MOMENTS OF MY LIFE

lauantai 29. heinäkuuta 2017

STENSKÄR - SAARISTON HELMI


Stenskär on pieni saaristokylä Nauvon ulkosaaristossa Gullkronan selällä. Saari on todellinen helmi, saariston helmi. Me vietimme siellä vierasvenelaiturissa muutaman päivän tällä viikolla. Tunnelma saarella oli leppoisaa ja rauhallista kuin menneestä maailmasta.



Saarella asuu kahdeksan asukasta vakituisesti ympäri vuoden, mutta kesä tuo tullessaan lukuisat venevieraat sekä myös saarella että lähisaarilla asuvat kesäasukkaat saarelle. Vierasvenesatama aloitti toimintansa Stenskärissä 1970 -luvulla. Mutta saaren tarina ulottuu peräti 1600-luvulle ja se on ollut saman suvun hallussa sieltä asti.





Vanha rantapuoti laiturilla  on palvellut saarella jo 1930 -luvulta alkaen. Sieltä saa ostaa tuorett savukalaa, uusia perunoita saaristolaislimppua, salaatteja, tilliä... saaren omia antimia.

Maisemia saarelta:




Menomatkalla Stenskäriin näimme myös upean s/y Astridin. Astridia harvoin näkee näillä vesillä. Astridin kotisatama on Pohjoisranta Helsingissä ja Helsingin saaristossa Astrid yleensä purjehtii. Nyt Astridin oli tuonut tänne Tall Ships Races Turussa. Ja niiden jälkimainingit toivat Astridinkin Stenskärin satamaan. Astridiin liittyy meillä kivoja muistoja...




Ja niihin muistoihin: 
Jokunen vuosi sitten ystävämme Tarja vietti syntymäpäiviään s/y Astridilla ja silloin purjehdimme Helsingin saaristossa. Ne olivat ikimuistoiset synttärit. Laivalla syötiin hyvin ja  tanssittiin haitarimusiikin tahdissa, se kun sopii saaristotunnelmaan. Ja nyt Astrid purjehti Stenskärin satamaan. Se oli mainio sattuma. Astridin kipparin kanssa vaihdoimme kuulumisia. 



Stenskärin saaren väki on ystävällistä ja ahkeraa. Aikaisin aamulla nostetaan verkot, jotta saaren venevieraat saavat villikalaa; yleensä savustettua ahventa ja siikaa joskus kuhaakin. Ja verkkojen puhdistukseen osallistuu saaren oma väki. Kaikkialla on siistiä ja puhdasta. Puupinotkin ovat kuin taideteoksia. Stenskärin paratiisissa viihtyy. 


Kiitos Stenskär ja sen ystävällinen väki viihtyisistä päivistä upealla saarella. 

Pääseekö Stenskäriin ilman omaa venettä? Pääsee. Yhteysalus Nordep ajaa Nauvon eteläistä ja poikittaista liikennettä. Aikataulut löytyvät täältä:
www.lautta.net


Ja ihanat blogini lukijat, toivottavasti teillä on heinäkuu mennyt mukavasti. 
Mitä kesäänne kuuluu?  

Tavataan pian, olen taas back in blogging. 

- Tuula 

JAA TÄMÄ POSTAUS:

tiistai 11. heinäkuuta 2017

VEDEN ÄÄRELLÄ


Tämän viikon Pieni Lintu blogin Makrotex -haasteen teema on vesi.






Elämä on saanut alkunsa merissä. Ja jokainen olento maan päällä tarvitsee vettä elääkseen. Ja yllättävää on, että vaikka suurin osa maapallon pinta-alasta on veden peitossa, ihminen voi käyttää vedestä vain 1 %. Merivesi on suolapitoista vettä valtamerissä ja sivumerissä. Ja maapallon vesivaroista on jopa 96,5 % merivetenä merissä. Ne peittävät 70,8 % maapallon pinta-alasta. Tämä on googletettua tietoa. 

