MOMENTS OF MY LIFE

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Sudio Fem -kuulokkeet ja alennuskoodi



* Yhteistyö: SUDIO 

Nyt joulukuussa 2019 on Sudiolla lanseerattu uusi, täysin langaton kuulokemalli, nimeltä Fem. Sain nämä upeat Fem in-ear kuulokkeet testattavaksi. Ja olen siitä mielissäni. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät että olen kuulokkeitten suurkuluttaja. Eniten kuuntelen äänikirjoja, mutta nykyään myös enenevässä määrin musiikkia.

Sudio Fem -mallissa yhdistyvät käytännöllisyys ja upea ääni. Sudion tarina juontaa juurensa ikonisesta ruotsalaisesta musiikista. Aikoinaan Sudio nimikin on valittu sanoista "Swedish" ja "Audio". Sudio tarjoaa upeaa äänenlaatua musiikinkuuntelijoille, matkailijoille, unelmoijille ja tarinankuulijoille.


Kesällä käytin ahkerasti valkoisia Sudio Tolv in-ear kuulokkeita - tässä linkki  Ja nyt minulla on talvikäyttöön nämä mustat Fem in-ear kuulokkeet. Jippii! Jo syksyllä alan pukeutua useimmiten mustaan, joten nämä pienet mustat kuulokkeet natsaavat hienosti pukeutumiseen ja kulkevat kevyesti mukana. Toki mustat Fem kuulokkeet käyvät minkä värin kanssa tahansa.


Fem-kuulokkeet ovat mustassa pyöreässä kotelossa, jossa ne myös latautuvat. Tai vaikkapa vaaleanpunaisessa kotelossa, jos sen väriset Fem'it valitsee.  Musiikki / puheaika: kokonaisuudessaan 20 h kuunteluaikaa, 6 h yhdellä latauksella. Tämä kätevä, pieni kotelo tankkaa kuulokkeet jopa neljä kertaa, kunhan muistaa ladata tuon kotelon. Mukana seuraa johto lataamiseen.

Kuulokkeissa on merkinnät R ja L eli toinen kuuloke oikeaan ja toinen vasempaan korvaan.


Nappikuulokkeet kytketytyvät automaattisesti päälle, kun otat ne latauskotelosta. Ota Bluetooth käyttöön laitteessasi (kännykkä, tabletti, pöytäkone). Nosta molemmat kuulokkeet kotelosta, ne ovat valmiina pariliitoksen muodossa. Valitse "Sudio Fem" laitteesi Bluetooth -luettelosta.

Korvakuulokkeet sammuvat automaattisesti, kun asetat ne latauskoteloon.

Kuulokkeissa on yksi kosketuspainike puolta kohden. Näillä voit hallita puheluita. Ja musiikin hallinta onnistuu myös näillä kosketuspainikkeilla. Sudio Fem -kuulokkeiden mukana tulee Omistajan manual, jossa ohjeet ovat suomeksi. Ja lisäohjeita löydät FAQ -osoitteessa: www.sudio.com/faq



Kuvassa myös korvatutit, niitä on kaikkiaan viisi kappaletta, joten omiin korviin löytyy varmasti sopiva pari. Minulla on keskikokoiset korvatutit kuulokkeissani. Ja hämmästelen sitä, miten hyvin kuulokkeet pysyvät korvissani. Kylmemmillä keleillä Fem pysyy mainiosti myssyn tai hupun alla. Ja näin minulla on kirjan- tai musiikinkuuntelu taattu.

Lisäinfoa Fem -kuulokkeista:

° 1 kosketuspainike puolta kohden
° 4 ympäristömelua vaimentavaa mikrofonia (2 / puoli)
° IPX 5 (roiskeen- / sateen- / hienpitävä)
° Kokonaisuudessaan 20 h kuunteluaikaa, 6 h yhdellä latauksella
° Kosketusohjaus
° Lataustyyppi USB Type C
° Pikalautaus: 15 minuutin lataus antaa yhden tunnin kuunteluaikaa
° Täyteen - latausaika 90 minuuttia
° Bluetooth 5.0

Tähän on hyvä vielä kertoa, että Sudion kuulokkeet ovat yhteensopivat kaikkien kännykkämerkkien kanssa. Ne ovat käytännölliset ja äänentoisto on huippuluokkaa. Kylmemmillä keleillä Fem pysyy mainiosti myös hupun alla. Ja näin minulla on kirjan- tai musiikinkuuntelu taattu kelillä kuin kelillä. Kuulokkeet ovat myös vedenpitävät.

Sudion sivuilta: "Tavoitteenamme on mullistaa tapa, miten ihmiset näkevät kuulokkeet sekä teknisenä laitteena että asusteena. Sudio on luonut upean malliston kuulokkeita, jotka sopivat mihin tahansa elämäntyyliin."

