MOMENTS OF MY LIFE

BOOKBEAT MUKANA SAARISTOSSA



* Yhteistyö BookBeatin kanssa 



Kesä ilman kirjoja olisi minulle outo kokemus. Kirjat kulkevat minulla aina mukanani niin mökillä kuin purjehdusretkillä. Ja nykyään minulla on kirjoja tuhansia mukanani, kun käytän BookBeat -sovellusta. Kirjat "mahtuvat" kännykkään tai tablettiin.  Eipä paljoa paina iso kirjamäärä merellä matkatessa. 

Urho Kekkonen ja Maarit Tyrkkö olivat mm. lukulistalla saarimökillä: Tyttö ja nauhuri. Suosittelen kirjaa Kekkosen ajasta kiinnostuneille. 

Ja seuraava suositus jännitysromaaneista pitäville: 





Jäin aikoinaan koukkuun kolmiosaiseen televisiosarjaan Murha Sandhamnissa. Sarja vei katsojan kesäiseen Tukholman saaristoon Sandhamnin saarelle. Ja kuinka ollakaan siellä lintukodossa jouduttiin selvittämään murhamysteereitä.  


Sarja perustuu ruotsalaisen Viveca Stenin kirjoihin. Innostuin näistä kirjoista, kun näin nämä kirjat BookBeatin tarjonnassa. Saaristo kiinnostaa... minäkin kun olen saaristossa tätä kesääni viettänyt. Nämä kaikki kolme kirjaa on saatavana niin e- kuin äänikirjoina. 

Sarjan ensimmäisessä osassa Syvissä vesissä lukija tutustuu rikosylikonstaapeli Thomas Andreassoniin ja hänen lapsuudenystäväänsä Nora Lindeen. Parivaljakko saa sarjan edetessä ratkaistavakseen rikoksen jos toisenkin. 




Sandhamissa aurinko paistaa, tuuli on lämmintä ja meri kimmeltää. Ihmiset kulkevat shortseissaan ja kesäsandaaleissaan. Saaressa on hienostunut ja viehättävä tunnelma. Ja kuitenkin siellä tapahtuu kauheita. 


Sarjassa ei pelkästään ratkaista rikoksia vaan siinä seurataan myös Thomaksen ja Noran yksityiselämän koukeroita. Thomas on rikki lapsensa menetyksesta ja lapsuudenystävänsä Nora on onneton avioliitossaan. Thomas ja Nora tukevat toisiaan... ja lukija toivoo, että heistä tulisi pari. 


Viveca Stenin jännitysromaanit ovat raikkaita ja viihdyttäviä - kuin Agatha Christietä modernina versiona. Jos sopivat purjeveneet Sandhamnin kesäparatiisiin, niin sinne sopivat myös nämä jännärit. 
Vaikka olisit katsonut televisiosta tämän sarjan, niin nämä jännitysromaanit vievät kummasti mukanaan. 


BookBeatia on helppo käyttää. Monista kirjoista on olemassa sekä e-kirja että äänikirja. Ja voi valita vaikka molemmat tavat "lukea" kirjaa. Palvelussa on kirjan kannessa joko silmälasien kuva (lukeminen) tai kuulokkeiden kuva (kuuntelu). Tai molemmat. Kansi siis kertoo, ovatko kirjasta molemmat versiot olemassa. Ja kirjasarjat tunnistaa valkoisella kirjapinosymbolilla esim. Lars Keplerin jännittävät dekkarit, joita olen myös kuunnellut sekä lukenut. 

Tänä kesänä olen käyttänyt todella paljon hyväkseni kirjojen lataamista kännykän muistiin, sillä saaristo on vaativaa aluetta gsm -kuuluvuudessa. Joissakin saarissa toimii Telia, joissakin Elisa ja joissakin DNA. Ladatut kirjat luet tai kuuntelet missä vain, eikä ole väliä mikä operaattori missäkin toimii. 




Minä sekä kuuntelen, että luen BookBeat -sovelluksesta kirjoja. Ja enimmäkseen kännykällä. Sovelluksessa on yläkulmassa pieni ratas, josta voi näppärästi muuttaa kirjainten kokoa ja fonttia. Kännykkäänkin saa siis tarpeeksi suuret kirjaimet, jolloin lukeminen on vaivatonta.   

BookBeatia on helppo käyttää. Monista kirjoista on olemassa sekä e-kirja että äänikirja. Ja voit valita molemmat tavat "lukea" kirjaa. Palvelussa on kirjan kannessa joko silmälasien kuva (lukeminen) tai kuulokkeiden kuva (kuuntelu). Tai molemmat. Kansi siis kertoo, ovatko kirjasta molemmat versiot olemassa. Ja kirjasarjat tunnistaa valkoisella kirjapinosymbolilla esim. Lars Keplerin jännittävät dekkarit, joita olen myös kuunnellut sekä lukenut. 