Näissä kuvissa olemme veden äärellä Turun saaristossa, kauniin Kotkakarin saarella. Kuvat on otettu viime viikonloppuna. Aurinkoinen sää helli, mutta vesi oli vielä kylmää. Kesäkuun kylmät ja tuuliset säät eivät ole vesiä lämmittäneet. Ja heinäkuun alkukin oli  kylmää. Mutta odotettavissa on heinäkuun puolen välin jälkeen lämmintä, jopa hellettä. Toivottavasti ennusteet pitävät paikkansa. Silloin uimavedetkin lämpenevät.

Tuo äärimmäisenä oikealla oleva vene on vanha ladymme Tuulia.
Viihdymme veden äärellä ja saaristossa. Saariston värit ja tunnelmat vaihtelevat suuresti kelien mukaan. Viime viikonloppuna saaristo oli uskomattoman sininen. Ja aurinko hymyili.

Lisää vesi -haasteita voi käydä katsastamassa Pieni Lintu blogista - > linkki . 

Heleää heinäkuuta!

- Tuula

JAA TÄMÄ POSTAUS:

perjantai 7. heinäkuuta 2017

IHANA AURINKOPUUTERI SENSAI



Olen koko ikäni kärsinyt pisamistani. Ja vaikka kummitätini minulle sanoikin, kun olin  pikkutyttö,  että kun sinulle tulee ikää, niin ne eivät enää ole niin tärkeä juttu. Tiedän, että nämä ovat turhia marinoita, ja ehkä kuulostan turhamaiseltakin, mutta ei ikä ole tehnyt minua armollisemmaksi pisamiani kohtaan. Toki hymyilen itselleni ja pisamilleni. Talvella niitä ei niinkään näy, mutta kun aurinko näyttäytyy, niin pisamatkin heräävät eloon.


Ja me kun vielä veneillään,  niin aurinkoa on todella vaikea välttää merellä. Siellä on vain pakko ollut laittaa paljon suojakerrointa ja pisamista välittää viis. No, tähän kohtaan on sanottava, että kipparin mielestä pisamat ovat kivoja. No, niin sanoo hän, jonka iho ruskettuu kauniisti ja tasaisesti.

Mutta nyt olen löytänyt oman aurinkosuojani. Ja se on samalla noussut kesämeikkisuosikikseni.

Se on Sensain Silky Bronze aurinkopuuteri, joka on enemmän kuin aurinkopuuteri, se on aurinkosuojameikkipuuteri. Se levittyy iholle kauniisti. Sen puuterimainen koostumus peittää pigmentaatiota (niitä pisamia) ja tekee ihonväristä kauniin ja tasaisen. Tämä on ihan huipputuote. Se antaa hyvän suojan UVA- ja UVB-säteitä vastaan ja sen suojakerroin on SPF 30. Aurinkopuuteria voi käyttää päivittäin vaikka ei auringossa olisikaan. Ja tuo hehku on vettä hylkivää, joten sateessakin kaunis sävy säilyy kasvoilla.


Suitsutanko vielä lisää :) Sensai Silky Bronze on anti-ageing tuote. Ja se on tärkeää tämänikäisenä, sillä aurinko on yksi niitä ihon pahimpia "vanhentajia". 
Tämä aurinkosuoja on pakattu kauniiseen rasiaan, jossa on myös peili ja vippa. Ja vippa kulkee omassa lokerossaan rasian kansiosassa.

Minä olen käyttänyt tätä aurinkopuuteria kuivalla vipalla, sillä saa puolimatan hehkun. Esitteessä sanotaan, että märällä vipalla saa raikkaamman matan. Tuo kuivalla vipalla laittaminen on vain helpompaa veneessä.

Ja kuin pisteenä i:n päälle Sensain rasia on ylellinen ja kaunis. Eikö kuulostakin ihan täydelliseltä tuotteelta. Ostin oman Sensainini Sokokselta ja sen hinta oli 55 euroa. On kallein aurinkopuuteri, jonka olen koskaan ostanut. Mutta tyytyväinen olen ostokseeni. 




