MOMENTS OF MY LIFE

STENSKÄR - SAARISTON HELMI


Stenskär on pieni saaristokylä Nauvon ulkosaaristossa Gullkronan selällä. Saari on todellinen helmi, saariston helmi. Me vietimme siellä vierasvenelaiturissa muutaman päivän tällä viikolla. Tunnelma saarella oli leppoisaa ja rauhallista kuin menneestä maailmasta.



Saarella asuu kahdeksan asukasta vakituisesti ympäri vuoden, mutta kesä tuo tullessaan lukuisat venevieraat sekä myös saarella että lähisaarilla asuvat kesäasukkaat saarelle. Vierasvenesatama aloitti toimintansa Stenskärissä 1970 -luvulla. Mutta saaren tarina ulottuu peräti 1600-luvulle ja se on ollut saman suvun hallussa sieltä asti.





Vanha rantapuoti laiturilla  on palvellut saarella jo 1930 -luvulta alkaen. Sieltä saa ostaa tuorett savukalaa, uusia perunoita saaristolaislimppua, salaatteja, tilliä... saaren omia antimia.

Maisemia saarelta:




Menomatkalla Stenskäriin näimme myös upean s/y Astridin. Astridia harvoin näkee näillä vesillä. Astridin kotisatama on Pohjoisranta Helsingissä ja Helsingin saaristossa Astrid yleensä purjehtii. Nyt Astridin oli tuonut tänne Tall Ships Races Turussa. Ja niiden jälkimainingit toivat Astridinkin Stenskärin satamaan. Astridiin liittyy meillä kivoja muistoja...




Ja niihin muistoihin: 
Jokunen vuosi sitten ystävämme Tarja vietti syntymäpäiviään s/y Astridilla ja silloin purjehdimme Helsingin saaristossa. Ne olivat ikimuistoiset synttärit. Laivalla syötiin hyvin ja  tanssittiin haitarimusiikin tahdissa, se kun sopii saaristotunnelmaan. Ja nyt Astrid purjehti Stenskärin satamaan. Se oli mainio sattuma. Astridin kipparin kanssa vaihdoimme kuulumisia. 



Stenskärin saaren väki on ystävällistä ja ahkeraa. Aikaisin aamulla nostetaan verkot, jotta saaren venevieraat saavat villikalaa; yleensä savustettua ahventa ja siikaa joskus kuhaakin. Ja verkkojen puhdistukseen osallistuu saaren oma väki. Kaikkialla on siistiä ja puhdasta. Puupinotkin ovat kuin taideteoksia. Stenskärin paratiisissa viihtyy. 


Kiitos Stenskär ja sen ystävällinen väki viihtyisistä päivistä upealla saarella. 

Pääseekö Stenskäriin ilman omaa venettä? Pääsee. Yhteysalus Nordep ajaa Nauvon eteläistä ja poikittaista liikennettä. Aikataulut löytyvät täältä:
www.lautta.net


Ja ihanat blogini lukijat, toivottavasti teillä on heinäkuu mennyt mukavasti. 
Mitä kesäänne kuuluu?  

Tavataan pian, olen taas back in blogging. 

- Tuula 

35 kommenttia

  1. Kuvat ja teksti sen kertovat, että olette viihtyneet Stenskärin saaristokylässä. Kiire ja liikenteen melu ovat kaukana. Kaikkialla kaunista ja kodikasta! Pikkupuotikin.
    Olen vuosia sitten ollut Helsingin Tall Ships Races -tapahtumassa, siellä oli hyvin kansainvälinen tunnelma. Jos jotakin kaipaan, niin merta. No, ainakin vettä. Meillä on rantaan lyhyt matka kotoa ja kahden viikon päästä ei matkaa ollenkaan. Mökkeilemme silloin.
    Meren kaipuuta helpottaa myös tietoisuus tulevista laivamatkoista. Olemme menossa Pärnuun kylpylälomalle syksyllä ja samalla voimme tutustua uuteen Megastar- laivaan mennen tullen.
    Hyvää viikonloppua teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stenskärin satamassa ei liikenteen melu kuulu eikä autoja näy :)
      Me olimme Tall Ships Races -taaphtumassa Turussa kahtenakin päivänä. Se on todella hieno tapahtuma. Ja sopii niin mainiosti Aurajokivarteen. Tämä oli minulle viides Tall Ships -tapahtuma. Kolmas Turun tapahtuma, Helsingissä olen käynyt kerran ja kerran Kööpenhaminassa. Piti kirjoittaakin tuosta Turun tapahtumasta, mutta en vain ehtinyt.
      Teillä on kivat yhteydet rantaan niin kotoa kuin mökiltä. Vesi kuuluu niin kesäelementteihin.
      Ja Pärnun kylpyläloma odottaa... on mukavaa kun on "takataskussa" odotettavaa. Ja Megastar on hieno ja erilainen laiva. Sen layout on poikkeuksellinen. Kuulostaa mainiolta tuo tuleva Pärnu.
      Kiitos Marjatta kivasta kommentistasi ja hyvää viikonloppua myös teille <3

