lauantai 9. huhtikuuta 2016

HELSINKI DAYS - ONNENONKIJA



Ja bloggaajatapahtumasta riensin elokuviin. Minulla oli treffit ystäväni Tarjan kanssa Helsingin Finnkinossa. Ystäväni ei bloggaa, mutta hänen ehdotuksestaan kuitenkin menimme katsomaan #Onnenonkija -elokuvaa.





Minua hymyilytti, kun heti elokuvan alkumetreillä nuoret bloggaajat olivat showroom-tapahtumassa, ja minähän olin juuri tulossa vastaavanlaisesta tilaisuudesta :)

Onnenonkija on ensimmäinen blogi- ja vlogimaailmaan sijoittuva kotimainen elokuva. Aihe on kovin ajankohtainen.  Suosituimmat blogit keräävät kuukausittain yli 100 000 lukijaa Suomessa. Se on mieletön määrä lukijoita. Noihin lukuihin eivät yllä kuin blogimaailman "selänteet" ja "räikköset".
Mutta Suomessakin on joukko bloggaajia, jotka ovat saaneet tästä harrastuksesta itselleen ammatin. Kaikki kunnia heille, sillä bloggaaminen on työnä vaativaa. Pitää olla sana hallussa, kuvat ammattimaisia, aiheet ajankohtaisia...  ja pitää saada lukijat palaamaan aina uudelleen ja uudelleen oman blogin pariin!

Onnenonkija-elokuvasta on paljon kirjoitettu. Se jakaa mielipiteitä; toiset tykkäävät, toiset eivät. Voi, olla että eri ikäiset katsovat elokuvaa eri vinkkelistä. Ja tämä tätibloggaaja ihan omasta vinkkelistään:

Elokuvan tuttuja kuvaamispaikkoja oli kiinnostava katsoa - bloggaajatyttö Marjaa taivaltamassa paljain jaloin pitkin Raisionkaarta, kun ei ollut varaa mennä bussilla kotiin. Ja Turun Vähätorin paikatkin tunnistin. Sekä ystäväni Anita Halmesmaan bongasin elokuvan juhlissa. Terveisiä Anitalle! 

Minka Kuustonen on loistovalinta bloggaaja Marjan rooliin. Hänessä yhdistyy sekä yritteliäs ja ahkera tyttö että jalat ilmassa liihotteleva blogin kirjoittaja. Ja Olavi Uusivirta (rikkaan Olavin roolissa) sai minusta ihailijan. Elokuvan Olavi on jotenkin kiehtova ja outo. Olisikohan hänellä kaikki liian hyvin? Nuorten tarinaa oli mielenkiintoista seurata. Viihdyin elokuvan parissa. Positiivisen kautta mennään, vaikka elokuvassa käsitellään myös vaikeita asioita. 

En voi olla tässä kohtaa esittelemättä blogikollegani Rouva Sanan hienoa ja pohtivaa kirjoitusta aiheesta: Bloggaaminenko on onnen onkimista? -> linkki 
Allekirjoitan ison osan hänen huomioistaan.  
  
Niinkuin yleensä hyvään tarinaan niin tähänkin elokuvatarinaan sisältyi opetus. Bloggaamisessa kannattaa olla aito ja rehellinen,  ja kirjoittaa sellaisista asioista, jotka kokee itselleen omiksi.  

Suosittelen elokuvaa kaikenikäisille bloggaajille ja blogien seuraajille. Lifestyleblogienkin takana on monenlaisia ja monenikäisiä bloggaajia. Marja on vain yksi esimerkki heistä. 



Kivaa viikonloppua kaikille! Ja aurinkoa! 

/ Tuula

37 kommenttia:

  1. Mukavalle kuulostaa Helsinkipäiväsi!
    Tuon elokuvan haluan nähdä. Täytyy käydä katsomassa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Heksinkipäivät olivat mukavat ja ohjelmaa täynnä. Suosittelen kaikille bloggaajille tuota elokuvaa, jo aiheensa puolesta.
      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hyvä Paula! Sopii meille bloggaajille :)
      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  3. Hauska kuulla, että viihdyit elokuvan parissa. Kuten omassa blogissani jo kerroinkin, menin itse vähän väärin odotuksin elokuvaa katsomaan. Olin odottanut, että siinä käsiteltäisiin enemmänkin juuri bloggaamista. En siis ollut etukäteen tajunnut, että elokuvan pääjuoni liittyy ikiklassiseen "köyhä tyttö, rikas poika" -romanssiin eikä bloggaamiseen. Oli kuitenkin huippukivaa käydä pitkästä aikaa leffassa. Siitä innostuneena taidan mennä tänä viikonloppuna katsomaan Suffragette -elokuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän Nina sinua hyvin. Bloggaaminen on sinulle niin uusi ja mielenkiintoinen juttu, että odotukset sen kautta ovat olleet korkealla. Kaikki tiedonjyväset pitää kerätä... toisaalta ihan sama juttu minulla. Mutta minulla oli vähän etukäteistietoa tästä leffasta, joten sain vain nauttia :)
      Tuo Suffragette-elokuva kiinnostaa myös minua. Mielenkiintoinen aihe ja huippunäyttelijät!
      Odotan innolla huomioitasi leffasta.
      Hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  4. Tuon filmin voisin itsekin katsoa, mutta eipä se tänne meille päin tule. Tosi harvoja kotimaisia elokuvia täällä näytetään (se on se pelottava suomen kieli!!!). No tuo varmaan tulee aika pian telkkarista, joten sitä odotellessa....