BookBeat -sovellus ei ole määräaikaan sidottu, vaan sitä voi käyttää kuukausimaksulla rajattomasti ja tilauksen voi lopettaa milloin vain haluaa. 

Suosittelen tätä BookBeat -sovellusta kaikille kirjoista pitäville. Käy rekisteröitymässä TÄÄLLÄ. Saat lukijanani kuukauden mittaisen ilmaisen kokeilujakson. Jakson jälkeen voit päättää, haluatko jatkaa sovellusta normaaliin 16,90 €:n kuukausihintaan.

Lukemisiin ja kuuntelemisiin! 

- Tuula 

Ps. Ottamani valokuvat eivät ole Sandhamnista vaan Turun saaristosta. 

27 kommenttia

  1. Kätevä sovellus, kirja on aina mukana. Minä olen lukenut tänä kesänä vain yhden kirjan. Oikein harmittaa, täytyy skarpata syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. Kirja voi olla mukana missä vain. Kuuntelen myös paljon kirjoja. Kun on luurit korvilla, niin silloin pystyy vaikka siivoamaan samalla.
      Lukuskarppausta syksyyn. Kaunista elokuuta!
      Kiitos Ansu <3

      Poista
  2. Bookbeat on kyllä kätevä. En ole vuosiin saanut luettua tai kuunneltua näin montaa kirjaa kuin nyt BookBeatilta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin olet BookBeatin käyttäjä. Mainio sovellus. Minulla sujuu ruohonleikkuukin leikiten kirjaa kuunnellessa :)
      Kiitos Outi ja ihanaa elokuuta <3

      Poista
  3. Innostuin kokeilemaan Bookbeatia aiemman suosittelusi perusteella ja jäin käyttäjäksi. Nyt on muuten kolmas Sandhamn-kirja menossa :)). Ensimmäinen oli minusta heikkotasoinen, mutta onneksi jatkoin sarjan lukemista, koska se paranee koko ajan! P.S. Turun saaristokuvat eivät yhtään Sandhamnille kalpene :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että suositteluni tepsi :) BookBeat on kyllä loistava sovellus. Hankin jokin aika sitten itselleni bluetooth - luurit. Niissä on 10 metrin säde. Ne korvissa siivouskin sujuu ja kännykkä voi olla vaikka pöydällä. Sinäkin luet Sandhamn -kirjoja. Saman olen kokenut, sarja paranee koko ajan. No, saaristokuvia tulee napsittua, joten sopivat tähän postaukseen. Ja kiitos!
      Olipa kiva kommentti. Kiitos Pilvi <3 Aurinkoista elokuuta sinne Villa Iduriin meren rannalle!

      Poista
  4. Olen miettinyt,että ihan vihreänä tälläisten sovellusten käyttäjänä voisin itselle ottaa jonkun tämän tyyppisen käyttöön.Vaikka näyttöä tulee katsottua liikaakin.En tiedä sit korvaisko lukuharrastuksen väheneminen tällä ja tulisi luettua enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä BookBeat on todella kätevä sovellus. Minä kuuntelen nykyään paljon kirjoja. Leikkaan jopa mielelläni nykyään nurmikkoa. Nurmikko tulee hoidetuksi ja minä saan samalla lukuaikaa luurit korvissa. Olen oppinut multitaskaamaan :) Ainakin minulla on lukuharrastus taas lisääntynyt, some kun aikoinaan sitä vähensi. Kuuntelu on mainio keino lisätä lukuharrastusta.
      Kiitos pohdiskelevasta kommentistasi.
      Aurinkoista uutta viikkoa, Aikku!

      Poista
  5. Kätevä sovellus! Vaikka toisinaan manataan ainaista somettamista ja kun älylaitteet on aina kädessä, niin on siinä toinenkin puoli. Älylaitteelta voi juurikin lukea kirjoja, joten ei huonoa ajanvietettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä niin ihastunut tuohon sovellukseen. Vähän hämärämmässäkin pystyy lukemaan kirjaa kännykästä. Ja tuo kuuntelu, se on ihan huippujuttu. Sopii moneen askareeseen mukaan. Minä olen hurahtanut älylaitteisiin, ne ovat todellisia monitoimilaitteita. Kirjastojakin :)
      Kiitos Kaisa kivassa kommentistasi ja aurinkoista elokuuta!

