tiistai 8. marraskuuta 2016

TUNNUSTUKSIA - BLOGGER RECOGNITION AWARD



Blogini on saanut Blogger Award recognition award -tunnustuksen neljältä upealta bloggaajalta. Olen hämilläni ja onnellinen, tämä on hieno tunnustus. Nämä ovat niitä bloggaajan isoja ilonaiheita, kun tunnustuksen antaja / antajat näitä jakaessaan muistavat oman blogin. 



Tämän hienon tunnustuksen ovat minulle antaneet: 



Jonna, joka kirjoittaa blogia Nonnula
Pirjo, joka kirjoittaa blogia Oikeasti aikuinen
Pia, joka kirjoittaa blogia Paiqo
Marjo, joka kirjoittaa blogia Marjon matkassa

Kaunis kiitos! 



Saatesanat: 

1. Kirjoita postaus tunnustuksesta logoineen 

2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen 
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä joka sinut nimesi 
5. Nimeä 10 bloggaajaa tunnustuksen saajaksi 


Blogini aloitus
Ensimmäinen blogini oli nimeltään Tuulian tarinoita, aloitin sen kesällä 2013. Nimensä blogi sai veneeltämme. Veneemme nimi on Tuulia. Blogista piti tulla purjehtijan päiväkirja. Ja niin siitä osittain tulikin - kirjoitin saaristosta, vierasvenesatamista, elämästä saarella. Mutta aloin kirjoittaa myös muista aiheista, jolloin vastaan tuli se, etteivät ne enää olleet Tuulian vaan Tuulan tarinoita. Blogin nimi oli liian rajaava. Pidin taukoa blogin kirjoittamisesta ja lokakuussa 2015 aloitin kokonaan uuden blogin nimeltään Tuula's life. Halusin että nimi pitää sisällään monenmoisia elämän hetkiä. 


s/y Tuulia ja sielunmaisemani 




Ohjeita aloittelijalle

Blogin nimi. Oli tulevan blogisi aihemaailma mikä tahansa, niin mieti tarkkaan blogisi nimeä. Älä tee niinkuin minä tein ensimmäisessä blogissani, vaan valitse blogillesi sellainen nimi, joka joustaa. Ja kun  olet keksinyt nimen, niin ole oma itsesi ja  kirjoita itsesi näköistä tekstiä. Itsestään ei tarvitse kertoa kaikkea, mutta siinä mitä kerrot ole aito ja rehellinen. Ja muista oikeinkirjoitus! Lue useamman kerran tekstisi läpi ennen kuin painat julkaise -nappia. 

Valokuvat.  Blogimaailma on muuttunut koko ajan visuaalisemmaksi, joten tuota hyviä kuvia. Kuvaamaan oppii kuvaamalla. Harjoittele ja harjoittele. Itselläkin on koko ajan käynnissä valokuvaamisen salojen opettelu. Toki blogi voi menestyä ilman kuviakin. Luen muutamaa blogia, joissa ei ole valokuvia; niiden kirjoittajat osaavat sanoilla maalailemisen ja sanoilla kuvaamisen taidon. 

Ole bloggaajana vastavuoroinen. Vieraile muiden bloggaajien blogeissa. Kommentoi. Kommenttien myötä saat vastavierailuja omaan blogiisi. Voit myös liittyä lukijaksi niihin blogeihin, jotka miellyttävät sinua. Ja yksi bloggaamisen kultaisia sääntöjä on: vastaa aina saamiisi kommentteihin, vaikka viiveellä. Se on kohteliasta ja osoittaa blogin kirjottajalle, että hänen bloginsa on huomioitu; kirjoittaja palaa blogiisi myöhemminkin. Jos kommentteja tulee paljon, niin ryhmävastaaminenkin toimii... sen ymmärtävät kaikki, että kymmeniin kommentteihin yksittäisesti vastaaminen vie paljon aikaa. 

Säännöllisyys. "Hakukoneet rakastavat säännöllisesti päivittyvää sisältöä ja niin rakastavat lukijakin". Lukijat pitävät säännöllisyydesta. Jos lempilehtesi ilmestyisi epäsäännöllisesti, niin tuskin tilaisit lehteä. Bloggaamiseen pätee sama sääntö. Itse yritän julkaista kaksi postausta viikossa. Arvostan itse enemmän laatua kuin määrää. Mutta jos olet nopea tuottamaan sisältöä, niin aina parempi, postata voi vaikka joka päivä. Kirjoittaminen on myös yksi näitä taitoja, joka kasvaa harjoitellessa. Kun kirjoittaa säännöllisesti, vaikkapa yhden postauksen viikossa, niin se auttaa kirjoittamaan nopeammin ja luovemmin ja jutun julkaisemiskynnys madaltuu. 






