MOMENTS OF MY LIFE

SUNDAY FEAST / BRUUKKI, TURKU


Viikonlopun aurinkoisen sunnuntaipäivän kruunasi ravintola Bruukin Sunday Feast. Kävimme kipparin kanssa herkuttelemassa mielenkiintoisessa ja erilaisessa ravintolassa. Bruukki on rakennettu vanhaan polkupyörätehtaaseen Aurajoen yläjuoksulle. Sinne pääsee autolla Helsinginkatu 15:n kohdalta kääntymällä ja pihalta löytyy parkkipaikkoja. Tai sinne voi myös mennä kävellen tai pyöräillen Aurajoenrannan kävelytietä pitkin. Onpa ollut pyörätehdas ihastuttavalla paikalla ja nyt samassa paikassa on ravintola Bruukki.

Mikä on feast? Se on kuuden ruokalajin menu Bruukissa, joka tarjoillaan jaettavina annoksina pöytään. Meille tarjoiltiin feast kahdelle jaettavaksi.


Jännittävä alkupala, punajuurta, savustettua jogurttia ja siemeniä.


Paahdettua lohta "dukkah", kurkkua ja fenkolia. Me lohiruokien ystävät tykkäsimme, lohi oli maukasta.


Hyvää ruokahalua ja iloisen kesän toivotukset kuohujuomalla. Ja juomaksi myös vettä ja erikoista sireenijuomaa. Sireenijuomassa oli lisäksi limemehua ja vettä. Ihana maku.


Tässä erilaisia levitteitä noille foccacia -leiville. Avokadokreemiä, hummusta ja baba ganoushia. 


Ja ympärillä on kivaa silmänruokaa, pyörätehtaassa kun ollaan.


Ja maukkaita perunoita myös. Tuo salaatti oli hyvää, vähän niinkuin hapankaalisalaattia. Kyllä ystävällinen tarjoilijatyttö kaikista annoksista kertoi asiantuntevasti ja yritin painaa mieleeni, mutta näin kävi...  Ja tuossa sievässä kupissa on sieniketsuppia. Sopi muuten hyvin noille perunoille.


Hernefalafeleja, "kimchiä" ja minttujogurttia kupissa. Nuo makuyhdistelmät olivat mainioita. Kokki Bruukissa taitaa hommansa. Bruukissa käytetään sesongin ruoka-aineita. Ja ottavat siellä erikoisruokavaliot myös huomioon. Niistä kannattaa ilmoittaa varauksen yhteydessä.


Ja kurkkaus pyöriin. Tämä on Le Prince -polkupyörä.


Bruukin kananugetteja, osterivinokkaita ja valkosipulimajoneesia. Nuo osterivinokkaat olivat erinomaisia ja niitä oli annoksessa reilusti, olin mielissäni. 


Bruukki on jännittävä ravintola. Se on konstailematon ja rouheinen. Siellä ei tarvitse hienostella. Tässä tilassa on ollut Pyrkijä -pyörien kokoonpanohalli. Sisustus on kivan rento ja kunnioittaa sekä paikan historiaa että tehdasmaista miljöötä. Olipa kiva vain istua pöydässä ja nauttia. Tarjoilu hoitui.


Vanha tehdasrakennus sijaitsee Aurajoen yläjuoksulla Tuomaansillan kupeessa. Tästä kulkee ohi kävely- ja pyöräilytie pitkin joenvartta. On kiva, kun Turusta löytyy tällaisia paikkoja. Fillarilla voi tulla syömään. Bruukki tarjoaa lounaan arkisin kello 11-15 ja sunnuntaisin kello 11-15 Sunday Feastin. Bruukki on avoinna vielä 17.6. asti. Sen jälkeen Bruukin väki lomailee ja ravintola avataan jälleen elokuussa. 


Jälkiruuaksi oli Snickerskakkua, vadelmaa ja suolapähkinöitä. Olipa herkullinen ja kaunis päätös maukkaalle feastille. Kyllä maistui!


Oli joka tavalla mielenkiintoinen kokemus käydä Bruukissa. Kävimme siellä ensimmäistä kertaa. Bruukki on avattu viime kesänä elokuun puolessa välissä eli paikka on varsin uusi. Minulle tuli paikasta mieleen elokuvat, leffafriikkinä tykkäsin kovasti ravintolasta sekä koko miljööstä. Ja herkullinen ruoka vielä kruunasi hienon tunnelman. 