Minulla oli sellainen käsitys, että Sensain aurinkopuuteri oli tullut markkinoille tänä keväänä, mutta se oli tullut markkinoille jo viime keväänä. Se selvisi minulle Tiian - Minäkö keski-ikäinen -blogista. Tiia on tehnyt viime kesänä kattavan Aurinkopuuterit testissä -postauksen. Se löytyy TÄÄLTÄ 

Aurinkoisia heinäkuun päiviä! 


- Tuula 

Käytätkö sinä aurinkopuuteria?
Jatkossakin ihonhoitopostauksia? 

JAA TÄMÄ POSTAUS:

maanantai 3. heinäkuuta 2017

MINILOMALLA NAUVOSSA


Hei ystävät hyvät! 

Lähdimme viime viikolla purjeilla Rymättylästä Nauvoon ja tarkoitus oli viipyä satamassa yö tai korkeintaan kaksi. Vaan kuinkas kävikään. Vietimme miniloman Nauvossa - peräti kolme yötä. Kova puuskittainen itätuuli saapui Suomeen ja jumitti meidät Nauvon satamaan. Tuuli oli pahimmillaan 15-25 m/s alueesta riippuen. Onneksi ei satanut, joten Nauvossa oli kiva kulkea. 



Satama on erittäin hyvin varustettu saunoineen ja suihkuineen. Kunpa olisinkin voinut ottaa kuvan sataman naisten saunasta, sieltä on hieno näköala merelle. Nauvosta löytyy kaikki tarvittava. On kauppoja, apteekki, kahviloita, ravintoloita, minigolfia, antiikkiliikettä jne. Ja tori on avoinna lauantaisin. Ei mikään hassumpi paikka olla jumissa. 







Nauvon satamassa on viehättävä ostoskatu. Pienistä, hauskoista putiikeista löytyy kaikkea kivaa ostettavaa - merihenkisistä vaatteista aina kahvimukeihin.


Köpmans

Tuossa jo kerroinkin, että Nauvossa on erilaisia kahviloita ja ravintoloita. Niitä riittää moneen makuun. Me olemme tykästyneet Köpmans -nimiseen kahvila-ravintolaan, jossa on nykyisin myös majatalo. 



Kahvila-ravintolalla Köpmansilla on mielenkiintoinen historia. Tulipalo tuhosi Riitta ja Henri Talvitien vastaremontoidun kahvilan vuonna 2013. He eivät luopuneet unelmastaan, vaan rakensivat uudestaan uuden ja ehomman talon. Köpmans avasi ovensa 2015 ja B&B majoitustilat avattiin vuotta myöhemmin. Köpmans nimi tulee vanhasta tilasta.  Ja siniset ovet kutsuvat sisään... 





Sympaattisessa ravintolassa on erivärisiä pinnatuoleja ja kauniilla puulattialla Henri Talvitien äidin kutomat matot. Kesäkuussa oli tarjolla joka päivä lounaskeittoa saaristolaisleivän kera. Me söimme parina päivänä Köpmansissa lounasta. Herkullista savulohikeittoa (en huomannut ottaa kuvaa), ja suussa sulavaa tomaattikeittoa ja salaattia seuraavana päivänä. Omistajapariskunta kertoi, että pitävät paussin lounaan osalta heinäkuussa. Mutta ei hätää, listalta löytyy monta muuta herkullista annosta. Ja sieltä löytyy sitä savulohikeittoakin. 


Ja itseleivottuja, suussasulavia munkkeja. Arvatkaapas montako söin? Siis koko reissulla :) 



Ei mikään muu kuin sää estä herkuttelemasta tässä ihanassa Köpmansin puutarhassa. Puutarha on nimeltään Secret garden. 

Vaan tuulet ovat tyyntyneet ja kotimatka voi alkaa.



Börje's fiskin kalakauppa on ihan satama-alueen vieressä ja sieltä voi ostaa tuoretta savulohta. Lämmin ja tuoksuva savukala lähti mukaan evääksi kotimatkallemme. 


Näkemiin Nauvon satama. Me tapaamme jällehen. 

Ihanaa heinäkuuta kaikille!


- Tuula 

JAA TÄMÄ POSTAUS:
Blog Design Created by pipdig