iina Sokka ja Beata Hämäläinen. 

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Tähän loppuun sopii hyvin kapellimestari Ville Matvejeffin sanat: "Elämme pelontäyteistä aikaa, jossa helposti kaipaa kepeää viihdettä. Sitä Punainen viiva ei ole. Mutta se on mestariteos, joka on hirveän ajankohtainen; meillä on nytkin yhteiskunnassa köyhyyttä ja vaalit tulossa. Taiteen kautta koettuna synkätkin asiat auttavat purkamaan raskasta tunnetta. Kun sitä pystytään prosessoimaan yhdessä, se helpottaa. Kyynelistä tulee parempi olo. Eiväthän Titanic ja Romeo ja Juliakaan lopu onnellisesti, mutta silti niitä rakastetaan."

Olen iloinen, että ehdin nähdä ja kuulla Punaisen viivan. Se oli upea kokemus! 

/ Tuula 

Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin ja Instagramin kautta

SHARE:

ooppera, Turun Kaupunginteatteri

Titanicin suomalaistarinoita Forum Marinumissa

 

Minua on aina kiinnostanut uppoamattomana pidetyn matkustajalaiva Titanicin tarina. Turun Forum Marinumiin on  avattu koskettava näyttely,  kuunnelmallinen museotuotanto, joka lähestyy onnettomuutta suomalaisten matkustajien kautta kertoen heidän tarinansa. Ääninäytelty näyttely tuo koskettavan näkökulman viime vuosisadan tunnetuimpaan merionnettomuuteen. 

Titanicin suomalaistarinoita

Suurin osa suomalaisista Titanicin matkustajista (52 ihmistä) lähti Hangosta S/S Polaris laivalla Southamptoniin, jossa he nousivat Titaniciin. Hangon laiturille oli tullut paljon ihmisiä hyvästelemään läheisensä ja katsomaan Polariksen lähtöä 3.4.1912.

10.4.1912 klo 12.15 RMS Titanicin köydet irrotettiin Southamptonin satamassa ja merimatka New Yorkiin pääsi alkamaan. Asiakirjojen mukaan matkassa oli 63 suomalaista ja he  matkustivat joko toisessa tai kolmannessa luokassa. Kaikkiaan laivassa oli 1300 matkustajaa ja 900 miehistön jäsentä. 

Yleensä kerrotaan ylempien matkustajaluokkien yltäkylläisestä matkustamisesta kimaltelevine kattokruunuineen. Tiesittekö, että Titanicilla oli jopa kuntosali. Turun näyttelyssä pääsevät esiin suomalaiset, valtaosa heistä matkusti kolmannessa luokassa. He lähtivät matkaan toiveikkaina uutta elämää odottaen. 

Maastamuuton taustalla vaikutti siirtolaisuusliike ja 1900-luvun alun yhteiskunnalliset ilmiöt. Nykyajassa voi nähdä yhtäläisyyksiä parempaa elämää etsivien ihmisten muuttoliikkeissä. 

Titanic törmäsi jäävuoreen 14.-15.4.1912 yöllä Pohjois-Atlantilla ja upposi. Laiva vei meren syvyyksiin kaikkiaan 1500 ihmistä, vain 706 pelastui. 

Sydämestä sattui, kun kuuntelin ylihärmäläisen Maria Panulan tarinaa. Maria oli matkassa viiden poikansa kanssa. Samassa hyttiosastossa oli myös Anna Turja, jonka kokemukset on kirjattu muistiin. Juho -isä odotti perhettään Amerikassa. On päätelty, että Maria Panulalla olisi ollut mahdollisuus päästä pelastusveneeseen. Hän oli kannella nuorempien lastensa kanssa, mutta kaksi vanhempaa jo teini-ikäistä poikaa puuttui joukosta. Tämä oli ehkä syy, miksi Maria ei halunnut mennä pelastusveneeseen. Äiti ja viisi lasta hukkuivat. 

Perheensä menettänyt Juho Panulaa kalvoi koko ikänsä vaimonsa ja lastensa kohtalo. Hän kuitenkin meni uudelleen naimisiin ja asui Amerikassa, mutta ei koskaan kertonut uudelle vaimolleen Titanicin tragediasta. Juho Panula kävi myöhempinä vuosinaan säännöllisesti tapaamassa Titanicilta pelastunutta Anna Turjaa ja he keskustelivat yökaudet Titanicin viimeisistä hetkistä Anna Turjan pöydän ääressä. Tätä surutyötä hän teki kuolemaansa saakka. Juho Panula kuoli 1943. 

Yksi Titanicilta pelastautuneita oli 18-vuotias Oulaisissa syntynyt Anna Sofia Turja. Hänet olen maininnut Panulan perheen yhteydessä. Anna Turja lähti Amerikkaan sisarpuolensa Marian ja tämän miehen innostamana. Simo Kangas on tehnyt hänestä haastattelun vuonna 1974, se on kuultavissa Forum Marinumissa. Tallenteessa kuullaan pala suomalaista historiaa, Anna Turja oli haastattelua tehtäessä 80-vuotias. Hän muisti elävästi nuo hetket Titanicilla. Anna  kertoo, millaista laivalla oli matkustaa ja mitä tapahtui sen jälkeen, kun alus oli törmännyt jäävuoreen. Annan onnistui päästä pelastusveneeseen ja sieltä hän näki Titanicin painuvan pinnan alle. "Sen jälkeen ei ollut kuin musta taivas ja musta vesi", sanoo Anna Turja.

Anna pääsi RMS Carapthian mukana New Yorkiin. Annan nimi puuttui matkustajaluettelosta, joten hänen perheensä pelkäsi hänen hukkuneen. Noin 5-6 viikkoa pelastumisen jälkeen saapui Annan kirje äidilleen. Kirjeessä hän kertoi pelastuneensa. Anna Turja ei koskaan enää palannut Suomeen.

Perheensä menettänyt Juho Panula löysi elinikäisen ystävän Anna Turjaasta. Heitä yhdisti Titanicin onnettomuus.

Forum Marinumissa on paljon sykähdyttävia tarinoita Titanicin matkasta ja suomalaisista. Sisällöntuotannon tekstit ovat suurimmaksi osaksi tehneet Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineen opiskelijat. Teksteissä perehdytään, mitä suomalaiset ovat mahdollisesti ajatelleet ja miten he ovat kokeneet siirtolaiseksi lähtemisen. Nämä lyhyet kuunnelmat tulkitsevat ammattinäyttelijät Akseli Kouki, Kirsi Tarvainen, Alexandra Oupornikova ja Mikko Kouki. Tarinoita on helppo kuunnella. 

Titanicin onnettomuudesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 111 vuotta. Titanic on ollut aiheena monissa kirjoissa, elokuvissa, televisiosarjoissa ja nyt Forum Marinumissa, Turussa. 

Näyttely on esillä Forum Marinumin Kruununmakasiini -rakennuksessa 7.1.2024 saakka.

Kuunnelmallinen museotuotanto on koottu hienosti, kiitos Forum Marinum.

/Tuula

 

Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin ja Instagramin kautta

SHARE:

Forum Marinum, historia, kulttuuri, museo, Titanic