Lämmin kiitos vielä tunnustuksen antaneille bloggaajille!  



Haluan itse antaa tunnustuksen seuraaville mielenkiintoisille blogeille ja haasteen viedä tätä hyvää eteenpäin. Blogit ovat satunnaisjärjestyksessä. 






Iloisiin kirjoittamiin! 

- Tuula 

Ps. Terveisiä Espoosta! Täällä on paljon lunta.
 Kirjaimet tekevät tepposiaan, fontti on erikokoista, ei korjaannu.

34 kommenttia:

  1. Paljon oli samaa kuin omissa vastauksissani. Itseasiassa hymyilytti tuo blogin nimeämiseen liittyvä yhtäläisyys :). Itsekin kun kirjoitin, että "älä tee niinkuin minä tein" (koska pitkälti nimestä ja rönsyävistä aiheista johtuen suljin ensimmäisen blogini).

    Hyvä oikeinkirjoitus ja selkeät kuvat ovat asioita, joita itsekin arvostan. Vaikkakin sisältä on tietenkin se tärkein ja nuo vaan siinä ohessa, mutta tärkeitä asioita nekin.

    Sensijaan postaustahdin suhteen olen vähän sillä linjalla, että mieluummin harvemmin kuin liian usein. Monesti on ihan kiva joutua vähän odottamaan omien suosikkiblogien päivittymistä ja käydä sitten mielenkiinnolla lukemassa teksti. Jos blogi päivittyy tämän tästä, on jo pakko skipata postauksia, koska kaikkea ei millään ehdi lukea.
    Mutta tässä on se ero, että en osaa ajatella asiaa hakukoneiden kannalta, kun olen edelleen mieluummin sellainen "piilokirjoittelija" :).

    Onnea tunnustuksesta ja ihanaa alkanutta marraskuuta Tuula!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Annukka! Ja onnea myös sinulle tunnustuksesta! Täytyykin tulla katsomaan, miten sinä opastat. Minä olen lukenut noita hakukonejuttuja, se on nyt niin kovin pinnalla tuo hakukoneoptimointi. Vaikea laji, en minäkään oikein osaa ajatella blogini kirjoittamista niiden mukaan, mutta mielenkiintoista se on. Mutta tuon säännöllisyyden allekirjoitan isosti. Sillä ekassa blogissani oli pitkiä blogitaukoja ja minulla oli kyllä rimakauhua julkaista postaus pitkän tauon jälkeen.
      Ihanaa ja valkoista marraskuuta, Annukka <3

      Poista
  2. Onnea Sinulle tunnustuksesta ♫
    Tuo Sinun sielunmaisemasi on niin silmiä hivelevän kaunis, että sitä vois kattella vaikka kuinka pitkään ☺

    Kaunis kiitos tunnustuksestasi, olen siitä hyvin iloinen ☺

    Mukavaa tiistaipäivää Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle! Saaristomaisemat tarjoavat silmälle ja sielulle iloa.
      Oli mukava antaa sinulle tunnustus. Kirjoitat kaunista blogia! Ole hyvä!
      Minä täällä vastailen vasta keskiviikkona, joten mukavaa keskiviikkoa Sinulle <3

      Poista
  3. Onnea tunnustuksesta ja mielenkiinnolla luin kyllä tätä, sillä itselläni odottaa sama vielä luonnoksissa tekemistään;)
    Paljolti samoin ajattelen - ainoastaan tuossa kohtaa kirjoita säännöllisesti, mietin. Itsekän harrastan Hidasta bloggaamista enkä välitä hakukoneista ja optimoinneista juurikaan tuon taivaallista, mutta toki, jos blogilla haluaa esim. tienata, on tuokin otettava huomioon.
    Tuo sielunmaisemasi on upea!
    Kivaa tiistaipäivää ja teatteri-iltaa - ja hei, ylihuomenna nähdään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Lady!
      Minua muuten kiinnostaa, että millaisella tahdilla olet aloittanut bloggaamisen. Oletko joskus blogannut tiiviimmässä tahdissa? Nythän nuo hakukoneoptimoinnit ovat kovasti jokaisen huulilla, joten minäkin niitä olen yrittänyt tutkia... huonolla menestyksellä, luulisin.
      Mutta tuo säännöllisyys minulle sopii. Liian pitkän bloggaustauon jälkeen minulle tulee rimakauhu. Nyt en onneksi tässä uudessä blogissani ole moista kokenut, mutta olenkin blogannut säännöllisemmin.
      Tulimme muuten eilen Espoosta Turkuun lumimyräkässä ja suoraan teatteriin. Vähän poikki olimme, mutta rock piti hyvin hereillä :)
      Ja teillä oli se palaveri, siitäkin kuulen...
      Huomenna nähdään! Kivaa keskiviikkoa, Arja <3