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mielenkiintoista, että siellä isolla saarella ei suomalaisia leffoja näy. Kielimuuri! Toivotaan, että Onnenonkija kuitenkin tulisi sinne. Se lyö katseluennätyksiä täällä mantereella.
      Ehkä vuoden kuluttua telkkarissa?
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  5. Mukava Helsinki reissu sinulla tulisipa tuo elokuva tänne meillekin päin. Aurinkoista viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Helsingissä on aina kiva käydä.
      Teilläkin saa odottaa elokuvia. Krisse tuossa kertoi, että Ahvenanmaalle tulee harvoin suomalaisia elokuvia.
      Aurinkoista uutta viikkoa!

      Poista
  6. Leffa on meilläkin listoilla vaikka se kliseiseksi onkin "tuomittu". Eikä muuten ole ensimmäinen suomlainen bloggaamista käsittelevä leffa - tällaisen katsoimme jo yli vuosi sitten.
    http://meriharakka.net/2015/01/31/matka-minuksi-bloggaamisen-ahdistus/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko hyvästä ja aiheellisesti korjauksesta. Katsoin tuon linkkisi.
      Informaatio on Onnenonkijan kohdalla harhaanjohtavaa, jostakin tuon tiedon ensimmäisestä blogielokuvasta ongin.
      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  7. Yritän houkutella työkaverit leffaan mun kanssa tätä elokuvaa katsomaan.
    Tämä on vähän sellainen must see-elokuva.
    Kivaa viikonloppua ihana Tuula!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota Outi! Toivottavasti työkaverit tulevat mukaan. Ja tottakai tulevat, onhan heillä tuttu bloggaaja :)
      Tämä on must see-elokuva :) Hyvin sanottu!
      Mukavaa uutta viikkoa Outi-ihanainen!

      Poista
  8. Tuosta leffasta on kyllä ollut nyt paljon juttua mediassa.
    Kuulosti kivalta sinun Hesa- päiväsi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella paljon on leffa saanut mediatilaa. Ja ainakin näin alussa on vetänyt yleisöennätyksiä. Ajankohtainen aihe.
      Hesa-päivät olivat kivoja ja menivät nopsaan. Minulla on tuo mainio museokortti, joten katsomista riittää.
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  9. Elokuvan nimen olen kuullut, mutta en tiennyt sen enempää siitä. Nyt se alkoikin kiinnostaa ihan eri tavalla, kun bloggaamisesta kyse. Siitä aiheesta, kun ei vielä ainakaan pahemmin ole elokuvia. Kiitos vinkistä! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että toin lisävalaistusta :)
      Bloggaaminen on kiinnostava aihe meille bloggaajille. Ja elokuva on vielä filmattu Turun kulmilla. Suosittelen :)
      Mukavaa alkavaa viikkoa, Katri!

      Poista
  10. Hih,niin tuttu aihe elokuvassa,olisi mielenkiintoista nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuttu aihe! Ja kiinnostava aihe.
      Krisse tuossa jo kertoi, että harvoin Ahvenanmaalla näytetään suomalaisia elokuvia. Varmasti vielä harvemmin Israelissa.
      Mukavaa alkavaa viikkoa, Jael!

      Poista
  11. Tämän elokuvan haluaisin nähdä :-) Kivaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on bloggaajan must see-elokuva, niinkuin Outi tuossa sopivasti sanoi.
      Kivaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Nyt on pakko toistaa Outin hienoa slogania. Tämä on must see-elokuva :)
      Kivaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  13. Pitääkin houkutella sisko mukaani ja lähteä elokuviin ;) Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vain sisko mukaan ja leffaan! Tämä sopii bloggaajille! Ja on romanttinenkin :)
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  14. Kiva kuulla, että elokuva oli katsomisen arvoinen. Olen aina niin skeptinen kotimaisten elokuvien suhteen.
    Ollaan menossa tyttöporukalla katsomaan samaa leffaa, sopiiko se mielestäsi myös teineille? Otamme ystäväni kanssa mukaan 12- ja 14-vuotiaat tyttäremme. Suomalaisten elokuvien helmasynnit, rivo kielenkäyttö ja alastomuus eivät sovi nuorten silmille.
    Aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys, Teija! Tämä oli kyllä siitä erikoinen suomalainen elokuva, että tässä elokuvassa ei kiroiltu eikä mässäilty alastomuudella eikä seksillä. Tämä sopii niin äideille kuin tyttärille. Bloggaamisen lisäksi elokuvassa käsitellään rahankäyttöä. Siis hyvä opetuselokuva!
      Mukavaa leffailtaa teille! Ja aurinkoista viikkoa!