Tuo lounas pitää tulla vielä testaamaan. Näyttää olevan kivasti kalaa tarjolla. Alueella on paljon toimistoja ja toimistoväki on ottanut paikan lounaspaikakseen. Mutta Suomi lomailee heinäkuussa, siksi myös Bruukki lomailee. Elokuussa nähdään lounaalla. Kiitos Bruukki maittavasta Sunday Feastista. 


Aurinkoista viikkkoa kaikille! 

- Tuula

Ravintola Bruukin sivut löydät täältä


Tuula's life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta. 

34 kommenttia

  1. Kiitos vinkistä! Ravintola näyttää mielenkiintoiselta ja ruoat hyviltä. Taidetaankin käydä miehen kanssa testaamassa viikon päästä, kun kahdestaan lähdetään Turkuun fiilistelemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa <3
      Todella mielenkiintoinen ja kiva paikka. Konstailematon. Ja ruoka oli hyvää ja maittavaa. Ja nuo salaattikastikkeet kyllä ansaitsevat erikoismaininnan. Ne sopivat noihin annoksiin mainiosti.
      Tervetuloa Turkuun herkuttelemaan ja fiilistelemään!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiva paikka ja maittavat ruuat. Minä niin viihdyin tuolla ja kipparikin. Ja asikaspalvelu oli ystävällistä. Kokki jopa otti tuon skoolauskuvan.
      Aurinkoista viikkoa sinulle <3

      Poista
  3. Turussa osataan, sinne pitäisi tulla ihan ruokaretkelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti sanottu, kiitos Tuuli! Turussa ruokakulttuuri on loistavalla tasolla. Tiedänkin, että ihmisiä tulee tänne muualta herkuttelemaan, jopa Helsingistä ruokaretkelle :)
      Aurinkoista viikkoa sinulle!

      Poista
  4. Ihana miljöö ja varmasti myös maistuvat tarjoilut 😋👍.
    Kivaa kun Suomeen on tullut näitä uniikki rafloja 😊.
    Mukavaa Tiistait Tuula ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo miljöö on loistava. Ja ruokatarjoilu oli maittavaa. Kivoja makuyhdistelmiä. Minulle outojakin makuyhdistelmiä, mutta kokki taisi homman, sopivat kivasti yhteen. Hyvä sana tälle ravintolalle tuo uniikkirafla, sitä tämä ravintola on. Sinä olet sanataituri :)
      Kivaa tiistaita myös sinulle Sari <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Menu oli herkullinen ja maistui. Ehkä paikallakin oli vaikutuksensa.
      Kiitos Mira ja aurinkoa päivääsi!

      Poista
  6. Onpa mielenkiintoinen paikka, pitääkin tutustua tähän kun seuraavan kerran tullaan Turkuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on kyllä mielenkiintoinen. Nyt lainaan tuota Sarin sanaa - uniikkiravintola! Ja ruoka oli hyvää. Tervetuloa Turkuun!

      Poista
  7. Näyttääpä tunnelmalliselta ravintolalta, vähän erilaiselta kuin yleensä ravintoloiden sisustus on. Tykkään myös sosiaalisesta ajatuksesta ruokailussa, että annoksia voidaan jakaa useammalle. Silloin ei vaan unohduta syömään omaa ruokaa, eikä annoskateuskaan pääse iskemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä voi hyvin käyttää sanaa uniikki. Ja kivasti kunnioitettu paikan historiaa. Minä ajattelin ihan samaa noita annoksia syödesssäni. Kaikkea sai maistaa ja popsia ja tosiaan ei iskenyt annoskateus. Ja tuo jakaminen vielä lisäsi keskustelua ruuasta, joka on kiva asia.
      Kiitos Annukka ja aurinkoista viikkoa!

      Poista
  8. Taas niin kiva ravintolavinkkaus! Ruoka näytti hauskan kekseliäältä ja tykkäsin mahdottomasti tuosta interiööristä. Rentoa, mutta samalla harkitun näköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Leena ihana <3
      Ruuat tosiaan olivat kekseliäitä ja tykkäsin noista uusista makuyhdistelmistä. Ja tuo interiööri, se oli ihan mahtava. Konstailematon ja kiva, jossa oli ajan historiaa. Viihdyin.
      Aurinkoa ja Amsterdamiin!