Mustat ja valkoiset Fem -kuulokkeet (Kuva: Sudio)

Näissä uusissa Sudio Fem kuulokkeissa on hyvä istuvuus ja ne pysyvät hyvin korvissa. Esitteessä sanotaan, että Fem on innovatiivisin ja tehokkain kuulokemalli nykyisessä mallistossa. Tämä on varmasti totta, mutta minä olen mieltynyt kaikkiin Sudion kuulokemalleihin, jotka minulla on. Ja ne kaikki sopivat erilaisiin juttuihin, joita teen. Minä jopa imuroin kuulokkeet päässäni ja äänikirjaa kuunnellen. En ole kuitenkaan multitaskaaja, mutta imuroiminenkin on paljon hauskempaa kirjaa tai musiikkia kuunnellessa. Suosittelen.


Sudio haluaa muistaa myös teitä lukijani ja tarjoaa teille alennuskoodin kaikkiin Sudion kuulokkeisiin. Kun lisäät tilaukseen koodin 15tuula, saat  - 15%:n alennuksen kaikista Sudion kuulokemalleista. Sekä ilmaisen pikatoimituksen Suomeen. Kaikki kuulokemallit näet tästä osoitteesta ja samasta osoitteesta voit tehdä myös tilauksen - >  SUDIO 

PS. Fem kuulokkeita löytyy neljässä värissä: musta, valkoinen, sininen ja vaaleanpunainen.


Tyylikkäät ja hyvätasoiset kuulokkeet ovat ihana joululahja! 


Rajoitetun ajan ilmainen lahjapakkaus jokaisen oston yhteydessä. 


Hyvää joulunodotusta ja iloisiin kuulemiin,

- Tuula 


Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta


JAA TÄMÄ POSTAUS:

10 kommenttia

  1. Varmasti hyvät kuulokkeet ja ihanat kuvat, näytät upealta! Leppoisaa alkavaa viikkoa❤️

    VastaaPoista
  2. Kiitos, nämä ovat mainiot kuulokkeet. Taisin kuunnella Queen'iä, niin kuvatkin onnistuivat :)
    Kiitokseni Päivikki ja leppoisaa viikkoa myös sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Mulla ei tule kuulokkeita käytettyä, korviin sisään laitettavat ei yleensä minulla pysy korvassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota minäkin aikoinani pelkäsin, mutta nämä uudet korvanapit ovat niin hienosti suunniteltuja, että eivät korvista putoa. Välillä olen nukkunut ne korvissanikin, kun olen nukahtanut illalla kirjan kuunteluun. Ja aamulla ovat napit korvissa.
      Kiitos Mira ja mukavaa joulunodotusta!

      Poista
  4. Kuulokkeita tulee käytettyä kyllä oikeastaan ihan päivittäin :) Sain kans Sudiolta kuulokkeet testiin jotka saapuivat eilen, innolla odotan niiden testausta! Niistä on puhuttu niin paljon hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä toinen ahkera kuullokkeitten käyttäjä! Päivittäin minullakin on napit korvissa. Mielenkiintoisia kirjoja on niin paljon, että aika ei millään riittäisi niiden lukemiseen. Kuunteleminen on loistava tapa lukea kirjoja. Kuunnella voi niin monessa paikassa.
      Ja sinulla on Sudion kuulokkeet testissä. Fem-kuulokkeet? Ihan loistavat, tykkään kovasti.
      Tulen lukemaan testauksesi tulokset :) Mukavaa viikkoa Henna!

      Poista
  5. Mies on joskus tämäntyyppiä (Applen) vähän miettinyt, mutta on sitten päätynyt siihen, että kyllä ne ennemmin tai myöhemmin hukkuisivat kuitenkin :-) Mutta ehkä, huolellisemmalla tyypillä, nämäkin säilyisivät ja kieltämättä niin johdot kuin sangat ovat vähän rasittavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä korvakuulokkeissa on mukana kiva pieni kotelo. Sinne sujautan kuulonapit. Itse en ole onnistunut vielä hävittämään kuulokkeita. Vaikka joskus nukahdankin napit korvissani. Sangat ja johdot eivät ole minun juttuni.
      Kannattaa kokeilla jossakin vaiheessa. Mukavaa viikkoa Pirkko!

      Poista
  6. Sudion kuulokkeet ovat huippuhyviä. Olen itsekin niitä testaillut tässä muutaman kerran.

    Mukavaa joulunodotusta sinulle Tuula!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippuhyviä - sinä sanoit oikean sanan. Minä olen koukussa Sudion kuulokkeisiin ja äänikirjoihin. Ne ovat minun juttuni. Tänäänkin kuuntelin imuroidessani Kultahäkkiä.
      Kiitos Tuulanneli ja mukavaa joulunodotusta myös sinulle <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Blog Design Created by pipdig