MOMENTS OF MY LIFE

maanantai 23. elokuuta 2021

Sibeliusmuseossa - Sibeliuksen mieliväri oli vaaleanvihreä



Sibeliuksella oli synesteettisiä kykyjä. Hän kuuli eri värit: C-duuri oli punainen, F-duuri oli vihreä ja D-duuri oli keltainen. Säveltäjän mieliväri oli vaaleanvihreä. Ei tainnut olla ihan sattumaa, että pukeuduin vihreään, kun kävin Sibeliusmuseossa. 

Turussa, Tuomiokirkon takana on Suomen monipuolisin musiikkimuseo -  Sibeliusmuseo . Betoninen rakennus sijaitsee Piispankadulla vanhojen talojen keskellä. Rakennuksen on suunnitellut Woldemar Baeckman. Rakennus lienee yksi 1960-luvun omaperäisimmistä luomuksista. Museorakennus vihittiin käyttöön vuonna 1968. 


Rakennuksen keskellä on huikea, betoninen konserttisali, jossa on järjestetty konsertteja melkeinpä rakennuksen valmistumisesta asti. Musiikinystävät ovat saaneet nauttia mm. kamarimusiikista kotimaisten ja ulkomaisten taiteilijoiden esittäminä. 

Opaslehtisessä kerrotaan museon yli 2000 soittimen kokoelmasta. Lasivitriineistä löytyy hienoja soittimia ympäri maailman, niin perinne- kuin taidemusiikkisoittimia. 



Kun lähtee kierrokselle, niin itseoikeutetusti komea Sibeliuksen patsas toivottaa tervetulleeksi heti ensimmäisessä vitriinissä. Museossa on kuunneltavissa Sibeliuksen hienoimpia sävellyksiä joko kuulokkeista tai museo-oppaalta pyydettäessä, jolloin musiikkikappale toistetaan konserttisalissa. Ei onnistunut meillä, sillä konserttisalissa oli menossa Tiede ja taidetapahtuma ABOAGORA "Fire on pian täällä", johon meillä ei ollut lippuja. Mutta joskus vielä haluan kuulla Finlandian soivan tuolla upeassa betonisalissa. 








 Jean Sibelius - pieni elämäkerta

Johan Christian Julius Sibelius syntyi Hämeenlinnassa 8.12.1865. Häntä kutsuttiin Janneksi. Kun Janne oli 2-vuotias, hänen isänsä kuoli lavantautiin. Äiti ja lapset muuttivat äidinäidin luokse. 

Kun Janne oli 19-vuotias, hän muutti Helsinkiin ja aloitti opinnot Helsingin Musiikkiopistossa. Viulu vaihtui säveltämiseen. Ja Janne myös otti käyttöön taiteilijanimen Jean. Opiskeluvuosinaan Janne ystävystyi monien kirjailijoiden, muusikoiden ja kuvataiteilijoiden kanssa. Hän myös tutustui tulevaan vaimoonsa Aino Järnefeltiin. 

Aino ja Jean Sibelius (Kuva Soiva metsä -kirjasta)


Vuosina 1889-91 Janne opiskeli Berliinissä ja Wienissä. Ulkomailla opiskellessaan hän kiinnostui suomen kielestä ja Kalevalan myyttisestä maailmasta. Keväällä 1892 valmistui Sibeliuksen läpimurtoteos Kullervo ja kesällä Janne ja Aino menivät naimisiin. Lapsia syntyi kuin myös Sibeliuksen kansallishenkisiä sävellyksiä. Aino ja Janne saivat yhteensä kuusi tytärtä, joista nuorin kuoli lavantautiin vain kaksivuotiaana. Ensimmäinen sinfonia valmistui vuonna 1899. Tämän musiikin viimeinen osa sai myöhemmin nimen Finlandia. 


Ainola / Kuva on kirjasta Soiva metsä - Jean Sibeliuksen matkassa. 




Vuonna 1904 Sibeliukset muuttivat Helsingistä maaseudulle Järvenpäähän. Uusi talo Ainola oli valmistunut. Janne sai vihdoinkin kaipaamansa työrauhan. 

Jean Sibelius jatkoi myös ahkeraa matkustelua. Hän johti teoksiaan ja varsinkin niiden ensiesityksiä kaikkialla Euroopassa. Keväällä 1914 Sibelius teki pitkän matkan Yhdysvaltoihin. Norfolkin musiikkijuhlilla hän johti orkesteria, jota hän luonnehti parhaaksi kuulemakseen. Hänet vihittiin Yalen yliopiston kunniatohtoriksi. Matka oli yksi Sibeliuksen uran kohokohdista. 

I maailmansota (1914-1918) muutti Sibeliuksen elämää. Matkoja ei voinut tehdä. 

1920-luvulla Sibelius sävelsi viimeiset suuret teoksensa. Sibeliuksella alkoi olla jo ikää ja itsekritiikki vaivasi. Kahdeksatta sinfoniaansa Sibelius muokkasi vielä vuonna 1943, mutta poltti sen lopulta Ainolan takassa. 

Sibeliusmuseossa on useita upeita pianoja.




Viimeisinä vuosinaan Sibelius oli kansainvälisesti arvostettu suuri säveltäjä. Hänen musiikkiaan soitettiin ympäri maailmaa ja hänen kunniakseen järjestettiin festivaaleja. Merkkipäivinä hän sai lahjoja kaikkialta ulkomaisia valtionpäämiehiä myöten mm. Winston Churchilliltä ja Harry S. Trumanilta. 

Sibeliusta houkuteltiin elämänsä varrella useasti muuttamaan ulkomaille. Mutta hän ei halunnut jättää Ainolaa ja Suomea. "Täällä Ainolassa hiljaisuus puhuu", sanoi Sibelius kodistaan. Säveltäjämestari sai kuolla kotonaan 91-vuotiaana syyskuussa 1957. Hänet on haudattu Ainolan etelärinteeseen. 

*****

Sibeliusmuseossa on esillä myös mielenkiintoinen näyttely ensimmäisestä Ruisrockista. Näyttelyn nimi on Ruisrock 1970 - Miten kaikki alkoi. Kansainvälinen tuulahdus suuren maailman meiningistä veti nuoria ympäri maata ja muualtakin Euroopasta Suomeen, Ruissaloon. Järjestäjät odottivat paikalle 5000 nuorta, mutta paikalle tulikin 38 000 nuorta! Mutta se on jo toinen tarina. Ruisrock 1970 -näyttely on Sibelius-museossa 30.10.2021 asti. 


Kaunista elokuun viikkoa! 

-  Tuula 

Seuraa blogia myös Instagramissa: tuulaslife 


SHARE:
Professional Blog Designs by pipdig