      Poista
  2. Oi, miten kaunis paikka tuo Stenskär. Nuo kuvat saavat minut haikailemaan veneretkestä saaristoon, olisi se vaan niin upeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stenskärissä on menneen maailman tunnelmaa. Siellä viihtyy. Veneretki saaristoon tarjoaa kyllä paljon. Meillähän on maailman kaunein saaristo :)
      Kiitos rva Kepponen ja ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  3. Miten kaunista ,etenkin tuo ensimmäinen kuva on kuin postikortista. KEsäisessä Suomessa on niin monta ihanaa paikkaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stenskär lumoaa. Olen tuon ensimmäisen kuvan ottanut Stenskärin näköalatornista, joka löytyy luontopolun kalliolta. Sieltä on ihan huikeat näköalat. Näkee saaristoa 360 astetta.
      Kesäinen Suomi on kyllä ihana. Suomi on silloin parhaimmillaan.
      Kiitos Jael ja terveisiä Israeliin!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Stenskär hurmaa. Luonto ja meri ja vanhaa kunnioittaen hoidettu saari. Ei ihme ollenkaan, että se on monen veneilijän suosikkisaari.
      Kiitos Sussi ja suloista sunnuntaita <3

      Poista
  5. Ihanan näköinen paikka. Tuollaisesta paikasta tulee aina Melukylän lapset ohjelmat mieleen.
    Ihanaa viikonloppua Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stenskär viehättää. Sinulle tulee paikasta mieleen Melukylän lapset. Minä kun tuolla käyskentelin, niin mietin Saariston lapsia ja sitä isoa Laivuri -koiraa. No, ruotsalaiset saaristotarinat tulivat kummallekin mieleen.
      Kiitos kivasta kommentista Outi ja ihanaa viikonloppua!

      Poista
  6. Todella kaunis paikka. Ihanat talot ja veden äärellä olevat veneet.
    Upeita puupinoja, eihän noita malta polttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stenskär on kyllä kaunis ja hyvin hoidettu saari. Ahkeria ovat sen asukkaat. Sen huomaa jo noista halkopinoista. Minä en myöskään malttaisi noita polttaa.
      Kiitos Tuija kivasta kommentista ja suloista sunnuntaita <3

      Poista
  7. Veneretki saaristossa olisi minulle ennenkokematon asia. Toivottavasti se joskus toteutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaristoon pääsee tutustumaan mainiosti myös yhteysaluksilla, jos omaa venettä ei ole. Suosittelen niitä ilolla. Meillä ei ollut viime kesänä venettä lainkaan vesillä mökkiremontin vuoksi ja teimme tosi kivan merimatkan yhteysalus Eivorilla Utööseen. Toivottavasti Ansu toiveesi toteutuu.
      Kiitos kivasta kommentistasi ja suoista sunnuntaita <3

      Poista
  8. Voi miten kaunista. Nykyisenä sisämaalaisena meren saaristo jäänyt melkein unohduksiin...
    Kauniita heinäkuun viimeisiä päiviä 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva muistuttaa nykyistä sisämaalaista saariston lumosta :) Saaristo on vain niin kiehtovaa, en oikein muuten osaa sitä sanoa.
      Kiitos Satu ja kauniita heinäkuun viimeisiä päiviä myös sinulle <3

      Poista
  9. Tuollaiset pikku kylät ovat niin viehättäviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaristokylät vievät minunkin sydämeni.
      Kiitos Kristiina ja mukavaa elokuuta!

      Poista
  10. Oi kuinka kaunista ja rauhallisen näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Stenskärin pieni saaristokylä on kyllä oikea rauhan tyyssija. Ja maisemat niin kauniita.
      Kiitos Satu ja mukavaa elokuuta!