      Poista
  4. Kiitos tunnustuksesta ja kiitos arpajaisvoitosta, joka tänään odotti töistä saapuvaa postilaatikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! <3 Sinä ehdit tänne ennen kuin minä blogiisi. No eilinen päivä meni Espoossa ja matkatessa ja illalla vielä teatterissa, joten tietokoneen ääressä olen vasta nyt!
      Ja ole hyvä tunnustuksesta, sinä ansaitset sen!

      Poista
  5. Hyvä postaus kaiken kaikkiaan. Onnittelut tunnustuksesta!
    Asiaa ja pistää pohtimaan omaakin bloggausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Viltsu Mari! Olipa kiva, kun löytyi pohdittavaa.
      Bloggausta on hyvä joskus välillä pohdiskella.
      Iloa ja valoa viikkoosi <3

      Poista
  6. Onnea tunnustuksesta ja kiitos tunnustuksesta, olen otettu ^_^ Nämä oli hyviä ohjeita! Itsehän lyhensin syksyllä blogin nimen, nimi oli onneksi lyhennettävissä helposti. Mun ekan blogin nimi oli "Salkan vintageunelmia ja hamehommia", silloin oli Leevien Unelmia ja toimistohommia kappale jälleen pinnalla Happoradion versioimana ja minähän siitä keksin blogin nimelle rungon. Toisen blogini nimi tulikin sitten erään suosikkiyhtyeen albumin nimestä, mutta koin sen loppupeleissä aivan liian pitkänä. Lyhyt ja ytimekäs nimi jää paremmin ihmisten mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Salka! Ja mielelläni minä sinulle tunnustuksen annoin, on ollut mukavaa tutustua sinuun ja blogiisi. Nämä nimiasiat ovat hankalia. Kun aloin joskus miettiä blogille uutta nimeä, niin Tuulan elämää oli ajatuksissani, mutta kun siinä oli nuo ääkköset, niin siitä luovuin. Tuula's life lähti siitä.
      Iloa ja valoa marraskuuhusi!

      Poista
  7. Kiitos paljon Tuula. <3 Paljon hyviä pointteja bloggaukseen, olen monesta samaa mieltä. Minunkin blogin nimi on matkan varrella muuttunut, elämää sana on tipahtanut pois Lumikallion edestä. Tuntui enemmän omalta pelkkä Lumikallio, kuin Elämää Lumikalliossa. Pieniä asioita, mutta tärkeitä. Ihanaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Outi <3 Näitä pointteja oli kiva miettiä. Sinun blogisi nimi on kaunis. Lumikallio kuulostaa niin runolliselta ja sen sisällä voi kertoa monista asioista. Sinä pudotit Elämän pois :) Minullakin oli ajatuksissa blogini nimeksi Tuulan elämää, mutta ääkkösten en siihen lähtenyt. Tuula's life syntyi siitä.
      Kiitos kivasta kommentista ja ihanaa viikkoa <3

      Poista
  8. Kiitos tunnustuksesta ja haasteesta!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marliska! <3 Sinulla on kaunis blogi, se ansaitsee tunnustuksen!
      Ihanaa marraskuuta!

      Poista
  9. Sinä Tuula todella ansaitset tämän tunnustuksen :) Tuota mitä kirjoitat blogin nimestä on erittäin tärkeä juttu. Hyvä ystäväni on joutunut nyt jo kahdesti vaihtamaan bloginsa nimeä koska hän on sitonut sen aina asuinpaikkaansa. Tuula's life on hyvä - kaikenkattava, jonka alla voit jakaa edelleen ihania saaristo- ja venejuttujasi, joista minä saan aina inspiraatiota Turun kaunista saaristoa kohtaan. Pidä tyylistäsi kirjoittaa ja blogin elämänmakuisuudesta.
    Hyvää talvisen viikon jatkoa Tuula ystävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo! Sinä olet kyllä aina niin ihana!
      Blogin nimi ei saa olla liian rajaava, sen minä opin kerralla. Marjon matkassa on mainio nimi, siihen mahtuvat isot ja pienemmätkin matkat. Ja vaikka taidemuseonmatka :) Tuossa jo kerroinkin, että mietin myös nimeä Tuulan elämää, mutta hylkäsin sen ääkkösten takia. Ja sitten nappasin tuon english-nimen, mutta se on osoittutunut ihan hyväksi nimeksi. Muissa somekanavissakaan ei ollut tuota nimeä käytössä :)
      Iloa ja valoa viikkoosi, Marjo <3

      Poista
  10. Onnea tunnustukaesta ja hyvää, antoisaa jatkoa sinulle sekä blogillesi 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sari! Sinäkin olet näitä uusia blogikollegojani. On ollut kiva tutustua sinuun <3
      Toivotan myös sinulle ja blogillesi antoisaa jatkoa!
      Iloa ja valoa viikkoosi!