      Poista
  9. Me kävimme myös tuolla ja oli kyllä mukavan erilainen brunssi. Tykkäsin myös siitä, että annokset tuotiin pöytiin tarinoiden kera eikä ollut sitä ruuhkaista buffet-pöytää.
    Kiva paikka - harmi, että on kesällä kiinni niin pitkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin kurkkaamassa sinun postaustasi. Näytitte myös hyvin viihtyvän. Ja mikä ettei. Paikka on kiva ja erilainen ja ruoka-annokset kekseliäitä ja maistuvia. Minäkin olisin mennyt jo aikaisemmin uudelleen... kehuttua lounasta maistamaan. Mutta nyt se jää elokuuhun.
      Kiitos Celia ja aurinkoisia päiviä!

      Poista
  10. Kylläpä näyttää mielenkiintoiselta paikalta ja herkkuja olette siellä päässeet nauttimaan. Appeni on joskus nuorena ollut tuossa kyseisessä pyörätehtaassa töissä.
    Yksi asia ihmetyttää: miksi henkilökunta lähtee lomalle ja pistää ravintolan kiinni parhaaseen turistiaikaan?
    Ihanaa toukokuun viimeistä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan nyt heti tähän ja palaan muihin kommentteihin myöhemmin.
      Mielenkiintoinen tuo appesi tarina. Historianhavinaa!
      Tämä ravintola ei ole ihan Turun keskustassa. Se melkeinpä pitää tietää, jotta sen löytää. Tuo Helsinginkadun alue on täynnä uusia kerrostaloja, joissa on paljon toimistoja. Alueen toimistoväki on ravintolan löytänyt ja se on suosittu lounasaikaan. Toki siellä muitakin käy, mutta vähemmän kuitenkin. Ja tuo alueen toimistoväki lomailee heinäkuussa, joten ravintolassa päätettiin, että he pitävät paikan silloin kiinni. Ja nyt kun olen tästä ravintolasta postauksen tehnyt, niin olen huomannut, että iso osa turkulaisista ei tiedä tästä ravintolasta. Tästä oli kiva kertoa :)
      Kiitos hyvästä huomiosta, mutta tässä syy. Ihanaa toukokuun loppua myös Ahvenanmaalle!

      Poista
    2. Ymmärrettävä syy miksi lomailevat kesällä. En ole minäkään tiennyt tuon ravintolan olemassaolosta. Tiedän kyllä missä tuo rakennus on.

      Poista
    3. Tervetuloa jossakin vaiheessa taas Turkuun sieltä Ahvenanmaan saarelta. Täällä odottaa paljon uutta :)

      Poista
  11. Miten ihmeessä mulla on mennyt tämä paikka kokonaan ohi? Pakko käydä testaamassa, näytti niin herkullisilta nuo annokset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tuolla päin ei liiku, niin paikka kyllä menee ohi. Tämä kannattaa käydä testaamassa, on kiva ja erilainen paikka. Ja ruoka on hyvää ja kekseliäästi toteutettu.
      Kiitos kommentistasi ja aurinkoista loppuviikkoa!

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kyllä, sitä se oli! Ja paikkakin jännittävä ja viehättävä.
      Kiitos Nina ja aurinkoista loppuviikkoa!

      Poista
  13. Olipas herkullinen postaus. Miehen kanssa yhdessä katseltiin kuvia.
    Makoisaa viikkoa sinulle Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten kiva kommentti. Herkullisia olivat nuo annokset. Ja paikka aivan uniikki. Niin ruoka kuin polkupyörätehtaatkin kiinnostavat miehiä :)
      Kiitos Outi ja miehesi :) Aurinkoista loppuviikkoa teille <3

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Nuo annokset olivat herkullisia ja ne oli katettu paikkaan sopivilla lautasilla. Kaikki oli jotenkin kivasti ja rennosti hiottua.
      Kiitos Sussi ja aurinkoista loppuviikkoa!

      Poista
  15. Ihania ruokia, nam...dukkah maustettu lohi on mun herkkua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu! Kävin muuten eilen ostamassa Turun Kauppahallista dukkah -mausteseosta. Ennen tätä Bruukissa käyntiä en tuota maustetta tuntenut. Ja nyt ihastuin.
      Aurinkoista loppuviikkoa sinne!

      Poista
  16. Tosi mukavalta vaikuttaa tuo Bruukki,ja nuo annoksetkin herkullisen näköisiä:) Mukavaa iltaa sinulle Tuula:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Bruukki on uniikki paikka ja mukava. Ja nuo annokset herkullisia ja kekseliäitä. Tuossa Maicculle kerroinkin, että en duccah -mausteseosta tiennyt aikaisemmin, mutta nyt sitä löytyy omastakin maustekaapista. Sinulle mausteitten tuntijalle varmastikin tuttu mauste.
      Kiitos Jael ja aurinkoista loppuviikkoa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Professional Blog Designs by pipdig