      Poista
  11. Oi miten kauniita maisemia! Kuin jostain satukirjasta nuo punaiset mökit tuolla kallioilla luonnon keskellä. Kauniisti välkehtivä vesi ja purjeveneitä. Idyllinen maisema. Nuo puupinot ovat todella kuin taideteoksia. Onkohan tässä takana se, että puut kuivuvat näin paremmin...tiedätkö? Ihanassa paikassa olette olleet.
    Mukavaa alkanutta viikkoa Tuula :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaren keskellä on korkea kallio ja sieltä näkyy saaristo 360 astetta ja tuo ihana pieni satamakylä muutamine taloineen. Kyselin noista halkopinoista, kuivuvat tosiaan paremmin. Mutta minusta vaativat aikamoista taituruutta tuollaisten tekeminen. Samainen halonhakkaaja vielä lähti illalla laskemaan verkot ja nousi aamulla ne nostamaan aikaisin ylös. Sesonki on lyhyt ja silloin on tehtävä kovasti hommia. Hattua nostan. Stenskär on viehättävä saari!
      Kiitos Marjo kivasta kommentistasi ja mukavaa alkanutta elokuuta <3

      Poista
  12. Voi miten kauniita kuvia♥ Näyttää kyllä niin hienolta paikalta ja jotenkin niin seesteiseltä:) Kaunista kesänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo seesteinen on hyvä sana. Sellaiselta tuolla saarella tuntuu, siellä on hyvä olla. Kaunis on Stenskärin saari, kiva kun olen saanut tallennettua tunnelmia kuviin.
      Kiitos paljon sinulle Päden pajasta! Kaunista kesänjatkoa myös!

      Poista
  13. Kyllä on kaunista ja silmiä miellyttävää - saariston rauhaa <3

    Kiitos kuvista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saariston rauhaa. Sitä tuolta Stenskärin maisemista löytyy. Siellä on hyvä olla (ainakin kesäisin).
      Kiitos paljon Marianna ja mukavaa alkanutta elokuuta <3

      Poista
  14. Upeat on maisemat saaristossa, itse en ole matkannut kuin Helsingin ja Porvoon edustalla, haaveissa on päästä myös Turun saaristoa ihailemaan. Teillä on varmasti ollut ihana kesä, kauniita maisemia ja mukavia kohteita <3. Kiitos kun olet jakanut meille näitä tunnelmia. Tervetuloa takaisin lomalta ja mukavaa elokuuta Tuula <3

    VastaaPoista
  15. Saariston maisemissa silmä lepää. Ja Stenskäristä lähdetään ulkosaaristoon, joten siellä on jo ulkosaariston tunnelmaa. Toivon, että se päivä koittaa, kun Turun saaristo kutsuu sinua / teitä.
    Tuo Stenskärin reissu oli pisin matka toistaiseksi, muuten ollaan seilailtu näissä lähisatamissa. Kiitos Sari, täällä ollaan taas linjoilla!
    Mukavaa elokuuta <3

    VastaaPoista
  16. Mahtava paikka! Kyllä on tunnelmaa ja mitkä maisemat. Tuonne olisi kiva päästä. Ehkä ensi kesänä sitten. Tämä kesä on mennyt siskojen lastenhoitajana, kun heillä ei ole ollut lomaa. Neljän lapsen kanssa on tullut touhuttua tämä kesäloma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stenskär osaa lumota :) Toivotaan että ensi kesänä Stenskär mahdollistuu.
      Sinulla on ollut varmasti touhukas kesäloma pikkuväen kanssa. Siinä riittää menoa ja melskettä. Teillä on ollut iloinen kesäloma. Ja on hienoa, kun olet voinut auttaa siskojasi lastenhoidossa.
      Kiitos Suvituulia kivasta kommentistasi ja mukavaa elokuuta!

      Poista
  17. Stenskär on upea paikka. Kuin oma pieni maailma, jossa kaikki on tässä ja nyt, eikä ole kiirettä minnekään.Muun maailman voi hetkeksi unohtaa :-).
    Turun saaristo on täynnä upeita paikkoja. Ja kesä korostaa luonnon kauneutta.
    Ihania elokuun iltoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stenskär on tuota kaikkea - oma pieni maailmansa. Siellä on kyllä jotenkin poissa maailman menosta ja se on hyvä se.
      Kesällä saaristo on upeimmillaan. Aurinko ja meri - ne ovat hieno yhdistelmä.
      Kiitos paljon Pirre kivasta kommentistasi ja ihania, samettisia elokuun iltoja!

      Poista
  18. Onpa tunnelmallista, viehättävällä tavalla pysähtynyt tunnelma💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. Stenskärissä aika tuntuu pysähtyneen. Siellä on levollista olla.
      Kiitos Tuuli kivasta kommentistasi <3

      Poista
  19. Hieno kirjoitus upeasta paikasta. Olen käynyt Stenskärissä joka kesä vauvaiästä saakka. Kuulumme niihin lähisaarien kesäasukkaisiin. Alue on maanpäällinen paratiisi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Professional Blog Designs by pipdig