      Poista
  11. Tunnustuksen olet ansainnut!Sinulla on kauniita visuaalisia kuvia ja tekstejä ilolla lukee.Olet taiteellinen ja se näkyy täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Aikku! Kiitos kauniista sanoistasi. Olen iloinen, jos olen pystynyt välittämään tuollaisia tunnelmia. En niin tuosta taiteellisuudestani tiedä, mutta hyvälle mielelle tulin :)
      Iloa ja valoa viikkoosi!

      Poista
  12. Monia hyviä vinkkejä annat. Oman bloggaamiseni aloitin jo 2009. Nyt valitsisin esim. nimen toisin.

    Joskus postasin joka päivä, mutta aika ei anna myöten, joten nyt tahti on n. joka toinen päivä. Ihan riittävä niinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Lumo! Sinulla on pitkä blogitaival. Ja ihastuttava blogi. Kun on pitkään blogannut samalla nimellä, niin nimestä on silloin jo tullut käsite. Ja mielestäni blogisi nimi on hieno, sopii bogillesi hyvin.
      Ja postaus per päivä... se on kova tahti. Joka toinenkin päivä on nopeaa bloggaamista. Ihailen teitä nopeita bloggaajia, kun vielä tuotatte hyvää tekstiä.
      Iloa ja valoa viikkoosi <3

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Ihanainen Sussi! Kiitos paljon!
      Iloa ja valoa viikkoosi!

      Poista
  14. Hauska tutustua sinuun paremmin. Antamistasi ohjeista esimerkiksi tuo
    vastavuoroisuus on mielestäni todella hyvä neuvo. Olen tiputtanut listoiltani
    jokusen bloggarin joka ei tule ensimmäistäkään kertaa kohteliaisuuskäynnille
    vaikka itse olen hänelle jättänyt kommentteja.

    Kiitos tunnustuspalkinnosta ! Olen vastannut samanlaiseen kesäkuussa, tässä linkki:

    http://ritamentor.blogspot.fi/2016/06/palkintopokaali-blogille.html

    Tietysti voisi vastata uudelleenkin. Tämä on hyvä haaste 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tuon vastauksesi tunnustuspalkinnosta. Sinä olit vastannut hienosti. Nykyään tosiaan kun blogeja syntyy kuin sieniä sateella ja hienot valokuvat ovat pääosassa, niin se kirjoittajan persoonallisuus ei sieltä näy. Ja vastavuoroisuuden sinäkin nostat esiin!
      Ei tähän tarvitse enää vastata uudestaan. Sinä olet jo kertaalleen miettinyt tätä aihetta.
      Ja oli kiva lukea vastauksesi näinkin ja tutustua sinuunkin paremmin :) Sinulla on pitkä blogitaival takana. Hatunnostoni!
      Iloa ja valoa viikkoosi! Ja kiitos Rita!

      Poista
  15. Onnea tunnustuksesta ja kiitos myös...minulla on jo yksi odottamassa inspiraatiota vastaamiseen :)
    Täytyy siis oikeasti panostaa nyt tähän....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Mielelläni näkisin sinun neuvot myös. Jo toinen tunnustus antaa varmasti inspiraatiota vastaamiseen.
      Iloa ja valoa viikkoosi!

      Poista
  16. Täysin ansaittu tunnustus. Blogisi on ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ihanainen Outi! Sinä löydät aina ne mieltä lämmittävät sanat.
      Iloa ja valoa viikkoosi <3

      Poista
  17. Onnittelut ja kiitos tunnustuksesta ♥ Hyviä ohjeita oot antanut, nyt mun pitää "ryhdistäytyä" tämän tulevan postauksen kanssa... sillä tämä on jo toinen saamani tunnustus - kiitos niistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Marru! Ja onnea myös toisen tunnustuksen johdosta. Onneksi tässä haasteessa ei ole mitään aikamäärettä ja tähän voi vastata, milloin ehtii tai tuntuu siltä. Ja ohjeet ovat aina ajankohtaisia.
      Iloa ja valoa viikkoosi <3

      Poista