      Poista
  6. Sandhamnin mysteerit kiinnostavat! Pitäisiköhän testata monen kehumaa Bookbeatia, jäänpäs tutkimaan asiaa. Kaunista viikkoa ja nähdään keskiviikkona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olen katsonut aikoinaan Sandhamnin mysteerit televisiosta, niin nämä kirjat ovat tuoneet sarjaan lisää syvyyttä. Ja näitä on ollut kiva kuunnella... näen mielessäni (television) Thomaksen ja Noran kasvot. BookBeat on kätevä sovellus. Ja varsinkin tuo kuuntelu on minusta loistojuttu, se antaa aikaa muuhunkin kuin lukemiseen :)
      Kaunista viikkoa myös sinulle! Onpa kiva tavata sinut keskiviikkona <3

      Poista
  7. Kuulostaa kätevältä. Mulla vain puhelin niin täynnä ei siihen enää mahdu mitään sovelluksia. Täytyy miettiä kun jossain vaiheessa uusin kännykän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen koukussa BookBeatiin :)
      Jos kuuntelee tai lukee wifin tai gsm:n kautta, niin sovellus ei paljoa vie tilaa. Jos lataa kirjoja, niin silloin toki enemmän. Mutta ihmeen vähän kuitenkin kuluu ladatessakin tilaa. Tekstit eivät tilaa paljoa kuluta.
      Tuo on harmillinen juttu, kun kännykkä tulee täyteen. Tiedän tunteen. Nyt on kännykässäni enemmän tilaa. Se oli yksi tärkeä pointti kännykkäostosta tehdessä :)
      Kiitos Maiccu ja aurinkoista elokuuta!

      Poista
  8. Kiitos mahdollisuudesta kokeilujaksoon :) Minua alkoi heti kiinnostamaan tämä Sandhamnin murhat.
    Kauniita kuvia saaristosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilolla suosittelen BookBeatia. Ja kirjan kuunteleminen on auennut minulle tämän sovelluksen myötä. Sandhamnia kuuntelee mielellään. Siinä on niin miellyttävä ääninen lukijakin, että vie mennessään Sandhamnin kesään :)
      Kiitos Merikapteenin vaimo ja mukavia lukuhetkiä elokuuhun!

      Poista
  9. Niin paljon olen kuullut hyvää BookBeatista, että pakko on nyt testata :) Rakastan kirjoja, mutta nyt aika on mennyt pitkälti oman kirjan parissa. Nyt kun se loppusuoralla, ehtii myös kuunnella ja lukea muitakin kirjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen testaamaan, BookBeat todellakin on kätevä sovellus.
      Sinä kirjoitat omaa kirjaa, voi miten mielenkiintoista. Ymmärrän, että aika on silloin tiukalla. Ja loppusuoralla jo olet... Onnea! Pitääpä seurata milloin kirjasi julkaistaan.
      Energistä elokuuta!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Se on niin totta. Kirjat ovat rajaton riemu. Kiitos Pieni Lintu <3

      Poista
  11. Mä luin ennen paljon,nyt aika menee netissä surffailuun tms..täytyy kokeilla tuota sovellusta.Mukavaa elokuuta🌹🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua jossakin vaiheessa harmitti, kun lukeminen tosiaan jäi vähälle tämän somettelun takia. Kunnes tuon kirjojen kuuntelemisen keksin. Tänäänkin leikkasin nurmikon kuulokkeet korvillani. Viimeistä osaa Viveca Stenin jännäreistä kuuntelin.
      Kiitos paljon Kristiina ja mukavaa elokuuta myös sinulle!

      Poista
  12. Greate post. Keep writing such kind of info on your blog. Im really impressed by your site.
    Hi there, You have done an incredible job. I'll definitely digg it and for my part recommend to my friends. I'm sure they'll be benefited from this website. paypal login my account

    VastaaPoista
  13. Some from the most popular indexes used by commercial mortgages and adjustable rate loans will be the prime rate and LIBOR. mortgage payment calculator Just plug inside your information, as well as a plain-English analysis will be sent for a e-mail within moments. canadian mortgage calculator

    VastaaPoista
  14. I really found this post very interesting Thank you for this fantastic work. Wish to travel to Kenya, to enter you need to apply for Kenya single entry visa online. This visa is allow visitor to enter country once but can stay up to 90 days.

    VastaaPoista
  15. That's great to find interesting and attractive information. This blog is awesome... And the post is amazing, and I really enjoyed reading it... required eligibility / documents for India eVisa, Required document & Eligibility check online via India e visa website and read all info here.

    VastaaPoista
  16. I appreciate you sharing this post! Please keep them coming. Vietnam reopened international tourism on March 15 after almost two years. A conference was held on the same day to ensure a safe and effective reopening. Vietnam is open to international tourists. You are looking for apply Vietnam E-Visa for tourist, you can get more info about Vietnam visa via Our Vietnam visa page.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Professional Blog Designs by pipdig