      Poista
  15. Näin tämän elokuvan trailerin, ja kiinnostus heräsi jo silloin. Pitää selvästi mennä katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi toisto, mutta ihastuin niin Outin sanoihin: tämä on must see-elokuva. Ainakin kaikille bloggaajille, jos toki muillekin. Ajankohtainen.
      Aurinkoista alkavaa viikkoa!

      Poista
  16. Heii, onpa mukava kuulla kuulumisiasi Onnenonkijasta :).

    Onnenonkija lienee kirjaimellisesti sukupolvileffa. Se on hyvin, hyvin suosittu 20-30-vuotiaiden (bloggaajien) keskuudessa, saanut paljon suitsutusta ja ylistävää palautetta, joten ei siinä kaikki ihan pieleenkään ole voinut mennä.

    Kun kohderyhmäajatteu on hiottu leffaa tehtäessä tarkkaan ja markkinointikoneisto rasavattu sen ilmestyessä kuntoon, syntyy kunnollista tulosta. Kunnia heille, joille kunnia kuuluu. Ei tällaisen keski-ikäisen rouvan tarvitse tykätä aina kaikesta, vaikka bloggaaja onkin.

    Tuota Meriharakan mainitsemaa Matka minuksi - bloggaamisen ahdistus -leffaa ei kyllä voi edes verrata Onnenonkijaan. Olen nähnyt molemmat ja ne ovat täysin erilaisia.

    Onnenonkijassa on kyse hauskasta, iloisesta ja myös fiktiivisestä blogimaailmaan keskittyvästä tarinasta. Matka minuksi - bloggaamisen ahdistus on puolestaan dokumentti, ja sen keskiössä on, miten bloggaaminen auttaa ulos masennuksesta; vai auttaako?

    Suositeltava katsottava on toki tuo jälkimmäinenkin, vaikka se on tosin kovin hidastempoinen, viipyilevä - ja auringonpilkahduksiakin saa siitä kyllä hieman hakea, joten kovin hyvänmielen leffaksikaan sitä ei dokumentäärisestä otteestaan johtuen voi kutsua.

    PS. Arvasin, että raisiolaiset ja turkulaiset löytävät muutakin tarttumapintaa Onnenonkijaan kuin pelkän stoorin ;) <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taasen Minna niin hyvästä ja pohdiskelevasta kommentista. Luin tuon Meriharakan blogipostauksen, ja mielelläni olisin tuon Matka minuksi - bloggaamisen ahdistus - elokuvankin katsonut. Mutta ehkäpä se jossakin vaiheessa tulee telkkarista. Minulta on mennyt se kokonaan ohi. Siinä on toisenlaisia näkökulmia bloggaamiseen.
      Nuo Raisio ja Turku olivat kivat mausteet Onnenonkija-elokuvassa. Ja elokuvassa sattui vielä olemaan tuttuja turkulaisia kasvoja, joten senkin puolesta leffa viehätti.
      Vaikka elokuva on tehty nuorille, niin tuntuu, että se kuitenkin kiinnostaa kaikenikäisiä bloggaajia kuin myös ei-bloggaavia. Tuttavapiirissäni käy kuhina, moni on menossa leffaa katsomaan. Ja kyllä yksi syy siihen on nähdä noita filmaamispaikkojakin.
      Kivaa viikkoa, Minna <3

      Poista
  17. Tämän leffan menen kyllä katsomaan heti kun vaan kerkeän. Se on ollut mun to do listalla siitä lähtien kun näin sen mainoksen. Uskon että täyttää mun odotukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju <3 Tämä leffa sopii sinulle niin hyvin, vaikka oletkin jo vuosikausia blogannut. Ja edelleen boggaat samalla innolla. Tässä leffassa on kuitenkin tuoretta meininkiä. On instagramia ja hastagheja, nekin on osattu tuoda elokuvaan varsin mainiosti.
      Mielelläni kuulisin sitten, mitä elokuvasta pidit, kun olet ehtinyt sen nähdä.
      Kivaa tiistaita!

      Poista
  18. Pitääpä käydä tuo leffa katsomassa, kun tapahtumatkin on filmattu melkein kotiovelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Suosittelen Muonamiehen mökin Mummulle elokuvaa! Bloggaaminen on se yhteinen tekijä. On kiva nähdä bloggaamista myös tästä vinkkelistä. Ja Turku ja Raisio ovat hyvin esillä.
      Kivaa tiistaita! Ja mukavaa leffailtaa, sitten kun leffateatterissa istut!

      Poista