 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Hiljaiset sillat oli 1990-luvulla todellinen tapaus. Olen lukenut sekä kirjan että katsonut elokuvan. Minua jopa jännitti, miten tämä katkeransuloinen rakkaustarina toteutuu teatterinlavalla ja musikaalina. Tässä tunnelmiani.
En kerro tässä jutussani loppuratkaisua, sillä nuorempi sukupolvi ei tätä tarinaa tunne. Tässä kuitenkin kehyskertomus pienesti, jotta tarina aukeaa.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Francesca Johnson (Maria Ylipää) on syntynyt Italiassa. Hän on sotamorsiamena muuttanut turvalliseen Amerikkaan Eurooopan toisen maaillmansodan kauhuista ja kotiutunut Iowan syrjäiselle maaseudulle. Francesca on jättänyt aikoja sitten opettajan ammattinsa ja tyytynyt osaansa kotirouvana sekä maanviljelijän vaimona. Iowassa on hyvä elää, mutta runous ja taide eivät kuulu siellä elämään ja niitä Francesca kaipaa. Hän ei ole päässyt toteuttamaan vieraassa maassa unelmiaan.
Robert Kincaid (Jonas Saari) on National Geographic -lehden valokuvaaja, joka saapuu Madisonin piirikuntaan kuvatakseen vanhoja, katettuja siltoja. Mies on yksinäinen, oman tiensä kulkija, joka on kulkenut maailman eri kolkissa valokuvaamassa, se on ollut hänen valintansa. Robertille luonnonvalo on kuvatessa tärkeä, hänelle on kuvissaan tärkeää paljastaa arkielämän kauneus.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Musikaalissa eletään vuotta 1965. Francescan mies on lähtenyt lapsien kanssa maatalousmessuille. Francesca istuu kotitalonsa kuistilla juomassa jääteetä, kun pihaan eksyy National Geographic -lehden kuvaaja Robert Kincaid vanhalla sinisellä farmariautollaan. Francesca lupautuu Robertille oppaaksi, jotta tämä löytäisi vielä sen seitsemännen sillan, Rosemanin sillan.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Hiljainen silta - minne se viekään? Francesca ja Robert rakastuvat. Silta johdattaa Francescan ja Robertin polulle, jossa keskiössä ovat tunteet ja vaikeat elämänvalinnat.
Hiljaisten siltojen tarina on tuttu monille Robert James Wallerin romaanista sekä vuonna 1995 ilmestyneestä elokuvasta, jota tähdittivät Meryl Streep ja Clint Eastwood. Tätä Suomessa ensimmäistä kertaa nähtävää musikaaliversiota tähdittävät Maria Ylipää ja Jonas Saari. Musikaalivelho Samuel Harjanne on ohjannut tämän kauniin ja surullisen rakkaustarinan. Olen aikaisemmin nähnyt Harjanteen ohjaaman musikaalin Pieni Merenneito Helsingin Kaupunginteatterissa, joten minulla oli isot odotukset myös Hiljaisiin siltoihin.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Enkä pettynyt. Intiimi ja elämänmakuinen musikaali on hienosti toteutettu. Musiikki pystyi loistavasti korostamaan rakastavaisten ristiriitaisia tunteita. Se meni sieluun saakka. Francescalla on vaikea tehtävä valita perheen, uuden rakkauden ja unelmien välillä. Pysyäkö kotiäitinä vai valitako tuntematon tulevaisuus valokuvaaja Robertin kanssa. Teema sopii hyvin tähänkin päivään ja siihen on helppo samastua. Onneksi oli nenäliinoja mukana. Musiikin sovituksesta vastaa monista musikaaleista tuttu kapellimestari Eeva Kontu.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Maria Ylipää roolistaan: "Minusta siinä on kyse myös jokaisen meidän nähdyksi tulemisen tarpeesta. Robert ja Francesca näkevät toisissaan jotain sellaista, mitä elämä ei ole muuten heille tarjonnut. Sillä on vaikutus molempiin. Ei tällainen valinta ole yhtään sen helpompi tänä päivänäkään."
Minua on aina kiinnostanut lavastus ja jo ennen esitystä pohdin, miten tarinan tärkeät elementit, Iowan maaseudun, maatalon, kuuman elokuun ja katetun sillan saa toteutettua Turun Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle? Lavastaja Jani Uljas on tehnyt loistavaa työtä, nämä kaikki toteutuivat. Ja loppukohtaus kertoi minulle sen saman kuin kirjassa ja elokuvassakin. Jos ei tunne tarinaa, loppukohtaus näyttäytyy toisin, mutta tulos on sama. Hieno toteutus.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Ja valo on tärkeä myös tässä esityksessä, niin tähtitaivaat kuin Iowan komeat auringonnousut ja laskutkin on loihtinut valosuunnittelija Kalle Ropponen.
Musiikin on säveltänyt ja sanoittanut Jason Robert Brown. Laulujen suomennoksesta vastaa Hanna Kaila. Francescan laulamassa musiikissa on kuultavissa myös hänen juurensa Italiassa. Jonas Saari yllätti minut laulajana, upeaääninen mies. Vielä nostaisin esiin Marian ja Jonaksen yhdessä esittämät balladit, ne sykähdyttivät.
Hiljaisten siltojen teksti on Marshan Normanin. Taitavat videoprojisoinnit on suunnitellut Sanna Malkavaara. 1960-luvun puvustuksesta vastaa Tiina Valkama.
Laulujen lisäksi musikaalissa on myös paljon puheosuuksia. Tekstin suomennoksen on tehnyt Reita Lounatvuori. Koreografina on Osku Heiskanen ja äänisuunnittelusta vastaa Iiro Laakso. Ohjaajan assistentti Jack Johansson. Naamioinnin suunnittelu: Jessica Rosenberg ja Petriina Suomela
 |
| Kirsi Tarvainen Margena irrotti monet makeat naurut yleisöltä. Kuvassa myös Lasse Pajunen. |
Muun esiintyjäkaartin muodostavat: Stefan Karlsson, Akseli Ferrand, Linda Hämäläinen, Kirsi Tarvainen, Marika Huomolin, Peter Nyberg, Reeta Vestman, Julius Martikainen, Lasse Pajunen, Anna-Maija Jalkanen, Peter Nyberg, Sonja Pajunoja.
Robert Kincaid sanat Francescalle: "Tässä epävarmuuden universumissa tällaisen varmuuden saavuttaa vain kerran, ei useammin, vaikka eläisi kuinka monta elämää."
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Intiimi ja herkkä Hiljaiset sillat poikkeaa show -musikaalien joukosta. Tätä on ilo suositella.
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen
Turun Kaupunginteatterin ohjelmisto löytyy TÄÄLTÄ
Olen nähnyt esityksen medialipulla.
/ Tuula
